Hei. Minulla olisi eräs ongelma. Mistä tietää, jos mies on kiinnostunut, ja ehkä aidostikin? Itse olen ihastunut (ellen jopa rakastunut) mieheen, josta en oiken tahdo ottaa selvää, että onko hänelläkin kenties joitakin tunteita minua kohtaan vai onko kaikki vain pelkkää leikkiä. Meidän ns. mahdolliselle suhteelle olisi niin monta estettä etten edes viitsi niitä luettelemaan ruveta. Kuitenkin tahtoisin tietää, mistä sen voi tietää, jos joku on aidosti kiinnostunut? Ja voiko vanhempi mies ihastua nuorempaan? Onko se käytännössä mahdollista? Kokemuksia? Apua kaivataan.
Mistä tietää...?
^^apua^^
25973
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
voisi jotain valaisua asiaan saada.
Et voi tietää.
Silloin kysytään tunteilta.
Voi.
"Ja voiko vanhempi mies ihastua nuorempaan? Onko se käytännössä mahdollista?"
No ei tietenkään ole, ihminen voi ihastua vain itseään vanhempaan ihmiseen. Tilanne on siis mahdoton, koska molemmat eivät voi olla toisiaan vanhempia. Sen takia esim. avioliittoja ei solmita eikä parisuhteita ole olemassa.
ottaa selvää, niin oma on vikasi.
niin ne ajattelee sen jotenkin niin, et kun niitä esteitä kerran on, niin ei siitä kuitenkaan tulisi mitään joten parempi antaa olla, vaikka kiinnostusta olisikin. Se este voi olla ihan joku olematonkin, mutta ajatuksen voimalla ne saa sen suurenemaan.
Tunneihminen taas näkee kaiken niin, et rakkaus on aina se joka voittaa ja ylittää kaikki esteetkin siinä samassa.
Mutta kiinnostuksen varmaan huomaat miehen käytöksestä; esim. haluaako olla sun kanssa muutenkin kuin vaan sängyssä? Kertooko sulle henk.koht.asioistaan? Onko kiinnostunut sun asioista?
Musta noi on tärkeimmät, joita kannattaa miettiä.
olleissa kirjoituksissa se este on ollut se, että toinen on onnellisesti naimisissa ja hänellä on perhe. Kyse on ollut siitä, miten hänet voisi saada ymmärtämään, että ne eivät ole tärkeitä asioita ja että hänen tulisi jättää vaimonsa ja perheensä.
rakastuu, niin sen ihmisen sydän ei valitettavasti tiedä sitä onko toinen varattu vai ei. Surullistahan tuo on. Toki jos oma mies rakastuisi toiseen naiseen, ni ei se kivalta tuntuisi, mutta minä en sille mitään voisi tehdä. En voisi miestäni pakottaa rakastamaan taas itseäni, koska se on se sydän joka sitä tunnetta säätelee ja ihminen ei voi sitä sydäntään vaientaa. Tai en minä ainakaan voi.
Elämä on kuitenkin niin lyhyt, et kaikkien on pakko tehdä niinku itsestä parhaimmalta tuntuu. Toisen kanssa ei säälistä voi olla.
Oon itse itkenyt juuri saman asian takia, koska en ole se ykkösnainen sille miehelle, jolle olisin halunnut olla, mutta se ei ole mun vika, eikä se ole sen miehen vika. Ei me tätä olla saatu päättää, et tää näin menee.
muut ihmiset ajattelevat järjelläänkin, syntyvyys putoaisi nollaan, jos puoliso pakkaisi kamansa aina kun tapaa kiinnostavan vastakkaisen puolen edustajan. Ei sellaisen tuuliviirikäyttäytymisen ja epämääräisen tulevaisuuden pohjalle voi tietenkään mitään rakentaa.
Miten voi rakastua ihmiseen, jota ei oikeasti tunne laisinkaan? Jos ei edes tiedä, onko toinen varattu, niin eikö silloin ole ennemminkin ihastunut mielikuvaansa ventovieraasta ihmisestä?
aatellu päästä eteenpäin tuosta tilanteestas joskus?
Oot valitellu tuota samaa ainakin niin kauan kun minä muistan.
Tarkoitan ihan oikeaa rakastumista. En ihastumista...
Jos noin tosiaan tapahtuu, niin pakkohan toisen on antaa mennä.
ihminen. Rakastuminen vaatii sen että toisen tuntee paremmin. Tottakai ihminen tietää, että toinen on varattu, mutta sydän ei tiedä, ei välitä. Ei se varmaan ole silloin niin oleellista, kun tunteet roihuaa.
Ja itse en ole siis pettänyt, enkä toisen miehen vuoksi jättänyt, et ei mua tarvi sotkea tuohon esimerkkiini.:)
eivät näe siinä yleensä eroa, vaan ihastumista luullaan rakkaudeksi. Parisuhteessa elävän ei pitäisi kuitenkaan päästää mitään ihastusta niin pitkälle, että edes rakastuisi keneenkään muuhun. Se on kuitenkin oma päätös ja ihan itsestä kiinni.
muistat mun valitelleen asiaa?
En oikein tiedä, mihin suuntaan lähtisin. Helppohan se ois mennä kun tietäisi että minne. Kaikki on edelleen vaan niin epäselvää.
jo ennen parisuhteen alkua, se rakastuminen siihen toiseen. Katos kun kaikkea sattuu ja tapahtuu. Ihmisiä me vain ollaan.
No kovin ymmärtäväisesti silti moiseen suhtaudut. Aivan kuin ihminen oikeasti olisi niin tahdoton vätys.
Siksi toisekseen minä en ymmärrä, miten ei tiedä, että tuttu ihminen on varattu. Ai, mutta sydänhän se ei tiennytkään. Minusta se on vähän puolivillainen lupa tehdä viheliäisiä tempauksia. Kuulostaa niin kohtalouskoiselta, etten minä ainakaan tavallasi ajattelevan kanssa uskaltaisi tulevaisuutta suunnitella.
vanhusten parissa töissä, aika kauankin. Ja olen kuullut niin monta rakkaustarinaa, ihan oikeassa elämässä tapahtuneita tarinoita, joissa monissa olisi aineksia vaikka mihin tahansa elokuvaan.:)
Oon melkein itkenyt joskus kun niitä on mulle kerrottu, koska ne asiat joita on heille tapahtunut oli niin koskettavia. Ja mikä muu ne ihmiset ois vuosikymmenten jälkeen kuljettanut yhteen, muutakuin kohtalo. Ei silloin ollut nettiä, eikä etsintäkuulutuspalstoja.:)
Kyllä, mä uskon kohtaloon, mut en usko et kaikki saa nauttia sen antamasta onnesta. Toiset saa, toiset varmaan ei, mutta niinkai ei sitten ole ollut tarkoituskaan.
toisianne ymmärtämään, vaikka kuinka (ehkä) haluaisittekin. Itse tajuan Vänkyrän näkemyksen helposti, enkä näe tarvetta lukea sitä kuin piru raamattua.
jotain sellaista. Niin kauan kun olet palstalle kirjoitellut.
Olen mä hiukan koittanut skarpata tän alkuvuoden aikana verrattuna edelliseen aikakauteen. Useammin käynyt baareissa ja noin...Semmosta räpeltämistä silti yhä vaan ihmissuhteet ja kaikki. Yksi askel eteen ja kaksi taakse.
täyttä vastuuttomuutta. Varmaan mieli muuttuisi, jos hän olisi tilanteessa, jossa on tehty avioehtosopimus, saatu pari-kolme lasta ja yhtäkkiä jäätykin tyhjän päälle... tietämättä asiasta sen enempää kuin että lähi-Ärrälle oli ilmestynyt söpö myyjä. Vaikuttaa tosiaan siltä, että Vänkyrä puolustaa omia tekemisiään jo ennalta ja kieltäytyy ottamasta omista tekemisistään vastuusta. Ei semmoisesta ihmisestä luotettavaa kumppania saa, vaikka asiaa miten pyörittelisi. Jos otetaan yhteisiä lainoja tai tehdään yhteisiä lapsia tai ylipäätään uhrataan paljon aikaa toisille, pitää jo ennalta tietää, että kumppani pysyy kumppanina hyvinä ja huonoina aikoina. Jos ennalta jo on pystytään hyväksymään se ja jopa ehkä varautumaan siihen, että toinen lähtee menemään, jos rakastuu johonkin toiseen, ei sellaisellä liitolla ole alunpitäenkään tulevaisuutta ollenkaan. Luottamus on kaikkien suhteiden perusta. Jos siihen ei kykene, on parempi olla uskottelematta sellaista kellekään ja parempi, ettei edes yritä vakavaa suhdetta.
"Ei semmoisesta ihmisestä luotettavaa kumppania saa, vaikka asiaa miten pyörittelisi. "
Puhu kuule ihan itsestäs vaan. Ei tunnu muhun sopivan tuo analyysisi mitenkään!
Musta se nyt on ihan hyvä, et varautuu tulevaisuuteen. Mitä tahansa voi tapahtua.
"Luottamus on kaikkien suhteiden perusta. Jos siihen ei kykene, on parempi olla uskottelematta sellaista kellekään ja parempi, ettei edes yritä vakavaa suhdetta."
Pidä sä ajatukses ihan omina tietoinas vaan kunnei niillä kerran ole mitään totuuspohjaa, ainakaan minuun liittyen.
asiassa komppaaman sinua. Jos ei kykene luopumaan, ei kykene rakastamaan. Se on niin yksinkertaista. Sanoi muut mitä tahansa.
Sama se mullekin, mitä muut ajattelee. Itse olen mustasukkaisen ja ihan liian omistushaluisen vanhemman kanssa joutunut samassa perheessä asumaan vuosikausia ja se ei ainakaan ole rakkautta. Se pikemminkin on pelottavaa. Jos ihmistä rakastaa, niin antaisi sen olla onnellinen, vaikka sitten jonkun muun kanssa. Ehkä tuo hyvä ja epäitsekäs teko poikii itsellekin vielä jotain hyvää, jopa parempaakin.:)
Asiat kuuluisi aina nähdä laajemmin, eikä takertua mihinkään pikkuseikkoihin.
Pettämiskeskusteluun en jaksa ottaa edes enää kantaa, koska osaan vuorosanat jo melkein ulkoa. Ennustan keskustelunkulun, koska palstalla se on aina mennyt niin. Poikkeuksena aina muutama, jotka puolustavat kantaani. Sen verran siitä sanon, ettei se ole maailmanloppu. Pettämisen pelossa ei kannata olla suhdetta aloittamatta. Ja parisuhteen ei kuuluisi olla se elämän tärkein asia. Sen varaan EI KANNATA kaikkea laittaa. Se on parhaimmillaankin vain yksi osa-alue elämästä..
Jos jotain olen oppinut niin sen, että asiat useimmiten menee niinkuin menee ja ne vain on hyväksyttävä sellaisenaan jos aikoo itse olla onnellinen tai edes yrittää pyrkiä siihen. Rakkausasioihin ei koskaan päde ihan ne samat säännöt, jotka muihin asioihin vaikuttaa. Se vaan on niin.:)
ole alistaa. Rakkauden tarkoitus ei ole alistua. Ei omistaa, ei tulla omistetuksi jne. Tätäkin voi jatkaa pitkän listan verran. Kuin moni tälläkin palstalla voi sanoa tunteneensa rakkautta? En usko, että kovin moni. Omistaa ja tulla omistetuksi voi tulla monella eri tavalla. Suurin osa tunnistaa vaan muutaman tavan ja ummistaa silmänsä monelta muulta tavalta. Alistetuksikin voi tulla monella eri tavalla. Alistaakin voi lukemattomilla eri tavoilla.
Siinä voikin moni esittää itselle kysymyksen, että haluaako olla sellaisen ihmisen kanssa, joka rakastaa toista ja on onneton, koska ei voi olla rakastamansa ihmisen kanssa? Haluaako joku olla sellaisen kanssa, kenelle yhdessäolo on velvollisuus? Jos vastaa kysymyksiin kyllä, haluaa omistaa jotain, mitä ei voi omistaa.
Mutta joo. Turha tästäkin aiheesta on vääntää. Suurin osa ihmisistä on kovin pieniä, vaikka luulee olevan isoja.