Ahdistaa tyttöystävä. Luultavasti siksi, että toinen on alusta saakka sitonut minut vahvasti itseensä. Rakkaudentunnustuksia jo alkumetreillä, suunnitelmia tulevaisuudestamme jne. jne. Koko ajan olemme yhdessä. Ja jos joskus haluaisin olla yksin, mennä vaikka kaverille käymään, niin hirveä kysymystulva siitä, että etkö sä haluakaan olla mun kanssa. Välillä tuntuu, että olen ihan tossun alla tässä suhteessa. Tehdään just niin kuin tyttöystävä haluaa ja jos ei tehdä, niin alkaa kamala kiukuttelu ja itku, joten loppujen lopuksi päädytään kuitenkin tekemään niin kuin hän vaatii. Onhan se nyt kamalaa kun mies itkettää naista.
Välillä on pakko miettiä, että olenko vain objekti toisen haaveille: naimisiinmeno, lapset jne.. Tunteeko hän mua edes kunnolla? Ehkä tää on se syy, että ahdistaa. Toimitan miehen virkaa, mutta ihmisenä en suhteessa saa olla mukana suhteessa. Ja jos olenkin ja sanon omia mielipiteitä, niin kyllä se riitelyksi menee.
En usko, että mulla on muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa suhde. Näen jo sieluni silmin itseni naimisissa pirttihirmun kanssa, sillä jos mulla ei ole nyt minkäänlaista sananvaltaa, voiko sitä oikeasti olla myöhemminkään. Olisi kai siinä vaiheessa pitänyt perääntyä kun toinen niiiiin vannotti rakastuneensa. Mutta totuushan on, ettei me edes tuolloin kunnolla tunnettu toisiamme. Rakastuiko hän vain sitten haavekuvaan?
En kai ole yksin tilanteessa. Kuinkahan moni mies tälläkin hetkellä elää elämäänsä naisen kanssa, joka vain pitää statistina elämässään saadakseen ne unelmaprinsessahäät, omakotitalon, auton ja lapset yms. Varmaan aika moni, vaikka eletäänkin jo 2000-lukua.
Välillä on pakko miettiä, että olenko vain objekti toisen haaveille: naimisiinmeno, lapset jne.. Tunteeko hän mua edes kunnolla? Ehkä tää on se syy, että ahdistaa. Toimitan miehen virkaa, mutta ihmisenä en suhteessa saa olla mukana suhteessa. Ja jos olenkin ja sanon omia mielipiteitä, niin kyllä se riitelyksi menee.
En usko, että mulla on muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa suhde. Näen jo sieluni silmin itseni naimisissa pirttihirmun kanssa, sillä jos mulla ei ole nyt minkäänlaista sananvaltaa, voiko sitä oikeasti olla myöhemminkään. Olisi kai siinä vaiheessa pitänyt perääntyä kun toinen niiiiin vannotti rakastuneensa. Mutta totuushan on, ettei me edes tuolloin kunnolla tunnettu toisiamme. Rakastuiko hän vain sitten haavekuvaan?
En kai ole yksin tilanteessa. Kuinkahan moni mies tälläkin hetkellä elää elämäänsä naisen kanssa, joka vain pitää statistina elämässään saadakseen ne unelmaprinsessahäät, omakotitalon, auton ja lapset yms. Varmaan aika moni, vaikka eletäänkin jo 2000-lukua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tilanteesi ei ole helppo...
Minä olen jo vanhempi rouva joten en tiedä osaanko auttaa yhtään.Yritän kuitenkin.
Minä oli nuorena aivan samanlainen kuin tyttökaverisi,halusin että kaikki pyörisi vain minun ympärilläni.Minun oli kuitenkin ihan pakko joustaa koska silloisella poikaystävälläni oli harrastus joka vei paljon aikaa.Ei se harrastus kuitenkaan niin paljoa vienyt aikaa ettemmekö iltaisin voitu viettää aikaa yhdessä,kun kerran huusholli jaettiin.Sekään ei minulle riittänyt.Tykkäsin riidellä joka asiasta.Silloin olin parikymppinen.
Neljä vuotta eleltiin yhdessä ja sitten lähdin,olin niin itsekäs.Itsekseni oltuani pari vuotta kasvoin henkisesti tosi paljon ja olin valmis ottamaan maailmasta muutakin kuin vain itseni.Itsekeskeisyys jäi taustalle,aloin ajattelemaan muitakin ihmisiä.
Parikymppisenä tosiaan (varsinkin nainen) haluaa jatkuvaa huomiota..on ehkä lähdetty pois kotoa ja muutettu yhteen nuoren miehen kanssa tai muuttoa ainakin suunnitellaan.Se luo painetta jota on vaikea hallita siinä iässä.
Vanhempana osaa jo käsitellä kaikkia asioita paremmin,osaa katsoa elämää eri tavalla.
En usko että tyttöystävästäsi mitään pirttihirmua tulee,hän tarvitsee vain aikaa,mikäli sinulla on hermoja sitä antaa.
Ei kuitenkaan voi tietää kuinka suhteenne tulee etenemään.Joistakin tulee pirttihirmuja,toiset oppii kun opettaa "tavoille".
Käykää nyt kuitenkin ihan kunnon keskustelu ennenkuin hätiköitte esim.eron suhteen.Tehkää selvät pelisäännöt,ottakaa yhteinen harrastus,edes kerran viikossa,ja lisäksi tyttöystävällesi ihan joku oma harrastus,jotta hänellä olisi jotain muutakin kiintopistettä elämässä kuin sinä.
joka elää just noin. Hän sanoikin jo muutamia vuosia sitten, ettei oikeastaan edes uskalla jutella kenenkään naisen kanssa, siitä pelosta, että tyttöystävä saa tietää. Häntä pelotti meidänkin tuttavuus, koska pelkäsi, että joskus nähdessämme moikkaisin liian innokkaasti, tai edes moikkaisin, tyttöystävä kun on äärettömän mustasukkainen ja saa kilareita millon mistäkin.
Näin heitä eräs päivä paikallisessa marketissa. Tyttöystävä oli edelleen sama, ja jannu oli samassa asemassa. Moikkasimme vain silmillämme, nopeasti kun tyttöystävä oli kassajonossa selin, jannu latomassa yhteisiä ostoksia kassiin.
Jotenkin tuli mieleen, että miten jotkut saavat tuommosen vallan toisesta.. Mikä on se kikka, jolla nitistävät ihmisen viereltään pelkäksi omaksi itsetunnon pönkittämisen välineeksi, ja kuitenkin saavat ihmissuhteen kestämään. Miten tuollaiseen alistamiseen suostuu, miten ilkeää ketään noin kahlita. Kuitenkin, jos suhde on hyvä, ketään ei tarvitse väkisin siinä pidellä.
hyvin sen, mitä olen monesti miettinyt: "Kuitenkin, jos suhde on hyvä, ketään ei tarvitse väkisin siinä pidellä."
Osuvasti sanottu ja niin totta.
sama totuus kuuluu, että jos suhde on huono,ei se kestä vaikka kuinka väkisin pitelisi.
Liekö kyseessä itsetunnon heikkous; on aivan varma, että jos päästää kumppanin liekaa hieman löysemmälle, löytyy aina parempi vaihtoehto. Jos saa kumppanin tietoisuudesta pidettyä muut vastakkaisen sukupuolen edustajat poissa suhde kestää. Kaikki lähestyjät, ajasta ja paikasta riippumatta ovat uhkia, potentiaalisia parempia kumppaneita mitä itse on.
Näin ajatellen ihme, että koko suhdetta yleensä edes on, ja miksi se ei ole jo mennyt nurin. Onko mustasukkainen puoliso jotenkin säälittävä, eikä hänelle henno näyttää itsestään muuta kuin alistuvan ja hiljaa nöyrtyvän puolen? Vai onko todella olemassa ihmisiä, jotka eivät elä muutoin kuin kumppaninsa kautta, jotka eivät näe eikä kuule muuta kuin yhden ihmisen.
Varmaan pitäisi katsoa alistujankin peliin.. miten tähän on tultu.
Trinsessakompleksilta kuulostaa.
Moinen käytös ei yleensä vähene itsestään. Naisesi on oppinut siihen, että hän on pikku prinsessa jonka tahtoa kuunnellaan tai hän suuttuu ja alkaa itkeä tihertää.
Sinä sen sijaan ilmeisesti olet perinteinen suomalainen mies, joka yrittää tehdä naisensa onnelliseksi kaikin tavoin, ja siitä seuraa vain liuta uusia sääntöjä ja vaatimuksia. Pidemmän päälle saat tästä kaikesta kylliksesi, ja homma päättyy tuhoon ja liekkeihin.
Kyse on siitä, että naisesi ei näe sinua ihmisenä, vaan projektina, joka muokataan hänen haluamaansa suuntaan. Lopuksi, jos annat kaikessa periksi, huomaat ettei naisesi ole enää kiinnostunut sinusta, kun sinut on muokattu valmiiksi, vaan alkaa etsiä uusia virikkeitä.
Käsittääkseni sinulla on kaksi vaihtoehtoa - pistät emännän pihalle ja etsit itsellesi aikuisempaa seuraa joka ei enää halua leikkiä kotia vaan elää vakavassa suhteessa, tai sitten aloitat naisen "uudelleenkoulutuksen" eli näytät hänelle että sinulla on oma elämä, selkäranka, sekä oikeus elää omaa elämää. Tässä B-vaihtoehdossa on varmaa, että kotona itketään monet itkut, tapellaan monet tappelut, ja kuunnellaan syytöksiä malliin : olet pettänyt minua, et rakasta minua, kaverit on tärkeämpiä kuin minä, etc. etc.
Voin kokemuksesta kertoa, että naista joka on päättänyt omistaa sinut täysin on mahdotonta miellyttää pitkässä juoksussa. Ihmiset eivät kovin helposti muutu, eivätkä ainakaan itsestään.