Vielä vuosi sitten olin jonkin verran ylipainoinen. En ollut pysynyt liikuntatunneilla muiden perässä sitten ala-asteen ensimmäisten luokkien. Pienikin mäki hengästytti koulumatkalla ja älyttömän suuret jenkkakahvat ja muut läskit hävettivät ja ärsyttivät suuresti. Terveydenhoitajakin pyysi laihduttamaan vähintään 8 kiloa, jotta pääsisin edes normaalipainon ylirajoille.
Niinpä sitten vihdoin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lopetin karkin ja jäätelön syömisen. Pyrin myös siihen, että en söisi jos ei ole nälkä ja lisäsin myös liikuntaa olemattomasta satunnaiseen pikkulenkkiin ja kuntopyörään telkkaria katsoessa. 5 kiloa lähti ensin todella nopeasti. Siitä vuoden aikana sitten laihduin vielä hitaasti, mutta varmasti 18 kiloa. En siis sinänsä koskaan laihduttanut vaan muutin elämäntapojani terveellisempään suuntaan ja suurin osa on pysynyt ja kuntokin taitaa olla hieman noussut.
Oli mukavaa aina huomata painon alkavan eri numerolla mitä se pari viikkoa sitten oli. Tietysti myös lähinnä vatsan seudulta lähteneet läskit olivat ihanaa menettää! Vaikkakin vieläkin ylimääräistä löytyy. Erityisesti edelleen suuret jenkkakahvat ällöttää, mutta eiköhän niistäkin vatsalihaksia harjoittamalla saa koulittua jotain kiinteämpää.
Tällä hetkellä olen normaalipainoinen. Painoindeksi on hieman alle 22. Luulin, että laihuus toisi onnellisuuden ja hyvän olon, mutta toisin kävi. Nyt joudun kuuntelemaan äitini ja sukulaisteni kommentteja painostani, jota ei ennen edes huomioitu. "Nyt kyllä lihotat itseäsi tai kohta olet anorektikko", "Oletko anorektikko?", "Katso noita laihoja käsiä!". Painoindeksini on normaali, en edes laihduta vaan pyrin syömään terveellisemmin jo hampaidenikin hyvinvoinnin vuoksi (ollut jopa 5 kertaa samalla kerralla!). Ja kuten aiemminkin jo mainitsin, en ole vielä missään mallimitoissa todellakaan vaikka painoindeksi normaalia näyttääkin!
Tuntuu äärimmäisen pahalta kuulla ilkeitä kommentteja painoonsa liittyen! Eivätkö ihmiset tajua sitä? Siskoni on aina ollut hyvin hoikka ja on nytkin, silti muut sanovat, että hänestä löytyy kunnolla lihaa eikä hän ole liian laiha. Johtuuko haukkumiseni siitä, että ihmiset ovat tottuneet näkemään minut surkeana ja läskinä? Miten saan tämän loppumaan? En haluaisi aiheuttaa mitään kohtausta, mutta en halua enää kuulla tuollaista. Tuntuu, että kerrankin elämäni on kunnossa, mutta nämä puheet saavat minut toivomaan kuolemaa, vaikka olenkin näin nuori. Apua!
Niinpä sitten vihdoin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lopetin karkin ja jäätelön syömisen. Pyrin myös siihen, että en söisi jos ei ole nälkä ja lisäsin myös liikuntaa olemattomasta satunnaiseen pikkulenkkiin ja kuntopyörään telkkaria katsoessa. 5 kiloa lähti ensin todella nopeasti. Siitä vuoden aikana sitten laihduin vielä hitaasti, mutta varmasti 18 kiloa. En siis sinänsä koskaan laihduttanut vaan muutin elämäntapojani terveellisempään suuntaan ja suurin osa on pysynyt ja kuntokin taitaa olla hieman noussut.
Oli mukavaa aina huomata painon alkavan eri numerolla mitä se pari viikkoa sitten oli. Tietysti myös lähinnä vatsan seudulta lähteneet läskit olivat ihanaa menettää! Vaikkakin vieläkin ylimääräistä löytyy. Erityisesti edelleen suuret jenkkakahvat ällöttää, mutta eiköhän niistäkin vatsalihaksia harjoittamalla saa koulittua jotain kiinteämpää.
Tällä hetkellä olen normaalipainoinen. Painoindeksi on hieman alle 22. Luulin, että laihuus toisi onnellisuuden ja hyvän olon, mutta toisin kävi. Nyt joudun kuuntelemaan äitini ja sukulaisteni kommentteja painostani, jota ei ennen edes huomioitu. "Nyt kyllä lihotat itseäsi tai kohta olet anorektikko", "Oletko anorektikko?", "Katso noita laihoja käsiä!". Painoindeksini on normaali, en edes laihduta vaan pyrin syömään terveellisemmin jo hampaidenikin hyvinvoinnin vuoksi (ollut jopa 5 kertaa samalla kerralla!). Ja kuten aiemminkin jo mainitsin, en ole vielä missään mallimitoissa todellakaan vaikka painoindeksi normaalia näyttääkin!
Tuntuu äärimmäisen pahalta kuulla ilkeitä kommentteja painoonsa liittyen! Eivätkö ihmiset tajua sitä? Siskoni on aina ollut hyvin hoikka ja on nytkin, silti muut sanovat, että hänestä löytyy kunnolla lihaa eikä hän ole liian laiha. Johtuuko haukkumiseni siitä, että ihmiset ovat tottuneet näkemään minut surkeana ja läskinä? Miten saan tämän loppumaan? En haluaisi aiheuttaa mitään kohtausta, mutta en halua enää kuulla tuollaista. Tuntuu, että kerrankin elämäni on kunnossa, mutta nämä puheet saavat minut toivomaan kuolemaa, vaikka olenkin näin nuori. Apua!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kysy itseltäsi: tuntuuko sinusta fyysisesti hyvältä nyt verrattuna siihen aikaan kun olit ylipainoinen? Jos vastaus on myöntävä, niin älä välitä muiden puheista. On hienoa että olet korjannut elintapojasi ja laihduttanut hitaasti. Ihmiset OVAT kateellisia. Esimerkiksi äitini laihdutti 18kg pari vuotta sitten, ja ketään ei voinut kommentoida painonpudotusta ja uutta ulkomuotoa muuta kuin negatiiviseen sävyyn (!). Ilmeisesti saisit puheet lopetetuksi jos palaisit entisiin mittoihisi, mutta tahdotko sitä todella?
Fyysisesti voin paljon paremmin kuin aiemmin, tietystikin. Olen melko herkkä ihminen, niin on hyvin vaikea olla välittämättä muiden puheista, vaikka tiedän, että ne olisivatkin kateellisten puheita eivätkä pitäisi paikkansa. Tiedän hyvin itsekin, että en voi mitenkään olla anorektikko tms.
Entisiin mittoihin en koskaan enää tahdo palata! On mukavaa mennä kauppaan ja voida ostaa muutakin kuin jotain viisikymppisille tarkoitettuja vyötäröfarkkuja, jotka eivät edes sovi kroppaani, vaikka lihava olinkin. On mukavaa elää terveellistä elämää ja tuntea olevansa normaali muiden joukossa, mutta nämä puheet lannistavat. Täytyisi jotenkin olla välitettävä, mutta se on vaikeaa.
Tuommoinen kateus vain kuuluu äideille ja muille erityisesti naispuoleisille tutuille ja sukulaisille!!!
Kun minä painoin 75, olin "kuvauksellinen", "kaunis", "söpö". Kun siskoni välillä lihoi 75-kiloiseksi, hänestä tuli "sellainen läski" mutta "onneksi hän laihtui takaisin normaaliksi".
(Olemme saman pituisia.)
Kun laihduin 62 kiloiseksi, eli painoindeksini putosi 26:sta noin 21,5:een, olin "liian laiha", "syömishäiriöinen", "kalpea". Sen ajan mitä laihtumisen jälkeen jouduin olosuhteiden pakosta vielä kotona asumaan, sain kuunnella jatkuvaa tuputusta ruoan suhteen, eikä äidilläni ollut minulle enää muuta asiaa, kuin mitä hän kokkaa ja että minun olisi pakko syödä... HUOKS!!!