Olen itse henkilökohtaisesti ollut aina sitä mieltä,että nettitreffeiltä seuran hakijat ovat jokeseenkin epätoivoisia tai joku on aina vialla jollain tapaa...
Kunnes eräänä päivänä päätin itsekkin tätä kokeilla,loin oman profiilin ja rupesin etsiskelemään,mitä on tarjolla. Selailin ilmoituksia läpi aluksi hiemen huvittuneenakin.Joitain päiviä myöhemmin huomasin yhä tiiviimmin viettäväni vapaa-aikaani koneen ääressä ja olihan sieltä noussut jo yksi profiili ylitse muiden...;)
Rohkeasti otin mieheen yhteyden,jonka ilmoitus kolahti samantien... Juteltiin aluksi illat koneella ja joitain päiviä myöhemmin tapasimme, ehkä hiukan sattumaltakin kahvien merkeissä!!
Vaihdoimme puhelinnumeroita,alkoi armoton viestin näprääminen;) ja siitä se kaikki sitten vaan lähti!!
Olemme viettäneet aikaa yhdessä jonkin verran, mistään varsinaisesta seurustelusta ei kuitenkaan ole vielä kyse,mutta kaikinpuolin meillä on ollut yhdessä enemmän kuin ihanaa!!
Mies on tehnyt minulle tunnustuksia ja sanonut haluavansa minut,samaa haluan myös itse. Kumpa vaan uskailtaisin tarttua rohkeammin tilaisuuteen ja katsoa mitä elämällä on meille antaa!! Jotenkin vain tuntuu oudolta,että voiko oikeasti netistä löytää seuraa,jonka kanssa on valmis jakamaan elämänsä ilot ja surut?!

Vastaukset 5
Vanhimmat
harvat jotain löytääkkin. Itse oon kans etsiny, mut ei kertaakaan ketään järkevää tullu vastaan. No yks ainoastaan josta sain hyvän kuvan ku oltiin paljon kirjoteltu ennen tapaamista. Sekin sit osottautu ihan muuksi mitä anto ymmärtää.Aina oli päässä jotain vikaa, tai oli varattu, alkoholisti ja sen sellasta. Ei ketään normaalia aikuista miestä kertaakaan vastaan tullu. Onneks poistin koko profiilin kun aikaa meni ja sama meno vaan jatku. Kyl se niin taitaa olla, mitä niin monet sanonut, että ei normaalia ihmistä voi löytää netistä.
onhan teillä itsellänne ollut netissä ilmoitus ja kai omasta mielestänne normaaleja olette.
Se vaan netissä on ongelma, että voi antaa itsestään erilaisen ja valheellisen kuvan, jos haluaa..joka sitten tietysti paljastuu vääräksi, kun tavataan.
Loin pari vuotta sitten profilini ja rupesin odottamaan jospa joku kirjoittaisi. Samana päivänä sai muutama viesti. Vastasin niihin ja siitä sa alkoi. Olin viestien vaihdossa neljän inmisen kanssa. Ensi kirjoitettiin erilaisista meitä ympäröivistä asioista. Kun sitten kysyin heiltä suhteestaan, niin kaikki olivat naimisissa.Heillä oli vain seksia tarve. Onko täällä naimattomia miehiä?
itse ajattelin ennen aivan samalla tavalla, että eihän netissä oo kun epätoivosia ja sellasia jotka ei muuten saa ja sitten kuitenkin ajattelin että katotaan nyt että kai tää on tätä nykypäivää, juttelin pari päivää yhden miehen kanssa ja sitten heti kun oli mahdollisuus niin tavattiin, eihän tää mitään seurustelua vielä meilläkään ole, mutta siis pointti oli se, että ehkä mulla nyt sattu tuuri, mutta heti osui kohdalle ihminen, joka vaikuttaa kyllä aivan normaalilta ja kovin ihanalta ihmiseltä. Ja tiedänpä erään ystävän joka netissä miehensä tapasi ja nyt vuoden jälkeen yhteen muuttamassa ja mielestäni molemmat erittäin normaaleja eikä ystäväni ainakaan missään vaiheessa epätoivoinen ollut, joten ehkä tää tosiaan on tätä nykypäivää =)
Epäluuloja oli mullakin alunperin mutta... Omasta mielestäni olen suht normaali enkä ole epätoivoinen ja ihan tavallisiin, kunnon tapauksiin olen törmännyt. Olen tavannut muutaman ihmisen - jonkinmittaisen kirjoittelun jälkeen - ja vaikka niistä ei mitään sen kummempaa ole syntynytkään niin kaikki ovat olleet mielestäni oikein mukavia, normaaleja ja ei-epätoivoisia tapauksia. Lisäksi tunnen muutamia pareja, jotka ovat tavanneet netissä. En tajua tätä valitusta, että täällä on vaan mielenvikaisia, varattuja ja kaikin puolin epäluotettavia tapauksia. Varmaan niitäkin mutta kyllä niitä tavallisia tyyppejä taitaa olla enemmistö.