MITÄ VARTEN...?

Mitä varten me maksetaan niitä veroja...?

---

Suomi pihistelee sosiaaliturvassa
4.5.2008 9:14

Suomalaiset saavat heikompaa sosiaaliturvaa kuin EU-maiden kansalaiset keskimäärin.


Onko Suomi sosiaaliturvan mallimaa?

Helsingin Sanomat kertoo, että Stakesin tilastojen mukaan Suomen bruttokansantuotteeseen suhteutetut sosiaalimenot ovat pienemmät kuin muissa Pohjoismaissa sekä suurissa EU-maissa.

Pohjoismaisten vertailujen mukaan Suomen kaikki sosiaalietuudet lapsilisiä lukuunottamatta ovat selvästi pienempiä kuin muissa Pohjoismaissa.

STT
7352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tällä hetkellä on vielä keinoja siihen.

Äänestä
  • meillekin?

    Oletko yrittäjä?

    Miten muka tavallinen palkansaaja voi kiertää ansiotuloveroja? Vapaehtoisella eläkevakuutuksella? Kyllä on näpertelyä ja sitä paitsi kaikilla ei ole edes varaa alkaa maksaa mitään vapaaehtoisia eläkemaksuja.

    Äänestä

  • Esimerkiksi Turkulaisen lääkäriyhtiön toimintamalli, joka muuntaa yhtiössä työskentelevän lääkärin tulot osakeyhtiölain mukaisiksi osingoiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lääkärit pääsevät nauttimaan verottomasta pääomatulosta ilman yrittäjän riskiä. Uuden osakkaan ei tarvitse sijoittaa yritykseen euroakaan, mutta hänellä on oikeus oman työnsä tulokseen, joka siirretään osinkona hänen omistamaansa holding-yhtiöön. Yhtiö maksaa verotettavasta voitosta 26 % :n yhteisöveron, holding-yhtiöt eivät maksa veroa puolestaan ollenkaan. Holding-yhtiön omistaja saa verotonta osinkoa 9 % nettovarallisuudesta. Nettovarallisuuspykälää voi kiertää sijoittamalla yhtiöön omia rahoja, lainaa tai kiinteää omaisuutta esim. veneen.

    Sitten nämä verottomat kilometrikorvaukset jotka voidaan kuitata väärin perustein

    Väärennetyt kuitit verottajalle joilla saa kotitalousvähennystä

    Vapaaehtoinen eläkevakuutus josta voi tehdä 5000 euron vähennyksen

    Esim. Vainajan omaisuus siirretään lapsenlapsille (yksi sukupolvi säästää perintöveron)

    yksityisomaisuuden siirto yrityksen taseeseen

    Oma offshore esim Etelä-Amerikkaan. Offshore yhtiön tuotosta pitää ilmoittaa verottajalle. Vastuun kantaa asiakas.

    Sijoitusasunto josta otat vuokratuloa, josta kuuluisi maksaa pääomaveroa. Sitä ei valvota tällä hetkellä mitenkään

    En ole yrittäjä ainakaan vielä. Haaveena on.

    Asuntolaina

    Äänestä

Paljonko enemmän haluaisit veroja henkilökohtaisella tasolla maksaa, että sosiaaliturvaa parannettaisiin? Vai kenen pitäisi maksaa enemmän? Vai mistä ne lisärahat otettaisiin pois?

Mistä muuten mahtaa johtua, että esimerkiksi Yhdysvalloissa sosiaaliturvan kulut ovat sekä henkeä kohden, että bruttokansantuotteesta huomattavasti suuremmat kuin Suomessa? Miksi siellä kuitenkaan ei ole samanlaista, yhtälaista sosiaaliturvaa kuin Suomessa?

Suomi ei varmaankaan ole mikään sosiaaliturvan mallimaa, mutta mistä meidän pitäisi ottaa oppia?

Ja vielä valaiseva esimerkki asiasta. Ennen, kun kävin hammaslääkärissä, ensimmäisellä käynnillä tehtiin tarkastus. Toisella kerralla paikattiin hammas. Kolmannella poistettiin hammaskiveä. Viimeksi, kun hoitotakuu laukesi jonottaessani, sama lekuri tarkasti, löi puudutuspiikin, poisti hammaskiven odotellessa ja viimeksi paikkasi reiän.

Onko kyse pelkästään rahan vähyydestä vai siitä, miten sitä käytetään?

Äänestä
  • käykö yksityisellä vai julkisella hoidattamassa hampaansa.

    Yksityiset viilaa linssiin ja rahastaa, kela korvaa jotain 30%.

    Julkiset hoitaa homman tehokkaasti poliklinikkamaksua vastaan.

    Äänestä

  • siitä kirjoitti:

    käykö yksityisellä vai julkisella hoidattamassa hampaansa.

    Yksityiset viilaa linssiin ja rahastaa, kela korvaa jotain 30%.

    Julkiset hoitaa homman tehokkaasti poliklinikkamaksua vastaan.

    Tällä kertaa hoitotakuukin hoidettiin julkisella. Ja sain vielä valita työpaikkani lähellä olevan hoitolan, etten joutunut tulemaan kotimurkilleni kesken työpäivän.

    Minusta tämä on yksi esimerkki siitä, että rahaa riittäisi enemmän palveluihin ja tukiin, jos byrokratiaa ja ihmisten juoksuttamista onnistuttaisiin karsimaan. Siksi pelkät prosenttiluvut eivät välttämättä anna kaikesta oikeaa kuvaa.

    Äänestä

Offshore -yritys
Offshore -yritys

Myydään Seychelleille 2008 rekisteröity offshore-yritys (kansainvälinen Ltd. -rekisteröinti). Valmis pöytälaatikkoyritys, jolla ei ole ollut toimintaa, ja jolla on valmis pankkitili.

Etuja ovat:

* Anonymitetti ja korkea yksityisyyden suoja
* verovapaus
* Yritystä voidaan etäjohtaa Suomesta ilman kirjanpito- tai muita ilmoitusvelvollisuuksia
* Rahaliikennettä voidaan hoitaa internetissä ja tiliin voidaan liittää pankkikortti

Myyntihinta on 2100 €

Offshore-yrityksen perustamisia myös toimeksiannosta. Toimitusaika n. 1-2kk.

Materiaalit ja asiakirjat ovat englanninkielisiä

Yhteystiedot:

GWH International Ltd

Asiakaspalvelu suomenkielisten konsulttien kautta.

[email protected]

George Herberts
Berlin, Saksa


Specialising in international corporate law since 1973.

Bongattu saitilta http://www.yrityskontakti.com/ilm.php?id=597

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oona. kirjoitti:

Mitä varten me maksetaan niitä veroja...?

---

Suomi pihistelee sosiaaliturvassa
4.5.2008 9:14

Suomalaiset saavat heikompaa sosiaaliturvaa kuin EU-maiden kansalaiset keskimäärin.


Onko Suomi sosiaaliturvan mallimaa?

Helsingin Sanomat kertoo, että Stakesin tilastojen mukaan Suomen bruttokansantuotteeseen suhteutetut sosiaalimenot ovat pienemmät kuin muissa Pohjoismaissa sekä suurissa EU-maissa.

Pohjoismaisten vertailujen mukaan Suomen kaikki sosiaalietuudet lapsilisiä lukuunottamatta ovat selvästi pienempiä kuin muissa Pohjoismaissa.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu