Oltiin naiseni kanssa muutama viikonloppu takaperin jossain juhlissa. Naiseni tapasi siellä vanhan ihastuksen, jota ei ollut nähnyt pariin vuoteen. Mitään heillä sen enempää ei ole ollut kuin yksi yhdessä nukuttu yö. Noissa juhlissa kuitenkin huomasin, että naiseni on aika kiinnostunut tyypistä..nyt on mennyt pari viikkoa ja naiseni on tapaillut muutaman kerran tuota vanhaa ihastustaan. Olemme keskustelleet tästä avoimesti ja naisellani oli jäänyt häiritsemään tuo vanha ihastus. Huomenna sitten naiseni haluaa vielä tavata ihastuksensa(ihan treffit päivällä,en tiedä mitä) ja sanoi minulle, että hän haluaa nähdä ihastuksensa vielä kerran..toki myönsi olevansa "vähän" päästä pyörällään nyt tähän tyyppiin. En tiedä miten suhtautua? Meillä on mennyt kaikki hyvin, ei riitoja..paitsi nyt tuli tuon tapauksen yhteydessä jotain pientä. Puolentoista vuoden seurustelun aikana en ole kertaakaan edes miettinyt itse mitään harharetkiä, enkä vastaisuudessa mietikään. Korkeintaan jätän naiseni, tekisi mieli satuttaakin sitä samalla tavalla..en silti taida! Naiseni sanoi, että hänen pitää selvittää nyt päänsä..tuntuu epäreilulta. Naiseni menee ottamaan siis huomenna selvää onko ihastuksen kanssa jotain vai ei ja minä odotan kiltisti. Kysyin todennäköisyyttä, tuleeko meille huomisen jälkeen ero? Vastaus oli 90 % ei..uskoako vai ei. Huomenna nähdään mitä tapahtuu..siis odotan ja pelkään.
Naiseni menee treffeille!
47
6114
Vastaukset
- sanat suorat
vosusi on aivan kusipää, todella itsekäs paska. jos ette eroa nyt, niin myöhemmin - tuollaisen käytöksen takana on ... kusipää.
- jode
Nainen elää omien tunteiden, muistojen ja ajatuksien kanssa, eikä voi vanhoille tunteilleen mitään, jos asialle ei ole tehty päätöstä. Itselläkin vielä teini vuosien ihastuksien näkeminenkin saa sydämmen pompahtamaan. Vaikka olen ollut mieheni kanssa jo yhdeksän vuotta, ei vanhojen suolojen muisteleminen tee musta vosua eikä muutakaan vastaavaa. Naisen kun täytyy lopettaa tuntemalla, että se olikin vain menneisyyden tunne ja elämä jatkuu siihen mihin se on jäänytkin. Miehet ovat vain erillaisia...
- Pentti
jode kirjoitti:
Nainen elää omien tunteiden, muistojen ja ajatuksien kanssa, eikä voi vanhoille tunteilleen mitään, jos asialle ei ole tehty päätöstä. Itselläkin vielä teini vuosien ihastuksien näkeminenkin saa sydämmen pompahtamaan. Vaikka olen ollut mieheni kanssa jo yhdeksän vuotta, ei vanhojen suolojen muisteleminen tee musta vosua eikä muutakaan vastaavaa. Naisen kun täytyy lopettaa tuntemalla, että se olikin vain menneisyyden tunne ja elämä jatkuu siihen mihin se on jäänytkin. Miehet ovat vain erillaisia...
Mitä jos miehetkin alkaa ottaa itelleen yhtä paljon vapauksia, ja oikeuksia olla piittaamatta kumppanin tunteista? Mieti hetki tuntuisko se susta kivalta.
- JODE
Pentti kirjoitti:
Mitä jos miehetkin alkaa ottaa itelleen yhtä paljon vapauksia, ja oikeuksia olla piittaamatta kumppanin tunteista? Mieti hetki tuntuisko se susta kivalta.
Johan se tiedekkin on todistanut että miehillä on putki aivot jotka eivät sisällä kuin pienen osan tunnealaa,kun taas naisella se on koko elämä. Kun saat luottamuksen naiseesi niin, ettei se miltä se näyttää ole aina sitä miltä näyttää. voisin joskus luotta, että se on vain sitä mitä sanot.
- Cuthalu
JODE kirjoitti:
Johan se tiedekkin on todistanut että miehillä on putki aivot jotka eivät sisällä kuin pienen osan tunnealaa,kun taas naisella se on koko elämä. Kun saat luottamuksen naiseesi niin, ettei se miltä se näyttää ole aina sitä miltä näyttää. voisin joskus luotta, että se on vain sitä mitä sanot.
Kaikilla miehillä ei ole putkiaivoja ja sen on tiede myöskin todistanut. Mutta toisaalta segmentoituneet aivot on vain tekosyy olla yrittämättä toimia paremmin...
- joo!
jode kirjoitti:
Nainen elää omien tunteiden, muistojen ja ajatuksien kanssa, eikä voi vanhoille tunteilleen mitään, jos asialle ei ole tehty päätöstä. Itselläkin vielä teini vuosien ihastuksien näkeminenkin saa sydämmen pompahtamaan. Vaikka olen ollut mieheni kanssa jo yhdeksän vuotta, ei vanhojen suolojen muisteleminen tee musta vosua eikä muutakaan vastaavaa. Naisen kun täytyy lopettaa tuntemalla, että se olikin vain menneisyyden tunne ja elämä jatkuu siihen mihin se on jäänytkin. Miehet ovat vain erillaisia...
"miehet ovat erilaisia"
Että miehilläkö ei vanha suola voi janottaa? Höpöhöpö, kyllä mieskin mieluusti välillä vaihtaisi takas entiseen... - Miäs
JODE kirjoitti:
Johan se tiedekkin on todistanut että miehillä on putki aivot jotka eivät sisällä kuin pienen osan tunnealaa,kun taas naisella se on koko elämä. Kun saat luottamuksen naiseesi niin, ettei se miltä se näyttää ole aina sitä miltä näyttää. voisin joskus luotta, että se on vain sitä mitä sanot.
"Johan se tiedekkin on todistanut että miehillä on putki aivot jotka eivät sisällä kuin pienen osan tunnealaa,kun taas naisella se on koko elämä."
Voisitko lopettaa miesten tunne-elämän vähättelyn. Yhtä hyvin voisin yleistää, että jos putkiaivot sitten tarkoittavat, että "tunneälyä" on vain vähän, ja loput laskelmoivaa älykkyyttä, niin sehän tarkoittaa sitä, että naisten tippaleipäaivot ovat pelkkää tunneälyä, eikä heillä ole laskelmoivaan älykkyyttä laisinkaan. Naiset hössöttävät elämänsä läpi pelkkien tunteiden varassa ilman älykkyyttä, niinkö? I don't think so.
"Kun saat luottamuksen naiseesi niin, ettei se miltä se näyttää ole aina sitä miltä näyttää. voisin joskus luotta, että se on vain sitä mitä sanot."
Mitähäh? Ehkäpä ne putkiaivot olisivat tarpeen myös naisille. Eihän tuosta tekstistä ymmärrä mitään.
- mies
Kun tunteet kuljettaa niin hän haluaa ottaa tunteistaan selvää vielä seuraavalla kerralla ja seuraavalla. Laita nainen tiukille (ota tai jätä), et satuta itseäsi enempiä ja nainen havahtuu tilanteeseen. Älä satuta eli kosta ja polta siltoja koska jos nainen haluaakin tulla myöhemmin luoksesi niin se kosto ei ole välillänne. Näin siis teoriassa kannattaisi kai tehdä?
- anni
pointsit tytölles,että on avoimesti ja rehellisesti kertonut sulle tunteistaan ja aikeistaan! rehellisyys on suhteen perusta!
eli voit ainakin luottaa siihen että aina tiedät jos on jotain tiedettävää!
anna arvoa sille,että seurustelukumppanisi uskalsi kertoa ja antaa sulle mahdollisuuden tehdä omat ratkaisusi. on monia jotka menisivät ensin ottamaan selvää tunteistaan ja mikäli ei nappaa enää,niin eivät kerro ikinä tai jos lempi leimahtaa,niin alkaa styylaamaan ja tulee sitte sanomaan heipat. joku voisi ehkä tuossa tilanteessa uusia yhden kerran ilon ja jatkaa elämää sun kanssa kertomatta asiasta..
eli olet hyvässä asemassa,ole tyytyväinen!
ja nyt huom. noi pätevät sekä mieheen että naiseen.
- joku
Mielestäni on hyvä että ainakin tiedät missä mennään!
Tyttöystäväsi voisi tehdä tuon kaiken ihan samalla lailla, mutta salaa. Erona tietenkin se, ettei Sinun tarvitsisi murehtia.
Kävi miten kävi, ainakin olet mukana kun ratkaisua tehdään, se on paljon se!!!
Sinun täytyy luottaa siihen, että olet 1,5 vuoden aikana näyttänyt että kanssasi kannnattaa suhteessa olla. - Jenna
Mä oon seurustellu nykyisen kultani kanssa 3 vuotta. Mun ex otti yhteyttä joskus vuosi sitten ja päätettiin että yritetään olla kavereita. No kulta ei tietenkään pitäny tästä ajatuksesta, mutta silti tapasin tämän mun entisen. Myös mä olin hiukan pyörällä päästäni, mutta tämän tapaamisen jälkeen oikeastaan ymmärsin että ex ei vois enää vähempää kiinnostaa. Emme pidä enää mitään yhteyttäkään toisiimme ja jatkan seurustelua kultani kanssa onnellisena. Mulla ei kyllä ollu mielessäkään jättää kultaa ex:n takia, mut silti hän sekoitti mun pään ja halusin tavata...
- Kokenut
Olet selvästi ns. back up -miehenä, varalla kunnes naisesi löytää parempaa. Kaksi vaihtoehtoa: 1. ala itse sikailemaan ja pidä naistasi paremman puutteessa varalla 2. sano ämmälle että pidä perseesi, kyllä naisia aina tulee lisää niin kuin HKL:n busseja.
Vituttaa tuollaiset naiset, otan osaa vilpittömästi.- Kyyninen
Kehtasi vielä sanoa, että 90% varmuudella olette vielä tapaamisen jälkeen yhdessä...Haluatko todella olla varalla? Tyhjää parempi? Kun naisesi kohtaa seuraavan kerran jonkun kiinnostavan miehen, kenties jonkun toisen exänsä, aiotko silloinkin jäädä kiltisti odottelemaan kumman neiti valitsee?
- PRKL
Eipä ole kovin hyvä tilanne, jos naisen pitää varmuuden vuoksi käydä tsekkailemassa muita miehiä suhteen aikana. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että tämä nainen on vain koeajulla ja etsii koko ajan parempaa.
Tuo 90%:n varmuuskin on aika pöyristyttävästi sanottu! On 10% mahdollisuus, että nainen jättää miehensä vanhan ihastuksen vuoksi! Se, että on olemassa edes mahdollisuus, kertoo totuuden suhteesta. Varamies mikä varamies.
- mies
naisesi toimii ikävällä tavalla sinua kohtaan. Jos et vielä ole kysynyt, kysy häneltä, että miltä hänestä tuntuisi, jos sinä menisit vastaavalla tavalla treffeille jonkun aikaisemman ihastuksesi kanssa.
Mielestäni parisuhteessa pitäisi aina miettiä sitä, että mitä tahansa itse tekee toiselle, miltä se hänestä tuntuisi ja vice versa.
Naisesi saattaa myös testailla mustasukkaisuuden astettasi tai sitä miten paljon hänestä todella välität, ja mitä olet valmis tekemään hänen puolestansa...mutta todella ikävällä tavalla.
Itse toimisin niin, että kysyisin ensin naiselta em. kysymyksen ja jos hän vielä lähtee treffeille, sanoisin, että siitä vaan, mutta teen siitä omat johtopäätökseni. Toiseksi sanoisin, että minäkin aion tulevaisuudessa toimia samalla tavalla kuin hän.
Tsemppiä sinulle, tiedän, että sinusta tuntuu nyt pahalta! - Nainen itsekin
Tyttöystäväsi on suoraluonteinen nainen, kun kertoo sinulle. Toivottavasti kestät sen. Samassa tilanteessa en itse olisi kertonut miehelle yhtään mitään, mutta kylläkin tehnyt kaiken tuon. Olenko siis petollisempi?
- totuus
olet petollisempi!
- Cuthalu
Olet ihmiskuntaa tappava syöpä.
- Viettelijätär
Mä ymmärrän hyvin, miks tyttöystäväsi menee tapaamaan vanhaa ihastustaan. Ne syyt on moni jo täällä monta kertaa sanonut, enkä sen takia ala niitä enää kirjoittamaan.
Toisin.. Jos minä olisin tuossa tilanteessa, menisin ton syyn lisäksi tapaamaan tuota henkilöä siksi, että välillä poikaystäväni ei ymmärrä viettää aikaa kanssani vaan leikkii autonsa kaa liikaa, testatakseni poikaystäväni mustasukkaisuus astetta, tästä vanhasta ihastuksesta voisi tosiaan tulla ystävä, tajuta samalla myös, että hän olikin idiootti.
Että sen takia ei ole enää hänen kanssan yhdessä, vaan nykyinen on parempi.
Että tyttöystävälläsi voi olla nämä syyt. - man
Viettelijätär kirjoitti:
Mä ymmärrän hyvin, miks tyttöystäväsi menee tapaamaan vanhaa ihastustaan. Ne syyt on moni jo täällä monta kertaa sanonut, enkä sen takia ala niitä enää kirjoittamaan.
Toisin.. Jos minä olisin tuossa tilanteessa, menisin ton syyn lisäksi tapaamaan tuota henkilöä siksi, että välillä poikaystäväni ei ymmärrä viettää aikaa kanssani vaan leikkii autonsa kaa liikaa, testatakseni poikaystäväni mustasukkaisuus astetta, tästä vanhasta ihastuksesta voisi tosiaan tulla ystävä, tajuta samalla myös, että hän olikin idiootti.
Että sen takia ei ole enää hänen kanssan yhdessä, vaan nykyinen on parempi.
Että tyttöystävälläsi voi olla nämä syyt.sinusta tuntuisi, jos miehesi toimisi vastaavalla tavalla? Tuntuisi varmasti mukavalta olla ikään kuin varalla kakkosnaisena, ennen kuin miehesi löytää paremman naisen??
- mies nro. 36788
Sinun ei todellakaan kannata puhua mitään miesten vittumaisuuesta.
En voi sietää tuommosia naisia.
- lemput
Kylläpä taas naiset puolustelee tommosta tapausta. Itse en kyllä katselis enää hetkeäkään vaan antaisin muijalle lemput!
Miettikääpä naiset miten reagoisitte jos miehesi ilmottaisi sinulle vastaavasta tapauksesta mutta toisinpäin, eli mies haluaisi tapailla entistä naistaan niin luulen että ei enää naisiltakaan ymmärrystä riittäisi!- --hank
Samaa mieltä. Jos minä en ole ykkönen niin sitten en ole ollenkaan.
- Viettelijätär
Itseasiassa ymmärtäisin. Koska pitäisihän heidän selvittää selvittämättä jäänneet asiat keskenään & luotaisin sen verran poikaystävääni sekä itseeni, että antaisin mennä.
Tiedän, ettei hän tekisin mitään petollista.
Jos tekisin, niin tiedän että hän ei ollut ollu arvoiseni.
Tätä vaaraa itselläni ei ole. Pikemmin poikaystävälläni on.
Koska hän on huomannut nyt tai oikeastaan taas(irrotettuaan itsensä auton kanssa leikkimisen parista), että olen haluttua seuraa & että saa pitää varansa.
Koska olisi muutamia monia haluamassa hänen paikkaansa.
Puolustelen, koska se olisi mielestäni oikein. Saahan sitä ottaa selvää, jos haluaa. Se jokaisen oma päätös & teko.
Itsehän saa vastata seurauksista & teoistaan. Että kyllä sitä varmaan kuitenkin miettisi..
- Pera
Tunti turpaan ja toinen perseeseen.
Sitten ilmoitat, että jos alkaa toiset miehet kiinnostaa, niin ei muuta tavarat reppuun ja ulos.
Tollanen on jo huolestuttavaa, jos pitää lähteä erikseen selvittämään onko mitään. Se asia pitää tietää ja pitää tunteensa kurissa - paitsi sen oikean, eli sinun suhteen. - Pentti
niin muija tietää että voi tehdä sulle ihan mitä lystää ja päästä kuin koira veräjästä. Suhteenne silloin tuskin kuitenkaan muodostuu kovin pitkäaikaiseksi tai sitten sinä saat olla kynnysmattona.
- mie
pahalta kuulostaa...Mutta tossa voi olla takana just se, mitä joku jo mainitsikin, eli se, ett naises haluaa testata mustasukkaisuutesi astetta ja sitä, että välitätkö hänestä todella. Niin tyhmältä kuin tämä tuntuukin, niin vois olla parasta odottaa naistasi treffeiltään kotiin vaikkapa ruusu kädessä tai jotai vastaavaa, niin hän tajuaisi sen, että sinä olet edelleenkin se paras hänelle.
Olen pahoillani siitä, että naisesi "testaa" sinua ja itseään näin, mutta jos kykenet nyt nielemään tämän asian antamalla anteeksi ja pienillä jutuilla valloittaa naisesi uudelleen, voi teidän suhde saada ihan uutta syvyyttä ja lujittua entisestään ja eipähän naisesi varmaan toista kertaa tuollaista menis tekemään ja voisit sit luottaa häneen jatkossa.
Niin, ja muista sit sanoa rehellisesti naiselles sen, miltä hänen käytöksensä tuntuu!- Pentti
Sitä usein yrittää mies etsiä naisen ihmeelliseen käytökseen hienoja ja syvällisiä syitä, mutta kuitenkin totuus voi olla jotain muuta. Naisen motiivit voi sittenkin olla ihan vaan latteita, arkipäiväisiä ja itsekkäitä.
- Viettelijätär
Puhut totta.
- man
kuulostaa naisesi puolelta. On myös ikävä tosiasia, että naiset eivät pidä liian kilteistä miehistä, ja siksi he yrittävät pompotella heitä ja näyttää heille ensin kaapin paikan, ja sitten pikkuhiljaa kengän kuvio on takamuksessa, kun he eivät enää tämän jälkeen arvosta miestä riittävästi. Tämä kuulostaa karulta, mutta se on totta.
- hahaa
jikin dille...sama kysymys miehen esittämänä muualla... hahaa
- VIISASKO
SALLI SE TOISELLE, MINKÄ ITSELLESIKIN JA MYÖS PÄINVASTOIN......
- ege
Eiks sul oo ylpeyttä yhtään, niinku itsestäs? Toi vaikuttaa mielestäni jo tuhoon tuomitulta? Kerran se vaan kirpasee, ja toivottavasti aikojen päästä jo naurattaa. Itsekki olen ollu aikoinani ns. ikuinen kakkonen, tilanne ei muuttunut koskaan, (5v.) käsitteli sitten daamia kuinka hyvänsä, aina jäin jonkun jalkoihin, laitoin muijan luiskalle, vasta sitten hän havahtui todellisuuteen, tosin hänen kannaltaan liian myöhään...
- utelias
Et ole lainkaan kommentoinut sinulle kirjoitettuja viestejä? Mitä mieltä olet niistä?
- Gaia
Naisena minusta tuollainen käytös on TÖRKEÄÄ! Sympatiani ovat puolellasi.
Tee selväksi, ettet siedä moista. Ettet ole lelu, vaan sinulla on suhteessanne suuret tunteet pelissä. Jos naisesi on fiksu ja rakastaa sinua todella, hän lakkaa tapailemasta muita. Jos ei, niin anna mennä...
Ansaitset parempaa. Kaikki ansaitsevat.
PS. En usko, että kyseessä on mikään "testi". Naisesi on ehkä unohtanut sen, mikä on tärkeää ja aika on kullannut muistot... Eli yht'äkkiä entinen elämä tuntuukin niin hohdokkaalta nykyiseen (arkeen) verrattuna. Eihän se niin ole ja luulenkin, että naisesi kaipaa rivakkaa muistutusta!!! - Antti
Viesteistä päätellen voisin todeta ettei mitään ole tehtävissä! Luonteeltani olen kuitenkin yrittäjä ja en yleensä lannistu/ tipahda ensimmäisiin ongelmiin. Selvennetään nyt ettei mitään ongelmia ollutkaan. Kaikki näytti ihan täydelliseltä, eikä mitään tuon suuntaista osannut odottaakaan. Luulen vain, että naiseni on maailman kovin flirtti ja siten yksinkertaisesti samanlaisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kohdatessaan taipuvainen "nuokahtamaan". Lisäksi luulen, että hän on vähän unohtanut, että olen oikeasti hyvän näköinen mies ja kuinka hän kehui vielä kuukausi sitten minua maasta taivaaseen joka suhteessa ettei voisi parempaa miestä saadakaan. Treffit oli ja meni, kävivät jotain syömässä..ei kuulemma sen enempää, eikä sen kummempia aikomuksia. Naiseni halusi kuitenkin hieman taukoa ja lupasinkin hieman etäisyyttä, vaikka asummekin saman katon alla(mitenhän se onnistuu). Hän kuitenkin haluaa kiehnätä kanssani, joten oloni on kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Oikeastaan olen tämän kaiken jälkeen hieman tyrmistynyt..naiseni ei ollut seitsemään vuoteen seurustellut ennen minua, joten olen "tavallaan" selittänyt asian sillä itselleni. En kuitenkaan enään luota naiseeni yhtään..olen nöyryytetty sikälikin, että tuo mies oli minun puolituttu ja tiesi meidän hyvin seurustelevan..varmaan jätkä sai hyvät fibat..no, tilaisuuden tullen en kumartele! Voin vain sanoa, että kaikenkaikkeaan jäi h#l¤tin paska maku suuhun ja veikkaan, että ennen pitkää toivonkin löytäväni jonkun johon voin luottaa. Tosin tähän saakka luotin naiseeni, en vain osaa enään. En kuitenkaan muuta osaa sanoa, kuin odotan vielä hetken ja teen sitten päätökseni kuinka toimin suhteeni kanssa.
- mies
kävi samalla tavalla, naiseni entinen halusi tavata hänet MUTTA treffeillä naiseni sanoi tälle että seurustelee nyt joten kaveri oli sitten vähän nolona. Oli jo kavereitaan sokkotreffille tuonut naiseni kanssa ja naittamassa tätä!
Treffit loppui melko lyhyeen ja jatkamme naiseni kanssa suhdettamme niinkuin ennenkin. - Jorma
"Treffit oli ja meni, kävivät jotain syömässä..ei kuulemma sen enempää, eikä sen kummempia aikomuksia. NAISENI HALUSI KUITENKIN HIEMAN TAUKOA JA LUPASINKIN HIEMAN ETÄISYYTTÄ, vaikka asummekin saman katon alla(mitenhän se onnistuu). "
Se ukko on höylännyt sun naistas tai ainakin tulee höyläämään pikapuoliin. Kyllä oot yks kynnysmatto miehekses. Akka ulos ja sassiin, tehköön sitten mitä mieli tekee. Eihän se sun naiseskaan voi edes kunnioittaa sua kun annat sen pompottaa itseäs miten sattuu.
Höh sanon minä! - Mirja
Jorma kirjoitti:
"Treffit oli ja meni, kävivät jotain syömässä..ei kuulemma sen enempää, eikä sen kummempia aikomuksia. NAISENI HALUSI KUITENKIN HIEMAN TAUKOA JA LUPASINKIN HIEMAN ETÄISYYTTÄ, vaikka asummekin saman katon alla(mitenhän se onnistuu). "
Se ukko on höylännyt sun naistas tai ainakin tulee höyläämään pikapuoliin. Kyllä oot yks kynnysmatto miehekses. Akka ulos ja sassiin, tehköön sitten mitä mieli tekee. Eihän se sun naiseskaan voi edes kunnioittaa sua kun annat sen pompottaa itseäs miten sattuu.
Höh sanon minä!Kivat.. Miten jotkut naiset aina onnistuu.. Siis itelle naisena noin vakavassa suhteessa ei tulis mieleenkään pelleillä. Sano sille että muuttaa omaan asuntoonsa ottamaan etäisyyttä. Etpähän joudu mietttimään että nukutko puhtaissa lakanoissa. (sekin on mahdollista) Että varmaan tuntuu hyvältä katella naista joka kenties asuu kanssasi vain materian takia. (hieno asunto, puolitetut kulut) Menneitten kuuluu olla menneitä tai ainaki pitää olla vapaa menneitä miettimään. Ei toisen sydämen päällä noin korkkareita pyöritetä!!!! Lemppaa se.
- Etunimikaima
"Luulen vain, että naiseni on maailman kovin flirtti"
Nyt näyttää kyllä vahvasti siltä että kannataa antaa naiselle etäisyyttä kun hän sitä haluaa. Eli lopeta ajoissa tuo suhde, ennekä löydät itsesi parin tenavan yksinhuoltajana.
Tiedän, että suhteen lopettaminen on vaikeaa, mutta nyt näyttää siltä, ettei naisesi ole yksinkertaisesti valmis vakisuhteeseen. - Tämä
Mirja kirjoitti:
Kivat.. Miten jotkut naiset aina onnistuu.. Siis itelle naisena noin vakavassa suhteessa ei tulis mieleenkään pelleillä. Sano sille että muuttaa omaan asuntoonsa ottamaan etäisyyttä. Etpähän joudu mietttimään että nukutko puhtaissa lakanoissa. (sekin on mahdollista) Että varmaan tuntuu hyvältä katella naista joka kenties asuu kanssasi vain materian takia. (hieno asunto, puolitetut kulut) Menneitten kuuluu olla menneitä tai ainaki pitää olla vapaa menneitä miettimään. Ei toisen sydämen päällä noin korkkareita pyöritetä!!!! Lemppaa se.
Minä miehenä seuraan kyllä ihmeissäni tätä keskustelua.
Uskallanko avata suutani?
Minullakin on vakisuhde ollut nyt reilu kaksi vuotta. Asumme eri paikkakunnilla ja olemme yksissä joka viikonloppu.
Minä tapaan kyllä naisystäviä viikolla milloin minkäkin asian tiimoilta tai ihan muuten vain.
Pitäiskö kutsua "treffeiksi" tapaamista, jos sovin jonkun naispuolisen ihmisen kanssa, että tulee minun luokse kylään esim. maanantai-iltana?
Tavallaanhan ne on treffit, mutta ei ne "sellaiset" treffit ole, joissa aiotaan alkaa seurustelemaan.
Aion pitää tästä treffailu-oikeudestani kiinni loppuun saakka.
En aio menettää ystävyyksiä sen vuoksi, että joku katsoisi treffailun jotenkin pettämiseksi tai muuten paheeksi. Osan tapaamieni naisystävien kanssa on joskus jotain vipinää ollutkin monia vuosia sitten, mutta seurustelut on jääneet ystävyydeksi.
Mietin, että mullahan on sama tilanne kuin tämän viestiketjun aloittajalla, paitsi että minä olen mies.
Toiminko jotenkin väärin?
Tai missä on raja, mitä tai ketä saa tavata ja mitä tapaamisen aikana saa puhua/tehdä/tuntea?
Tyttöystäväni tietää tasan tarkkaan kuka minun luona milloinkin on tai missä minä olen käymässä.
Kyselenpähän tässä vaan.
Pitäskö tyttökaverini antaa mulle kenkää?
- Cruel
TÄHÄN POSTIKETJUUN ON VASTANNU RAATOPERSEHUORAÄMMI JA VERIVITTUVISVALUTKIA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! TUOLLASIA ON KAIKKI H.U.O.R.A.T. TAPPAKAA ITTENNE VITUN KUOLETTAVAT PASKASET RAPAHUORAT!!!!!!!!!!!!!!!! KUOLKAA POIS VITTUJEN KANTAJAT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- jode
ja jäljelle jää pullomunat....
- Shame
Ja sitten kaikki kortit pöytään. Sinun ei missään tapauksessa tule sietää tuollaista käytöstä. Kysyppä tytöltä miten sitten jos olisikin toisin päin. Sinä olisit menossa tapaamaan vanhaa heilaasi. Ei seurustellessa enää mitään "katsota" onko tuo parempi vai ei. Jos hän on sinun kanssasi, hän sitten myös on. Jos vanha suola janottaa, purkakaa suhde, ottakaa etäisyyttä ja katsokaan kuukauden parin päästä uudelleen. Entisen haikailu joskus harvoin ei liene harvinaista, mutta ei sitä kukaan nykyiselleen sano! Tyttösi käytös satuttaa sinua ja sinun täytyy kertoa se hänelle.
- anni
mitä on suhde ilman rehellisyyttä?
mä en ainakaan haluu elää valheessa,parempi sitten vaikka tuskanen totuus.
sehän on arvostettavaa,kun uskalsi rehellisesti kertoa missä mennään ja miehelle jäi varaa valita sietääkö käytöstä,näin se on homma!=)
- Mark
Minusta naisesi on itsekäs. Ei seurustelevalla ole samaan aikaan oikeutta deittailla muiden kanssa. Naisesi on itsekäs ja pitää omia mielihalujaan sinun tunteitasi ja sinua tärkeämpinä. Kyllä tuo minusta kertoo, ettei hän ole tyytyväinen suhteeseenne. Exäni teki saman tempun ja minä vain katsoin sivusta. Kovasti sattui. Tottahan toki ajattelin, että käytäntö on hänestä molemmin puolin ok ja lähdin itse treffeille toisen naisen kanssa. Siitähän sitten nousikin melkoinen mekkala, kun en häntä arvosta ja häntä loukkaan.
Minusta teidän kannattaisi keskustella aiheesta ja sinun pitää kertoa hänelle, kuinka se sinua sattuu. Sen verran pitää naisesikin suhteen eteen nähdä vaivaa, että ei ehdoin tahdoin sinua satuta. Jos hän ajattelee että parempaa on tarjolla, niin mitä järkeä on suhdetta jatkaa. Itse en voi kuvitellakaan, että koskaan tulisi vastaan täydellisemmin minulle sopiva nainen, kuin nykyinen kihlattuni. Mieleenkään ei tulisi lähteä kenenkään kanssa treffeille.- anni
vaikka seurustelee,niin tunnen pareja jotka silti treffailevat joskus hulluttelu mielellä vieraita,siis harvoin ja yhteisestä sopimuksesta,siis ihan hauskan pidon merkeissä.
ja heillä menee paremmin kun keskiverto pareilla..eli kysymys on siis todella YHTEISESTÄ hyvästä eli molemmat on tyytyväisiä,että joskus pidetään kivaa muiden kanssa tai sitten otetaan joku kolmas mukaan. heillä toimii super mahtavasti!:)
ja eipähän sitten 20vuoden avioliiton jälkeen tartte kummanka lähtee pettämään,niinku usein käy, vaan molemmat hyväksyy sovitut seikkailut jos siltä tuntuu..ihailen sen verran sitä avoimuutta ja vapaamielisyyttä,että semmosen suhteen kun itselle joskus onnistus saamaan..
kaikillehan ei tommonen sopis,kun jotkut haluu yksin omistaa toisen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507987Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662270Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332186- 1471759
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251250Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511236Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101153Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65843Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58798Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7747