asumusero, onko toivoa

vielä eron jälkeen? kirjoitti:

Poikaystäväni päätti pitkän harkinnan jälkeen, että ainoa ratkaisu tilanteessamme on että minä muutan muualle. Meillä on ollut vaikeaa etenkin viimeiset 3 kk:tta, mutta suhteen alussa olimme kumpikin aivan varmoja, että toinen on juuri se oikea. Nyt vain ei enää poikakaverin mielestä rakkaus yksin riitä. Minä itse heräsin tajuamaan virheeni vain hetkeä ennen kuin poikakaverini päätyi tähän ratkaisuun. Siis liian myöhään. On todella vaikeaa lähteä, kun itse näen vain että meillä oli vaikea kausi ja vaikeat ajat olisivat juuri vaihtumassa parempiin aikoihin. Poikakaveri väittää, että hänen on pakko saada toipua rauhassa ja että on epävarmaa, palaammeko koskaan enää yhteen. Hän on masentunut suhteen karikoissa, mutta minä koen, että toista tulisi rakastaa niin myötä- kuin vastamäessä, ja että sellaista parisuhdetta ei olekaan, jossa ei joskus hakkaisi päätään seinään ja kokisi tuskaa. Poikakaverini on eri mieltä. Hänellä on kuulemma mennyt elämä aina ennen ongelmitta ja hän ei ole kuulemma koskaan ennen ollut masentunut. Nyt tuntuu, että hän syyttää vain minua, ja että masennus johtuu meidän parisuhteesta, vaikka tosiasia on että OLOSUHTEET ympärillämme ovat muuttuneet radikaalisti sitten hyvien aikojen: mies on siirtynyt opiskeluelämästä työelämäään, muutimme töiden perässä uudelle paikkakunnalle jne.

Miten voin elää erossa, kun rakastan ja koen, että olisimme onnellisia yhdessä? Miten toisella voi into seksiin ja parisuhteeseen hiipua niin nopeasti? Olen tivannut häneltä monta kertaa, onko hänellä joku toinen, ja rehellinen vastaus on ollut, että naiset eivät tällä hetkellä kiinnosta ollenkaan ja että pelko on turha. Lisäksi olen kuulemma kyllä "potentiaali" puoliso hänelle, hän pitää ulkonäöstäni, vartalostani, arvoistani, mielenkiinnonkohteistani, yleisesti ottaen koko paketista. Ainoastaan pahantuulinen käytökseni silloin kun elämässäni oli noiden 3 kk ajan kriisi, ovat saaneet hänet pelkäämään minua ja uskomaan, että meissä ei ole enää mitään tulevaisuutta.

Onko kellään kokemusta asumuserosta, joka olisi lopulta johtanut lopulta parisuhteen toiseen mahdollisuuteen? Vai onko asumusero vain miehen tapa päästä eroon toisesta ja lopullisesti? Itse olen kerran eronnut miehestä, joka ei vain tuntunut siltä oikealta, vaikka hieno ihminen onkin, ja asumuseron myötä rohkaistuin hyvinkin pian ja halusin sitten lopullisesti erota. Onkohan tämä jotain pahaa karmaa? Ja eikö omista virheistään oppiminen voi pelastaa parisuhdetta?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä