Minulla ainakin ihan hyvä mies, vaikken nyt naimisiin mennytkään mistään ihastumisesta tai ns. suuresta intohimosta vaan lähinnä "käytännön syistä". Mieheni toki lähes palvoi minua ensi näkemältä. Nyt olen vain 12 vuodessa päässyt lihomaan n. 60 kg johtuen omasta epävakaudestani ja masentuneisuudestani.
Mieheni on silti rakastanut ja rakastaa edelleen minua. Ei katsele pornosivuja netistä eikä edes himoitse muita naisia ja minultakin suorastaan kinuaa seksiä jota en voi antaa johtuen omista ongelmallisista syistäni. Joten voi sanoa, että mieheni on todella pitkäjännitteinen ja uskollista tyyppiä kaikesta huoimatta, vaikken enää edes kiinnitä ulkonäkööni mitään huomitoa.. en meikkaa, en peseydy kuin kerran viikossa, en pukeudu nätisti vaan olen kuin jokin 150 kiloinen räsynen epäsiisti rekkamies ja kaikenlisäksi kärttyinen ja masentunut kaikenaikaa sekä jatkuvissa itsetunto-ongelmissa.
Tosin itselläni on pienoinen pahe josta miehenikin tietää, mutta jaksa aymmärtää senkin, eli chattailen silloin tällöin nuorten miesten kanssa, mieheni tietää asian, mutta ymmärtää, että se on pelkkää chattailyä vaan.. joka ei johda mihinkään.
Toki haluan laihtua, mutta näyttää, että siihen ei ole voimia onneksi mieheni jaksaa ymmärtää ja rakastaa kaikesta huolimatta. Olen jopa sanonut että minut saa jättää ja saat ottaa uuden naisen ja olen jopa patistanut miestäni lähtemään ravintoloihin katselemaan naisia, mutta eipä häntä kiinnosta. Mutta jos itse sanon lähteväni niin näkisittepä sen anelun etten jättäisi häntä.
Siksi ihmettelen tuota kaikkea pettämistä useilla pareilla mitä vähäpätöisimmistä syistä sekä kyllästymista vaimoonsa kun tämä hiukan pyöristyy tai vanhenee. Eli voinee sanoa, että minulla on keskivertoa kiltimpi ja hyvempi mies josta saan olla kiitollinen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hän kyllä oikeasti varmaan rakastaa sinua ja kärsii katsella kun alapää rikki lihotat itsesi hengiltä.
Hän kuitenkin takuulla runkkaa ja katselee salaa pornoa. Halut ne on hänelläkin.
Koita saada psyykkeesi kuntoon ja parisuhteesi takaisin raiteille.
Ootko kokeillut painonvartijoita? Heillä voisi olla hyviä vinkkejä ruoka-asioihin. Kannattaa kokeilla ilmanmuuta jos kiinnostaa sinua. Se voisi piristää mieltäkin kun olo kevenee. Ja itsetuntoakin voi kohottaa ja itseä arvostaa, ajan kanssa.
Hyvää kevättä.
Ja pieni kävelylenkki jo päivittäin lähellä auttaisi painonhallintaan, samalla voi katsella maisemia. Tai joku muu liikunta joka tuntuu kivalle. Ei tarvitse aina rääkätä itseään liikaa, vähempikin riittää.
-Toisaalta esim. kuntosaliharjoittelu voi olla yllättävän kivaa vähän kerrallaan, jos siitä innostuu.
En ilkeis tulla edes ihmisten ilmoille tommoista kertomaan. Sadisti oot. tai sitten olette molemmat sairaita. Voi mies parkaa . Sinua en sääli , jos nainen on noin saamaton. YÄK.
Mä oon ainakin ylpeä sun miehestä..itsekkin viime suhteessa lihosin n.10kg...en kehdannut mennä kesäisin uimaan kun ukko haukku,en kehdannut nukkua ilman pitkiä housuja kun ukko haukku.laihdutin n.6kg mutta edelleen tuli haukkuja...mutta siittä miehestä on jo päästy ja onnelissessa parisuhteessa elelen jossa oma kulta tykkää musta semmosena kun oon... vaikka tosin laihdutus jatkuu edelleen:D onnea elämään ja ole ylpeä miehestäs:)