Lastenkodin

Paljonkohan lastenkodissa maksetaan
sosionomille palkkaa?
31799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei Lastenhoitajan alalla oleva/aikova
Tässä pieni vinkki palkoista alalla.
Palkkaryhmän kohdalla on ammattinimikkeitä.
Sen alla olevat palkat ovat parhaillaan voimassaolevia. Muun kuin pääkaupunkiseudun palkkoja.
Pääkaupunkiseudulla palkat ovat noin 100-150 euroa korkeampia.

D Palkkaryhmä (vaativat ammattitehtävät): Vähimmäispalkkaluokka G 21
Työ edellyttää vähintään ammattikorkeakoulun/opistoasteen tutkintoa taikka vastaa-via tietoja ja taitoja
Työ perustuu itsenäisiin ratkaisuihin annetun toimivallan puitteissa
Työ on itsenäinen tehtäväkokonaisuus.
Esimerkkitehtäviä:
(h&p): sairaanhoitaja, lastentarhanopettaja, sosionomi (AMK), sosiaaliohjaaja, sosi-aalikasvattaja, geronomi, kehitysvammaisten ohjaaja, kuntoutusohjaaja, toimintatera-peutti, fysioterapeutti
(k&k): ravitsemuspäällikkö
(hal): vastuu alan suuren yksikön kirjanpidosta ja tilinpäätöksen laadinnasta,
vastuu alan suuren yksikön rahaliikenteestä ja alakassojen toiminnasta.
-------------------
vasemmalla laidalla palkat ilman ikälisää ja sitten ikälisien karttuessa enemmän.
G19
1645,82 1712,75 1781,09 1851,11
G20
1677,33 1746,14 1817,24 1890,09
G21
1794,28 1871,00 1949,21 2029,93
G22
1808,10 1886,22 1966,77 2051,31
G23
1915,77 2001,31 2091,082177,83
Lisää löytyy www.finlex.fi, työehtosopimukset

Äänestä

Lisäisin vielä tuohon aika tyhjentävään edelliseen vastaukseen, että nuo kannattaa muistaa siis minimipalkkoina. Etenkin yksityisellä puolella työnantaja voi itse päättää palkan suuruuden, siis tietenkään ei noiden mainittujen alle. Itse saan peruspalkkaa 2000e/kk keski-Suomessa..

Äänestä
  • Niin siis toimin epäpätevänä ela-opena vielä kuukauden, mutta siis sosionomina tulevassa uudessa työssäni lastenkodissa, palkkani tulee olemaan tuo em :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


palkat? kirjoitti:

Paljonkohan lastenkodissa maksetaan
sosionomille palkkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu