Rakkauden ja sitoutumisen

tunnevammaisuutta, ennemminkin kertoo vain siitä, että et ole vielä päässyt tuntemustesi kanssa tasapainoon kokemustesi jälkeen.

Toki se on vähän arveluttavaa ajatella sen vastapuolen kannalta, kenellä on mahdollisesti satasella tunteet pelissä ja sit joutuu luopumaan. Sitä kannattaa tietenkin sinun miettiä, että aiheutatko toiselle luopumisen tuskaa vain siksi, että tunnet itsesi ja tiedät kyvyttömyytesi tällä hetkellä sitoutua aidosti.

Jos toimit tietoisesti niin, että tiedät sen loukkaavan toista ennemmin tai myöhemmin, niin voisi alkaa puhumaan jonkinlaisesta kyvyttömyydestä asetttua toisen asemaan ja nähdä asioiden molemmat puolet.

Ymmärrän, että haluat rakkautta, mutta se ei oikeen toimi yksipuolisesti.

Ei erosta vaan elämästä ihmisen kanssa Sanotaanko että ei toimi. Ei halua kokea uudelleen samaa.
Jos rakastut ja arki antaa sitten eri kuvan. Sitä ei noin vain lähde kokeilemaan uudelleen.

et tunnevammaisuutta "normaali"ihmisillä on ollenkaan tai ainakin sanan virallisessa merkityksess.

Lähinnä tämä "tunnevammaisuus" on vain omien mieltumuksien ja halujen epävaarmuutta, ei tiedetä mitä tehdä, koska, kenenkä kanssa ja haluaako ollenkaan.

Sinunkin tapauksessa juuri näistä asioista on kiinni, epävarmuus koko tilanteeta ja pelko et kaikki tapahtuu uudelleen. Olet epävarma omasta itsestäsi ja haluistasi, sydän halajaa rakkautta mut järki pistää hanttiin. Niin ja kukapa ei elämässään haluaisi rakkautta ? Syitä ja selityksiä kyllä löytyy miksi sitä mukamas ei tarvitse mut se on vain itsesuggestion synnyttämää paatumista.

Mitä sinä tunnet? Kerrot että miehet ovat tunteneet sinua kohtaan tunteita. Onko sinulla ollut niitä? Mikäli ei, niin turha sellaiseen suhteeseen on ryhtyäkään. Oikean ihmisen rinnalla pelko häviää pikku hiljaa ja luottamus kasvaa. Kyllä se siitä! Älä luovuta vielä.

sinulla enää on, jos kerran olet toipunut rankasta erosta? Tiedät kykeneväsi toipumaan.

Puhu peloistasi kumppanin kanssa, sieltä saattaa löytyä yllättävän paljon ymmärrystä ja/tai vastaavia tuntemuksia. Karta suhdetta, jossa et pysty puhumaan syvällisellä tasolla ja jossa kaikki on vain paskanjauhantaa.

et ole saanut käsiteltyä erosta koituneita tunteita niin pitkälle, että uskaltaisit antaa itsellesi luvan heittäytyä uudelleen tunteiden vietäväksi. Toki uuteen suhteeseen lähteminen on aina hiukan pelottavaa, vaikka olisi siihen täysin valmiskin. Täytyy vain uskaltaa ottaa se askel ja uskoa itseensä niin paljon, että tietää selviytyvänsä vaikka putoaisi uudelleen korkealta ja kovaa.

Vaihtoehtona on elää elämänsä peläten säästöliekillä eikä koskaan ottaa riskiä. Mun mielestä se riski on ottamisen arvoinen, sillä se on ainoa tapa saada mahdollisuus onneen (olettaen että kaipaa suhdetta elämäänsä). Aina sitä kuitenkin jaloilleen putoaa.

"No.. Entä sitten kun eteen sattuu sellainen nainen? Jaksatko olla sinnikäs?"

Toki jos tykkään oikeasti hänestä ja hän tuntuu jotenkin vastaavan siihen mitä tarjoan ja koen että minäkin olen jotenkin toivottu ihminen hänen elämässään.

Sitten edetään tai ollaan etenemättä. Sellaisen oikeanlaisen tunnistaa mun mielestä siitä että hänen kanssaan on jokatapauksessa hyvä olla, vaikka ihan vaan tässänäin.

Jos mies lähtee siksi ettei pääse tavoitteisiinsa heti taisi olla tyyppi joka tykkäsi enemmän omasta unelmastaan ja näkemyksestään kuin siitä toisesta ihmisestä. Jos oikeasti pitää toisesta ne omat tavoitteetkin voi mukauttaa siten että voi olla sen toisen kanssa jollain tasolla... tästä ei sitten tullut parisuhdetta - Mutta mitä muuta me voidaan olla toisillemme. Voiko se olla hyvää ja toivottavaa molemmille? Mistä oikeasti löytyy yhteinen maaperä jolla on tahtoa toimia yhdessä? Ystävyydestä? Seksistä? Harrastuskaveruudesta? Ajatustenvaihdosta? Tai edellisten yhdistelmästä? ... vaihtoehtojahan on.

Enkä tarkoita että se siitä edes välttämättä kehittyisi rakkaudeksi; se ei saa olla se päämäärä... silloin tuo hyväksyminen on vain "taktinen veto" - vaan välittäessä oikeasti toisesta se toinen sitten kelpaa sellaisena kuin on - oli mitä tahansa plussan puolella. Mutta eihän se yhteisen maaperän löytäminen jostain "alempaa" estä sitä etteikö siinä voisi myös kehittyä toista kohti, sehän on varmasti ihan toivottavaakin kun siltä alkaa tuntua. Tässä toivoo sitä että se toinen ymmärtää oikeasti toisen intressejä jotka voivat olla vaikkapa parisuhde, ja osaa suhtautua siihen hyvin että niitäkin tarpeita koitetaan välillä ujuttaa mukaan - kunnioitus toista kohtaan. Sen on toimittava kans molempiin suuntiin.

Tälleen musta tuntuu että on hyvin vaikea mennä metsään vaikka lopullinen toive ei ehkä toteutuisi koskaan sen toisen suhteen.