Miten paljon eroatte nykyään sieltä ala-asteajoilta?
omalla kohdalla liirun laarua:
Olin luokan priimus, hitosti mitaleja urheilusta, yms harrastin vaikka mitä. Oli kavereita, kaikki halusi olla kavereita.
Jouduin tekemään aikatauluja kavereiden, parhaan kaverini ja harrastusten välillä ja jopa karsia kavereita. Olin reilu, rehti, kohtelias, tyttöjen kesken ujo, mutta silti tytöt kai piti, vähän hintelä, luonnollinen, hyvätapainen.
Nykyään on värjättyä tukkaa, läväriä oli, tatska,
käyn joskus strippareita katsomassa, oli alkoholiongelmia, psyykkisiä ongelmia, kaverit katosi jossain välissä tyystin, olen jotenkin pelottavan näköinen peilistä kun katsoo salilla vaikka mitään en ole vetäny, ihmiset vaihtaa illalla/yöllä kadun puolta kun tulen vastaan, ehkä joskus hieman mulkun vikaa, mutta itsevarma ja paljon sellaisia aikuisuuden tuomia positiivisia asioitakin toki. Lapsena oli siistiä kun mutsi osti kirpparilta uusia vaatteita mulle. Nyt on kaappi täynnä vaatteita vaikka kelle jakaa. Löytyy aseita, katana. Hitto että lapsena olisi ollut kateellinen, nyt en edes muista koko esinettä...
Armeijat ja kaikki välissä mitkä silloin niin suuria juttuja... hehheh pieniä juttuja
ja ensirakkaus ala-asteella
Se tunnne, ne tunteet ei muuten muutu, ei koskaan. Siksi sitä tunteekin itsensä lapseksi joka kerta.
Olen tässä pitkään miettinyt että hitto kun olisi se pieni kundi, olin silloin niin... puhdas. Tunteetkin oli niin puhtaita. Hän oli jotain niin aitoa. Kadehdin häntä.
Koska se en oikeasti ole minä.
Kuolin jossain välissä, varmaan henkisesti montakin kertaa. Siltä tuntuu
Identiteetit hakeutuneet uusille urille tarpeeksi moneen otteeseen että ihmisenä en usko että ala-asteen kaverit samana tunnistaa.
omalla kohdalla liirun laarua:
Olin luokan priimus, hitosti mitaleja urheilusta, yms harrastin vaikka mitä. Oli kavereita, kaikki halusi olla kavereita.
Jouduin tekemään aikatauluja kavereiden, parhaan kaverini ja harrastusten välillä ja jopa karsia kavereita. Olin reilu, rehti, kohtelias, tyttöjen kesken ujo, mutta silti tytöt kai piti, vähän hintelä, luonnollinen, hyvätapainen.
Nykyään on värjättyä tukkaa, läväriä oli, tatska,
käyn joskus strippareita katsomassa, oli alkoholiongelmia, psyykkisiä ongelmia, kaverit katosi jossain välissä tyystin, olen jotenkin pelottavan näköinen peilistä kun katsoo salilla vaikka mitään en ole vetäny, ihmiset vaihtaa illalla/yöllä kadun puolta kun tulen vastaan, ehkä joskus hieman mulkun vikaa, mutta itsevarma ja paljon sellaisia aikuisuuden tuomia positiivisia asioitakin toki. Lapsena oli siistiä kun mutsi osti kirpparilta uusia vaatteita mulle. Nyt on kaappi täynnä vaatteita vaikka kelle jakaa. Löytyy aseita, katana. Hitto että lapsena olisi ollut kateellinen, nyt en edes muista koko esinettä...
Armeijat ja kaikki välissä mitkä silloin niin suuria juttuja... hehheh pieniä juttuja
ja ensirakkaus ala-asteella
Se tunnne, ne tunteet ei muuten muutu, ei koskaan. Siksi sitä tunteekin itsensä lapseksi joka kerta.
Olen tässä pitkään miettinyt että hitto kun olisi se pieni kundi, olin silloin niin... puhdas. Tunteetkin oli niin puhtaita. Hän oli jotain niin aitoa. Kadehdin häntä.
Koska se en oikeasti ole minä.
Kuolin jossain välissä, varmaan henkisesti montakin kertaa. Siltä tuntuu
Identiteetit hakeutuneet uusille urille tarpeeksi moneen otteeseen että ihmisenä en usko että ala-asteen kaverit samana tunnistaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.