Sunnuntaina on taas äiteinpäivä. Olen ajatellut antaa äidilleni suklaata ja muutaman kukan. Ajattelen, että mitä äitini ajattelee lahjastani? Monet äiteinpäivät/äidin syntymäpäivät/hääpäivät ovat menneet äidin raivareita tyynnytellessä. Olen vasta 15, joten en voi olla mikään maailman parhaiden lahjojen antaja. Kertokaa rohkeasti mielipiteenne!
Vaatiiko äitini
Aivan Liikaa
342226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Ota nyt ihan rauhallisesti. Annat mitä parhaaksi näet ja sillä siisti. Tärkeintä kai lienee, että muistat häntä - ei se mitä kaikkea pystyt hankkimaan. Jos äitisi ei ole tyytyväinen, se on hänen ongelmansa ei sinun.
Itse olen keski-ikäinen nainen ja voisin ikäni puolesta olla äitisi. Oma äitini on jo edesmennyt, mutta hänen elinaikanaan en koskaan onnistunut hankkimaan hänelle mitään sellaista, mikä olisi häntä miellyttänyt tai tyydyttänyt. Ja ehdin sentään kokeilla aika monia lahjoja, niin äitienpäiväksin kuin syntymäpäivälahjaksikin. Rahaakin niin meni tietysti vuosien kuluessa ihan nätti summa, mutta en nyt halua korostaa rahaa tässä yhteydessä. Tämä vaan ihan lyhyenä informaationa sinulle.
Äidit voivat olla joskus aika kummallisia lapsilleen ja äidinrakkaus on vähintäänkin suhteellinen kysymys.
Ehkä äitisi taustassa on jotakin,joka siellä heijastelee, eikä hän voi tai halua hyväksyä sinua ihmisenä? Tämä vain arvailuna...
Oma äiti esimerkiksi olisi aikoinaan halunnut poikalapsen, mutta tulikin tyttö ja sitä laskua sitten mksettiin koko ikä.
Mutta, kun lapsia ei voi hankkia kuin jauhopussia kaupan hyllyltä,vaan tulee mitä tulee.
Olin myös aivan liian kiltti ja sopeutuvainen lapsi koko lapsuus- ja nuoruusikäni ja yritin aina mukautua äidin haluihin ja marinoihin. Mikään ei auttanut.
Nyt sitten aikuisena olen joutunut luomaan itseluottamukseni ja itsevarmuuteni uudelle pohjalle,kun äidiltä ei myönteistä palautetta saanut.
Niin ja olen tietysti muutenkin menestynyt elmässä aivan keskivertokansalaisen tavoin tai vähän enemmänkin, mutta mikään ei riittänyt.
Eli voi olla, että mikään ei riitä vaikka mitä yrittäisit.
Toivottavasti pääset selville vesille ajatustesi kanssa ja hankit sellaista,joka sinusta tuntuu asialliselta. Minsuta kukat ja suklaa on hyvä juttu ja itse olisin iloinen, jos sellaisia saisin.
Mulla on itselläni ollut sama ongelma. Kova lasku on langennut maksettavaksi äidin kieroutuneesta asenteesta - minäkin olen "vain" tyttö.
Ihan sama muuten mitä äidille on hankkinut juhlapäivinä, mikään ei kuitenkaan ole kelvannut. Joten ihan samahan se on, vaikka pelkän kortin antaisi.
Kaunis ajatus - ainakin minua lämmittää. Jos vielä sen suklaan ostat jossain kauniissa rasiassa tai sitten, jos on saatavilla, niin anna (ihan alan kaupasta) esim. joitain erimuotoisia suklaita.
Ei lie sinun vikasi, jos äitisi raivoaa, eikä sinun tehtäväsi sitä yrittää tyynnytellä. Jos hänelle se ei käy, niin et sinä sille mitään mahda. Se on äitisi kypsymättömyyttä ja typeryyttä.
Parasta onnea.
Voi lapsi kulta, äidit on tyytyväisiä kaikkiin lapsilta saamiinsa lahjoihin. Kyllä äiti ymmärtää, että lahjasi annat koko sydämestä :)
että kaikki äidit eivät ole tyytyväisiä mihinkään!! Ihan turha tulla tänne tuota äitisontaa universaalina totuutena tulla kehuskelemaan! Sinä ehkä olet tuollainen äiti. Se ei todista yhtään mitään!
Jotkut äidit ovat vain omassa lapsuudessaan jääneet niin vajaiksi, että siitä kärsivät kaikki. Ja tämä kierre jatkuu, kuten tässäkin nähdään!!!
itsestään täällä niin paljon paremman kuvan antava lapsi. hehhe. kyllä lapset osaa.
Netti on yleisesti ottaen hyvä säälinhakupaikka. Väärin ymmärrettyjen sielujen sivelypaikka, vaikka oikeesti itse ollaan ihan omilla teolla aiheutettu kyseiset ongelmat.
Jotain traumoja sullakin varmaan on raukalla.
No tässä oli tiivistettynä sanottu asia niin ku se on.
Hyvä!
Älä kuule viitti vänkyttää niistä laiskoista ja tekopyhistä lapsistasi: SÄ ne olet kasvattanut, tai jättänyt sen tekemättä.
Mitä olet itte tehnyt tai jättänyt tekemättä?
Ehkä olet jo heitä pieninä alkanut arvostelemaan ja jatkanut sitä samaa paskaa mitä sulle on tehty.
Haisee nää sun kirjotuksesi siihen malliin että ei ole sun lapsillasi ollut helppoa, uskon mä.
silkkaa huonoa omaatuntoasi tyynnyttääksesi. Tiedät itsekkin kaikkina noina vuosina laiminlyöneesi äitiäsi karsealla tavalla. Häpeä, ei ikä paikkaa mitenkään laiminlyöntejäsi. Nuorikin osaa välittää, ja rakastaa. Jos meinaan tahtoo.
Äitisi ei vaadi liikaa, ainoastaan pettyy sinun panokseesi joka vuosi, koska alisuoriudut laiskuuttasi, vaikkapa hän pitää sinusta huolta/välittää/rakastaa ihan ympäri vuoden, ja sinä et vaivaudu edes yhtä kertaa vuodessa pistämään itseäsi likoon.
Minullakin on kaltaisesi veltot lapset, ja aikoinani pahoitin mieleni myös heidän välinpitämättömyydestään, monen vuoden ajan, sitten aloinkin ratkaisemaan ongelman niin, etten koskaan ole äitienpäivänä kotona/tavoitettavissa lainkaan. Keksin itselleni jotain ihan muuta puuhaa.
Nykyisin ongelma on todellakin heidän. En myöskään koskaan muista heitä heidän merkkipäivänään.
Käsitin kyllä kirjoituksesi sarkasmiksi. Mutta on tosiaan ihmisiä, joiden ei olisi koskaan pitänyt perustaa perhettä - syystä tai toisesta. Äärimmäinen itsekkyys ja itserakkaus lienevät yksi syy.
ei koskaan kannattaisi kirjoitella nettiin, katsoppa peiliin. Sieltä katsoo takaisin läpityhmä huulien heiluttaja.
...lapsista sellaisia velttoja ja välinpitämättömiä kasvoi?
Sanopa se. Millä ne ihmiset saisi silloin nuorena,kun kiima on pahimmillaan, ymmärtämään, että he eivät todellakaan ole kelvollista ja turvaa-antavaa (lapsen tai lasten kannalta)
äiti- tai isä-ainesta.
Totuus paljastuu vasta nyöhemmin, ehkä vuosikymmenien kuluttua,kun lapsi itsenäistyy, muutta pois pois kotoa ja menee naimisiin yms.
Vanhempi saattaa huomata jääneensä yksin,kun ikuista marinaa ja valitusta ynnä syyttelyä ei kukaan jaksa kuunnella.
Mutta älä sure: et ole yksin. Kyllä teitä moukkia on pilvin pimein Suomenkin kamaralla.
Ei täältä kyllä tule vastausta siihen miksi SINUN lapsistasi tuli velttoja ja laiskoja: katso peiliin niin voi vastausta tullakin. Ja ihan nöyrällä mielellä kysy lapsiltasi millaista oli olla sinun lapsesi.
Mulla oli äiti joka ei koskaan ottanut minua mukana omiin töihinsä, vain hätisti pois. Olin isän poikana vaikka olinkin tyttö.
Sitten äiti odotti murrosikäisenä että osaisin näitä kotihommia tehdä ja jos vaikka tiskasin niin aina oli likaisia ja suttuisia ja isoveli kyllä tiskasi niin huolellisesti ja puhtaita tuli, äidin sanojen mukaan.
Aina oli marttyyrinä että hän tekee, hän tekee ja sinä olet kuin täyshoidossa.
Sitten työkavereilleenkin haukkui minua miten olen laiska.
Kertoiko myös miten oli minua aina vihannut; en koskaan muista yhtäkään hellää sanaa, rohkaisua, vain lyöntejä ja mitätöintiä.
Kertoiko miten haukkuu minua huoraksi.
Ei anna hyvää palautetta, järjestää minulle myös isältä selkäsaunoja.
Hänkin aina sanoi miten minä olen ollut kauhea.
Kuka kasvatti ja jätti minut heitteille, katsoiko itse peiliin. Onneksi oli joitain muita ihmisiä joilta sain edes vähän huomiota.
Rakkaudennälkäisenä menin aina sedälleni, joka rikkoi minua todella paljon ja käytti seksuaalisesti hyväkseen ollessani vain 4-7 vuotias.
Kukaan ei nähnyt mitään kukaan ei välittänyt.
Tällaista vastausta äitini olisi saanut jos olisi joskus kysynyt.
Olen äidille antanut anteeksi kaiken sen pahan mitä sain häneltä ja sen olen antanut anteeksi etten saanut sitä mitä olisin tarvinnut.
Mutta tässä kärsimyksen korkeakoulussa olen itse saanut hakea vastaukset ettei vika ollut minussa.
Olen ihana neito!
Tällaista vastausta äitini olisi saanut jos olisi joskus kysynyt.
Mä jatkan vielä nyt vähän tyyntyneenä.
Siis siinä Martti Paloheimon kirjassa Kotivammaisuuden synty, suomalaisen lapsuuden haavat: äidit oli kohta jossa hän oli sanonut asiakkaalleen että äitisi on pahin vihollisesi.
Niin ajattelin minäkin lopulta, etsiessäni loputtomasti vuosikymmenten ajan hänen hyväksyntäänsä tuloksetta, vain masennuin lisää.
Äiti ei pystynyt minua tyttärenä ja naisena rakastamaan.
Kuule me järjestetään lastemme kanssa palaveri, jossa he saavat kertoa millaista oli asua meidän kanssamme. Kertaakaan, tämä on sovittu, emme sano ettei tuo ole totta.
Sitten pyydämme anteeksi lapsiltamme kaikkea sitä laiminlyöntiä ja huonoa kohtelua jota he ovat joutuneet kärsimään.
Ja hyvitämme sen mitä pystymme, ja haemme apua aina uudestaa siihen että jatkossa olemme läsnä, rakastamme, olemme tukena, kerromme että rakastamme heitä, että he ovat ihania.
...että en ole aikaisempi kirjoittaja, joka valitti laiskoista ja välinpitämättömistä lapsistaan. Esitin kysymykseni juuri tälle edellämainitulle kirjoittajalle, tarkoituksena se, että hän avaisi silmänsä ja huomaisi mistä niitä ns. “velttoja lapsia” oikein tulee. Ihmisten luonteessakin voi tietenkin olla hieman eroja, mutta väittäisin että jos lapsi on äidin mielestä laiska ja välinpitämätön, niin äiti voi kyllä löytää syyn ihan sieltä peilistä.
Anteeksi nähtävästi epäonnistunut ironiahakuisuuteni.
Anteeksi sitten kun luulin samaksi.
Samaa mieltä olen itsekin mistä puhut.
...tarpeeksi selvästi erottuvaa nimimerkkiä, eli virhe oli suurimmaksi osaksi minun.
Olen todella pahoillani siitä mitä olet joutunut kestämään koko lapsuutesi. Toivottavasti asiat ovat jo nyt paremmin. Tsemppiä elämään kaikin puolin :)
Mitä se äitisi sinulta oikein odottaa. Sinähän olet vasta 15-vuotias, joten tuskin sinulla rahaakaan kovin paljon on.
Olen vakaasti sitä mieltä, että jos äitisi todellakin on saanut raivareita kertomissasi tapauksissa, hänessä itsessään on jotain vialla.
Koska näitä raivareita on tullut jo monta kertaa, niin sinähän olet ollut ihan lapsi, eikä äitisi käyttäytymisessä ole mitään järkeä.
Tuli kuitenkin mieleeni, että mahtaisiko äitisi tykätä, mikäli leipoisit esim. kakun tai laittaisit ruokaa äitienpäivänä.
Luulisi kuitenkin, että hän olisi sanonut suoraan, mikäli jotain sellaista odottaisi.
Tosin ehkä todella voisitkin leipoa kakun. Ainakin se olisi jonkinlaista huomioimista.
Tai sitten tekisit itse kortin. Siitäkin saa hienon, kun uhraa aikaa (tiedän, koska se on minulle harrastus) ja kirjoittaisit korttiin, että esim. imuroit, tai teet jotain muuta, mitä et tavallisesti tee).
Vaikea neuvoa, kun en tunne olosuhteitasi.
Minulla on ikää jo niin paljon, etten juurikaan äitienpäivistä piittaa ja olen sitä mieltä, että esim. poikani on ensisijassa muistettava(ja muistaakin) vaimoaan, kolmen pienen lapsen äitiä. Nyt on hänen aikansa.
Itse en halua mitään lahjoja, mutta yleensä saan kuitenkin kortin lapsenlapsilta ja pari purkkikukkaa (tyttäreltä ja pojalta vm. yl. edellisenä päivänä, että saavat viettää juhlaa rauhassa keskenään), koska jos kerran kukkia tuovat, niin minulle purkkikukat ovat sopivampia, koska voin ne sitten istuttaa pihalle, mistä näen ne ikkunasta koko kesän.
Toivottavasti teille kuitenkin tulee rauhallinen äitienpäivä, ilman minkäänlaisia tyynnyttelemisiä
Lohduttavista sanoista! Olen laittanut ruokaa useinkin, mutta äiteinpäivänä ajattelin tehdä jotain erikoista... ja jos äiti ei tykkää, niin uskon, että mummi sitten pitää lahjastaan. Ajattelin ajatella häntäkin.
hauskaa, että muistat mummiasikin. Varmastikaan kaikki sinun ikäisesi eivät sitä siinä elämänvaiheessa tee.
Silloin on niin paljon muuta mielessä, että usein mummit taitavat väkisinkin jäävät taka-alalle, tullakseen toisinaan sitten taas sieltä esille, kun saadaan omia lapsia.
Voin kuitenkin sanoa sinulle, että mummit ne vasta näille lastenlasten muistamisille arvoa antavatkin.
Omatekoinen kortti mielestäni riittää mutta, jos tietäisit jossakin lähettyvillä paikan, missä kasvaa valkovuokkoja, niin ne kruunaisivat ainakin mummisi äitienpäivän.
Valkovuokko on kukka, jota minun lapsuudessani kaikki lapset, mikäli oli mahdollista, keräsivät äideilleen äitienpäiväksi. Ei silloin olisi tullut mieleenkään ostaa kukkia.
Mutta, kuten sanottu, korttikin riittää mummille. Ei kukaan mummi odota lapsenlapseltaan mitään lahjoja. Pääasia on lapsenlapsen käynti, tai ainakin soitto (tekstiviesti on liian kylmää). Lähetetty korttikin kelpaa, mikäli ei ehdi käymään.
Viestisi perusteella tuntuisi olevan niin, että ihan sama mitä teet muistaaksesi äitiäsi, ei äidillesi mikään riitä eikä ole kyllin hyvää. Jos itse olisin äiti, minusta olisi aivan ihanaa saada kortti, suklaata ja kukkia.
Oman äitini muistamiset olen lopettanut muutamisen vuotta sitten, osittain hänen toiveestaan. Hän itse raivosi minulle ja veljelleni 2 vuotta sitten äitienpäivänä että tämä on viimeinen äitienpäivä yms. Sen jälkeen hän onkin saanut vietellä toukokuun toista sunnuntaita ihan vapaana minun ahdisteluiltani. En enää yksinkertaisesti jaksa sitä joka vuotista marttyyrin esittämistä, vittuilua ja valittamista sekä räyhäämistä. Parhaani olen tehnyt ja yrittänyt ja se saa riittää. Sinäkin olet varmasti parhaasi tehnyt ja on äitisi häpeä jos ei sitä ymmärrä ja arvosta. Eihän äitienpäivänä lahjojen antamisen pitäisi olla se pääasia. Teidän pitäisi pystyä viettämään mukava päivä laatuaikaa viettäen, ei raivoten ja hampaita kiristellen. Jos tähän ei pystytä, niin sitten ei kannata koko päivää viettääkään. Tsemppiä sinulle ja mukavaa kevään jatkoa ja kesän odotusta :)
kertoo että olet perustellisesti "pilalla".
Häpeäisit äitisi laiminlyömistä. Itsekkin olet vanha joskus, toivottavasti kostautuu.
Ihan selvästi äitisi on ollut martyyri, ja SYYSTÄ.
Et ole minkään arvoinen ihmisenä. Pyöreä nolla.
Oletkohan sinä mahdollisesti sama peelo, joka täällä on minua ennenkin nimimerkkini perusteella arvostellut ja haukkunut?! Kun sanani sattuvat niin sinun kipeästi epävarmaan sieluusi. Sanontakinhan kuuluu "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa". Oletkos kuullut? Minulla ei ole mitään häpeämisen aihetta, toisin kuin sinulla. Ehkä kuitenkin tunnen myötähäpeää sinua kohtaan koska arvostelet ja luulet tuntevasi minut YHDEN AINOAN VIESTIN perusteella?!? Todellisuudessahan sinä et tiedä minusta, äidistäni tai meidän suhteestamme yhtään mitään. Teet itsestäsi pellen ja pönkität rusinan kokoista egoasi täällä haukkumalla ja sarkastisia kommentteja laukomalla. Olet pyöreä ja arvoton nolla kaikin tavoin.
Älä tuomitse muita ettei sinua tuomittaisi! Kaikilla ei todellakaan ole hyvää äitisuhdetta! Ja siinä on suuri syy myös lasten (aikuistenkin) pahoinvoinnille! Lapsilleen kateellisia äitejä on ja jos ett tottele äitisi oikkuja aikuisena olet äidillesi arvoton! Taidanpa käydä jotain vierasta äitiä auttamassa , joka osaa arvostaakin toista nuorempaa aikuista! Me lapsethan emme ole oikuttelevia vanhoja äitejä varten!!!
Joskus äiti on pahin vihollinen: arvostelee, syyttää, moittii, syyllistää.Niinkuin on aina tehnyt.
Enää aikuisena sitä ei todellakana tarvitse sietää ja on parasta että katkaisee välit niin nopeasti kuin mahdollista.
Jos pystyy olemaan rajoitetusti, sen mukaan mitä jaksaa niin on jokaisen asia.
Lapsi ei todellakaan ole syyllinen kenenkään äidin marttyyriyteen eikä mihinkään muuhunkaan äidin onnettomuuteen vaan se on valhe jonka lapsi on uskonut ollessaan pieni ja puolustuskyvytön.
Äiti voi olla niin kateellinen juuri omalle tyttärelleen että haluaa tuhota tämän elämän kaikella tavalla nim. merkillä "kokemusta on".
Jos siinä vaiheessa toiselle joka ei ymmmärrä että äiti voi vihata lastaan sanoo että yritä nyt vaan että syy on sinussa niin olis samaa kuin sanoisi että mene vaan auton alle ei se vahingoita.
Luepa huviksesi Oiva Paloheimon kirja Suomalaisen lapsuuden haavat, jota olen tällä mainostanut, niin voi sinunkin silmäsi aueta.
Hyvä että sulla on järkeä päässä. Mä olen nyt niin paljon kirjoittanut tänne palstalle omasta äitisuhteesta miten se on ollut mätä ja miten äiti on ollut mulle kateellinen.
Sullekin vielä Oiva Paloheimon kirja Suomalaisen lapsuuden haavat, jossa on juuri tästäkin kun äiti vihaa omaa tytärtään.
Ole vain vapaa!
Paloheimo, Martti
Suomalaisen lapsuuden haavat : miten sinua kohdeltiin
Julkaisija: Helsinki : Kirjapaja , 1997 (Jyväskylä : Gummerus
Ulkoasu: 225, [1] s. ; 22 cm
Lisäpainos: 2.-3. p. 1997
Aineisto: kirja
ISBN: 951-625-426-8 (sid.) , 140 FIM
minua ahdistaa tuleva äitienpäivä, kun mikään ei kelpaa. olen jo 47v nainen
Kyllä lahjansaajan pitäisi sen verran kunnioittaa lahjanantajaa, että pitää mölyt mahassaan. Ajatus kuitenkin on tärkeintä.
Itse olen saanut kestää isäni jatkuvia vaatimuksia siitä mitä minun pitää tehdä auttaakseni häntä hänen erilaisissa vaikeuksissa ja minun pitäisi ratkaista hänen ongelmansa, jopa avioliittokriisit. Tätä on jatkunut koko pienen ikäni ja jatkuu edelleen ja olen sentään kohta viisikymppinen. Näitä vaikeuksia on riittänyt ja riittänyt eikä loppua näy. Ja suurinpiirtein minun pitäisi ajatella samalla tavalla kuin hän ja jos olen eri mieltä niin hän saa raivarin. Hän on ihminen, joka ei kykene kuuntelemaan ja kunnioittamaan toista ja toisen ajatuksia ja mielipiteitä. Tämä on erittäin raskasta ja rasittavaa ja raivostuttavaa.
Toisaalta ymmärrän häntä, sillä hän on sota-ajan lapsi ja elänyt kovan lapsuuden ja monien vastoinkäymisten täyttämän työntäyteisen elämän vaikeasti sairaan vaimon kanssa.
Se vaan on ihmeellisen vaikeaa vetää rajaa siitä mitä sietää ja mitä ei, kun siitä saa kamalan syyllisen olon, vaikka syy onkin toisessa. Erityisen vaikeaksi sen tekee, kun on kyseessä oma vanhempi. Toivoisin vaan, etten kaada vaikeuksiani omille lapsilleni ja siten pystyisin itse ottamaan vastuun omista vaikeuksistani ja kantamaan omat taakkani itse. Kaikilla on kuitenkin omat taakkansa kannettavana, ettei siinä enää tahdo jaksaa enää omien vanhempien taakkoja ottaa kantaakseen.
Ihanaa että olet olemassa juuri sellaisena kuin olet.
Luepa Oiva Paloheimon kirja Suomalaisen lapsuuden haavat niin olet viisaampi: kysymys ei ole antamistasi kukista vaan aivan muusta.