:Tavatessani jo entisen poikaystavani, en ollut hanesta lainkaan kiinnostunut. Lupauduin tapaamaan kuitenkin myohemmin, silla han vaikutti mukavalta tyypilta.
Alkuaikoinamme han "riippui" minussa kiinni ja soitteli jatkuvasti. Koin sen hiukan tungettelevaksi, mina kun olen hidas tunteissani.
Ensinmaista kertaa han sanoi minulle rakastavansa minua vain parin paivan tapaamisen jalkeen. En voinut vastata samoin ja sanoinkin sen hanelle. Sanoin myoskin etta pidan hanesta kovasti ja joka paiva kiinnyin haneen enemman.
Han loukkaantui kun toivoin ettei han soittelisi niin usein, etenkaan tyoaikanani. Pystyimme tapaamaan vain viikonloppuisin, jolloin halusin tavata myos ystaviani, siitakin han loukkaantui. Koin ajoittain hanet liian omistavaiseksi, nyt jopa toivon sita!
Myohemmin suhteemme jatkuessa aloin tosissani kiintymaan haneen ja pystyin rehellisesti sanomaan myos rakastavani hanta! Vahan aikaa kaikki oli hyvin.
Sitten, en oikein tieda milloin se tapahtui, hanella ei enaa ollut aikaa minulle. Han halusi tavata kavereitaan, eika soitellut enaan. Olin huolissani, mutta mita voisin tehda? Olinhan itsekkin kayttaytynyt samoin.
Jotenkin sita vain ajattelee etta suhteen jatkuessa myos kiinnymme toisiimme yha enemman ja myos haluamme nahda useammin.
Enaan emme ole yhdessa. Han sanoi nain olevan paremmin. Mihin katosi se mies joka soitti useita kertoja paivassa vain kuullakseen aaneni? Kaipaan hanta, jatkuvasti.
Olinko liian itsekas? Minako hanet ajoin pois? En tieda. Mutta sen tiedan, etta en unohda hanta koskaan. Muistoja minulta ei onneksi kuitenkaan voi kukaan vieda pois.
Alkuaikoinamme han "riippui" minussa kiinni ja soitteli jatkuvasti. Koin sen hiukan tungettelevaksi, mina kun olen hidas tunteissani.
Ensinmaista kertaa han sanoi minulle rakastavansa minua vain parin paivan tapaamisen jalkeen. En voinut vastata samoin ja sanoinkin sen hanelle. Sanoin myoskin etta pidan hanesta kovasti ja joka paiva kiinnyin haneen enemman.
Han loukkaantui kun toivoin ettei han soittelisi niin usein, etenkaan tyoaikanani. Pystyimme tapaamaan vain viikonloppuisin, jolloin halusin tavata myos ystaviani, siitakin han loukkaantui. Koin ajoittain hanet liian omistavaiseksi, nyt jopa toivon sita!
Myohemmin suhteemme jatkuessa aloin tosissani kiintymaan haneen ja pystyin rehellisesti sanomaan myos rakastavani hanta! Vahan aikaa kaikki oli hyvin.
Sitten, en oikein tieda milloin se tapahtui, hanella ei enaa ollut aikaa minulle. Han halusi tavata kavereitaan, eika soitellut enaan. Olin huolissani, mutta mita voisin tehda? Olinhan itsekkin kayttaytynyt samoin.
Jotenkin sita vain ajattelee etta suhteen jatkuessa myos kiinnymme toisiimme yha enemman ja myos haluamme nahda useammin.
Enaan emme ole yhdessa. Han sanoi nain olevan paremmin. Mihin katosi se mies joka soitti useita kertoja paivassa vain kuullakseen aaneni? Kaipaan hanta, jatkuvasti.
Olinko liian itsekas? Minako hanet ajoin pois? En tieda. Mutta sen tiedan, etta en unohda hanta koskaan. Muistoja minulta ei onneksi kuitenkaan voi kukaan vieda pois.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse elän juuri tällä hetkellä tuossa tilanteessa. Minä olen kuitenkin se "liian innokas" osapuoli. Soittelen usein. (kerran päivässä) Mies haluaa kuitenkin olla ja mennä kavereiden kanssa, vaikka tietää että minäkin tahtoisin tavata häntä. Tapaamme todella harvoin. Hän haluaa edetä hitaammin. Olen kuitenkin kyllästynyt tähän kylmyyteen jota häneltä saan. En vain jaksa enää.Hän itse työntää minua pois, sillä että vaikuttaa niin etäiseltä. Olen yrittänyt aikani, ja kun vastakaikua(kauniista puheista huolimatta) ei tunnu tulevan, niin olkoon sitten. Kun en kerran kelpaa, niin jatkan elämääni yksin.