tapasin miehen, joka tosin oli todella kännissä. En lähtenyt mukaan flirtteihin. Mies selvitti numeroni ja puhelimessa totesin miehen tutustumisen arvoiseksi. Juteltiin paljon. Tavattiin eka kertaa, muitakin oli valitettavasti silloin iltaa kanssamme viettämässä eli en päässyt kahden keskisesti juttelemaan. Olisiko minun vain pitänyt iskeä kuin sika limppuun kiinni? Sitäkö miehet haluavat. Eikö tällainen rauhallinen aloitus ole mitään. Varsinkin kun tilanteet olivat nähdessämme kova känni ja muut seuralaiset asunnossa. Olin tosi positiivisella ja iloisella mielellä mukana. Hauskaa oli ja miehellä ikäväkin. Heti seuraavana päivänä todella kännissä taas hyppäsi toisen sänkyyn. Oli asiasta ahdistunut ja siinähän sitten lopulta minulle kävi ohrasesti. Olenko taas epäonnistunut itseni kanssa vaikka olen itseni ja nauran ja hymyilen. Onko nykyajan meininki sitä, että heti sänkyyn ja menoksi täydellä teholla. Miten tutustuminen?
Ahdistunut
mieli maassa
41320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kyllä, sulla täytyy olla todella alhainen itsetunto, jos vielä mietit ja harmittelet, ettet tollasta kännisikaa saanut. et sitten parempaa ansaitse, kun miehen, joka kännissä söheltää ja hyppää heti pukille, kun tilaisuus avautuu, vaikka tapailisi toista tms.???
sillä ei ole ollut sua ikävä. se yritti saada pimperoa. se ei ole tykännyt susta, kun on nähnyt vaan kännissä ja muitten seurassa, ne puheet on olleet sitä varten, että ois saanu sulta. se on selvittäny sun numeron, koska naisia on helppo imarrella pienelläkin vaivalla, kun nykyään ei tarvii nähdä mitään vaivaa, ja sitten se aatteli, että se saa.... niin!
just, eli sä vältit hyväksikäytön, voihan itku. sä törmäsit sikaan ja nyt itket sen perään. ja sulle kävi vai ohrasesti, kun se pani jotain toista heti paikalla???!!! eikö oo hyvä, että tiiät nyt mimmonen se oikeesti on? ja sä olet epäonnistunut vai? kyllä se jätkä enemmän luuserilta kuulostaa.
mä olen itse pilannut monta vuotta toilailemalla luusereitten kanssa, ja valitsemalla surkean itsetuntoni kanssa aivan vääriä miehiä. nyt itsetuntoaan on todella vaikea saada mitenkään enää kasaan, kun oksettaa se pässinpäitten ja luusereitten kattominen. enää puuttuu puliukko listasta, kaikki muut ikään ja ulkonäköön katsomatta olen hyväuskoisuudessani paaponut ja huonouttani ottanut.
ÄLÄ TEE SAMAA VIRHETTÄ!!!
arvosta itseäsi enemmän, tollaset mihet eivät ole sun (tai kenenkään) arvoisia. vaadi käytöstapoja, älä hyppää heti sänkyyn, vaan mieti kenen kanssa itse haluat oikeesti olla, äläkä edes rupea tohon, "mä olen epäonnistunut" sontaan, koska hyviäkin miehiä on. sun vaan tarvitsee odottaa niitä ja etsiä niitä ja huolia vaan niitä, jotka käytöksellään osottavat olevansa sun arvosia. ja pidä itseäsi arvossa. ei ylimielisesti, vaan niin, että tiedät, että sinä, niinkun jokainen ihminen ansaitsee oikeasti hyvää kohtelua, rakkautta ja arvostusta sekä: hyvää seksiä eikä mitään kännipanoja.
ihminen saa sen, mitä katsoo ansaistevansa.
katso ansaitsevasi enemmän.
Pakko ei ole mennä sänkyyn ekana iltana. Jos kuitenkin et saa aikaiseksi osoitettua kiinnostustasi, niin voi olla että joku muu kerkiää apajille ennen. He voivat sitten päätyä jopa sänkyyn. Sellaista se elämä on.
on sinusta kiinnostunut ja menee toisten naisten kanssa vaakamamboon.
Hän mitä todennäköisemmin tulee pettämään sinua humalassa ollessaan. Mikäli päädytte yhteen.
Itse olen myös ottanut deittiareenoilla turpiini juuri tuon huonon itsetunnon vuoksi. Olen opetellut tutustumaan hitaammin ja huomannut että siten olen säästänyt itseni melkoisilta pelimiehiltä ja luusereilta. Olen tehnyt itselleni selväksi että kelpaan sellaisena kuin olen ja aivan varmasti olen ihana ja ainutlaatuinen oman tasoiselleni kaverille jota voin myös kunnioittaa.Elämä potkii välillä päähän mutta ei saa toivoa menettää. Se että SINÄ päätät kuka SINUN elämässäsi saa merkityksen on SINUN valinta ja kohtalo. Pidä huolta itsestäsi! Kukaan muu ei sitä tee. Voimia ja valoa!!!