Mikä tekee ihmisestä pettäjän? Onko se ikuista rakkauden nälkää, vai vain seikkailun halua? Vai kyllästymistä? Huonoa itsetuntoa? Miksi? Onko olemassa ihmisiä jotka eivät vaan voi ikinä sitoutua?Eikö sen jälkeen edes pode huonoa omaatuntoa tai morkkista?
mikä tekee
ihmisestä
311936
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
poteva on henkisesti sairas.
Elämän pitää olla ikuista jännitystä. Ja monet pettää kun perheeseen tulee pieniä lapsia, vaimo ei enää kerkeä miestä paapoa vaan hoitaa lapsia.
sanoa tähän jotakin... Siis naiset ihan oikeasti herätkää!!! Antakaa sen miehen olla mies ja lastensa isä silloin kun ne lapset tulee. Voin sanoa kokemuksesta että ei tunnu kivalta että odotetaan lasta innolla yhdessä. Mies kulkee mukana synnytysvalmennuksessa ja on mukana synnytyksessä. Pesettää ja käärii oman lapsensa ensimmäisen kerran kätilön avustuksella ja kyynelsilmässä nauttii joka hetkestä. Ja kun laitokselta päästään kotia niin mies sysätään kaikesta syrjään ja jätetään maksamaan vaan kaikki kulut. Kotona ei ole mitään käyttöä miehelle -vain palkka kelpaa. Jos siitä ei katkeroidu niin mistä sitten? Siinä on pesämuna koko kriisille. Mies haluaa kuitenkin nähdä lastensa kasvan ja varttuvan. Kyllä mieskin osaa olla kasvattaja ja rakastava aviomies jos sen annetaan olla sitä. Voin siis sanoa että kokemusta on...
ja lopuksi vielä syytetään sitä miestä välinpitämättömyydestä, kun itse ei kuitenkaan ole annettu osallistua.
Siveä äitihahmo on miesten unelmanainen vielä nykyäänkin. Sellaisen halusitte ja sellaisen saitte. Mitä hittoo siellä murjotatte.
olemaan pieni ero!!! Miehiä syytetään kokoajan että eivät sitoudu perheasioiden hoitoon mutta kun useimmat miehet kuitenkin näin haluavat tehdä mutta nainen tuuppaa miehen syrjään kun lapsen on saanut, niin se kasvattaa katkeruutta. Jos näin tehdään niin ei pitäisi syyttää miehiä.
No mikä selittää sitten naisten pettämisen, oli ne sitten lapsia saaneita tai ei?
Et viitsis vastailla vaan muuten vaan.
joka aikanaan solmittiin lapsen ilmoittaessa tulostaan, oma vika, tiedän kyllä.
Yrityskään ei aina auta, vaikka kaikkensa laittaisi peliin, ellei toinen edes halua yrittää.
Nainen voi lähteä lapsi mukanaan, vaan tässä maassa se harvoin onnistuu miehelle, siitä pitävät sosiaalitantat huolen.
Kun yli neljänntoista vuoden piinan jälkeen osuu kohdalle ihminen, joka on kuin toinen puolisko itsestä, niin kyllä se on menoa.
Asioiden järjestely vei muutaman kuukauden, sen ajan joutui exältä uuden suhteen salaamaan, muuten ei mikään olisi onnistunut.
Mikä tekee avioliitosta huonon? Puoliso vai itse?
Avioliitto on tahtotila.Ja kummankin pitää tahtoa tehdä työtä sen eteen joka ikinen päivä. Se miksi myös onnellisissa avioliitoissa petetään on minulta mennyt pahasti ohi. Vaan niin väitetään...
jos vaimo heti lapsen syntymän jälkeen laittaa jalat ristiin ja ilmoittaa ettei halua enää seksiä, koska on saanut jo haluamansa lapsen. Liitteenä tulee vielä ilmoitus : Ellei tämä kelpaa sinulle, voit lähteä kävelemään, mutta voit olla varma, että teen kaikkeni hankaloittaakseni sinua tapaamasta lastani.
olisi pitänyt tehdä? Mitä hän teki väärin? Vai olitteko vain niin erillaisia?
myös haluta mies lapsen lisäksi, eikä ainoastaan kertakäyttösiitosoria. Itse olisin halunnut vaimon itselleni lapsen äidin lisäksi.
Millainen naisen kuuluu olla vaimona? Jos yhteistä kemiaa ei ole miten homma voi toimia? Yhteistä aikaakin kun on pienten lasten vanhempana niin vähän. Millä vaimo voisi pelastaa liiton?
pitämällä huolen perheestään , lapsistaan ja ITSESTÄÄN , kyllä mieskin rakastuu uudelleen vaimoonsa kun huomaa kuinka terve ,reipas itsenäinen vaimo on , siis vaimonkin tulee huolehtia omasta hyvin voinnista silloin hän jaksaa huolehtia lapsistaan miehestään ja koko perheestään ,salaisuus on aina omassa itsessään ,elämänohjeeksi ottaa esm.kymmenen käskyä siinä on hyvä polku jota kulkea , joskus ihminen kompastuu ,ei kukaan ole täydellinen , mutta kun pyrkii ,ja tekee parhaansa ,kyllä liito pysyy ja pysyy , pitää olla suuri kärsivällisyys pussi mukana elämässä ,joskus jos ei jaksa niinkuin ei kukaan aina , silloin voi hakea apua vaikka perhe neuvolasta , kaikki menee kyllä hyvin ,---- on kokemusta .
Kyllä naisenkin kärsivällisyys saattaa jossain vaiheessa loppua....
Ellei mies tee mitään ja nainen on kuin duracell-pupu, niin johan alkaa jurppia jossain vaiheessa... mikäli nainen on jotakuinkin normaali.
parisuhteessa toimi vuorovaikutus, niin metsään mennään. Tärkeää on huomata, ettei yksin saa vuorovaikutusta toimimaan! Eli vaimo ei saa yksin pelastettua liittoa, eikä mieskään.
Aika useasti avioliitto kariutuu siihen ettei asioista keskustella niiden oikeilla nimillä.Valitetaan hammastahnatuubista kun toinen ei ole koskaan kotona jne.Kerrotaan kyllä ystäville ja sukulaisille kaikista asioista mutta puoliso ei aina edes tiedä mikä mättää. Peräänkuulutan avointa keskustelua ja välillä jopa riitaakin jollei asiat muuten perille mene. Silloin on niin helppo hypätä vieraaseen syliin kun ei kotona yhteys pelaa. Monesti haetaan vaan sitä välittäjää ja lohtua.
Täällä näyttää suurin osa kirjoittajista olevan naisia, niin tähän varmaan osataan vastata.
22 v. avioliittoa, 3 lasta, jne... kaikki hyvin? Nainen pettää usean kuukauden suhteella, vaikka ei ollut aikomustakaan erota, koska kuulemma rakastaa miestään.
Niin... miksi silti pettää?
Kyllä taustalla on se sama seikkailunhalu huono itsetunto kyllästyminen kuin miehelläkin.
Kas kun elämä ei ole mustavalkoista.
Mutta voi se mennä näinkin; 23 v yhdessä, 3 lasta. Rinnakkaissuhde kuukausia, jonka takia haluaisin erota. Mies vaan ei halua. Katsotaan nyt, lapsetkaan eivät halua eroa...
Oikeastaan olen odottanut paljon perhe-elämältä: Eli yhdessäoloa, yhteisiä suunnitelmia, yhteisiä harrastuksia. Mitä on ollut? Erilläänoloa, erillisiä suunnitelmia tai ei ollenkaan suunnitelmia, erillisiä harrastuksia.
Mies pyörii jatkuvasti kotona; töissä kotona, harrastuksena sohvalla istuminen.. Hermot menee. Yritän vielä kestää tilannetta, käyn psykologilla. Odotan vihreää valoa, joka syttyisi päässäni.. nyt erotaan. Pahinta on, että tunnen olevani etupäässä itsenipettäjä ja toisen suhteen pettäjä, hidastelun vuoksi.
Kuka on keksinyt, että pettäjillä olisi automaattisesti huono itsetunto? Uskottomuus ei todellakaan johdu huonosta itsetunnosta. Yhtä hyvin uskollisilla voi olla huono itsetunto.
en ole itse pettäjä, mutta arvelen pettäjien olevan ihan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin. Ja siksi veikkaan, että pettämisen motiivit ovat ne samat kuin mitkä ohjaavat ihmistä muutenkin.
Kaikki haluavat olla hyväksyttyjä ja tuntea olonsa hyväksi. Jos on paha olo, sitä yritetään paeta päihteillä tai rinnakkaiselämällä - millä tahansa, joka auttaa jaksamaan just nyt eteenpäin.
Jotkut siis hakevat hyväksyntää, jotkut lohdutusta, jotkut ihailua - jotkut sitä, että voivat esittää jollekin olevansa jotakin muuta kuin mitä ovat, ihan itsensä takia.
Jos kaipaa läheisyyttä, mutta on siihen itse kykenemätön, on helpompi syyttää puolisoa kylmyydestä kuin katsoa peiliin.
Jos on kyllästynyt elämäänsä ja itseensä, on helpompi syyttää puolisoa tylsyydestä kuin katsoa peiliin.
Se on vain niin, ettei itseään pääse karkuun. Eeva Kilpeä lainaten: "Itsensä kanssa on opittava elämään kuin pahan taudin."
Jos kokee itsensä ei-haluttavaksi, on helpompi hakea ihailua yhden illan jutuista kuin tehdä itselleen jotain.
Tuo lainaus kuuluu loppuun, ei keskelle viestiä...
mieltä siitä, että ihan samanlasia ihmiset ovat. Nekin jotka vannovat ettei ikinä, eivät ymmärrä että elämä ei ole tuonut vielä sitä pahinta eteen. Tilaisuus tulee joskus.
Sen verran kuitenkin lisäisin näihin syihin, että pettäminen on aina yritys ratkaista jotain ongelmaa. Toiset huomaavat ja tunnistavat sen mutta kaikki eivät sitä huomaa.
Kaipasin läheisyyttä, kykenen siihen, mutta mieheni ei kyennyt. Hän oli etäinen ja seksi vain suoritus. Aloin inhomaan seksiä hänen kanssaan, sillä en koskaan saanut tyydytystä siitä.
Kävimme terapiassa, eikä siiät ollut mitään apua. Mies jäi "odotamaan" että "normalisoituisin" ja sitten kuulemma olisi jatkettu seksielämääkin. Olin kipeä hellyyden, läheisyyden ja seksin puutteesta.
Miksi emme eronneet? Minut on ikävä kyllä kasvatettu siihen että eroaminen on huono asia. Olisin syyllinen sitten kaikkeen siihen pahaan, mihin lapset saattaisitvat joutua, jos eroaisin. Tätä minulle tolkutettiin miehen ja kahden suvun voimin.
Oli kuulemma suurempi häpeä erota kuin että mies käy vieraissa. Mies kun ratkaisi oman ongelmansa niin. Minähän en tietysti olisi saanut käydä, koska kuulemma nainen EI tarvitse sellaista.
OK - otin ja petin. Elimme kolme vuotta kulissia ja mies kehui miten hyvin meillä menikään. Sitten keräsin rohkeuteni ja päätin erota. Mies itki ja lupaili, mutten kuunnellut häntä enää. Se tuntui olevan hänelle ylipääsemätöntä että olin todella mennyt vieraisiin - minusta hän ei kuulemma ikinä olisi sitä uskonut että pystyn siihen.
No, näitä tarinoita on erilaisia. Nykyistä miestäni en petä - sillä nyt on ihan oikeasti kaikki hyvin.
Listastani puuttu tuo kulissien ylläpito. Hirveän monet, joskus tuntuu jopa että useimmat - elävät elämäänsä muille ihmisille.
Kaikkein tärkeintä tuntuu olevan, että saa uskottavasti näyteltyä onnellista ja pärjäävää. Lapsethan siitä sitten viimeistään oireilevat: aina tuntuu, että pahimmat tragediat aiheuttavat lapset, jotka "ovat hyvästä perheestä".
jollaista muut haluavat heidän elävän.
kirjoitus.. kommenttina kuitenkin, ettei koko parisuhde ole koskaan pelkästään sen pettäjän varassa, vaan se on 50/50 tai ehkä pikemminkin 100/100.
Myös petetty voi olla se, joka ei todellakaan osaa katsoa itseään peilistä. Joka EI halua läheisyyyttä, ei kommunikaatiota. Ja joka kuvittelee olevansa jotain mitä ei ole. Hyvinkin usein petetty on sitä mieltä, että suhteessa on "kaikki hyvin", kumppani vain oli ilkeä tai petti jostain typerästä mielijohteesta. Näin varmaan onkin, joskus. Mutta ei läheskään aina.
Joku on sanonut fiksusti, että parisuhde on vaikea joukkuelaji.. parisuhteessa kun ei ole vain kaksi ihmistä suhteessa toisiinsa ... vaan suhteessa on aina mukana myös
minun näkemys itsestäni,
siitä mitä oikeasti olen,
sinun näkemys minusta,
sinun näkemys itsestäsi,
siitä mitä oikeasti olet,
minun näkemys sinusta
Se on addiktio siinä kuin alkoholi, huumeet, savukkeet jne. Ei sen kummempaa. Se voi olla muuhunkin syyhyn perustuvaa pettämistä kuin seksiin perustuvaa erona vain se, että sitä tekee uusien ihmisten kanssa usein ja mielellään.
Naimisissa ollessani ajauduin suhteseen toisen miehen kanssa. Ehkä eniten siihen vaikutti hellyyden, koskettelun ja läheisyyden kaipuu.Kotona sain seksiä mutta muuten ei saanut olla kainalossa, halata ja pussailla. Kaipasin kaikkein eniten siis arkipäivänhellyyttä.Toisaalta myös hyväksyntää. Kotona sain kuulla kuinka olin ihminen jota kukaan muu ei varmasti huolisi jne..Ehkä sitä lankesi helposti niiden haukkujen jälkeen kun vieras mies halusi tavata, piti kainalossaan,silitteli ja pussaili.Kyllähän sitä lopuksi päädyttiin seksiinkin.Perhettäni en silti ollut valmis jättämään.Uskoin että kyllä sen jotenkin saa korjattua.Joten jätin siis toisen miehen joka olisi halunnut minut ja jopa lapsenikin vierelleen pysyvästi.Podin pettämisestä jälkikäteen kovaa syyllisyyttä, en olisi ikinä uskonut sitä itsestäni.Kiinni en suhteesta koskaan jäänyt mutta sisälleni sieluun ikuiset arvet jäivät. Muutaman vuoden kuluttua erosin miehestän, enkä edes pahimpien riitojen aikana kertonut pettäneeni. En kuitenkaan halunnut satutaa häntä niin pahasti.(vaikka hän jätti minut)Uusi elämä sinkkuna pelotti: entä jos petänkin myös seuraavaa.Vaikka sitä en ikinä uskoisi, mutta enhän olisi uskonut aiemminkaan.Minä en halua olla pettäjä!
Vuosia on kulunut ja olen edelleen yksin.Haluan miehen jota varmasti rakastan niin paljon että häntä en petä!!
Vaan elämäpä tekee tepposia ja löysin ukkomiehen jota olen tapaillut jo 7kk.Olo on taas syyllinen ja elämä rikki. Mies olisi täydellinen, vaan en voi häntä saada.Emme ole edes harrastaneet seksiä.Joskus mietin kumpi on pahempaa pettämistä: ihan fyysisesti seksi vai henkinen toisiinsa ihastuminen, rakastuminen, ikävä ja jatkuva toisen ajattelu??
sen tekee, suoraan sanottuna. Niin monta tarinaa kuin on kertojaa tässä uskottomuusasiassa(kin). Yksi asia heitä silti yhdistää: Kukaan ei nimenomaan HALUA pettää.
Ehkäpä pettämisen suurin syy on kuolleet tunteet vuorovaikutuksen puutteellisuus parisuhteessa. Tai ehkä niitä ei ole ikinä ollutkaan?