miten erota

hei,
mitä minä teen?
elän avioliitossa miehen kanssa, joka on aina silloin tällöin väkivaltainen. henkistä väkivaltaa fyysistä enemmän.
nyt hän ei ole m,inua lyönyt puoleen vuoteen, mutta koiraamme on minun sijaani. kostaa siis sille.
meillä kaksi lasta, joka sinänsä ollut minulle esteenä lähteä tästä suhteesta pois.
muutama vuosi sitten tutustuin erääseen mieheen, jonka kanssa minulla on ollut nyt suhde.
olemme edenneet siihen, että olemme tunnustaneet toisillemme rakkauttamme- tosin muutaman alkoholipaukun jälkeen. näemme toisiamme päivittäin, seksiä emme todellakaan harrasta joka päivä. suhteemme perustuu todellakin siihen, että viihdymme toistemme seurassa paremmin kuin hyvin.
mutta.. mun sydän alkaa kääntymään nyt liian paljon tähän ns. kakkoseen päin.


mutta miten minä voin erota miehestäni turvallisesti? hän on uhannut tappaa lapsemme, jos jätän hänet. en halua todellakaan kokeilla sitä. miten lähestymiskielto käytännössä toimii?

haluaisin olla rohkea, ja lähteä pois avioliitosta. muutto toiselle paikkakunnalle ei tule onnistumaan, koska minulla on täällä työpaikka.

en olisi halunnut alun alkaen tälläistä avioliittoa- enkä toista suhdetta. mutta minkä ihminen itselleen voi, jos ei ole hyvä olla.
olin 17v, kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa, nyt olen 27v. hän oli siis ensimmäinen seurustelusuuhteeni.

tietenkin ihminen kasvaa erilaiseksi ihmiseksi, mutta kuinka saisin sen taottua miehelleni?
tuntuu pahalla olla tässä nyt, ja muutenkin olen niin sekaisin. entä jos suhteeni ei onnistukkaan kakkose kanssa? vaikka pitäähän riskejä ottaa, mutta pelottaa silti.

onko missään mitään puhelinnumeroa, minne voisi soittaa, ja kysyä neuvoa?

miten muut kanssasisaret olette selvinneet tälläisestä erosta?kävikö mies käsiksi? otitteko lähestymiskiellon?

ja kun saisi vielä ihmisten mieleen taottua se, että jos avioliitossa olevalla on suhde, ei se tarkoita, että on kevytkenkäinen. älkää tuomitko, jos ette tunne lähtökohtia. minä en petä seksin takia, vaan siksi, että minä todellakin välitän tästä kakkosesta. niin paha olla.. antakaa minulle neuvoja, ja rohkaiskaa minua.

annan e-mailini, jos joku haluaisi(tai voisi) neuvoa minua sen kautta. [email protected]
131154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

pitäytyneet pelkästään siinä keskustelussa ja yhdessä olemisessa -ystävyydessä-, ilman seksiä jos seksi ei teille juurikaan merkitse kaiken muun rinnalla? Miksi hyvä ystävyys eteni pedin puolelle?

Ymmärrän kyllä lähtökohtasi, mutta mielestäni se ei oikeuta toimimaan noin. Eniten teet hallaa juuri itsellesi vaihtamalla parisuhteesta toiseen ennen kuin olet saattanut edellisen suhteen loppuun. Epäilen, osaatko olla lainkaan yksin ja pärjätä henkisesti omillasi? Haluaisit toisaalta siirtyä eteenpäin, mutta toisaalta pelkäät ettei suhteesta tulekaan mitään ja mietit josko sittenkin on parempi pysyä varmuuden vuoksi nykyisessä. Oletko itsekään varma mitä todella haluat? Huuma voi uuden miehen kanssa mennä ohi hyvinkin nopeasti kun salainen muuttuu julkiseksi ja huomaat ettei hänkään ole miestä kummempi. Nyt hän osaa olla hurmaava, mutta kun arki koittaa, suhde muuttaa muotoaan tavalliseen, jolloin kauniita sanoja ei enää kuulekaan jokaisessa välissä.

Tilanteesta kärsivät teidän lisäksenne lapset. He tulisivat vihaamaan salamiestäsi avionrikkojana, vielä vaikka suhteestanne tulisikin julkinen. Salasuhde vie pohjan sinun luotettavuudeltasi vaimona, ystävänä ja äitin peittäen alleen sen kaiken mitä nykyinen miehesi on sinulle tehnyt. Päällimmäinen muisto on se, kuinka tuo mies tuli ja syrjäytti isän paikan äidin elämässä ja meidän arjessamme. Lapsi (ja kuka tahansa) on myötätuntoisempi ja ymmärtää eron syyt paremmin AINA kun tilanteeseen ei ole tuotu muita osapuolia.

Miksi alennut miehesi kanssa samalle tasolle pyrkimällä löytää mahdollisimman terävää asetta toisen satuttamiseen? Jos miehesi saa tietää suhteesta, kannattaa varautua siihen halveksunnan määrään, minkä hän sinuun kohdistaa. Suhteen sisäisiä ongelmia ei voi ratkaista tuomalla mukaan myös ne kolmannet osapuolet. Olisit ollut sen verran reilu kumppaniasi ja lastesi isää kohtaan, että olisit miettinyt eroa ja eronnut ennen toista miestä.

Äänestä

kyllä sä ukostas eroon pääset,jos haluat pyydä poliisilta lähestymiskielto ja toinen asia,kun ja jos muutat pois poliisi voi siinäkin asiassa auttaa.se tulee pitään vahtia muuton ajaksi,niin ei tarvi pelätä ja uutta osoitetta ei tietenkään kannata ukolles antaa ja kännykkään salainen numero.ei pitäis olla ton vaikeempaa...

Äänestä
  • Älä nyt hyvä sisko ryntää uuteen suhteeseen. Eroa miehestäsi, jos asiat ovat huonosti. Turvakoti, lähestymiskielto ym auttavat, jos hän on vaaraksi.

    Mutta, MUTTA rakenna elämäsi hyväksi ja vahvaksi itsellesi ja lapsillesi. Älä hyvä ihminen mene kimppaan kenenkään toisen kanssa tuossa tilanteessa. Seurustelkaa ihmeessä ja katsokaa kaikessa rauhassa tuleeko jutusta vahvaa ja pysyvää.

    Sitten aikanaan, kun ero tästä miehestä on selvä ja olet omillasi kaikilla tavoilla (arvelisin siihen menevän muutama vuosi), niin kannattaa harkita yhteenmuuttoa tai liittoa, jos silloin siltä tuntuu.

    Jos nyt tähän kaaokseen ja raunioille perustat uusperheen suurin toivein, niin sinun on syytäkin pelätä sen onnistumista.

    Toivotan sinulle vahvuutta, järkeä ja tsemppiä saada asiasi kuntoon!

    Äänestä

  • voi tavaton kirjoitti:

    Älä nyt hyvä sisko ryntää uuteen suhteeseen. Eroa miehestäsi, jos asiat ovat huonosti. Turvakoti, lähestymiskielto ym auttavat, jos hän on vaaraksi.

    Mutta, MUTTA rakenna elämäsi hyväksi ja vahvaksi itsellesi ja lapsillesi. Älä hyvä ihminen mene kimppaan kenenkään toisen kanssa tuossa tilanteessa. Seurustelkaa ihmeessä ja katsokaa kaikessa rauhassa tuleeko jutusta vahvaa ja pysyvää.

    Sitten aikanaan, kun ero tästä miehestä on selvä ja olet omillasi kaikilla tavoilla (arvelisin siihen menevän muutama vuosi), niin kannattaa harkita yhteenmuuttoa tai liittoa, jos silloin siltä tuntuu.

    Jos nyt tähän kaaokseen ja raunioille perustat uusperheen suurin toivein, niin sinun on syytäkin pelätä sen onnistumista.

    Toivotan sinulle vahvuutta, järkeä ja tsemppiä saada asiasi kuntoon!

    Äskeinen viestini oli siis tarkoitettu aloittajalle. Jotenkin tyrin tässä niin, että se meni väärään kohtaan.

    Äänestä

en edes vaivautunut lukemaan viestiäsi loppuun. alkoi niin inhottaa tuo alkukin: siis aivan lapsien takia pysyt paskassa suhteessa? teet eniten hallaa juuri lapsillesi kun et ota heitä mukaan ja lähde.

jos suhteessanne olisit vain sinä ja miehesi, niin toivottaisin hyvää jatkoa. miksi sun pitäisi pilata lapsienkin elämä?

tiedän että helppohan se on sanoa, mutta joskus asiat vain ovat yksinkertaisia vaikka miltä tuntuisi..

Äänestä
  • Omistaako arvon kirjoittaja väkivaltaisen suhteen ja lapsia??

    Äänestä

siis ota pollarit kaveriksi ja muuta pois. eri paikkakunta ei pitäisi olla este ellet asu jossain hevonkuusesa kyllä sitä töissä kulkee vaikka pitemmälläki kunhan pääsee eroon huonosta suhteesta.
ja vaikkei fyysinen väkivalta ehkä jatkukkaan eron jälkeen muista että henkinen voi jopa triplaantua. ainoa ongelma tässä nyt on ne lapset et saako iskä tavata niitä.väkivalta voi jatkua lasten välityksellä kohdistettuna sinuun.
vaikia paikka sanon minä toivottavasti saat asiat ratkaistua parhainpäin. ite ottasin sen uuen ukon ja jos menee mönkään myöhemmin nii sit menee.nii ja ota koira mukaan.
ite sinuna ilmoittaisin erosta lapulla pöydällä sit ku oon saanu kamat kasaan ja ulos kämpästä..

Äänestä

Nimittäin väkivalta on vakava asia.
Ota poliisiin yhteyttä ennenkuin kerrot erosuunnitelmista miehellesi. Poliisi osaa ohjata sinut oikeaan paikkaan ja oikeiden ihmisten käsiin. Turvakoti on varmasti oikea paikka aluksi. Voit tietenkin mennä turvakotiin lapsiesi kanssa ja kertoa siellä miten asiat ovat. Ota ja lähde sellaiseen aikaan jolloin miehesi ei sitä huomaa. MUISTA ETTÄ SINUN JA LAPSIESI HENKEÄ UHATAAN.
Ihmisellä on oikeus omaan ja etenkin lapsiensa turvaamiseen. Rohkeutta :)

Äänestä

kiitos paljon vastauksistanne.
aluksi korjaan erään oleellisen asian: jos saan rohkeutta lähteä pois tästä suhteesta, en todellakaan muuta asumaan yhteen tämän kakkoseni kanssa. jatkaisimme,niin kuin nytkin, mutta julkisesti.
mutta ei minulla ole rohkeutta.. olen koko pienen aikuiskauteni ollut aviomieheni kanssa. olin 19v kun sain esikoiseni. pelottaa.. miten pärjään ilman taloudellista varmuutta? vaikka itsekkin olen töissä, niin mieheni tienaa huomattavasti enemmän.

täällä missä minä asun, ei ole turvakoteja. taitaa sellaiseen lähimpään olla matkaa ainakin se 100km.
joskus, kun tappelen mieheni kanssa, ja hän lyö koiraamme, olen ajatellut, että en jos minä löisin häntä..puukolla. pääsisin siitä paskiaisesta eroon, tekoni menisi itsepuolustuksena, istuisin linnassa varmaan vain 3v. sairastahan se on, mutta tavallaan olisi helpoin tapa.

olen kuin liisterissä, josta en pääse pois.
toivoisin, että mieheni löytäisi jonkun naisen, johon rakastuisi..ja jättäisi minut.

kukaan kavereistani eivät voi sietää tätä ihmistä. sanovat, että tulee ahdistava olo hänen lähellään. miehelläni ei ole yhtään kaveria, hän käyttää kaiken vapaa-aikansa minun kyttäilyyn. ja se on hänelle varmasti rasittavaa, koska olen kuitenkin kaunis ihmislapsi. hänhän ei pidä lainkaan siitä, että huolehdin itseni ulkonäöstä.
esim. hän tuhoaa kenkiäni, koska minulla on niitä liikaa. samaa pätee vaatteisiin.

mutta en ole ollut suinkaan täysin vaiennnut tästä poliiseille: meillä on käynyt poliisit useampaan otteeseen, sekä poliisien toimesta pidän salaista vihkoa, joinne kirjaan esmes uhkaavat tekstiviestit. ja kun joskus tarvitsen todisteita, ovat ne aivan saatavilla.

mutta vaikka minä kuinka kirjoitan tänne, tiedän, että odotan seuraavaa lyöntiä/pahaa tekoa. ehkä minä saan silloin tarpeekseni, ja uskallan lähteä.

silloin viimeistään tietenkin eroan, kun mies saa tietää kakkosesta. mutta silloin pelkään lasten/oman hengen puolesta. pelkään, että iltasanomien lööppeihin tulee suuret otsikot.

kuulostan varmaan helvetin tyhmältä, mutta kun en uskalla, en uskalla. yrittäkää edes ymmärtää :(

Äänestä
  • Minullaki on paljon kenkiä ja avomieheni mielestä liikaa mutta ei hän niitä tuhoa tai muuta. Ihmisellä on oikeus omaan turvallisuuteen, turvallisuuden tunteeseen, hyvinvointiin, tasapainoiseen suhteeseen, tasapainoisiin lapsiin ja NORMAALIIN ELÄMÄÄN. Kyllä sitä aina keinot keksii rahan suhteen. Jos asuu pienellä paikkakunnalla jossa ei ole turvakotia niin laita vaikka viimeiset rahat ja ota lapset ja osta junaliput/bussiliput ja mene lähimmän kaupungin turvakotiin! Sieltä se uusi elämä alkaa. Jos pelkäät köyhempää elämää ja elät miehesi rahojen varassa on aina kovempi kynnys astua uuteen elämään. Itsenäisty nainen. Jos tapat miehesi ja istut sen 3-5v niin miten lapsillesi käy? Se ei todellakaan ole helpoin tapa. Lööppejä ei tule jos niille anna aiheutta. Kerro poliiseille kaikki. Kerro että haluat miehestä eroon. Pyydä lähestymiskieltoa, saat sen varmasti. Pyydä joku lähimmäinen tueksi ja LÄHDE. Elämä on sitä mitä teet siitä. Jos et nyt lähde niin lähdetkö koskaan? Haluatko elää loppuelämäsi noin??

    Äänestä

  • Kestin samanlaista touhua 10 vuotta joista 7 vuotta aviossa. Myöskin hiekkalaatikosta naitu.
    2 lasta kärsi siinä sivussa ja minä tyhmä uskottelin itselleni että lasten vuoksi täytyy jaksaa.
    Itselläni kun ei ollut isää (kuoli kun olin 3v.)kuvittelin että lapsi tarvitsee molempia vanhempia.
    Totuushan on että lasten vuoksi täytyy ymmärtää erota kun ollaan tuossa pisteessä.
    Kukaan ei Suomessa nälkään kuole. Pärjäät varmasti lasten kanssa, mutta kuka sanoo että saisit varmasti lapset itsellesi.
    Minä hakkuutin itseäni niin kauan että olin henkisesti aivan loppu.
    Kaikista rasittavinta oli jatkuva salailu, ettei vain sukulaiset tietäis mitä meillä tapahtuu, tai kukaan muukaan.
    Miks ihmeessä minä häpesin.
    Miks valehtelin lääkärille kaatuneeni kylppärissä kun sain kallokuoren murtuman tai mustat silmät tai kun etuhampaat oli poikki.
    Lopulta kun mieheni ilmoitti olevansa kiinnostuneempi miehistä kuin naisista, maailmani romahti täysin.
    Eroprosessi kesti puoli vuotta ja olin aivan loppu.
    Tuskin jaksoin töissä käydä.
    Lapset määrättiin isälle asumaan,yhteishuoltajuuten, vaikka lastenvalvojat ehdottivat että poika 1 v. äidille ja tyttö 3v. isälle.
    Minulla ei ollut mistään mitään todisteita.
    Olin parempituloinen ja tein paljon ylitöitä koska meillä oli iso asuntovelka. Sekin käännettiin oikeudessa minua vastaan. Aika oli pois lapsilta.
    Mieheni sanoi että oikeudenkäynti on likaista peliä ja minä en sitä hallitse. Se oli kyllä totta.
    Maailmani romahti täysin. Siitä alkoi jatkuva taistelu tapaamisita. Nyt lapset jo aikuisia ja sen suhteen ei enää ongelmia.
    Minulla on läheiset välit lapsiini mutta ikuiset jäljet se prosessi jätti.
    Siis neuvoni sinulle. Älä salaile keneltäkään mitä kotiseiniesi sisällä tapahtuu.
    Käy aina lääkärissä ja kerro mistä sait vammat.
    Älä luota lupauksiin että ei enää koskaan satuta. Kun lyö kerran, lyö toisenkin kerran.
    Hae poliisilaitokselta lähestymiskieltoa heti kun pääset muuttamaan.
    Älä kerro muutostasi etukäteen äläkä ole ilman todistajaa kun sen kerrot.
    Kaikkea hyvää ja muutosten kesää sinulle.
    Kohtalotoveri

    Äänestä

  • valmistele lähtösi pian ja vaikka mene sinne turvakotiin 100 km päähän.

    mitä isompi välimatkan on, sen parempi. todennäköisesti sinun ei kuitenkaan kannata elää nykyisellä paikkakunnalla miehen/exän uhkailujen takia.

    uskallatko odottaa, että miehesi saa tietää toisesta miehestä?
    mitä hän sitten tekeekään sinulle tai lapsille?

    lähde nyt, ennenkuin mitään pahempaa tapahtuu.
    pelasta lapsesi, se on sinun tehtäväsi, ollaksesi hyvä äiti heille.

    jos muutat johonkin kaupunkiin (ei yksinäiseen paikkaan), niin olisi ihmisiä ja turvaa lähelläsi, turvaverkostoja, samoin löydät nopeammin uusia ystäviä ja muita äitejä.

    kun tilanne on rauhoittunut, voit halutessasi muuttaa takaisinkin.

    nyt pitäisi ajatella vain lasten turvallisuutta. ja omaa turvallisuuttasi. lapsesi tarvitsevat sinua :)

    Äänestä

  • tuollaiseen kohtelun? Uskon kyllä, että lähteminen ei ole yksinkertaista, mut silti.
    Jossakin vaiheessa ihmisen on uskaltava tehdä ratkaisu. Meillä kun on vain yksi elämä.
    Kaiken tuon muun lisäksi pystyt vielä katsomaan kun aikuinen mies hakkaa avuotonta eläintä.
    Tee ilmoitus eläinrääkkäyksestä tai olet siihen itsekin syypää.
    Oksettaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sekaisin olen kirjoitti:

hei,
mitä minä teen?
elän avioliitossa miehen kanssa, joka on aina silloin tällöin väkivaltainen. henkistä väkivaltaa fyysistä enemmän.
nyt hän ei ole m,inua lyönyt puoleen vuoteen, mutta koiraamme on minun sijaani. kostaa siis sille.
meillä kaksi lasta, joka sinänsä ollut minulle esteenä lähteä tästä suhteesta pois.
muutama vuosi sitten tutustuin erääseen mieheen, jonka kanssa minulla on ollut nyt suhde.
olemme edenneet siihen, että olemme tunnustaneet toisillemme rakkauttamme- tosin muutaman alkoholipaukun jälkeen. näemme toisiamme päivittäin, seksiä emme todellakaan harrasta joka päivä. suhteemme perustuu todellakin siihen, että viihdymme toistemme seurassa paremmin kuin hyvin.
mutta.. mun sydän alkaa kääntymään nyt liian paljon tähän ns. kakkoseen päin.


mutta miten minä voin erota miehestäni turvallisesti? hän on uhannut tappaa lapsemme, jos jätän hänet. en halua todellakaan kokeilla sitä. miten lähestymiskielto käytännössä toimii?

haluaisin olla rohkea, ja lähteä pois avioliitosta. muutto toiselle paikkakunnalle ei tule onnistumaan, koska minulla on täällä työpaikka.

en olisi halunnut alun alkaen tälläistä avioliittoa- enkä toista suhdetta. mutta minkä ihminen itselleen voi, jos ei ole hyvä olla.
olin 17v, kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa, nyt olen 27v. hän oli siis ensimmäinen seurustelusuuhteeni.

tietenkin ihminen kasvaa erilaiseksi ihmiseksi, mutta kuinka saisin sen taottua miehelleni?
tuntuu pahalla olla tässä nyt, ja muutenkin olen niin sekaisin. entä jos suhteeni ei onnistukkaan kakkose kanssa? vaikka pitäähän riskejä ottaa, mutta pelottaa silti.

onko missään mitään puhelinnumeroa, minne voisi soittaa, ja kysyä neuvoa?

miten muut kanssasisaret olette selvinneet tälläisestä erosta?kävikö mies käsiksi? otitteko lähestymiskiellon?

ja kun saisi vielä ihmisten mieleen taottua se, että jos avioliitossa olevalla on suhde, ei se tarkoita, että on kevytkenkäinen. älkää tuomitko, jos ette tunne lähtökohtia. minä en petä seksin takia, vaan siksi, että minä todellakin välitän tästä kakkosesta. niin paha olla.. antakaa minulle neuvoja, ja rohkaiskaa minua.

annan e-mailini, jos joku haluaisi(tai voisi) neuvoa minua sen kautta. [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu