Tässä kevään ytimessä olen alkanut miettimään, onko huutelu ja vislaus naisille raksamiesten kouluksessa. Että opetetaanko niille koulussa, miten vislata naisille ja keille heistä? Oppiaine lienee naisten häirinnän perusteet ja jatkokurssi tai muuta vastaavaa.
Pohdiskeluni alkoi tosin jo aiemmin keväällä, kun työpaikalla alkoi remontti. Joka ikinen päivä, jos satuin ohittamaan raksamiehet, sain vislauksen perään. Eräs vanhempi nainen ei saanut. Kuljen myös pyörällä joka päivä rakennustyömaan ohi ja joka päivä ne miehet, jos ovat sillä puolella rakennusta, huutelevat ja vislailevat.
En usko, että syy on pukeutumisessani tai muussa vastaavassa, vaan sen täytyy olla osa rakennusalan käytäntöä. Miten on asian laita rakennusalalla olevien naisten kanssa? Huutelevatko hekin naisille vai miehille vai meneekö sukupuolisuuntautumisen mukaan? Ammattiihan tämän täytyy kuulua, kun en ole muiden ammattiryhmien kohdalla ilmiötä havainnut.

Vastaukset 4
Vanhimmat
hehe..minun ammattitautini on väärinkirjoittaminen väriin kenttiin. No mutta asia lienee selvä silti.
Asiat ja asenteet muuttuvat hitaasti, 15v sitten mentiin vielä täysillä kännissä töissä. 50v sitten sai hyvännäköiset naiset huomiota muiltakin kuin raksamiehiltä. Nykiyisin ollaan muilla aloilla niin korrektia ja tasa-arvoista että kehuja habituksesta on turha odottaa.
Ole iloinen. 20v eteenpäin ja sulle ei vislaa enää kukaan. Sitten muistelet kaiholla nuoruutta.
kuin monta naista on byggalla duunis? Ja kun on niin minkä näköisiä naisia yleensä?
Jos siellä äijät katsoo 8h päivässä toistensa hikisiä ja pölyisiä naamoja, niin väkisinkin alkaa vihellyttää kun viehättävä nainen kulkee ohi. Toisaalta on se viheltely aika junttia.