Mitä tämä on?

Anteeksi jo näin alkuun tyhmyyteni, mutta olen ollut teinistä asti pitkässä parisuhteessa ja iskemiset, flirttailut yms. pelailut miesten kanssa ovat oikeastaan jääneet kokematta näin aikuisiällä. Nyt olen kuitenkin palaamassa ns. vapaille markkinoille, eli olen eroamassa nykyisestä miesystävästäni.

Mutta varsinaiseen aiheeseen: tapasin tässä vähän aikaa sitten erään mukavan ja kiinnostavan miehen baarissa. Hän on vapaa ja tietää, että olen eroamassa, mutta en kuitenkaan vielä "virallisesti" vapaa. Keskustelimme kaikenlaista, kävimme tanssimassa jne. ja mies vaikutti kaikinpuolin fiksulta. Välillä mies otti kädestäni kiinni ja piti kättään ympärilläni, mutta ei mitenkään liian päällekäyvästi. Illan päätteeksi mies pyysi numeroani, jonka annoin. Mitä tästä kaikesta nyt pitäisi sitten ajatella? Oliko mies kenties kiinnostunut, vai mistä on kyse? Itse olen ihan pihalla tälläisestä.
8251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

nämä miehet eivät ole päässeet ketään naista lähellekään.

Äänestä

sillan sanoin "Hän merkkasi minut itselleen".

Saattaa siis soittaa, viimeistään sitten kun olet eronnut.

Äänestä

Annoit numerosi jolla vakuutit miehen että sinulta saa ihan piakkoin pienen odottelun jälkeen. Kun tilanne sitten tulee ja mies saa, odotus on palkittu ja sen jälkeen se lemppaa sinut sivuun. Tuo kädestä ja vyötäisiltä kiinni pitäminen oli miehen osalta pelkkää koreografiaa ja teeskentelyä koska mies odotti, että antaudut jo samana iltana. Kun et antanut, nyt hän on nyrtsi ja kostonhimoinen ja jaksaa odottaa sitä ekaa ja viimeistä kertaa.

Äänestä

toiminut kyseisellä tavalla, niin silloin olen halunnut pillua. Odotella ei tosin jaksa, vaan lemppaan tuollaisen naisen jos ei heti heru, koska odotettavissa on vain ongelmia. (jos mies on mustasukkainen tms..)

"tahdotko mut tosiaan"

MarttyyriMallari-Tt

Äänestä

Ehkä se vihas sua tosi paljo tai jotai?

Äänestä

Tuo on asia joka pitää jokaisen ihan itte opetella. Tee vaan niin että et satuta siinä ketään ja itte et ala katkeroitumaan.

Äänestä
  • Väkivalta on aina huono ratkaisu, joka johtaa vain suurempiin ongelmiin.

    Äänestä

  • ckjbd kirjoitti:

    Väkivalta on aina huono ratkaisu, joka johtaa vain suurempiin ongelmiin.

    sitähän minä just tarkotin "Jep Jep"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pihalla24 kirjoitti:

Anteeksi jo näin alkuun tyhmyyteni, mutta olen ollut teinistä asti pitkässä parisuhteessa ja iskemiset, flirttailut yms. pelailut miesten kanssa ovat oikeastaan jääneet kokematta näin aikuisiällä. Nyt olen kuitenkin palaamassa ns. vapaille markkinoille, eli olen eroamassa nykyisestä miesystävästäni.

Mutta varsinaiseen aiheeseen: tapasin tässä vähän aikaa sitten erään mukavan ja kiinnostavan miehen baarissa. Hän on vapaa ja tietää, että olen eroamassa, mutta en kuitenkaan vielä "virallisesti" vapaa. Keskustelimme kaikenlaista, kävimme tanssimassa jne. ja mies vaikutti kaikinpuolin fiksulta. Välillä mies otti kädestäni kiinni ja piti kättään ympärilläni, mutta ei mitenkään liian päällekäyvästi. Illan päätteeksi mies pyysi numeroani, jonka annoin. Mitä tästä kaikesta nyt pitäisi sitten ajatella? Oliko mies kenties kiinnostunut, vai mistä on kyse? Itse olen ihan pihalla tälläisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu