Neljä kuukautta aupairina oloa takana. Ensimmäiset kuukaudet menivät lennossa, mutta nyt on iskenyt ihan hirmuinen koti-ikävä...olen miettinyt asiaa tosi paljon, ja päivä päivältä tulen varmemmaksi siitä, että haluan lähteä kotiin kesällä.
Ongelmana on vain se, miten kertoa perheelle. He ovat olleet aivan ihania minua kohtaan, mutta se ei silti riitä tekemään oloani kotoisaksi ja mukavaksi.
Perheessä ei siis tosiaan ole mitään vikaa, mutta tämä ei kuitenkaan taida olla sitä, mitä haluan.
Työ on helppoa ja kaikkea, mutta...
Mitenkä kertoa vanhemmille, ja ennenkaikkea miten he mahtavat siihen suhtautua.
Vähän hävettää, että minusta ei sitten ollutkaan tähän...
Ongelmana on vain se, miten kertoa perheelle. He ovat olleet aivan ihania minua kohtaan, mutta se ei silti riitä tekemään oloani kotoisaksi ja mukavaksi.
Perheessä ei siis tosiaan ole mitään vikaa, mutta tämä ei kuitenkaan taida olla sitä, mitä haluan.
Työ on helppoa ja kaikkea, mutta...
Mitenkä kertoa vanhemmille, ja ennenkaikkea miten he mahtavat siihen suhtautua.
Vähän hävettää, että minusta ei sitten ollutkaan tähän...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sano se heille niinkuin sä kerroit sen täällä. Eli sulla on kauhee koti-ikävä ja haluat lähtee kesällä pois. Voit lisätä että oot viihtyny heillä tosi hyvin ja sulla on ollu kivaa, mutta koti-ikävä vaivaa niin paljon että haluat lähteä. Ja parempi kertoa tästä mahdollisimman pian, että he osaavat varautua ja etsiä esim. uutta au pairia. Eli älä mee sanoon että sä lähdet huomenna kotiin ;)
oli sama ongelma. Sai kavereita, viihtyi, mutta samalla koti-ikävä vaivasi tosi paljon. Keskusteltiin ja tultiin siihen tulokseen, että vuosi lyhenee 9 kk:een. Ehdimme hakea seuraajan, ja tyttö sai sopeutua ajatukseen, että "enää 3 kk ja sitten kotiin". Tuo lienee sellainen "psykologinen juttu", kun tietää, että "pesti loppuu vaikkapa 1.7.2008" niin siihen asti jaksaa tsempata!
Hei,
Meidän eka auppari kärsi myös jatkuvasta koti-ikävästä vaikka pysyikin meillä sovitut 11 kuukautta. Sai kavereita, viihtyi, tykkäsi lapsista ja työ oli kevyttä. Silti hänestä tuntui, että kotikaupungissa elämä meni omia menojaan ja hän oli kaukana kaikista kavereiden bailaamisesta ja muusta. Hän kuitenkin kävi sitten joulun aikaan kotona ja viipyi kaksi viikkoa ja palattuaan hän oli selvästi rauhoittunut. Omien sanojensa mukaan hän oli huomannut, että kaikki oli siellä kotona ihan ennallaan eikä mistään jäänyt paitsi vaikka vielä 6 kuukautta olisikin ulkomailla. Nyt hän on ollut kotonaan pian vuoden ja lähettelee kaipaavia viestejä tännepäin, suunnittelee uutta au pair vuotta toisessa maassa ja ihmettelee miksi se ikävä niin kovasti vaivasi kun jo parin viikon päästä paluusta kaikki oli jo niinkuin ei koskaan olisi poissa ollutkaan. Ehkä sinäkin voisit kesän aikana vaikka käydä kotilomalla ja miettiä sitten vasta sitä lopullista keskeytystä? Jokatapauksessa jos päätät lopettaa kesken kerro se hyvissä ajoin perheelle ja anna heillekin aikaa järjestää asiansa.
Olin 18 vuotiaana au pairina ja mulle tuli koti-ikävä jo 4 viikon jälkeen kun ei ollut kavereita ja perhe oli hirveä. Vaihdoin perhettä ja uusi perhe oli aivan ihana, mutta silti se koti-ikävä jäi. Mietin kauan jäänkö vai lähdenkö. Päätin sitten lähteä ja au pairina kerkesin olemaan vain 2kk. Nyt myöhemmin kaduttaa, että tuli lähdettyä. Odotin pari vuotta ja ajattelin kokeilla uudelleen ja olin koko sovitun 10kk. Helppoahan tuo aika ei ikinä ole ja pääsin onneksi jouluksi kotiin ja siellä kaikki oli paikallaan ja kaverit teki ihan samoja asioita kun aina. Silloin tajusin, että au pair vuotena koen niin paljon enemmän ja kasvoin myös ihmisenä. Samaa en voisi kokea kotona. Nyt sanon sen minkä pappa silloin sanoi mulle, että suuria päätöksiä ei saa tehdä äkkipikaisesti...
harkitse siis tarkasti.
Olen saanut melko paljon ystäviä täältäkin päin ja kaikkea, mutta silti tuntuu, etten jotenkaan osaa elää normaalisti täällä enkä saa olla oma itseni..
Mistä se johtuu, en osaa sanoa..
Ja välillä tuntuu, ettemme ymmärrä kaikkia asioita samalla tavalla isäntäperheeni kanssa.
Mielestäni vapaaillat ovat vapaailtoja, jolloin voin tehdä mitä haluan. Mutta näin ei kuitenkaan kaikilta osin ole. Ymmärrän sen, että olen heillä kuitenkin töissä ja vastuussa heidän lapsestaan, mutta olen itse jo aikuinen ihminen ja haluan, että minun harkintakykyyni luotetaan..En halua tuntea itseäni taas miksikään teiniksi, joka joutuu aina selittelemään menemisiään ja tekemisiään...
Ei millään pahalla mutta tästä kommentista:"En halua tuntea itseäni taas miksikään teiniksi, joka joutuu aina selittelemään menemisiään ja tekemisiään..." tulee väkisinkin mieleen että olet juuri joku teini..
Ei mun ainenkaan edes tarvii selitellä tekemisiäni.. Sanon vaan että menen kaupungille/kävelemään yms, koska se on KOHTELIASTA.. Ihan niinkuin sinulla on vastuu isäntäperheesi lapsista, on isäntäperheelläsi vastuu sinusta (vaikka kuinka olisit täysi-ikäinen).
Kertooko isäntäperhe sinulle, jos ovat poissa ja milloin tulevat? Siinä tapauksessa lienee kohteliasta kertoa myös toisinpäin jo senkin vuoksi, että isäntäperhe pystyy suunnittelemaan omaa ajankäyttöään ja läsnäoloaan ja kaikki tietävät missä mennään.
Kulttuurishokki muuten toimii siten, että ensin on nousukiitoinnostus, sitten alkaa vähitellen erityisesti pienet asiat nyppimään, voi tulla aikamoinenkin aallonpohja ja siitä se elämä sitten alkaa tasaantumaan. Pääasia on, että tiedostaa näin voivan käydä, eikä jää sinne aallonpohjaan kuvitellen, että se on lopullinen olotila vaan että siitä voi päästä yli. Kulttuurishokki voi kohdata myös palatessa kotimaahan tyyliin "voi ei, täällä taas ja mikään ei ole sillä aikaa muuttunut vaan samaa rataa jatketaan".
Tilanne kuulostaa aika normaalilta sinänsä, että todella todella moni, varmaankin jokainen saa hirveän koti-ikävän jossain vaiheessa. Tiedän tunteen. Mutta tilannetta auttaa se, että ymmärtää, että se on normaalia ja kuuluu asiaan ja varmasti se menee ajan myötä pois. Tiedät, että pääset kotiin vuoden päästä (tai minkä ajan oletkaan sopinut työskenteleväsi) ja se vuosi mitä saat viettää uudessa maassa kasvattaa sinua hirveästi. Minusta ei kannata luovuttaa, ajattele, miten hienoja kokemuksia tulet saamaan sinä aikana kun olet sielä, sinua varmasti harmittaa vielä joku päivä jos lähdet. Tuskin kukaan lähtee aupairiksi sen takia, että saa tehdä töitä! varmasti se tuntuu ärsyttävältä ja uuvuttavalta työskennellä lasten kanssa, mutta ajattele positiivisesti! Ajattele sitä kaikkea mukavaa jota tulet varmasti kohtaamaan. Ole oma itsesi!
Totta kai on kohteliasta ilmoittaa, kun on lahdossa ulos, sehan on itsestaan selvaa! Luulen kuitenkin, ettei kirjoittaja tarkoittanut tata. Olen itse au pairina, ja tiedan toisia au paireja, joilla on viikolla kotiintuloaika kymmenelta, tama esim saattaa parikymppisesta jo itsenaistyneesta ihmisesta tuntua hiukan rajoittavalta. Luulisi, etta voisi au pairin omaan harkintakykyyn luottaa sen verran, etta tama osaa ajoissa menna nukkumaan tyopaivaa edeltavana iltana...
Mita muuten tarkoitat silla, etta isantaperheella on vastuu au pairista? Miten tama ilmenee kaytannossa? Kylla itse naen asian niin, etta taysi-ikainen pitaa huolen omista asioistaan ja kantaa tayden vastuun teoistaan, myos virheistaan ja mokistaan. Kuka edes lahtee yksin vieraaseen maahan toihin ja kuvittelee, etta toimii siella tyonantajansa vastuulla?
ite huomasin saman, eka nelisen kk oli kivaa ja ihanaa, sitte alko koti-ikävä. olin luvannu olla 9kk, ja päädyin olemaan vajaa 8. oli tosi vaikeeta kertoo perheelle, ja hiukan piti lipsauttaa valkoinen valhe hyvästä kesätyötarjouksesta, mutta koska annoin reilusti varoitusaikaa että heillä oli aikaa hankkia uus aupairi, he ymmärsi kyllä. jos perhe on tosi mukava, ne varmasti ymmärtää että koti-ikävä ei kovin tavatonta ole kun nuori tyttö muuttaa ensi kertaa maailmalle. jos heillä on ollut ennen aupaireja, on hyvin mahdollista että ovat sen ennenkin kokeneet.
Hei,
Älähän vielä heitä hanskoja tiskiin, jos perhe kerran on hyvä, tuo 4-6 kk kohdalla tuleva koti-ikävä on ihan normaaali ilmiö ja menee ihan varmasti ohi. Se tunnetaan myös "kulttuurishokki" nimellä, vaikka ei suurta eroa kultturissa oliskaan . Itse olen ollut au pairina (hmm, n. 25v sitten...)ja kun koti-ikävä meni ohi, jäinkin au-pair ajan jälkeen maahan vielä useaksi vuodeksi opiskelemaan. Sittemmin olen ollut muutaman pidemmän jakson ulkomailla töissä ja vaikka tiedän että se "se" tulee olen joka kerta n puolen vuoden kohdalla ollut valmis pakkaamaan matkalaukut kun on niin tympinyt. Vaan onhan se siitä sitten iloksi muuttunut!
Suosittelisin odottamaan vielä vähän ja ehkä voit kertoa koti-ikävästäsi perheellesi, ei ne siitä pahastu. Tietty, jos ei ikävä mene ohi, niin sitten on tultava kotiin, eikä sitäkään tarvitse hävetä.
mullakin on kova koti-ikävä, välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän.
tässä joitakin 'apukeinoja':
:)
juttelen perheeni kanssa useasti puhelimessa! haluan nimenomaan kuulla niitä tavallisia juttuja. 'kävittekö kaffella pertin kanssa? 'menittekö vakio kaffela-paikkaan?' 'mihin jätit auton parkkiin?' 'kuka oli tarjoilijana?' 'otitko pullaa, mitä pullaa, oliko tuoretta?' 'pääsittekö ikkunapaikalle istumaan?'
joo, kuulostaa tyhmälle, mutta kun käy ihan perusasioita läpi äidin tai muun kaverin/sukulaisen kanssa, niin puhelun jälkeen tuntuu (varsinkin jos pidät silmät kiinni :)) että olet itse ollut myös kaffetta juomassa.
äiti on myös lähetellyt valokuvia mitä tavallisimmista asioista, meidän talosta lumen peitossa/ auringon paisteessa, kun isä teki pihatöitä, kun mummi ja ukki oli sauvakävelyllä- samanlaisissa tuulipuvuissa kuin aina, se oli parasta!! :D
niitä kuvia kun kattelee niin helpottaa suuresti.
tee vielä mielikuvitusmatka kotiin: suunnittele matkareitti kotoa koululle/töihin, se sama reitti jota olet aina kulkenut, mitä näät, mitä kuulet, kuka tulee vastaan, onko se sama juoppo taas nukkumassa sillä samalla penkillä kuin aina, joudutko pysähtymään joka hiton risteykseen odottamaan vihreää valoa.
toivottavasti oli jotain apua :D
mä teen nyt mielikuvitusmatkan meidän lähi pubiin, siellä on aina kaikki tutut.
Älä lähde.
Minä lähdin koti-ikävän takia ja olen katunut sitä melkein joka päivä. Kahdeksan vuoden takaa!
Joka hiton päivä... Olin niin !"¤#¤%"#¤ aasi.