miksi isä ei helli

Suorastaan itkettää lastemme takia!
Kumpikin (tyttö ja poika) toivovat että isä olisi enemmän läsnä!
Lapset pyytävät isää ottamaan syliin jne...
Mies on kuin patsas!
Ei helli, silitä, ota syliin, pidä kädestä...ei niin mitään!!

Joskus mietin, onko syynä, että hän sekä siskonsa ovat kumpikin saaneet pienenä selkäänsä pahasti?!

Auttakaa ja kertokaa neuvoja, miten saamme isän tunteet taas esiin? Onko keinoja, jotta isä pystyisi hellimään lapsiaan?
Tämä tilanne on hiertänyt välejämme ja tuntuu vain pahenevan.
Lapset kysyvät minulta, miksi isä ei tykkää heistä??

Olisin niin kiitollinen vastauksista!
61078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

puhua lasten isän kanssa asiasta. Kyllä se syy sieltä varmaan löytyy. Kerro miehelle kuinka pahalta lapsista tuntuu. Tekee hyvää teille kaikille jos mies selvittää tuntemuksensa. Jos syy on miehen omassa lapsuudessa, hänen olisi hyvä purkaa ne tunteet,ihan itsensä takia, ettei tule loppuelämäksi patoutumia.

Äänestä

Meillä oli ihan samanlaista alkuunsa. Isä on melko oudonlaisesta perheestä. Äiti jätti perheen, kun lapset olivat vielä melko pieniä. Isä on kasvattanut lapset, parhaansa mukaan kai. Miehestäni paljastuu koko ajan enemmän piirteitä, jotka voi ymmärtää vain kun tietää kotitaustat.

Välillä mies vaikuttaa aivan tunteettomalta. Jos minua tai poikaa sattuu, miehen silmäkään ei värähdä. Esimerkkinä vaikka varpaan potkaiseminen kipeästi pöydänjalkaan tai kompastuminen tai mitä tahansa; minä riennän ottamaan oman lapsen syliini ja puhaltamaan, niin itku loppuu. Vaikka lapsi itkisi kuinka lohduttomasti, mies korkeintaan nostaa hänet ylös maasta ja on vaivaantuneen oloinen jos sitäkään.

Olen ymmärtänyt, että mieheltäni puuttuu kokonaan kyky empatiaan. Lisäksi häneltä puuttuvat kaikki yksinkertaisimmat kohteliaisuuskyvyt. Ei sano kiitos, ei anteeksi, ei ole hyvä. Olenkin sanonut, että meillä opettelee nyt kaksi näitä asioita samaan aikaan.
Tuntuu vain hermostuvan, kun selitän että nämä asiat opetellaan kotona ja että katson tärkeäksi mm. sen, että kiitetään ruokapöydästä ylös noustessa.

Mies nn pikkuhiljaa oppinut jo jotain. Mutta kovassa on kotoa peritty käytös, joka on ollut kovaa. Sen näkee kyllä.

Äänestä
  • Teillä taitaa kotivammaisen sijaan asua ihan aito asperger syndrooman omaava mies! Ota selvää lisää niin opit ymmärtämään häntä.

    Äänestä

  • Googleta asperger kirjoitti:

    Teillä taitaa kotivammaisen sijaan asua ihan aito asperger syndrooman omaava mies! Ota selvää lisää niin opit ymmärtämään häntä.

    Googletin oireyhtymän. En usko arvaukseesi, ei mies täytä AS-vaatimuksia muuta kuin tunteittensa osoittamisen osalta.

    Isänsä tavoin ei vain ole tottunut puhumaan tunteistaan eikä näyttämään niitä. Ovat molemmat hiljaisempaa ja karumpaa rotua. Appiukko on kasvatettu kovalla kädellä, mieheni isoäiti ei ole kuulemma koskaan hempeillyt. Molemmat miehet ovatkin etsineet juuri päinvastaiset elämänkumppanit itselleen, tarkoitan siis itseäni ja vt. anoppia.

    Mies (kumpikaan) ei yksinkertaisesti ole koskaan nähnyt kotonaan mallia huolehtivasta äidistä, eikä siis osaa itsekään toimia "normaalilla" tavalla kaikissa tilanteissa. Kyllä pikkuhiljaa oppii. Lapsemme on vasta vähän yli puolivuotias.

    Äänestä

  • Mies tosiaan näyttää tunteettomalta!
    Ei ole kiva katsoa vierestä kun lapsi itkee ja isältä ei empatiaa tule?!
    Ei puhalla tai yritä sanoin lasta lohduttaa, kaikista hirveintä on, että mies ei edes KATSO lasta. Lapsi itkee ja minä ihmettelen ääneen, että "miksi et lohduta" niin mies vastaa että "mitä se hyödyttää, katsonko tai puhunko, ei se itku siitä muuksi muutu"?!
    Tätä en itse oikein jaksa ymmärtää...
    Mies on juuri vaivaantunut ja varsinkaan toisten ihmisten nähden ei kosketa lapsiaan.

    Jos pakon edessä joutuu nostamaan lapsen, niin mies katselee vaivihkaa ympärilleen että näkeekö kukaan!

    Että mikähän auttaisi?
    Puhuttu on kyllä. Luulen että mies joutui pienenä "tappamaan" tunteensa kun hänet hakattiin vanhempien toimesta.

    Äänestä

Tämä on täysin asian vierestä, mutta pakko kysyä, että mikä on sinut saanut tuollaiseen mieheen lankeamaan? Kuulostaa aika oudolta tapaukselta...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lapsiaan?? kirjoitti:

Suorastaan itkettää lastemme takia!
Kumpikin (tyttö ja poika) toivovat että isä olisi enemmän läsnä!
Lapset pyytävät isää ottamaan syliin jne...
Mies on kuin patsas!
Ei helli, silitä, ota syliin, pidä kädestä...ei niin mitään!!

Joskus mietin, onko syynä, että hän sekä siskonsa ovat kumpikin saaneet pienenä selkäänsä pahasti?!

Auttakaa ja kertokaa neuvoja, miten saamme isän tunteet taas esiin? Onko keinoja, jotta isä pystyisi hellimään lapsiaan?
Tämä tilanne on hiertänyt välejämme ja tuntuu vain pahenevan.
Lapset kysyvät minulta, miksi isä ei tykkää heistä??

Olisin niin kiitollinen vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu