Löytyykö kohtalotovereita? Ainahan sanotaan että ihminen hakee aina samantyyppistä seuraa, tai samantyyppisiä ongelmia. Menin tosi nuorena naimisiin ja varhaisessa vaiheessa sain "tuta" että mieheni on väkivaltainen. Ei kuitenkaan ollut niin kovasti että olisin heti lähtenyt, kunnes monien käänteiden, dramaattisten tapahtumien kautta lopulta erottiin, yli 10v oltiin yhdessä ja lapset tehtiin. Tapailin välillä muitakin kunnes tapasin nykyisen mieheni, molemmilla meillä on lapsia, ei yhteistä vaikka olisin halunnutkin kovasti. Nyt sitten on taas selvinnyt että tämä mieheni on alkoholisti. Tavallaan itsekin myöntää sen mutta ei tee asian eteen juuri mitään, elämämme on sen asian takia mennyt solmuun jo parin vuoden ajan ja riitoja on kamalasti. Koko ajan uhataan erolla, silti koko ajan uskon että asiat muuttuvat. En ymmärrä kuinka kauan jaksan odottaa, olisin viel suht nuori ja elämää on elettävänä. Tuntuu että olen vaan toisen "vallan alla". Hän ei kuulemma ole tehnyt mulle mitään ja mä vaan huudan ja olen vihainen kaikille!!! Ja tärkein pointti, tässä on aivan sama asetelma kuin väkivaltaisen kanssa- syy vieritetään toisen niskoille. Minä olen syyllinen!! Jos en olisi niin hankala, hän ei joisin niin paljon jne...
Tekis mieli jo laittaa pillit pussiin mutta siinä menee kaikki vuodet hukkaan ja minähän rakastan häntä kovasti!!Hänkin rakastaa, ehkä vielä enemmänkin kuin minä. Siinä häviäisi kaikki mitä olemme yhdessä rakentaneet. Sanokaa ihmeessä mitä pitäis tehdä? Kiinnostuneita miehiäkin riittää, vientiä olisi....vaikkakin olisi typerää tässä vaiheessa lähteä taas johonkin suhteeseen, sitä koitan välttää viimeiseen asti, se ei ratkaise meidän ongelmia.
Tekis mieli jo laittaa pillit pussiin mutta siinä menee kaikki vuodet hukkaan ja minähän rakastan häntä kovasti!!Hänkin rakastaa, ehkä vielä enemmänkin kuin minä. Siinä häviäisi kaikki mitä olemme yhdessä rakentaneet. Sanokaa ihmeessä mitä pitäis tehdä? Kiinnostuneita miehiäkin riittää, vientiä olisi....vaikkakin olisi typerää tässä vaiheessa lähteä taas johonkin suhteeseen, sitä koitan välttää viimeiseen asti, se ei ratkaise meidän ongelmia.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itsekkin sen jo sanoit, että ihminen hakee samanlaista seuraa, valitettavasti. Enpä osaa muuta neuvoa antaa kuin, että jos tuntuu, että lähdettävä on niin sitten lähdet. Jos oikeasti olet sitä mieltä, että alitajuisesti haet aina samankaltaista miestä niin kannattaisi miettiä vaihtoehtoa jossa elää yksin ja vaikkapa vain seurustelee, muutei asustele yhdessä.
pierase
Täällä olisi yksi kohtalontoveri.Minulla oli kans väkivaltainen mies.Aivan samalla tavalla laittoi minun syyksi lyömiset ym.mut. Monta vuotta jaksoin toivoa että asiat korjaantuisivat:Kunnes tajusin että lasten takia ja itseni kannalta on parempi erota.En tunne sinun tapausta sen paremmin mutta miehesi kuullostaa hyvin paljon entiseltä mieheltäni.Ei kannata omaa ja lasten elämää pilata kenenkään takia vaikka kuinka rakastaisi toista.Minun rakkaus ainakin kuoli nyrkiniskuihin.
Älä huuda ja riitele enää, ei se paranna mitään. Ei sun tarvitse juomista silti kestää.
Laitoin vahingossa "joo" otsikon, mutta en siis sillä ota kantaa mihinkään. Laitoin sen vaan että olisi -joku- otsikko. Mutta mielipiteeni on koko tekstin sisällössä.
Mies ehkä lääkitsee itseään juomalla, johonkin. Mutta mihin.
Niinpä niin. Hän juo varmasti lapsuuden traumojensa takia, ehkäpä syynä on myös alttius, äitinsä on juoppo ja suvussa muillakin tätä taipumusta. Täytyy koittaa pitää suuta pienemmällä:D
Mitähän jos vaihteeksi jättäisit miehet rauhaan. Tuo lauseesi"Kiinnostuneita miehiäkin riittää, vientiä olisi....vaikkakin olisi typerää tässä vaiheessa lähteä taas johonkin suhteeseen" todistaa että sinä olet henkisesti etanan tasolla.
Sinä olet hyvin tietoisesti ja hatkiten hankkinut maailmaan omat lapsesi. HE ovat sinun ensisijainen velvollisuutesi, ei vieraat miehet eikä suinkaan jonkin typerän naistenlehden vouhottamma sairas " huoraava äiti on onnellinen äiti".
Mistä maailmassa sinä ensinkään keksit aikaa miehille omien lastesi lisäksi?!
Evätkö lastesi harrastukset, koulutöihin osallistumiset, heidän ystäviinsä tutustuminen, heidän kanssaan vietetty aika joka jää omalta ammatiltasi, saa sinua tuntemaan että aikasi on täysipainoisesti ja oikeutetusti vietetty?
Katso nyt, onko mielestäsi oikein pakottaa lapsesi todistamaan repivää eripuraisuutta heidän kasvuympäristössään. Luoko tuo, sinun itsesi heille valitsema ilmapiiri, mielestäsi terveen ja rakentavan mielialan heidän kasvupaikaksi?
Sinun itsesi aiheuttaessa (koska sinä, eivät lapsesi) tuon hirveä kasvualusta heille, oletko onnellinen maksaessasi rauhoitusläääkkeitä ja erityisopetusta, koska heidän kotiolosuhteet täsin repivät heidän mielenrauhansa aiheuttaen heille ellei koko elämän kestävää, niin ainakin pitkäaikaista hermojen ja järjen rappeutumista.
JA sinä voit korjata tuon niin helposti: muuta lastesi kanssa ( siis sinun ensisijainen velvollisuus) omillenne ja keskittädy 100% heidän hyvinvointiin. Saat itsellesikin mielenrauhan tietäessäsi tekeväsi sen ainoan ja oikean elämäntavan.
Aika menee niin nopeasti, ennenkuin huomaatkaan he ovat pois kotoa yliopistoissa opiskelemassa ( ja käyvät kotona pesemässä pyykkinsä:). Sitten sinun ei tarvitse huolehtia heistä niin paljon enää ja voit viettää enemmän aikaa valitsemiesi ystävien kanssa.
Vaihtoehtona on että jatkat huoraamista eri miesten kanssa, revit lapsiasi henkisesti, annat heidän tuntea vain jatkuvaa epävarmuutta ja tulevaisuudessa syytät heidän kanssaan yhteiskuntaa kun saatat heitä psykiatrilta toiselle aina huumekierteiden ja/tai vankilareissujen välillä.
Valinta on täysin sinun itsesi.
juuri näin. paska mies on paska mies. miettisit välillä muitakin kuin itseäsi ja "rakkauselämääsi".
olen surullinen lastesi puolesta D:
Hei, et tiedä minun elämästäni mitään.
Minulla ei ole tuollainen elämä minkälaisen vision loit omassa päässäsi. Minä en käy vieraissa miehissä, mainitsin vain että kyllä kunnollisia miehiä on paljon, eivätkä he juopottele, kyllä se pistää miettimään. Sitä paitsi tällä hetkellä mieheni on myös alkanut miettimään tosissaan omaa toimintaansa, ehkä tässä tuleekin muutoksia ihan hänen omasta toimestaan.
Minä olen täysipainoisesti äiti omien lasteni kanssa, vietämme paljon aikaa yhdessä, he pärjäävät koulussa ja meillä on hyvät välit. Hyvät välit on myös miehelläni ja lapsillani.
Mutta en jatka tätä keskustelua sinun kanssasi,
voit keskittyä ihan omaan elämääsi.
Lapseni eivät juurikaan edes huomaa miehen juomista, sehän tässä onkin hullua. Hän osaa tehdä sen niin ovelasti, on vain hieman iloisempi, ei lasten nähden örvellä, ei kohella, ei sammu pöydän alle jne...
Ette usko mutta näin on.
Tiedän kyllä että lapset tietävät, ovat jo teini-iässä, mutta pitävät varmasti ihan kohtuullisena tuota juomista- mikä ei ole kun lähes joka ilta jotain juo. Mutta kun on lapsesta asti juonut, silloin kestää isoja määriä eikä se isossa miehessä niin näy...
Lukijat tuntevat sinut vain sen verran mitä olet heille elämästäsi valottanut ja itsekin myönnät (oikeutetusti) että se on p....."
"elämämme on sen asian takia mennyt solmuun jo parin vuoden ajan ja riitoja on kamalasti. Koko ajan uhataan erolla, Hän ei kuulemma ole tehnyt mulle mitään ja mä vaan huudan ja olen vihainen kaikille!!! Ja tärkein pointti, tässä on aivan sama asetelma kuin väkivaltaisen kanssa- syy vieritetään toisen niskoille. Minä olen syyllinen!! Jos en olisi niin hankala, hän ei joisin niin paljon jne..."
Nyt yhtäkkiä, alle tunnissa,mies onkin muuttumassa kaikkien vuosien jälkeen.? Huomaatko miten sinä kieltäydyt näkemästä rehellistä totuutta? On totta että niin paljon helpompaa on riehua tuttuun tapaan ja valittaa ja hakata päätä seinään. Viis lapsista, kunhan vain minä saan tehdä tai olla tekemättä mitään.
Kun ulkopuolinen osoittaa sinulle yksinkertaisilla sanoilla, tilanteenne kierouden ja lasten kuuleman saastan, sinä alat heti muuttamaan tarinaasi. Huomaatko tuossa mitään outoa?
Ole hyvä, älä aliarvioi lapsiasi. He ovat älykkäämpiä kuin luuletkaan ja tietävät aivan tarkkaan käytoksistänne.
Oletko ihailtava ihailtava esimerkki äidistä? äidistä jota lapsesi voivat kunnioittaa ja josta he ottavat esikuvan itselleen?
Mitä taas tulee omaan elämääni, joku toinen ohjasi oikeaan suuntaan. Tajusin miten tärkää on omien lasten henkinen hyvinvointi, siihen EI saa tulla mitään eripuraisuutta. Nykymaailma on niin valtavan haastava, heidän valmistuttuaan opinnoistaan, ellei heillä ole tosi rautainen itseluottamus jonka vain voi turvallisesta ja rauhaisasta kodista saada, heidän elämänsä tulee olemaan niin paljon vaikeampaa.
Hei
Täällä on toinen samassa tilanteessa oleva "rouva". Mieheni on narsistinen luonne. Hän tallaa allensa kaiken joka ei palvele häntä hänen käskyttämällään tavalla. Olemme olleet 13 vuotta yhdessä ja nyt vuoden aikana olen saanut käskyn ainakin 50 kertaa lähteä menemään yhteisestä kodista. Yhdessä olemme rakentaneet paljon maallista mammonaa, muttei mitään muuta, kummallakin on lapsi edellisestä avioliitosta ja minulla on nyt onni olla mumma. Perhehelvetti vain tappaa kaiken kauniin allensa. Olen tapaillut erästä entistäkin miesystävää, mutta tiedän hänenkin ongelmansa. Ja vaikka sanotaan, että maallistahan se on vaan, niin kyllä se pistää miettimään jos omalla työllään on saanut kaikkea kokoon ja taas ne pitäisi repiä kahtia. En tiedä mitä teen, olen jo aivan epätoivoinen tämän asian kanssa. Toisalta olen valmis lähtemään ja toisaalta en. En tunne rakastavani enää miestäni, rakastan tätä vanhaa miesystävääni ja hän on valmis aloittamaan elämän kanssani, minä en halua enää koskan muuta kuin seurustella kun aina käy näin. Kirjoittele mihin ratkaisuun olet päässyt!