Olen parikymppinen, rakastan miestäni ja meillä on pieni vauva. Minä olen päivät kotona ja mies on jatkuvasti töissä. Yrittäjyys on kovaa ja töitä on tehtävä, mutta onko todellakin vuorokauden ympäri? Välillä näen miestäni vajaan tunnin päivässä..Pienellä paikkakunnallamme minulla on yksi ystävä, jolla oma parisuhde vie kaiken ajan ja muut asuvat kaukana. Tunnen itseni älyttömän yksinäiseksi ja onnettomaksi. Käyn jumpassa, mutta sekin on vähentynyt kun mies ei ole kotona lapsen kanssa vaan töissä ja hoitajaa on vaikea saada. Mietin usein, että lähtisin suhteestamme, mutta en uskalla. Rahahuolet painaa ja pelko tulevaisuudesta ilman mitään..Lisäksi rakastan miestäni todella kovin. Hän hetkittäin tuntuu olevan pahoillaan, mutta uuden työkeikan tullen se unohtuu heti. En ole koskaan itkenyt päivittäin niin paljon kuin nyt..Toisaalta mitä se pois lähteminen muuttaa, yksin olen silti, kaipaisin miestäni kuollakseni ja olisin taloudellisesti pulassa..Antakaa neuvoja mistä löydän voimaa ymmärtää jatkuvaa työn tekoa ja miten saan päiväni kulumaan, koska ihmiskontakteja minulla ei ole..
Valtava
yksinäisyys...
111323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
No harmi kun et asu Helsingissä.
Olen minäin suht yksinäinen ja olisi mukava tutustua uusiin ihmisiin.
Tajuan miltä sinusta tuntuu, voimia sinne.
Netti on hyvä juttu siltä voi yrittää löytää ystäviä.
Itselläni iltaisin mahdollista mennä kun mies hoitaa lasta, mutta päivät yksin.
Kaipaisin seuraa ulkoiluun esim.
Jos asut Helsingin lähellä niin laita joku sähköposti osoite. Tai vaikka muutenkin :)
Valitettavasti en asu kovin lähellä Helsinkiä..Kiitos kuitenkin kovasti! Jos haluat, pistä mulle mailia os. [email protected]
Voimme vaikka vaihtaa enemmänkin ajatuksia. :)
sua. Ei o kivaa tommoinen :(
Oletko puhunut sun miehelle noista fiiliksistä? Mitäs hän tarjoaa neuvoksi? (oletettavasti ei mitään, koska on mies)
Onko paikkakuntanne lähellä (max 50km) mitään isompaa kaupunkia? Olisiko muutto mahdollinen, siis ihan oikeasti? Työmatka miehelläsi tietty pitenisi, mutta sun hyvinvoinnin vuoksi luulisi hänen venyvän.
Mulla ei ole mitään pikkupaikkakuntia vastaan, mutta jos ei ko. paikassa kavereita ole, niin niitä on paljon vaikeampi hankkia kuin isommassa kaupungissa. Kaupungissa tapahtuu enemmän, on ryhmiä jne., liikkuminen on usein helpompaa, hoitomahdollisuudet lisääntyy..
Miltä kuulostaa? Musta sun ei kannata ihan suinpäin lähteä suhteestasi kun kerran rakastat miestäsi.. mutta jos hän ei ole valmis joustamaan mistään, niin sitten voi miettiä uudelleen.
Kiitos vastauksesta.
Olenhan mä yrittänyt puhua, mutta ei tunnu ymmärtävän, että tilanne on oikeasti tuskallinen. Hän näkee kuitenkin paljon ihmisiä päivässä ja on ulkona, vaikka onkin töissä. Mulla taas ei ole minkäänlaistä kanssakäymistä. Kyllä mä vaunujen kanssa ulos pääsen, mutta ei siellä yksinään kauan viihdy. Mies ei osaa miettiä lainkaan asiaa minun kannaltani.
Meillä on parikin vähän isompaa kaupunkia alle 50km säteellä, mutta mies on tehnyt selväksi ettei aio muuttaa. Ei siihen mitään erityistä syytä ole.. Minä olen kotoisin vähän isommasta paikasta, mutta mies on tottunut rauhalliseen ja pieneen paikkaan.. Tämä on ollut aina hänen kotipaikkansa. Hänellä on täällä kaikki..toisin kuin minä joskus jätin kaiken taakseni..
Onko teilläpäin mitään vauvauintia, kerhoja, ym. "mammarinkejä"? Sellasista löytää uusia tuttavuuksia, ja voi samalla puuhata lapsen kanssa. Puhu vielä kerran miehesi kanssa, kerro hänelle pahasta olostasi niin, että hän kuuntelee. Istuta tuolille ja sano että on tosi kyseessä, ettet jaksa enää kauan. Toki hänelläkin voi olla stressiä, joten pyrkikää keskustelemaan niin että molemmat kuuntelee toisiaan. Onko teidän mahdollista lähteä edes yhdeksi illaksi johonkin yhdessä? Ihan vaikka selvittääksenne asioita ja viettääksenne aikaa yhdessä. Jos yhtään helpottaa, niin lapsi kasvaa ja sinunkin olosi siitä kohenee, ajan kanssa. Jaksamista :)
suomea olet?Minä olen itä-suomesta,että täältäkin saisit juttukaverin :)
Varsinais-suomessa asustan..mutta jos haluat vaihtaa ajatuksia, niin mailaa [email protected]
ole mitään..vauvajumppaan en enää ehdi, loppuu kesäksi taas. Neuvolan vauvakerho on vähän ahdistavan oloinen, koska kaikki äidit on monta vuotta vanhempia eivätkä suhtaudu kovin kivasti näin nuoreen äitiin..
ollut sama tilanne. Muutin pienelle paikkakunnalle ja tapasin heti mieheni, eikä aikaakaan kun ensimmäinen lapsemme sai alkunsa. Ei siinä kerinnyt keneenkään tutustumaan ja miehen tuttavat olivat suurimmaksi osaksi poikamiehiä.
Mies on aina ollut töissä, aluksi oli tuossa liki että oli edes illat kotona. Nyt ollut jo monta vuotta reissussa, niin että on vain viikonloput kotona. En silti valita, siitä hyvästä sain unelmatalon jota nyt maksellaan, eikä muutenkaan tarvi joka senttiä laskea.
Muistan kuinka ahdistavaa oli vauvan kanssa kun ei ollut mitään tekemistä. Kadehdin töissä käyviä ihmisiä joilla oli "elämä" ja niitä joilla oli tuttuja joiden tykönä käydä kahvittelemassa. Nyt meillä on kolme lasta ja ukko edelleen jatkaa reissuhommiaan.
Minä tein sellaisen ratkaisun että heti äitiysloman jälkeen vaan töihin. Ei kertakaikkiaan vaan ollut kotiäidiksi. Sama juttu kun sain kaksoset. Vaikka kotona oli kyllä kädet täynnä, niin turhauttavaa kun ei ollut ketään aikuista seurana tai paikkaa missä käydä. Myös kaksoset vein heti äippäloman jälkeen hoitoon ja menin töihin. Ehkä sen takia en voisi enää kuvitella tekeväni lisää lapsia, koska heti kun mietin vauva-aikaa, niin alkaa ahdistamaan ja tuntuu että seinät kaatuu päälle.
Voimia sinulle, kyllä se siitä. Et ole ainut ketä yksinäisyys ahdistaa..
Minä asun Ruotsissa enkä osaa kunnolla ruotsia joten ystävät ovat minullakin aika vähissä täällä. Ja kaikki sukulaiseni myös asuvat Suomessa. Mieheni on myös Paljon pois kotoa työn vuoksi joten olen paljon kotona itsekseni lapseni kanssa. Nyt kun olen kotona niin jää paljon aikaa lapselleni ja käytän sen nyt hyväksi. Ennen kun olin myös töissä niin lapselle jäi turhan vähän aikaa ja siitä minulla oli huono omatunto kun ei kerinnyt ja ei jaksanut tehdä kaikkea sitä mitä olisi halunnut. Nyt on aikaa kotitöille ja lapselle.
Heippa!
Kerroit rakastavasi miestäsi todella. Silloin olen sillä kannalla että ensisijaisesti pitäisi pyrkiä muihin ratkaisuihin kun eroon.
Minkä ikäinen lapsesi on? Jospa harkitsisit pikkuisen laittamista hoitoon, jolloin voisit itse mennä töihin tai mahdollisesti opiskelemaan. Tutustuisit uusiin ihmisiin ja saisit kontakteja ja omaa elämää. Kotona olo on todella rankkaa jos ei ole ystäväpiiriä ja tukiverkkoa ympärillä.
Toki, olisi todella tärkeää että voisitte miehenne kanssa keskustella asiasta ja hänenkin pitäisi joustaa ja haluta järjestää enemmän aikaa sinulle (edes jonkun verran). Silti on tärkeää ettet roiku vaan yhden ihmisen varassa vaan pyrit rakentamaan itse elämääsi. Olet nyt epätoivoinen ja varmaan masentunutkin, jolloin asiat näyttävät yleensä kurjemmalta mitä ovatkaan. Yritä saada mielialaasi paremmaksi (käy vaikka psykiatrilla jos ei muu auta) niin pystyt paremmin järjestämään elämääsi.
Paljon tsemppiä!