Mitä luulet voittavasi yrittämällä pitää kiinni jostain jonka olet jo vuosia sitten kadottanut ja menettänyt?
Avioliittopsykologi puhuu siitä, että vaikka tunteet ovat jo kuolleet saattaa nainen(mies)yrittää ylläpitää elintasoaan pysymällä suhteessa kiinni. Onko se oikea peruste yhdessäoloon....
Oletko niin itsekäs, että haluat kieltää toiselta onnellisuuden, että saisit itse enemmän taloudellista hyötyä, mielestäni se on surkeaa.
No nyt sanot, että onhan lapsetkin, kyllävain lapset on tärkeä velvollisuus molemmille vanhemmille. Sinä et ole yksi lapsista, vaan sinun on aika oppia pitämään itse huoli itsestäsi.
Avioliittopsykologi puhuu siitä, että vaikka tunteet ovat jo kuolleet saattaa nainen(mies)yrittää ylläpitää elintasoaan pysymällä suhteessa kiinni. Onko se oikea peruste yhdessäoloon....
Oletko niin itsekäs, että haluat kieltää toiselta onnellisuuden, että saisit itse enemmän taloudellista hyötyä, mielestäni se on surkeaa.
No nyt sanot, että onhan lapsetkin, kyllävain lapset on tärkeä velvollisuus molemmille vanhemmille. Sinä et ole yksi lapsista, vaan sinun on aika oppia pitämään itse huoli itsestäsi.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Suomessa ei kukaan voi olla väkisin naimisissa.
Se, johon "ripustaudutaan" voi aivan vapaasti hakea avioeroa itse halutessaan.
Joskus elintaso voi jopa nousta eron vuoksi, kuten on käymässä minulle. :)
Lapset kärsivät aina erossa ja se on vain kestettävä, jos eroa haluaa.
Miten voit sanoa olenko väärässä vai en koska et tilannetta tunne.
Kyse onkin jo eronneesta parista, jo ennen minuun tutustumista (selvyyden vuoksi en ole perheen rikkoja). Tässä tapauksessa nainen on vain heittäytynyt flegmaattiseksi ja avuttomaksi (lasten hoito tapaamiset yms), hakien exältään turvaa, joka kilttinä miehenä yrittää vielä toista pönkittää.
Lopputuloksena kaoottinen epäselvyys miten asiat hoidetaan ja tottakai lapset kärsivät epävermuudesta ja epäselvyydestä!!!!
Ei ero ole lapsille helppo asia, mutta asioiden, jopa kipeidenkin selkeys on myös heille tärkeää.
ripustautuja-jätin kylmästi. Nyt sitten ripustautuu työttömään, omat lapset huostaanotettuun naiseen ja itkee miten elämä meni näin perseelleen.
Oletko varma että tiedät asioista kaiken, niin että voit moisia johtopäätöksia tehdä?
Kenessäkään ei voi riippua loputtomiin, yleensä tämä riippuminenkin on kahden kauppaa, se, jossa riiputaan, saattaa pitää riippumissuhdetta syystä tai toisesta yllä.
Sitäpaitsi kaikki eivät harrasta kertakäyttöpuolisoita, jotka heitetään ensimmäisen mutkan tullessa vastaan roskakoriin, vaan toiset saattavat tosissaan haluta pitää esim. pitkän suhteensa, ja olla sen takia valmis yrittämään suhteen onnistumista pidempään kuin toiset.
Kylläpä oli naurettava kommentti, kelle lie tarkoitettu...
päättää itse onko avioliitossa vai ei. Jos jompikumpi osapuolista haluaa eroa, niin vain sitten erotaan. Se on sivuseikka onko tunteet kuolleet, miksei erota, ellei erota. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää asioiden todellista laitaa, vain parisuhteessa olevat keskenään.
Joskus ne tunteet voivat olla mykkyrällä
solmujen takana. Kun solmut avataan saattaa taivas auteta. Sen ihanampaa tunnetta ei maailmassa ole.
On todella paljon niitä jotka ripustautuu toisiin väkisin. Ei sillä mitään voiteta, lapset kärsivät, talous on sitä sun tätä. Kyllä sitä näkee paljon. Mutta hei kyllä ei sitä ensimmäiseen vastoinkäymiseen pidä suhdetta kaataa. Suhdehan kaatuu jo ennen vastoinkäymisten tuloa.
puhut, otapa rohkeasti yhteyttä. Voi viestisi
mennä perille ja saat ehkä vastauksenkin.
LAHJA
mennä se pointti ohi. Älä pelkää. Kyllä ME
EROAMME. Mutta jatkamme seurustelevana parina
eri osoitteissa.
...jatkamme...onhan hänestä miestä monelle (LOL)
....eli kaikki onkin sitten mun vika niinkuin on toinen koko aja väittänyt?! Ja minä kun luulin että minua on alistettu, nujerrettu ja sekä henkisesti että fyysisesti pahoinpidelty niin etten ole kyennyt enää tekemään päätöksiä omassa elämässäni niinkuin olisi terveesti pitänyt pystyä tekemään. Voi Wau kun autoit asiaa-enkä muuten varmasti ollut ainoa jonka verbaliikka heräsi kommentistasi!
Huono provo, ihan seko, taitaa ne herneet olla
jumissa siellä nenässä.
Kirjoitin ensimmäisen tunteen vallassa joka tuli tuosta aloituksesta.
En tosiaan tajunnut lukemaani sanasta sanaan, vaan jäin jumiin viimeisiin lauseisiin...olen itse lasten "varjolla" jatkanut avioliittoa joka tuntuu kuolleelta, ja todella toivonut ja ajatellut että jos suljen silmäni toisen ihmisen henkiseltä väkivallalta asiat muuttuisivat parempaan. Vaan kun ei. Meillä ei ole edes rahasta kysymys vaan siitä että olen sairaalloisen kiinni avioliiton käsitteessä...ehkä siksi että mieheni on useita kertoja eronnut-minä nyt ensimmäisessä liitossani....eli terapian tarpeessa...
viestisi sekava ja ymmärsin väärin. Kommentti tuli hutaistua omien ongelmien takia myös hätäisesti. Yritä jaksaa.
Meidän miehen ex eli Ripustautuja todettiin psyykkisesti tasapainottomaksi. Tarkkaa diagnoosia ei mulle ole kerrottu, mutta joutui laitokseen pari kk sitten. Lapset asuu nyt meillä ja alku oli sanonko TODELLA hankalaa.
Nyt alkaa vähän hellittää kun lapset on ymmärtäneet etten ole heidän vihollinen, vaan teen ruokaa, puhun, käyn töissä, katson televisiota, ulkoilen, tapaan ystäviäni, pidän miehestäni/lasten isästä, hän pitää minusta, hän pitää lapsista.
Lapset pitää myös koirastani, joka onkin ollut hyvä linkki lähentämisessä. Nuorempi haluaa joskus mukaani ulkoiluttamaan koiraa. Eilen hän kutsui kaverinsa katsomaan sitä koiraa kun se on niin hieno ja niin kiltti, mutta jota pitää kunnioittaa (kavereiden siis, koska se suojelee omaa perhettä;)
Lasten on vaikea ymmärtää äitinsä sairautta. Siksi on joskus vaikeaa miettiä miten asiasta puhuisi kuin sitä voisi sattua kenelle tahansa, mutta kuitenkaan väheksymättä. Toivoa äidin pikaista parantumista ym. Sitten vanhempi lapsi keksi että haluanko heistä eroon kun toivon äidin parantumista. No ei... Entä haluanko ettei lapset mene äidin luo vaan jää isän luo? No ei.. vaan... jne.
Äidin sairaus on lapsille tuskaa. Onneksi heillä on isä, joka ei ehtinyt päästä liian etäiseksi vaikka äiti kaikin tavoin esti tapaamisia. Minä hädin tuskin lapsia tunsin kun yhtäkkiä asuivat meillä.
Ajatteleeko koskaan sellainen äiti, että näinkin voi käydä, ja mihin lapset sitten? Äiti ei olisi halunnut lapsia meille, mutta lastensuojelu oli toista mieltä, ja isä, ja lapset, ja minäkin. Ei nin etteikö muitakin sukulaisia olisi ollut, mutta suku taisi todeta onni onnettomuudessa se äidin sairaus. Nyt isä ja lapset löytävät toisensa uudelleen. Eihän he olleet kuin 1,5 vuotta erossa. Vähän, mutta 10-vuotiaalle paljon.
Lapset ei saaneet käydä meillä mutta exä oli miehen kimpussa aina. Mukana lähes aina kun mies tapasi lapsiaan jossain. Yritti elää kuin olisivat pari eri osoitteissa, eikä minua olisi olemassakaan. Sinänsä se ei minua häirinnyt vaikka juuri sitä exä olisi halunnut, mutta se häiritsi miestä ja lapsia, eikä lopulta mies voinut lapsiaan tavata. Exä ei lannistunut. Ja sitten hän romahti. Toivomme nyt että hänet saadaan tasapainoon, jonkinlaiseen. Hän ei ole vielä vanha, vielä on elämää edessä. Ei käy kateeksi, mutta väkisin mietityttää, että mikä ihme saa ihmisen villiintymään kuullessaan ex miehen uudesta naisesta. Niin että menee sekaisin.