sain

isän kuoltua perunkirjoituksen yhteydessä , että vanhin sisarukseni on siskopuoleni. En tiiä tietääkö sisko sitä ja en ole kysynyt äidiltäni. Olen aina ihmetellyt ., että vanhimmalla siskolla ja äitillä on ollut erillaiset välit kuin meillä muilla. Musta tuntuu, että sisareni haluaa omia äidin kokonaan itelleen. ajattelin , että yritän selvittää kuka siskoni oikea isä on.
6755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Liialla uteliaisuudella ei saada aikaiseksi mitään hyvää. Anna asian olla. Jos siskopuolellesikaan asialla ei ole merkitystä, sitä suuremmalla syyllä sinun pitää jättää asia penkomatta.

Äänestä
  • Pikkusisaremme kertoi, että äitimme ennen kuolemaansa oli kertonut hänelle, ettei isämme ollut hänen biologinen isänsä, vaan erään toisen miehen.

    Silloin ymmärsin miksi hän aina ollut aivan erilainen kuin me muut siskokset. Epäilen hänen sairastavan sktsofrenia, sillä toiminnat ovat sen mukaisia. Ja koko aikuisikänsä hän on keninotelut epämääräisissä touhuissa eteenpäin. Eikä ole luoneltaan ollenkaan samanlainen kuin me muut. Hän käyttää runsaasti alkoholia, ei viihdy työ elämässä, ei pahemmin välitä lapsistaan, joita on hankkinut liudan tähän maailmaan jne. lista on pitkä.

    Kun sain kuulla että hänellä on toinen isä kuin meillä muilla,helpotuin, se selitti niin paljon hänen erilaisuudestaan verratuna meihin muihin.

    Asia on tietenkin tutkittava tarkoin kun se aika tulee. Hän itse on kertonut asian JULKISESTI, me muut emme ole koskaan edes ajatelletkaan mitään tälläistä, mutta kaikkihan on mahdollista. Mutta miksi joku valehtelisi tälläisen asian, jos se ei olisi totta. Kukaan sisaruksista ei ole ollut häneen missään yhteydesä vuosikausiin.

    Äänestä

  • Nykyään onnelinen kirjoitti:

    Pikkusisaremme kertoi, että äitimme ennen kuolemaansa oli kertonut hänelle, ettei isämme ollut hänen biologinen isänsä, vaan erään toisen miehen.

    ei teidän. Mielestäni teillä muilla ei ole mitään oikeutta mennä penkomaan sisarpuolenne elämää, ellei hän anna siihen lupaa. Ja kuten jo aikaisemmassa kommentissa totesin, jos asia ei häntä itseään kiinnosta, ei sen pitäisi kiinnostaa teitäkään.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    en ole varma onko äitini kertonut sisarelleni , että isäni ei ole hänen oikea isä. Sisareni ei ole koskaan maininnut asiasta enkä kysele. asia paljastuu hänelle äitini kuoleman jälkeen , jos hän ei tiedä. Minä annan asian olla.

    Äänestä

  • Nykyään onnelinen kirjoitti:

    Pikkusisaremme kertoi, että äitimme ennen kuolemaansa oli kertonut hänelle, ettei isämme ollut hänen biologinen isänsä, vaan erään toisen miehen.

    Silloin ymmärsin miksi hän aina ollut aivan erilainen kuin me muut siskokset. Epäilen hänen sairastavan sktsofrenia, sillä toiminnat ovat sen mukaisia. Ja koko aikuisikänsä hän on keninotelut epämääräisissä touhuissa eteenpäin. Eikä ole luoneltaan ollenkaan samanlainen kuin me muut. Hän käyttää runsaasti alkoholia, ei viihdy työ elämässä, ei pahemmin välitä lapsistaan, joita on hankkinut liudan tähän maailmaan jne. lista on pitkä.

    Kun sain kuulla että hänellä on toinen isä kuin meillä muilla,helpotuin, se selitti niin paljon hänen erilaisuudestaan verratuna meihin muihin.

    Asia on tietenkin tutkittava tarkoin kun se aika tulee. Hän itse on kertonut asian JULKISESTI, me muut emme ole koskaan edes ajatelletkaan mitään tälläistä, mutta kaikkihan on mahdollista. Mutta miksi joku valehtelisi tälläisen asian, jos se ei olisi totta. Kukaan sisaruksista ei ole ollut häneen missään yhteydesä vuosikausiin.

    Mitä helvettiä voin sille että oikee isäni on K Jaska.
    Sain kirjeen äitiltä viikoa ennen kun lähti, kerto kaikki.
    Mitä helvettiä "adoptoit" mut .
    Sulla on 3 omaa lasta, pidä niistä huoli,ja niiden lapsista.
    Lupaan että oli viiminen kerta kun yhteyttä otan.
    T:N

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    en ole varma onko äitini kertonut sisarelleni , että isäni ei ole hänen oikea isä. Sisareni ei ole koskaan maininnut asiasta enkä kysele. asia paljastuu hänelle äitini kuoleman jälkeen , jos hän ei tiedä. Minä annan asian olla.

    KAIKILLE osapuolille kuuluu perunkirjoituksista kappale!!! Sille sisarpuolellesiKIN. Sinulle taasen ei kuulu hänen biologinen isänsä, se on aivan sisarp.oma asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tietää kirjoitti:

isän kuoltua perunkirjoituksen yhteydessä , että vanhin sisarukseni on siskopuoleni. En tiiä tietääkö sisko sitä ja en ole kysynyt äidiltäni. Olen aina ihmetellyt ., että vanhimmalla siskolla ja äitillä on ollut erillaiset välit kuin meillä muilla. Musta tuntuu, että sisareni haluaa omia äidin kokonaan itelleen. ajattelin , että yritän selvittää kuka siskoni oikea isä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu