Olemme vaimoni kanssa seurustelleet ensin 4 vuotta ja nyt naimisissa 3 vuotta. Meillä on 2 aivan ihanaa lasta (4v. ja 1v.), jotka ovat meille kaikki kaikessa. Ongelmana on, että emme ole rakastaneet toisiamme enää vuosiin vaan olemme lähinnä kuin ystäviä. Riitelemme kylläkin nykyisin paljon ja rajusti kun kumpikin on niin sekaisin ettei tiedä mitä pitäisi tehdä. Vaikka se erittäin kaukaiselta ajatukselta tuntuukin, niin vieläköhän voimme rakastua toisiimme uudestaan??? Tällä hetkellä kumpikin kyllä tuntee niin, ettei edes haluaisi kun toinen tuntuu jo niin kaukaiselta. Silti haluaisimme edes lasten vuoksi yrittää ja olla onnellinen perhe.
Elämme siis suhteellisen sovussa ja saman katon alla ja nukumme samassa sängyssä, mutta emme ole rakastavaisia. Kämppiksiä lähinnä. Apua!!!
Elämme siis suhteellisen sovussa ja saman katon alla ja nukumme samassa sängyssä, mutta emme ole rakastavaisia. Kämppiksiä lähinnä. Apua!!!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Enpä usko. Kun jokin loppuu niin se vaan loppuu.
Riidat kertovat siitä, että tunteita teillä kyllä on vielä toisianne kohtaan (pahinta olisi täydellinen välinpitämättömyys), mutta selvästihän teillä on nyt kriisinpaikka. Ehdottaisin teille yhteistä lomaa. Ilman lapsia. Rentoutukaa, jutelkaa kunnolla, rakastelkaa.
Se asiahan on aivan teistä itsestänne kiinni. Rakkaus kasvaa yhdessä tekemisestä ja olemisesta ja välittämisen osoittamisesta. Ei se tyhjästä tule. Sinä itse voit vaikuttaa noihin asioihin. Mieti, mikä on hyvää puolisossasi ja aloita siitä. Unohda huonot puolet. Osoita vaimollesi lämpöä, jotain pientä vipinää, eikä sitä heti tarvitse alkaa rakastelemaan. Kyllä se kuule siitä. Ja usko pois niin vaimosikin siitä ajan kanssa lämpenee. Mutta älä vaadi vaimoltasi mitään, ei se niin toimi.
Rakastaa on teon sana ja hyvin pitkälle tahtokysymys.
Mitä tarkoitat ettette rakasta toisianne??? Tai ette vuosiin ole rakastaneet? Tehän olette olleet yhdessä vasta 7 vuotta mikä on helvetin lyhyt aika. Oletteko ehkä odottaneet, että rakkaus on sitä huumaavaa rakastumisen tunnetta aina ja iänkaikkisesti? Jospa tämä teidän nykyinen olonne onkin sitä rakastamista, ei rakastumista?? Vuosien kuluessa ne korkeimmat piikit tuppaavat karisemaan eikä enää tule sellaisia mahtavia kaikkea mukanaan vieviä tunnevyöryjä.
Jospa olette vain tippuneet tavalliseen normaaliin elämään??
Alkakaapa huomioida toisianne, kiinnittämään niihin kivoihin ja mukaviin piirteisiin toisissanne huomiota - niihin, mitkä aikoinaan sai teidän rakastumaan toisiinne....
Voisitte kokeilla ottaa aikalisän suhteeseenne. Vaikka kuukaudeksi niin, että toinen lähtee kotoa ja menee asumaan vaikka hotelliin. Pidätte eroa toisiinne. Molemmat tahoillaan miettivät tunteitaan, mitä tuntee itseä kohtaan ja sitä toista kohtaan.
Kunnon aikalisä antaa mahdollisuuden pään selvittämiseen. Jos olette kaiken aikaa yhdessä, "tilanne on päällä" koko ajan ettekä pysty kunnolla mielessänne todennäköisesti käsittelemään tätä juttua. Kun olette ihan reilusti erossa, niin näette sitten molemmat asiat ihan eri tavalla. Lapsista ei tässä kannata päällimmäisenä miettiä, kyllä he esimerkiksi kestävät kuukauden tai pari ilman isää, etenkin jos vaihtoehtona on että isä ja äiti eroavat lopullisesti.
Kunnon aikalisän aikana molemmat voivat miettiä sitä tilannetta rauhassa omilla tahoillaan. Niitä tärkeitä juttuja kuten että mitä hyvää ja huonoa siinä omassa miehessä/naisessa on. Kun elämä on pelkkää arkea, niin on liian helppo kinata kahvikupeista, lätkämatseista ja siitä kolmen kuukauden takaisesta ryyppyillasta. Sitten yksin ja erillään sitä alkaa näkemään miten ihana ihminen se mies/nainen onkaan, ja miten tyhmältä tuntuu kun tietää ettei ole suhteen eteen tehnyt kaikkea mahdollista. Se kaiken mahdollisen tekeminen todella on niitä asioita mikä unohtuu arjessa.
Sen tauon aikana molemmat miettivät asioita elämässään mitä haluavat korjata. Ja sitten molemmat miettivät mitä voisivat tehdä paremmin ja enemmän sen suhteen eteen. Näette sitten sen tauon jälkeen, teette niitä asioita mitä teitte silloin kun ensimmäistä kertaa rakastuitte. Monet parit päätyvät eroamaan kun lakkaavat tekemästä niitä yhteisiä HUIPPU asioita, ja elämä jumittuu tylsään arkeen ja pikkuasioista kinasteluun. Otatte sen tauon todella vakavasti, eli ei niin että lasketaan päiviä siihen että voi palata takaisin ja sitten kaikki mukamas hyvin. Homman pitää lähteä siltä pohjalta että molemmat laittavat kaiken peliin. Jos (toivottavasti kun) palaaminen tuntuu oikealta, niin sen jälkeen pidätte joka päivä ja viikko yllä sitä suhdetta. Joka päivä mietitte että miksi rakastuitte silloin aluksi, ja sitten teette juuri niitä asioita miksi rakastitte. On turha ihmetellä että miksi rakkaus kuihtuu, kun aluksi se oli kynttiläillallisia, halimista sohvalla hiljaisuudessa ja kävelyä käsi kädessä yhteisissä lempimaisemissa, ja nyt se on puhumista ostoslistoista, telkkarin mikä tahansa ohjelma sieltä sattuu tulemaan ja pitäisiköhän imuroida. Rakkaus helposti kuolee jos sen annetaan kuolla arjen keskellä. Kunnon ero ja välimatka antaa tähän kaikkeen uuden perspektiivin, ja ennen kaikkea muistuttaa siitä että rakkauden eteen pitää tehdä työtä. Enkä nyt tarkoita sitä että kuka tiskaa, kuka vie roskat, kuka pesee auton ja kuka tekee mitä, vaan sitä että keksitään niitä yllätyksiä ja tuodaan joka päivään romantiikkaa ja sitä että tehdään asioita toisen ehdoilla vain sen takia, että se tekee sen toisen ihmisen onnelliseksi.
Ei muuta kuin tsemppiä, onnea ja työtä. Siis oikeaa TYÖTÄ ja taistelua sen suhteen eteen eikä sitä että istutte himassa ja mietitte että miksi tämä suhde ei ole enää sitä mitä se oli joskus.
Itse kun aikoinaan rakastuin puolisooni, taisin rakastua vain siihen, että sain jonkun. Olin kauan etsinyt kumppania, ja kun vihdoin löysin, annoin mennä välittämättä niinkään oliko kumppani mitenkään sopiva. Jälkeenpäin ihmettelen vain, että nyt olen viisaampi, enkä enää rakastuisi tuollaiseen, jonka kanssa alussakaan ei ollut kovinkaan yhteistä.
Jäliviisaana ei ehkä näekään sitä kumppania enää alkua ajatellenkaan ihanana, vaan nyt ihmettelee, mitä silloin alussa toisessa oikein näki, kun nyt ei enää rakastuisi samanlaiseen tyyppiin likimainkaan.
Muuten tuttu idea mutta ongelmaksi tulisi että minne lapset menisivät siksi aikaa kun isä olisi töissä ja äiti kk hotellissa. Eikä tässä nyt aivan hotelliin varaa ole...
Se on kyllä totta että pieni tauko tekisi varmasti hyvää, mutta vaikeaa se olisi lähinnä toteuttaa.
Ei ihme, jos vaimon rakkaus on loppunut, kun on noin "väärän vänkyrä" mies... tai jos ihan oikeesti olet noin epäkäytännöllinen, ettet osaa edes tällaista ongelmaa selvittää.
Tämä tulee nyt ihan kokemuksesta. Jos tuollaiset käytännön asiat on ylitsepääsemättömiä, niin teidän suhteenne on sitten kyllä käytännössä vailla tulevaisuutta.
Sinun täytyy nyt ryhdistäytyä, ja todella tarvitset sitä uutta perspektiiviä. Ei ihme että suhde on vaikeuksissa, kun asioita ajatellaan vain tuollaisella käytännöllisellä tasolla. Asua voi vaikka hostellissa tai jossain, lapset voi viedä toisen vanhempien luokse jne. Kaikista tärkeintä on nyt toimit rohkeasti ja aktiivisesti. Jos käytännön asiat tuntuvat vaikeilta, niin voin todella vakuuttaa että ne ovat sitä miljoona kertaa enemmän siinä vaiheessa kun joudut tilaamaan muuttolaatikoita, soittamaan kiinteistövälittäjälle ja lakimiehelle.
Ymmärrän kyllä että tämä käyttämäni kieli särähtää korviin, mutta niin sen on tarkoituskin. Kertomasi mukaan suhteenne on vaikeuksissa eikä sitä pelasteta istumalla ja odottamalla. Kokemuksesta tiedän, että kuukausi tai pari erillään selkeyttää kummasti ajatuksia. Asiat näkee todella eri tavalla, kun on irti siitä omasta arjesta, missä kaksi ihmistä ovat vain yhdessä, tuntevat olonsa vaivautuneiksi eivätkä rakasta.
ollaan. Elämä yhtä riitelyä onneksi ei ole lapsia. Seinä tuntuu olevan vastassa ja toinen on jo todella etäinen enää ei saa minkäänlaista yhteyttä häneen. Jos asunnon saisi helposti olisin jo lähtenyt tai siis kyllä asunnon saa mutta minun rahoilla ei niitä vuokria pysty maksamaan. Takuuvuokraa en saa mistään kasaan joten jumissa ollaan.
"haluaisimme edes lasten vuoksi yrittää ja olla onnellinen perhe", Tuo lause kertoo minulle; että tellä on mahdollisuus, jos kumpikin haluaa yrittää.
Minä en suosittele missään nimessä irti-ottoa toisesta, tauolle. Siinä voi käydä köpelösti.
Mitä minulle tuli mieleen on, avioliitto leiri. Yksikin viikonloppu keskustelua ilman lapsia, voisi avata solmuja.
Järjestlyä vaatii sekin, mutta eiköhän se jotenkin järjesty. Maksaakin jonkuverran , muttei sentään kuukautta hotellissa.
http://katajary.fi/
Vaikket muuta tekisikään, käy edes vaimosi kanssa lukemassa suhdesoppa ja kataja:ryn sivuja ajatuksella. Kunhan on joku tapa hakea apua, jostakin pitää aloittaa.