Minulla ja poikaystävälläni on mennyt todella hyvin tämä kaukosuhde, mutta vähitellen välimatka alkaa kyllästyttää :S meillä on aina todella mukavaa kun näemme, aivan ihanaa, enkä halua luopua hänestä.
Toisaalta taas kun näemme harvoin, ja skype keskustelut tuntuvat olevan nykyään luokkaa "moi, miten menee?" "iha jees...sul?" "iha jees" "mite meni koulussa?" "ihan hyvin.... sul töis?"
alkaa kyllästyttäää :/ kellään samaa tilannetta?
Toisaalta taas kun näemme harvoin, ja skype keskustelut tuntuvat olevan nykyään luokkaa "moi, miten menee?" "iha jees...sul?" "iha jees" "mite meni koulussa?" "ihan hyvin.... sul töis?"
alkaa kyllästyttäää :/ kellään samaa tilannetta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitäpä jos kertoisit miltä sinusta tuntuu ja kysyisit miltä toisesta tuntuu. Hyviä vinkkejä saat Sari Norkolan kirjasta Anna tunteiden palaa.
Sama tilanne meillä. Viikolla kumpikin elää helposti omaa arkeaan ja monet puhutut aiheet liittyvät siihen omaan elämään, johon toinen ei konkreettisesti kuulu. Kaukosuhteessa on omat haittansa, vaikkakin yhdessäolo onkin sitten odottamisen arvoista. Kaukosuhteessa viikolla tunteet menee aikalaista vuoristorataa - välillä toisen saattaa melkein unohtaa, välillä kaipaa läheisyyttä.
Tsemppiä teille!
mitäs, jos juttelette tarkemmin päivän tapahtumista, mitä kävi, miltä tuntui, jne.
Tai jos tuntuu, että ei ole tapahtunut mitään tai jos ei ole oikein mitään juteltavaa, niin välillä sovitte päivän, että ette juttele tai ette juttele kauan.
jos molemmat ajattelee toisistaan positiivisesti ja kolmansia osapuolia ei ole, ei kannata säikähtää, jos juttu ei aina luista.
jos olisitte lähekkäin, voisitte olla vain hiljaa. Skypessä tai mesessä on vaikea olla vain hiljaa ja lähellä...
tsemppiä! :)
Hei!
Mulla on samanlainen tilanne. Seurusteltu jo yli vuoden tämän pojan kanssa. Alku oli ihanaa, tuntu että aina kun näki niin ei olis voinu olla asiat enää paremmin!
Ollaan eletty kaukosuhteessa melkein kolme vuotta, tällä hetkellä mietitään jatkoa. Mies ei haluaisi mennä suhteessa eteenpäin, itse haluaisin muuttaa yhteen enkä jaksa välimatkaa. Kaipaisin seuraa ja suhdetta myös arkeen. Miehellä on vakityö toisella paikkakunnalla, itse en voi opiskelujen ja järjestöjuttujen takia vielä muuttaa. Enkä tiedä haluanko edes muuttaa. Saa nähdä, aika sekava tilanne täälläkin. Tsemppiä kaikille kaukosuhteisille!
Jep, itellänikin kaukosuhdetta takana nelisen kuukautta. Alku oli ihanaa aikaa ja odotti vain taas viikonloppua kun nähtäisiin jälleen :) Ikävä on koko ajan, ja välillä tuli parin viikonkin taukoja, joka tuntui ikuisuudelta. Kummatkin opiskelijoita niin tiukkaa tekee rahankin suhteen,että sitä aina mietittiin että kukas se tulee kenen luo vain onko rahaa tulla. Mese ja skype keskustelut ei tuntunu oikein miltään justsitä tavallista. tuntui välillä kituuttamiselta kun toisen vaan näki webin kautta mutta ei saanut kuitenkaan ollut toisen lähellä. No onneksi meillä tämä loppuu pian :) muutamme yhteen kesällä ja luojan kiitos tämä etäily loppuu. Nimittäin itse en ole niin vahva persoona että jaksaisin vuosia elää etäsuhteen kanssa.
meillä kaukosuhdetta on takana vasta viisi kuukautta, mutta olemme nähneet toisiamme vain kerran sinä aikana. asun itse ulkomailla, joten välimatka on aika pitkä. sen kerran kun nähtiin muutama kuukausi sitten, oli aivan ihanaa olla pitkästä aikaa toisen kainalossa, kaikki oli loistavasti jne. niinkuin joku aiemmin jo sanoi, toisen vieressä voi olla aivan hiljaa ja silti tietää toisen välittävän, kaukosuhteessa pitää keksiä toisenlaiset keinot sen osoittamiseen. on niin erilaista kommunikoida viestien kun kasvotusten. ja välillä minustakin tuntuu, että viikottaiset mesekeskustelut ovat juuri samaa luokkaa kun kerroit. "miten menee, oliko kivaa, mitä teet vkonloppuna". mutta kummasti taas piristää kus saa pitkän sähköpostin, jossa tunteistaan on niin paljon parempi kertoa, kun on aikaa kirjoittaa. joten sitä ehdottaisin myös teidän kokeilevan, kirjoitelkaa myös niitä sähköposteja joissa puhutte avoimesti toisillenne. myös muista asioista kun päivän tapahtumista.
kaukosuhteet on välillä tosi rankkoja, ikävä repii kun välimatka kyllästyttää niin kamalasti. ärsyttää kun ei ole mahdollisuutta olla osa toisen elämää samalla tavalla kun ennen, tietää täysin mitä toiselle kuuluu jne. asuimme yhdessä ennen kun muutin tänne, joten olimme tosiaan hyvin suuri osa toistemme arkea.
mutta näkeminen on sitten tosiaan odottamisen arvoista!
saanko vielä udella minkä ikäisiä olette?
jaksamista sulle ja muistele vaan sitä mitä se toisen näkeminen pitkän ajan päästä onkaan.
anna
niin siis melkein kokonaan. Aluksi tuntui pahalta, kun mies sanoi, että ei vaan tykkä siitä, että ollaan joka ilta puhumassa netissä "ei mistä". Nyt jutellaan aina kun on jotain tärkeä tai ihan kamala ikävä:D Toimii ihan hyvin! tekstaillaan muutamaa kertaa päivässä ja soitellaan 1-2 viikossa.
Olen ulkomailla töissä ja paluu Suomeen koittaa 1,5 kk päästä. Mieheni ei enää kestänyt tilannetta, vaan halusi olla "sinkku ja nauttia elämästä". Olemme olleet eri maissa helmikuusta lähtien, mutta välillä olemme nähneet 2 kertaa. Mielestäni meillä ei pitäisi olla mitään hätää, kun olemme kuitenkin nähneet 2 kertaa sekä soitelleet jatkuvasti. Miehelleni tilanne kärjistyi kuitenkin ja hän jopa petti minua viikko sitten.
Syitä eroon oli mieheni mielestä useita; olen muuttunut ulkomailla, hänellä on jonkinnäköinen kriisi eikä hän tiedä mitä haluaa elämältä, hän luulee, että minä haluan muuttaa loppuiäkseni ulkomaille ja saada rikkauksia, meidän on helpompaa olla erillään kuin yhdessä...
Nyt olen ihan hukassa, rakastan miestäni yli kaiken, enkä halua elää elämääni ilman häntä. Ymmärrän, että hänellä on ollut vaikeaa olla Suomessa kun minä olen ollut toisessa maassa, missä kaikki on ollut uutta ja hienoa. Joskus olen ehkä nauttinut liikaakin olostani täällä, ja ehkä myöskin antanut sellaisen kuvan miehelleni. Uskon, että miehelläni on aivan väärä käsitys siitä, mitä haluan elämältäni. Totta kai voisin asua ulkomailla vaikka loppuikäni, mutta en ilman häntä. Jos laitan asioita tärkeysjärjestykseen, haluan hänet ensin ja sitten vasta muut asiat. Hän ei vain ymmärrä sitä.
Sydäntäni raastaa niin paljon tämä tilanne, kun vielä erosimme näin, että en voi edes nähdä häntä ja keskustella asiasta. Suomeen lähtökin tuntuu aivan kamalalta. Miten ikinä voin mennä hakemaan tavaroitani kodistamme? Haluaisin niin jatkaa elämäämme yhdessä kun menen Suomeen, mutta en tiedä onnistuuko se enää 1,5 kk eron jälkeen. Luulen, että hän on jo siihen mennessä löytänyt toisen ja jatkanut elämäänsä, unohtanut minut.
Miten tästä selviää, miten saan mieheni takaisin, vai kannattaako sitä edes yrittää, kun toinen haluaa eron ja olla sinkku???