Saisiko täältä jotain psyykkausta ongelmaan - usean vuoden ajan ovat olleet välit poikki siskon kanssa. Nyt tulla tupsahti kutsukortti siskon lapsen juhliin, jotka ovat siskon kotona.
Olemme tavanneet silloin tällöin muissa sukujuhlissa, tervehtineet sivistyneesti ja se siitä.
Mitä ihmettä teen!?!? Enhän voi kieltäytyä kutsusta, mutta en voi myöskään mennä sinne! Minua ahdistaa.
Mieluiten vain lähettäisin lahjan ja onnittelun kutsusta kieltäytyen, mutta ei ole kunnon alibia.
Tiedän, että pienet ovat minulla pulmat, mutta silti....
Olemme tavanneet silloin tällöin muissa sukujuhlissa, tervehtineet sivistyneesti ja se siitä.
Mitä ihmettä teen!?!? Enhän voi kieltäytyä kutsusta, mutta en voi myöskään mennä sinne! Minua ahdistaa.
Mieluiten vain lähettäisin lahjan ja onnittelun kutsusta kieltäytyen, mutta ei ole kunnon alibia.
Tiedän, että pienet ovat minulla pulmat, mutta silti....
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse jätin juuri menemättä isonveljen hautajaisiin. Ei pystyny, koska pelko ja ahdistus sukua kohtaan on niin valtava.
Jos pystyt --mene. Jos et, --et mene.
Sen ahdistuksen voi repiä ihan mistä tahansa , jos on liian helppo elämä ja tyhjä pää.
Lähetä kaunis lahja ja kortti. Ja pidä se pääs kii siellä. Kiitos.
Minulla oli vuoden nuorempi sisko jonka kanssa emme kerta kaikkiaan tulleet toimeen enää aikuisiällä. Kaikki tapaamisemme päättyivät aina riitaan ja huutoon. Osaksi tähän oli varmaankin syynä hänen skitsofreniansa ja omat "vammani" myös. Lopulta hän tuli hieman parempaan kuntoon ja olimme jo ns. väleissä eli emme tapelleet koko aikaa nähdessämme. Puolen vuoden päästä tästä kun välimme olivat hieman korjaantuneet hän kuoli yllättäen liikenneonnettomuudessa.
Olen ikuisesti itselleni vihainen miksi en sopinut asioita hänen eläessään kunnolla, olihan hän kuitenkin ainoa sisareni.
On helppo neuvoa muita mutta yrittäkää pliis sopia asiat niin kauan kun se vielä on mahdollista. Koskaan kun ei teidä milloin se ei enää onnistu.
Minä lopetin yhteydenpitoni sisaruksiini jo yli 10 vuotta sitten. Pakko sanoa, mutta elämisestä tuli paljon helpompaa ja keveämpää. Osittain tämä johtunee siitä, että meillä on nuorimman (minun) ja jo kuolleen vanhimman sisaruksen ikäero 22 vuotta. Elimme täysin eri maailmoissa ja minä olin kasvanut silloin kun Suomí oli maksanut sotakorvauksensa ja elintaso alkoi nousta. Vanhemmat sisarukset olivat syntyneet sota-aikaan ja muistivat kyllä sen pula-ajan.
Niinpä näkenyksemme elämisestä ja olemisesta olivat aivan erilaiset. Kun kumpikin vanhemmistamme oli kuollut, yhteydenpito vain hiipui pois. Lopulta muuttaessani toiselle paikkakunnalle muutin osoitteen ja puhelinnumeron salaisiksi. Kun avioiduin, otin vielä mieheni sukunimenkin, vaikka "oma" nimi onkin harvinainen, kaunis ja rakas. Oman itseni vuoksi en ota yhteyttä kahteen vielä elossa olevaan vanhempaan sisarukseeni. En halua alistua enää siihen pomottamiseen mitä veljeni harjoitti ja jos uskalsin sanoa vastaan, minut haukuttiin pataluhaksi. Ei kiitos!
En ole osallistunut sukuhuhliin vuosiin, eikä kyllä lapsenikaan. Minulla on olleet välit poikki monta vuotta melkein kaikkiin sisaruksiin uuden mieheni myötä.
Nyt kun olen ollut puhelimitse yhteydessä sisaruksiin ja jutelleet asioista, niin olemme huomanneet äidin olleen meidän riitojen aiheuttajana. Olen äidin kanssa keskustellut asioista ja pystyimme siihen riitaantumatta. Voi miten onnellinen olenkaan nyt. On mukavaa lähteä uuden mieheni kanssa juhliin ja myös lapseni ja heidän kumppanit lähtevät.
Uskoin vuosia sitten, etten koskaan halua nähdä joitain siskojani, mutta veri on vettä sakeampaa.
minäkään en ahdistuksen vuoksi ota yhteyttä sukulaiseen koska on julkisesti kirjoituksilla loukannut minua todella suunnattomasti.Ahdistun jo silkasta ajatuksesta tavata henkilöä joka oman katkeruutensa antaa levitä ympäristöönsä,,ala-arvoisella käytöksellään,,hyi,!