Terve kaikki! Minua vaivaa tämä asia nyt niin paljon, että päätin kirjoittaa tänne ja kysyä teidän mielipidettä asiaan. Eli olen seurustellut poikaystäväni kanssa kuusi vuotta ja asumme yhdessä. Jo alusta saakka poikaystävälläni on ollut vaikeuksia puhua tulevaisuuden suunnitelmistaan minun kanssa ja olen antanut asian olla, koska en ole halunnut udella/vaivata häntä. Aina kun aloitan keskustelun kihloista/naimisiin menosta/ lapsien hankkimisesta, ihan vaan hänen ajatuksien ja toiveiden kartoittamiseksi hän vaivaantuu ja keskustelu loppuu riitaan. Nykyään en uskalla aloittaa enää keskustelua aiheesta ja olen odotellut kosintaa jo kaksi vuotta, mutta mitään ei ole tapahtunut. Alan olemaan turhaantunut tilanteeseen, koska muuten meillä menee loistavasti ja voihan sitä elellä näin koko loppu elämän. Olen aina vaan toivonut että pääsisin vielä nuorena naimisiin, se aika taitaa olla mennyt :(
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia/neuvoja, miten tilanteessa olisi hyva toimia...
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia/neuvoja, miten tilanteessa olisi hyva toimia...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä jo 2-3 vuotta on sellainen aika, että "kohtuullisen intensiivinen" seurustelu (ei tapailu viikonloppuisin) riittää paljastamaan, mitä suhteen tulevaisuuden puolesta olisi syytä tehdä.
Ymmärrän kyllä, että tuollainen miehesi asenne hieman häiritsee. Kuusi vuotta on kyllä niin pitkä aika, että sinulla on mielestäni oikeus nyt saada tietää, haluaa miehesi kanssasi naimisiin, perheen vai haluaako mitään. Tulevaisuuden suunnitelmat on muuten hyvä selvittää ennen kuin menee naimisiin..btw..
Vaikka hieman tylyltä kuulostaa, niin miehesi tulisi nyt pystyä vastaamaan. Ei kovin romanttista laittaa toista selkä seinää vasten, mutta näin se on. Jos miehesi tarvtsee (vielä) miettimisaikaa, niin olisiko tilapäinen asumusero mahdollinen? Jos toiseen on niin tottunut, niin ei välttämättä näe, kuinka paljon haluaa olla hänen kanssaan.
Tuo on hyväksikäyttöä. Ilmainen petikaveri ja piika, mutta ilman sitoutumista. Kysy suoraan, jos et saa vastausta niin se kertookin jo paljon.
Jos olet varma haluistasi ja tunteistasi, niin kosi häntä. Kauniisti ja vakuuttavasti. Kerro, että haluat sitoutua ja haluat perheen ja juurikin hänen kanssaan.
Ja sitten hän vastaa niinkuin vastaa. Etenette sen mukaan. Joko häävälmisteluihin tai kenties eroon. Pakkohan tuohon on selvyys saada.
Täähän kuuluu selvästi vain jollekin parisuhdepalstalle eikä tänne. Eihän mies sinulle ole sukua millään lailla. (Toivottavasti).
Jos olet noin pöhkö, ettet osaa edes palstaa valita asiasi mukaan, niin ehkä mieskin pitää sinua vähän hyväksikäytettävänä. Mene ja tiedä.
teillä menee hyvin. Niin, siis mikä ihme siinä nyt ahistaa? Se, ettet pääse naimisiin ja esiintymään päiväksi muille?
Turhamaisuus ei suhdeasioissa ole koskaan hyväksi. Keskity nyt vaan siihen mitä sinulla jo on ja ruoki sitä auvoista onnea enemmin kuin vaadit satuja ja julkikiiltoa.
Olen kanssasi eri mieltä. Pahimmillaan käy niin, että elellään sitten mukavasti elämästä nauttien 10-vuotta. Nainen olisi halunnut perheen, mutta "biloginen kello" käy yliaikaa ja unelma perheestä on mennyttä. Voi käydä myös niin, että mies ilmoittaa silloin, ettei halua ollenkaan lapsia, joita nainen ehkä on koko ajan odottanut.
Avoimesti keskustelemaan molempien toiveista, ja jos niissä on huomattavia ristiriitoja, niin reilusti eroon. Tuntuu kipeältä, mutta jos itse haluaa perheen ja toinen ei, on vaihtoehdot vähissä. Tietysti, jos haluaa unelmistaan luopua toisen vuoksi, on asia toinen.
Nuori nainen (ja tietysti myös mies) ehtii vielä löytää kumppanin, jolla on samat tulevaisuuden suunnitelmat.
Unohdat kaikki haaveet perheestä, kihlauksesta, avioliitosta, ja HYVÄKSYT sen että elätte ns susiparina elämänne, alat luomaan uraa/hankit oman elämän, etkä koitakkaan elää miehesi elämän kautta. Tämä toimii, joillakin.
TAI
Sitten yksinkertaisesti laitat miehen vaihtoon. Se on aivan ymmärrettävä vaihtoehto, sillä ihmisellä ON luontainen halu lisääntyä, perustaa perhe. Miksei sinulla olisi samaa oikeutta? Tämä vaihaoehto VAATII TEKOJA. ja voimia. On kuitenkin ehkä välttämätön tulevan ONNELLISUUTESI tähden.
Sinullakin on vain YKSI ELÄMÄ. Voimia päätöksen tekoon, ja lämmin halaus.
Itse, aikanani taisin jo seurustelun alkumetreillä sanoa, että: jos en ole naimisissa ennen kun olen raskaana, niin heivaan miehen sitten mäjelle, sillä minua ei tarvitse sitten lapsen takia naida. Mieheni piti huolta, että olimme naimisissa hetimiten ettei tarvinnut kemgän heilahtaa raskauden tähden. Minulle suhteen vakinaistaminen oli elinehto ja tein sen selväksi ihan seurustelun alusta alkaen. Sen suhteen en olisi sietänyt yhtään vedätystä.
oltiin yhdessä ex mieheni kanssa saatiin 2 lasta eikä oltu koskaan kihloissa, ei se mulle ollu mikään ongelma. mutta ymmärrän et jotkut sitä kaipaavat ja haluavat