Kaks vuotta sitten alkoi kun tapasin elämäni naisen. Kaikki oli mahtavaa ja kaikki tuntu menevän niin hyvin yksiin että ei tosikaan. Kumpikin olimme naimisissa. Salatapaamiset tiivistyi ja tiivistyi. Kaikki oli mahtavaa. Tunsin tämä se nyt oli elämäni nainen kaikki tunteet mitä en ollut ennen kokenut tuli esiin. Aika kului. Ero tuli. Nainen sanoi odota ero tulee ja sitten saadaan olla vain toisillemme. Kaikki jatkui vielä noin vuoden kun sitten ero tuli heillekin. Odotan vieläkin. Nyt heidän erosta on noin kuukausi ja tilanne on muuttunut ihan täysin. Olemme puhelimessa joka päivä mutta kaikki muu on hävinnyt ei edes yhteisiä kahvi hetkiä saati sitten muuta. Ahdistaa oliko hänelle oikeasti vain veto apu omasta suhteesta. vai teinkö virheen että heittäydyin täysillä mukaan, minä joka aina on suojannut itseä ja pelännyt särkyväni nyt kaikki tuli korkojen kans. Ahdistaa niin että välillä tuntuu että ei saa henkeä.
Anteeksi ku ahistaa
banaanisplit
3606
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
rangaistuksen, kun petit vaimoasi tämän uuden naisesi kanssa. En tarkoita että sitä sulle toivoisin, mutta elämässä tuppaa joskus niin käymään.
Sympaattiselta kaverilta vaikutat, toivottavasti saat elämäsi kuntoon:)
Laastarina omassa eroprosessissa antamaan tukea ja kun tehtäväsi teit, on sinun aika mennä.
Sorry. Ex mies.
ps meitä vietiin molempia
...ovat juuri tuollaisia.