mitenköhän etenee?

"Mitä tehdä", "kun tietäisin", tällä otsikolla ja nimimerkillä tuossa alempana kirjoitti joku mielenkiintoisesta aiheesta ja tapahtumista.

Vieläköhän kyseinen henkilö on kuulolla. Olisi mukavaa lukea, miten hänen lupaavalta kuulostanut suhteensa etenee.

Näihin ihmiskohtaloihin ja -kuvauksiin jää kummasti koukkuun ja odottaa näkevänsä "vakiopalstalaisten" uusimpia kommentteja.
111305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kun eilen viimeksi ehdotin, että katsottaisiin ja tutustuttaisiin toisiimme hyvin ennen kuin mennään naimisiin vasta 1 tai 2 vuoden päästä, kuten yleensä suomalaisilla on tapana, niin tämä mies sanoi, ettei pidä suomalaisista (?) mutta että me mennään naimisiin kesäkuussa kuten aiemmin puhuttu.
Kerroin, että on helpompi erota jos katsoo rauhassa ja huomaa ettei sovitakkaan yhteen. Niin hän sanoi, ettei anna minun ikinä mennä pois. Että hän tekee tulevaisuutta kanssani. Silloin jotenkin sisältä kouraisi.
Hän antoi siinä minulle arabinkielisen nimenkin.
Tänään laitoin pari viestiä hänen kännykkäänsä, että haluan kääntyä pois ja mennä yksin omaan elämääni, että ehkä pelkään hänen kulttuuriansa.
Kumma juttu, tuntuu ettei koskaan tuollaiset viestit mene perille. Koska kun häneltä tulee viestejä, ne on ainoastaan sitä "onnen hehkutusta".
Tällä hetkellä en tiedä mitä haluan, kun hän soittaa ja toistaa moneen kertaan että haluaa minut, se tuntuu niin todelta.
Siis, hän todella laittaa viestejä kymmenittäin ja soittaa monia kertoja päivässä, jopa yöllä. Kertoo mitä itse tekee, minne menee jne.
Illalla jälleen jutellaan ja minulla on monta kysymystä esitettävänä ja ehkä yritän jälleen irtautua hänestä. Saa nähdä.

Äänestä
  • Niin, itsekin sen huomasin, ettei mene viesti perille, kun Suomessa asuva arabimies kiinnostui minusta. Tapasimme muutaman kerran. Sitten kun alkoin olo tuntua tukalalta hänen pyörityksessään, kielsin häntä ottamasta yhteyttä. Seitsemän kertaa hän soitti, eikä uskonut, vaikka joka puhelussa ensi töikseni kielsin soittamasta ja sanoin hyvästit. Vasta, kun uhkasin poliisilla, hän jätti rauhaan. Mikähän siinä on, ettei naisihmisen tahtoa tarvitse totella?

    Äänestä

  • pikku naisia kirjoitti:

    Niin, itsekin sen huomasin, ettei mene viesti perille, kun Suomessa asuva arabimies kiinnostui minusta. Tapasimme muutaman kerran. Sitten kun alkoin olo tuntua tukalalta hänen pyörityksessään, kielsin häntä ottamasta yhteyttä. Seitsemän kertaa hän soitti, eikä uskonut, vaikka joka puhelussa ensi töikseni kielsin soittamasta ja sanoin hyvästit. Vasta, kun uhkasin poliisilla, hän jätti rauhaan. Mikähän siinä on, ettei naisihmisen tahtoa tarvitse totella?

    Monissa kulttuureissa/uskonnoissa naisen tulee aina kieltäytyä ensin monta kertaa, vaikka hän haluaisikin, on se asia sitten mikä. Tämä on sellaista häveliäisyyttä jota moni länsimaalainen ei ymmärrä, ja siksi on hyvä tietää että oma kanta pitää heti aluksi jo tuoda vahvasti esiin - perustelut on ihan turhia, niitä nämä miehet ei kuuntele eikä ymmärrä. "Minä EN halua, ÄLÄ soita enää" ym lyhyet napakat viestit toimii parhaiten, ja sitten tietenkin se poliisi ;)

    Äänestä

  • Minulla oli kerran netissä juuri samanlainen tapaus. Mikään negatiivinen vastaus ei tuntunut hetkauttavan lainkaan eikä mies edes ilmeillään tai eleillään ilmaissut ärsyyntymistä tms. kun sanoin etten ole tästä varma enkä halua. Tuli sellainen olo, ettei minun sanomisellani ole väliä ja aloin myös miettiä, onko mies psykopaatti.

    Hienoa että olet ajatellut asiaa, naimisiinmenoa pitää harkita pitkään ja toinen pitää tuntea hyvin. Myös tuollaiset kommentit "en anna sinun ikinä lähteä pois luotani" ovat oikeasti pelottavia. Jos vaikka haluaisit erota, niin mies ei suostuisi ja voisi alkaa painostaa ja pakottaa ties millä keinoin. Sitten pitäisi jo paeta. Esim. on tapauksia joissa nainen on joutunut pakenemaan oman maansa suurlähetystöön, jotta pääsisi turvallisesti maasta pois.

    Älä anna kenenkään suostutella itseäsi! Sinun pitää itse tietää oikeutesi ja se, mitä haluat. Edes parisuhteessa miehellä ei ole oikeuttaa määräillä toista loputtomiin. Sano, ettet suostu naimisiin ennen kuin olette tavanneet, kun olet saanut selville miehen todellisen luonteen ja suunnitelmat ja ennen kuin vähintään 2 vuotta on kulunut.. Älä anna kauniiden sanojen sumentaa ajattelukykyäsi.

    Kerro meille palstalaisille lisää, tapauksesi on kiinnostava ja me toivotaan että näistä meidän neuvoista olisi sinulle jotain apua :)

    Äänestä

Nyt sitten juttuun lisää. Eilen chattailtiin ja kameran kanssa tietenkin, kuten meillä tapana nykyään on. Niin hän huomasi, että olin hiukan mietteliäs, sanoikin siitä.
Koska lapsen saaminen näyttää olevan tälle miehelle melkein elinehto, niin sanoin, etten todellakaan halua lasta ja hänen täytyy luvata ettei hänkään halua lasta minun kanssani. Silloin sanoi, että ok, en lupaa mutta jutellaan siitä kun tulen sinne.
Hän kyllä katsoo lempeäsi minuun ja nauraa paljon. Mutta tähän läpsimiseen palasin vielä ja sanoin, että kertoo nyt suoraan mitä sillä tarkoittaa, niin sanoi vain se on salaisuus, jonka saan tietää vasta kun tapaamme ja olemme naimisissa.
Ja tuohon 1-2 vuoden odotusaikaan ennen naimisiin menoa sanoi vain, että kesäkuussa.
Ja nyt sitten se uskomaton juttu. Tänään laittoi tekstiviestiä kännykkääni, etten saa häntä jättää yksin. Sitten kolme peräkkäistä soittoa ja melkein ITKI etten saa häntä jättää koskaan, että hän lupaa Jumalan edessä, että on minulle paras aviomies maailmassa. Tässä tapahtumat tähän mennessä ja jos tahdotte kuulla kirjoitan aina kun uutta ilmestyy.

Äänestä
  • Mies ei siis anna periksi sitten millään ja tarpeen tullen vaikka itkee saadaksesi myötätuntosi. Joillain naisilla on sellainen hoivavietti, jos joku mies käyttäytyy vaikka kuvailemallasi tavalla niin nainen heltyy ja tekee mitä mies haluaa. Tämän vuoksi sama nainen voi yhä uudestaan ja uudestaan rakastua epätoivoisiin tapauksiin, kun heitä käy sääliksi. Älä vaan suostu miehen vaatimuksiin vain siksi, että pitäisi olla kiva ja ettei miehelle tulisi paha mieli! Itkemistä ja kaikkia tunteita voi teeskennellä ja monet käyttävät niitä saadakseen tahtonsa läpi.

    Yksinkertaisesti älä mene miehen kanssa kesällä naimisiin. Ei hän voi pakottaa ja hän tietää sen, siksi hän yrittääkin saada sinut uskomaan että niin pitäisi toimia. Sano, että jos hän rakastaa sinua niin silloin hän myös kunnioittaa mielipiteitäsi eikä painosta sinua mihinkään mitä et oikeasti halua! Sano että jos hän oikeasti rakastaa, niin pystyy ihan helposti odottamaan sinua pari vuotta. Samalla tutustutte paremmin.

    Tuntemani nettimies käyttäytyi samoin kun sanoin etten haluakaan mennä naimisiin. Hän alkoi itkeä (oliko teeskentelyä, vaikea tietää) ja sanoi ettei pysty syömään tai nukkumaan. Hän myös soitteli ja vastatessani sulki puhelun. Lopulta kun hänelle selvisi, etten halua olla enää missään tekemisissä, hän vastasikin että se on ihan ok eikä näyttänyt yhtään masentuneelta. Silti hän vielä yritti kirjoitella ja pitää jotain yllä, taatusti yritti nyt tosissaan jotain muuta naista mutta piti minut kuitenkin "varalla" jos ei onnista. Aluksi uskoin täysin miehen juttuja, vasta kun kieltäydyin oikeasti niin sain selville ettei asia ollutkaan hänelle niin vakava kuin mitä oli ensin antanut minun uskoa.

    Laita vaan lisää kun tulee jotain uutta, kyllä vielä otetaan tuosta äijästä selvää :)

    Äänestä

  • Mirandan kirjoitti:

    Mies ei siis anna periksi sitten millään ja tarpeen tullen vaikka itkee saadaksesi myötätuntosi. Joillain naisilla on sellainen hoivavietti, jos joku mies käyttäytyy vaikka kuvailemallasi tavalla niin nainen heltyy ja tekee mitä mies haluaa. Tämän vuoksi sama nainen voi yhä uudestaan ja uudestaan rakastua epätoivoisiin tapauksiin, kun heitä käy sääliksi. Älä vaan suostu miehen vaatimuksiin vain siksi, että pitäisi olla kiva ja ettei miehelle tulisi paha mieli! Itkemistä ja kaikkia tunteita voi teeskennellä ja monet käyttävät niitä saadakseen tahtonsa läpi.

    Yksinkertaisesti älä mene miehen kanssa kesällä naimisiin. Ei hän voi pakottaa ja hän tietää sen, siksi hän yrittääkin saada sinut uskomaan että niin pitäisi toimia. Sano, että jos hän rakastaa sinua niin silloin hän myös kunnioittaa mielipiteitäsi eikä painosta sinua mihinkään mitä et oikeasti halua! Sano että jos hän oikeasti rakastaa, niin pystyy ihan helposti odottamaan sinua pari vuotta. Samalla tutustutte paremmin.

    Tuntemani nettimies käyttäytyi samoin kun sanoin etten haluakaan mennä naimisiin. Hän alkoi itkeä (oliko teeskentelyä, vaikea tietää) ja sanoi ettei pysty syömään tai nukkumaan. Hän myös soitteli ja vastatessani sulki puhelun. Lopulta kun hänelle selvisi, etten halua olla enää missään tekemisissä, hän vastasikin että se on ihan ok eikä näyttänyt yhtään masentuneelta. Silti hän vielä yritti kirjoitella ja pitää jotain yllä, taatusti yritti nyt tosissaan jotain muuta naista mutta piti minut kuitenkin "varalla" jos ei onnista. Aluksi uskoin täysin miehen juttuja, vasta kun kieltäydyin oikeasti niin sain selville ettei asia ollutkaan hänelle niin vakava kuin mitä oli ensin antanut minun uskoa.

    Laita vaan lisää kun tulee jotain uutta, kyllä vielä otetaan tuosta äijästä selvää :)

    Eilen chattailtiin ja hän sanoi menevänsä tänään (maanantaina) pääkaupunkiin kysymään lentolippua Suomeen ja että jos hän saa niin hän tulee jo TÄLLÄ VIIKOLLA, APUVA!
    Vaikka kuinka yritin sanoa, että jätetään siihen kesäkuuhun kuitenkin, kuten hänen alkuperäinen suunnitelmansa oli, että molemmat tarvitaan aikaa, niin hän vain jankutti, että jos saa lipun niin tulee jo nyt, muussa tapauksessa kesäkuussa.
    Ja se naimisiinmeno sitten kesäkuussa ja pian. No sen vuoksihan hänellä on kiire naimisiin, koska näitä "petihommia" ei voi tehdä jos ei ole naimisissa.
    Nyt sitten, maanantaina, kännykkäni piippaa koko ajan kun viestittää, että nyt hän on ajamassa pääkaupunkiin ja toivoo, että olisin vieressä.
    Joo ja että hän haluaisi nyt tehdä kanssani jotain siellä autossa, mutta että hänellä ei ole oikeutta ajatella sitä kuin vasta silloin kun olemme naimisissa ja sitten minä olen hänen ja silloin hän tekee mitä itse haluaa.
    Siis, nyt minusta tuntuu siltä, että mopo karkaa käsistä....jotenkin en saa kiinni mistään... aivan kuin vain katsoisin mitä tapahtuu ja vain toivon, ettei saa sitä lentolippua nyt.
    Kun kerroin hänelle, että minun ajatukseni usein vaihtuvat ja mitä tahdon tänään niin en huomenna tahdokaan, niin sanoi, että hän rakastaa tuota piirrettä minussa. Että silleen.

    Äänestä

  • Kun tietäisin kirjoitti:

    Laita nyt ihmeessä jo piste tuolle hommalle. Äijähän on ihan kahjo! Joudut katumaan todella katkerasti, jos annat tuollaisen miehen saada tahtonsa läpi ja ottaa elämässäsi ohjat käsiinsä. Puhu asiasta myös läheisillesi, he auttavat sinua ja välittävät sinusta oikeasti.

    Äänestä

  • Kun tietäisin kirjoitti:

    Eilen chattailtiin ja hän sanoi menevänsä tänään (maanantaina) pääkaupunkiin kysymään lentolippua Suomeen ja että jos hän saa niin hän tulee jo TÄLLÄ VIIKOLLA, APUVA!
    Vaikka kuinka yritin sanoa, että jätetään siihen kesäkuuhun kuitenkin, kuten hänen alkuperäinen suunnitelmansa oli, että molemmat tarvitaan aikaa, niin hän vain jankutti, että jos saa lipun niin tulee jo nyt, muussa tapauksessa kesäkuussa.
    Ja se naimisiinmeno sitten kesäkuussa ja pian. No sen vuoksihan hänellä on kiire naimisiin, koska näitä "petihommia" ei voi tehdä jos ei ole naimisissa.
    Nyt sitten, maanantaina, kännykkäni piippaa koko ajan kun viestittää, että nyt hän on ajamassa pääkaupunkiin ja toivoo, että olisin vieressä.
    Joo ja että hän haluaisi nyt tehdä kanssani jotain siellä autossa, mutta että hänellä ei ole oikeutta ajatella sitä kuin vasta silloin kun olemme naimisissa ja sitten minä olen hänen ja silloin hän tekee mitä itse haluaa.
    Siis, nyt minusta tuntuu siltä, että mopo karkaa käsistä....jotenkin en saa kiinni mistään... aivan kuin vain katsoisin mitä tapahtuu ja vain toivon, ettei saa sitä lentolippua nyt.
    Kun kerroin hänelle, että minun ajatukseni usein vaihtuvat ja mitä tahdon tänään niin en huomenna tahdokaan, niin sanoi, että hän rakastaa tuota piirrettä minussa. Että silleen.

    Nyt kun mies huomasi että alat epäröidä, on hänen toimittava niin nopeasti kuin mahdollista ettei tilaisuus mene ohi. Hän ei näytä lainkaan kuuntelevan sinua tai välittävän sinun mielipiteistäsi, eihän kukaan järkevä matkusta toiseen maahan naista tapaamaan jos nainen ei halua. Ei ensi viikolla eikä kesäkuussa. Jos käy niin että mies väkisin tulee, niin sinun ei ole pakko päästää häntä asuntoosi. Olen kuullut sellaisiakin tapauksia, joissa jossakin toisessa maassa asuva entinen lomaromanssi onkin yhtäkkiä ilmestynyt kotiovelle..! Aika pelottavaa.

    Järkevästi ajatteleva mies, joka kunnioittaisi sinua edes sen verran että kuuntelisi mitä sinulla on asiaan sanottavaa, ei taatusti kiirehtisi ja pakottaisi naimisiin että pääsisi äkkiä sänkyyn. Kyllä avioliiton tarkoitus on ihan eri, ja jos miehellä on tuollainen sääntö itselleen niin silloin pitäisi vaan seurustella ilman sänkyynmenoa ja odottaa että tunnette toisenne ja että itse haluat oikeasti mennä naimisiin.

    Ei naimisiinmenokaan tapahdu tuosta vaan, varsinkin jos on eri maista kotoisin olevat ihmiset kyseessä. Tarvitaan todistukset maistraattiin (tai missä menettekään naimisiin) ja niiden kääntäminen kielestä toiseen vie myös aikansa. Aikojakaan ei välttämättä ole aina vapaana vaan sitäkin voi joutua odottamaan. Näin on hyvä, ettei ihmiset menisi tuosta vain samana päivänä naimisiin ja katuisivat sitten myöhemmin.

    Mies on siis muslimi, joten hänelle virallinen avioliitto on islamin mukainen. Se tarkoittaa että imaami vihkii moskeijassa kahden todistajan läsnäollessa. Tämä ei ole siis virallinen avioliitto, vaan islamin mukainen. Heille riittää tämä, mutta se ei ole lain mukaan virallinen liitto ja silloin sinulla ei ole mitään oikeuksia kuten avioliitossa eikä eroakaan voi oikein hakea kun liitto ei ole oikea. Mies voi erota naisesta islamilaisesta liitosta vain sanomalla naiselle, että hän eroaa. Nainen ei voi erota niin helposti.

    Joka tapauksessa, tilanteesi näyttää pahenevan nopeasti ja viimeistään nyt pitää sinun ottaa itseäsi niskasta kiinni. Ajattele, itse olen vasta parikymppinen ja silti neuvon täällä kun on tullut seurattua näitä asioita.. Sano miehelle, että nyt joko kuuntelet minua ja uskot mitä sanon tai en puhu sinulle ollenkaan. Sano ettet halua että hän tulee nyt. Sano että mietit asiaa ja että sinun pitää saada miettiä rauhassa. Sano ettei lässytys ja painostus auta yhtään. Kysy, jos mies tulee ensi viikolla, missä hän aikoo asua täällä Suomessa? Sinun ei kannata päästää asuntoon vierasta miestä eikä hän voisikaan tulla koska muslimi ei voi asua naisen kanssa jos he eivät ole naimisissa.

    Päivitä tapahtumia.. :)

    Äänestä

  • Kun tietäisin kirjoitti:

    Eilen chattailtiin ja hän sanoi menevänsä tänään (maanantaina) pääkaupunkiin kysymään lentolippua Suomeen ja että jos hän saa niin hän tulee jo TÄLLÄ VIIKOLLA, APUVA!
    Vaikka kuinka yritin sanoa, että jätetään siihen kesäkuuhun kuitenkin, kuten hänen alkuperäinen suunnitelmansa oli, että molemmat tarvitaan aikaa, niin hän vain jankutti, että jos saa lipun niin tulee jo nyt, muussa tapauksessa kesäkuussa.
    Ja se naimisiinmeno sitten kesäkuussa ja pian. No sen vuoksihan hänellä on kiire naimisiin, koska näitä "petihommia" ei voi tehdä jos ei ole naimisissa.
    Nyt sitten, maanantaina, kännykkäni piippaa koko ajan kun viestittää, että nyt hän on ajamassa pääkaupunkiin ja toivoo, että olisin vieressä.
    Joo ja että hän haluaisi nyt tehdä kanssani jotain siellä autossa, mutta että hänellä ei ole oikeutta ajatella sitä kuin vasta silloin kun olemme naimisissa ja sitten minä olen hänen ja silloin hän tekee mitä itse haluaa.
    Siis, nyt minusta tuntuu siltä, että mopo karkaa käsistä....jotenkin en saa kiinni mistään... aivan kuin vain katsoisin mitä tapahtuu ja vain toivon, ettei saa sitä lentolippua nyt.
    Kun kerroin hänelle, että minun ajatukseni usein vaihtuvat ja mitä tahdon tänään niin en huomenna tahdokaan, niin sanoi, että hän rakastaa tuota piirrettä minussa. Että silleen.

    Siis tuommoinen unelmien mies! Miksi edes harkitset mitään? Ikuinen onni on ulottuvillasi.

    Ihan oikeesti, ala pida meita enaa jannityksessa vaan paljasta totuus. Taa kaikki sun kertomasi ei voi olla totta, eihan?

    Ma en voi muuta kuin nauraa, mutta todella vaarallinen mies, jos on tosi tarina.

    Oletko sa missaan toissa? Ja juttele todellakin laheistesi kanssa tasta tilanteesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

koukkuun jäänyt kirjoitti:

"Mitä tehdä", "kun tietäisin", tällä otsikolla ja nimimerkillä tuossa alempana kirjoitti joku mielenkiintoisesta aiheesta ja tapahtumista.

Vieläköhän kyseinen henkilö on kuulolla. Olisi mukavaa lukea, miten hänen lupaavalta kuulostanut suhteensa etenee.

Näihin ihmiskohtaloihin ja -kuvauksiin jää kummasti koukkuun ja odottaa näkevänsä "vakiopalstalaisten" uusimpia kommentteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu