Mieheni, jo 47-vuotias, on kummallisella tavalla kiinni isäukossaan. Asumme toisella puolella Suomea, mutta puhelimethan on keksitty, ja niitä käytetäänkin päivittäin.
Ja sieltä isän päästä sitä neuvoa sitten tulee.
Mieheni osti samanlaisen auton kuin isällään, samanlaisen tietokoneen, ja muutenkin tekee lähes kaiken niinkuin isäukko neuvoo, vaikka on itsekin jo isä ja isoisä!
Anoppini, joka oli muuten maailman mukavin ihminen, kuoli pari vuotta sitten ja siitähän tämä isän ja pojan symbioosi vain syveni. Kuolinpesä jätettiin jakamatta ja nyt minulla on sellainen hytinä, että appiukko meinaa vetää välistä kuolinpesän rahoja joista osa kuuluisi miehelleni, mutta sanoppa sille siitä, niin ei - isä tietää parhaiten!
Olen itse ihan hyvissä väleissä appiukon kanssa, mutta tuohon perintöasiaan en kyllä uskalla puuttua - hoidelkoon niinkuin hoitelevat ja jonakin päivänä kun mies huomaa jääneensä ilman äidin perintöä, pääsenpähän sanomaan, että "mitäs minä sanoin...."
Ja sieltä isän päästä sitä neuvoa sitten tulee.
Mieheni osti samanlaisen auton kuin isällään, samanlaisen tietokoneen, ja muutenkin tekee lähes kaiken niinkuin isäukko neuvoo, vaikka on itsekin jo isä ja isoisä!
Anoppini, joka oli muuten maailman mukavin ihminen, kuoli pari vuotta sitten ja siitähän tämä isän ja pojan symbioosi vain syveni. Kuolinpesä jätettiin jakamatta ja nyt minulla on sellainen hytinä, että appiukko meinaa vetää välistä kuolinpesän rahoja joista osa kuuluisi miehelleni, mutta sanoppa sille siitä, niin ei - isä tietää parhaiten!
Olen itse ihan hyvissä väleissä appiukon kanssa, mutta tuohon perintöasiaan en kyllä uskalla puuttua - hoidelkoon niinkuin hoitelevat ja jonakin päivänä kun mies huomaa jääneensä ilman äidin perintöä, pääsenpähän sanomaan, että "mitäs minä sanoin...."
Vastaukset 22
Vanhimmat
Mitä sitten jos äidin kuolinpesästä ei jäisikään käteen "kaikkia saatavia"?? Siinä vaiheessa jos toinen vanhemmistani kuolisi, olisi raha ja perintö viimeisiä asioita joita pohtisin -etenkin jos toinen vanhempi olisi vielä elossa.
Isä-poika-suhde on uskomattoman hieno asia. Taidat olla vain kateellinen ja katkera -koetko kenties itse menettäväsi jotain jos miehesi osaa arvostaa isäänsä ja hänen elämänkokemustaan ja näyttää sen julkisesti? Sinulla ei ole koskaan tainnut olla samanlaisia, lämpimiä suhteita omiin vanhempiisi.
Ja tuosta "mitäs minä sanoin", uskomatonta että aikuinen nainen voi ajatella noin pikkumaisesti! Tuskin miehesi tulee koskaan ajattelemaan asiaa siten, että häneltä on viety jotain välistä. Siinäpä sitten kiristelet hampaitasi ja katkeroidut entisestään. Ei varmaankaan ole helppoa elää kun materia ylittää kaiken henkisen pääoman.
hurskastella! Älä sano ettteikö itelläs sormet syyhyä. Odotan vaan millo äiti soittaa että: isäs on kuollu, mutta se paska elää vaan.
Olen itse varmaan paljon nuorempi kuin sinä ja ehkä minun näkemykseni asiasta on mielestäsi lapsellinen, vaikka minullakin on kokemusta pitkästä parisuhteesta ja miehen vanhemmista. Kerron nyt siis mielipiteeni asiasta, vaikka tekstin perusteella en todellakaan kaikkea tiedäkään.
Itselläni on hyvin läheiset vanhempiini ja myös miehelläni on hyvin läheiset välit vanhempiinsa. SOitellaan lähes päivittäin ja kuunnellaa vanhempien neuvoja ja mielipiteita. Mun mielestä ei ole lainkaan kummallista, että miehesi soittelee isänsä kanssa päivittäin ja noudattaa tämän neuvoja. En voi ymmärtää, miksi sulla on sen kanssa ongelma. Eikä varmaan tee nyt ihan kaikkea niinkuin isäukko sanoo, voihan olla että luulet vain. He ovat kuitenkin isä ja poika, tunteneet toisensa lähes puol vuosisataa, voin hyvin ymmärtää, että heillä on samanlainen maku autojen suhteen ja muidenkin asioiden suhteen. Ja sen takia vaikuttaa siltä, että mies tekee kaiken, mitä isä sanoo. Ja itsekin kirjoitat, että isä vaan neuvoo. Kyllä mäkin luotan rakkaan ihmisen mielipiteisiin niin, että otan ne huomioon päätöksenteossa.
Ja tosta perinnöstä...Etkai vaan ole tosissasi? Jos sulla on huonot vanhemmat, jotka vois lapsiaan puukottaa selkään, niin se ei tosiaankaan tarkoita, että kaikilla on. Jokatapauksessa perintö tulee jossain vaiheessa olemaan miehesi (viimeistään kun hänen isänsä kuolee), eli turhaan sä sitä oikeesti murehdit. Ja toisaalta, miten ihmeessä sulta ei löydy kunnioitusta vanhempaa ihmistä kohtaan, kun et vissiin arvosta miehen isän neuvoja? Mitä ihmettä sä kuvittelet, että (oletettavasti) vanhahko mies tekee sillä perinnöllä? Tuhlaa sen viimeistä penniä myöten? Hieman luottamusta appiukkoa kohtaan, jonka kanssa kuitenkin sanojesi mukaan olet hyvissä väleissä.
Asiahan nyt on niin, että puolet alkuperäisen kysyjän puolison äidin perinnöstä kuuluu tälle puolisolle, ja sitä se appiukko ei saa lainkaan mukaan hassata taivaan tuuliin. Jos ukko on ketku ja luottaa siiheen iki-ihanaan isä-poika-suhteeseen, niin näinhän siinä äkkiä käy.
Ei 47-vuotias mies, jolla on itsellään lapsia ja lapsenlapsia, mitään isän "neuvoja" enää kaipaa, kyllä ne on saatu jo aikapäiviä. Ymmärrän hyvin, että ap:tä ärsyttää asioihin sotkeutuva appiukko ja kenties hieman tossukka aviomies joka ei saa aikaiseksi edes perinnönjakoa vaatia. Omalla puoliskollaan appiukko tehköön mitä tahtoo, mutta puolet kuuluu pojalle, ja epäilemättä tämä olisi ollut äidinkin tahto. Ja sitäpaitsi, tämä on laki! Ihan oikein, jos appiukko hassaa koko perinnön, tuo ap:n toteamus, että "mitäs minä sanoin".
Kyllä mä ymmärsin, mikä ap:n pointti oli.
Mut a. jos perintö on esimerkiksi suurimmaksi osaksi talo, joss isä asuu, niin edes lainkaan mukaan tällä pojalla (tai hänen vaimollaan) ei ole oikeutta vaatia rahoja talon toisesta puoliskosta.
Ja niinkin läheiset (niin ymmärsin) kuin isä ja poika on, niin vaikeaa kuvitella, että iskä lähtis sitä tuhlaamaan, muistaen vielä, että isä on varmaan jo jotain 70. Nykyajan eläkeläiset on kulutuksen kannalta säästeleväisempia (sota-ajan kasvatteja) ja heille perinnön jättäminen jälkeläisille on kunnia-asia. Eli miten sun mielestä on kaikkein todennäköisintä, että ukko hassaa kaikki rahat taivaan tuuliin. Miten ukko edes voisi? Poika tulee perimään kaiken, mitä iskä hänelle jättää, joten miksi siitä pitäisi nyt tapella? Mieti nyt, isällä on tällä hetkellä hallussaan 100 % omaisuudestaan (omansa ja vaimonsa). Hänhän voisi antaa pojalleen nyt sen neljänneksen ja hassata sen jälkeen kaikki 75 % (epätodennäköistä). Todennäköisempää on, että mies hassaa enintään mahdollisesti neljänneksen ja sen jälkeen poika (ainoana perijänä ?!) perii 75 %. Okei, tää selitys on hyvin epäolennainen tähän kohtaan.
Mitä tää asia edes vaimolle kuuluu? Ei ole hänen perintöään vaan miehen ja jos mies pystyy asian hoitamaan ilman tappelua, niin vaimon tulee olla rahanahneuksissaan vaan ihan hiljaa. Kuinka monia tuhansia tämäkin appiukko/iskä on käyttänyt vuosikymmenten aikana rahaa poikaansa ja tämän perheeseen? Sit ois tietenkin semmonen vaihtoehto, että ottaisivat isän rahoineen kaikkineen asumaan saman katon alle, jotta vaimo pääsee vahtimaan rahankulutusta. Mutta veikkaanpa, että suurimmalle osalle suomalaisista tämä järjestely ei tosiaankaan sopisi.
Ja vaikka mies ois kuinka vanha, niin isältään voi aina kysyä neuvoa! Mikä siinä neuvon kysymisessä on? Kyllä mies varmaan vaimoltaankin mielipidettä kysyy, miksei isältään? Onks se sun mielestä joku heikkouden merkki, mielipiteen/neuvojen kysyminen?Suomi on aina ollut esimerkki maa siinä, että vanhuksia ei kunnioiteta tippaakaan. Varmaan pahimpia vanhusten "ei-kunnioittajia" on keski-ikäiset naiset, jotka kaikki tietää kaiken paremmin kuin kukaan muu! AInakin paremmin miehen vanhemmat tai muut sukulaiset. TOssukka aviomies ei TODELLAKAAN tarkoita miestä, joka kuuntelee, luottaa ja pitää yhteyttä vanhaan isäänsä. Surullista, jos sun mielestä tossukka mies sitä tarkoittaa. Et ole varmastikaan ainoa. Mun mielestä tossukka mies on sellainen mies, joka tekee kaiken vaimonsa hetkellisten mielijohteiden mukaan, kyseenalaistamatta niitä kertaakaan. Semmonen on tossukkamies mun mielestä.
Mun mielipide ei siis perustu lainmukaisuuteen vaan omaan mielipiteeseeni ja mielestäni oikeudenmukaisuuteen ja moraalisuuteen. Ja siitä ihmisillä voikin olla monta eri mielipidettä.
Puoliso omistaa puolet jos ei ole tehty avioehtoa. Toiseksi kun toinen puoliso kuolee niin elossa oleva perii hänen omaisuudestaan puolet ja perillisille jää 25% kuolleen puolison omaisuudesta. Pitää tietenkin olla naimisissa. Avopuoliso ei peri mitään kuoleenta avopuolisolta.
En ole ap.
Lain mukaan perijä, tässä tapauksessa se ap:n mies, voisi vaatia lakiosaansa, mutta siihen se sitten jäisi. Suurin osa perinnöstä jäisi saamatta, lakiosa kun on pieni.
Leskellä on oikeus asua talossa, mutta hän ei sitä taloa omista. Sen omistaa kuolinpesän osakkaat yhdessä eli leski ja tämän poika.
Väitteesi, että vanhemmat ovat käyttäneet rahaansa vuosikymmeniä lapsiinsa, ei pidä paikkaansa varmaankaan tavallisessa suomiperheessä. Lapsethan lähtevät kotoa siinä 20-25 vuotiaina, ja muuten Laki velvoittaa vanhemmat huolehtimaan lapsensa elatuksesta. Ei se ole mikään lahja, josta pitäisi olla kiitollinen loppuelämänsä myöhemmän perinnön kustannuksella, vaikka vanhemmat olisivat kuinka i---ootteja tahansa, vaan se on velvoite, vanhempien velvollisuus tuoda leipaa lapsilleen.
Kiitollinen voi olla ja pitääkin, mutta ei siihen: niin paljon kuin me ollaan sinua autettu, voi aina vedota.
Tosiasiassa ne vanhemmat tulevat tarvitsemaan sitä jälkikasvuaan enemmän kuin lapset vanhempiaan. Vanhetessaan ihminen heikentyy ja taantuu, joten hoitoa vaaditaan enemmän kuin lapsen kohdalla, joka sentään anteeksi vaan kasvaa ja kehittyy.
Perheessä miehen ja vaimon tehtävänä on huolehtia toisistaan, lainkin mukaan avioliitossa paremmin tienaavan on turvattava perheen ja vaimonsa elanto. Olisin aika huono vaimo, jos aavistaisin pahaa, ja en edes yrittäisi puhua järkeä miehelleni esim. perintöasioissa. Mikä lain mukaan kuuluu hänelle.
Lait on tehty heikomman suojelemiseksi, vaimo ei voi virallisesti puuttua esim. perunkirjoitustilaisuudessa mihinkään, ei saa sanaakaan sanoa, mutta epävirallisesti saa puhua miehelleen ulkopuolella.
Voi olla, että mulla on erilainen näkökulma tähän, kun kuulun siihen ehdottomaan vähemmistöön Suomessa, joilla on todella hyvät vanhemmat, jotka vieläkin tukevat itseäni rahallisesti ja muutenkin kuin vaan rahallisesti jne. Samoin on mieheni vanhempien laita. Se on mielestäni todella ikävää siis, että Suomessa ei välitetä samalla tavalla, mut tää on ihan aiheeseen liittymätöntä jutuskelua.
Mäkin yritin selittää, että lesken oikeudella, leski saa asua talossa elämänsä loppuunsaakka, omisti herra sen talon tai ei. Mut kuitenkin lähes kaikki mun kommentit tähän asti on ollut ihan puhtaasti arvailua, ei alkuperäinen niin kauheesti tossa kerro tilanteesta, et siitä vois kukaan oikeesti mitään sanoo tai tietää.
Olet ihan oikeassa, että ei vanhemmat voi vedota myöhemmin (esimerkiksi perinnön takia) siihen, että on lapsen elättänyt. Mut mun mielestä "lapsella" on myöhemmin elämässä morallisesti PAKKO huolehtia vanhemmistaan. Lakihan ei niin määrää ja sen takia Suomesta löytyy jatkuvasti vanhuksia kodeistaan, jossa he ovat maanneet jopa kolme vuotta kuolleena.
Kyllä mun mielestä siis "lapsilla" on velvoite huolehtia vanhemmistaan (oletetaan siis, että vanhemmissa ei ole mitään suuria "vikoja").
Alkuperäinen kirjoittaja ei sanonut ensimmäisessä viestissä yhtäkään syytä, miksi olisi syytä epäillä, että appiukko kaikki rahat tuhlaa. Jos siihen olis joku pätevä syy, esim. ukko on alkoholisti, peliholisti jne. niin voisin ymmärtää aiheen pelätä, mut normaali 70 ei tuhlaa rahaa yhtäkkiä tuhansia johonkin turhaan.
Mulle tuli tämmönen mielipide aloittajan kirjoituksesta, en tiedä mihin mielipiteeni perustan (ehkä omaan perheeseeni ja hyviin väleihin vanhempieni ja isovanhempieni kanssa). Tottakai vaimolla on oikeus huolehtia ja pyytää miestään vaatimaan lakiosaa, mutta musta se olisi vaan väärin. EIkö vaimolla ole ollenkaan luottamusta miestään kohtaan? HÄn ei vissiin usko, että mies tuntee oman isänsä paremmin.. Mies on kuitenkin JO 47-v. Ei se tarvii neuvoja sit vissiin keneltäkään, ei edes vaimoltaan. Mites vaimo asiat paremmin tietäis.
On hyvä, että vanhemmat auttavat. Maksan vuosittain takaisin mitä olen aikoinani saanut avustusta, esim. merkki- ja pyhäpäivinä rahakuorella.
Lapsella ei ole moraalista pakkoa huolehtia vanhemmistaan, koska lapsella on omakin perhe huolehdittavana. Vanhemmillakin pitäisi sitten olla moraalinen pakko huolehtia lapsistaan, mikä ei tarkoita puuttumista lapsen asioihin, väittämällä, että isä tietää parhaiten. 47-vuotiaan miehen pitäisi tietää jo aika paljon asioista, mutta olen huomannut, että miehet (isät, lapset) usein juttelevat esim. autoista ja huoltokäynnit ovat oiva tekosyy viettää aikaa yhdessä. Tai sitten rahastaa, maksattaa appiukon autohuolto miehelläni, kuten meillä kävi.
Lapsi ei ole enää vain vanhempiensa "lapsi", hän voi olla itsekin vanhempi, hänellä on työ, mies ja velvoitteet muualla, hän voi asua kaukanakin vanhemmistaan.
Eräät vanhemmat osaavat syyllistää lapsiaan, hyötyä, mutta he eivät olekaan hyviä vanhempia. Minulla on ollut ihan normaalivanhemmat. Lähipiirini vastaavista ei voi sanoa samaa.
Se, että vanhuksia löydetään kuolleena, ei kerro minusta siitä, että vain ne lapset ovat olleet erityisen huonoja, välinpitämättömiä. Kertoo osaksi myös siitä, että vanhus on erakoitunut, ei ole halunnut solmia kontakteja edes omiin lapsiinsa, muihin ulkopuolisiin, ehkä hänellä ei ole ollut elossa olevia lapsia. Muut ovat luulleet, että toiset käyvät katsomassa, ja kukaan ei ole käynyt katsomassa.
Kotihoidonpalveluita on tarjolla, valvontaverkostoa, mutta kuten aiemmin sanoit, useat vanhukset pitävät rahoistaan tiukasti kiinni, väärässä paikassa. Kun pihiyteen yhdistää välinpitämättömän ja erakoituvan asenteen toisia kohtaan, tulos on ja voi olla karu. Jos eläke tippuu tilille, ja laskut ovat suoraveloituksessa, voi tapahtua näin.
Usein voi käydä niin, että se lähipiiri, mies, lapsi, ei näe vanhempiaan samassa valossa kuin esim. miehen vaimo. Vaimo, mies voi tietää asiat paremmin, koska hän ajattelee ensin omaa, perheen taloutta, eikä appiukon taloutta. Jos neuvot eivät liity mitenkään rahaan, sen kulutukseen, sen suuntaamiseen kohti appiukkoa, hyvä. Jos liittyvät, vaan ukko pyrkii hyötymään, tämä ei ole hyvä. Koska ne rahat ovat poissa miehen/vaimon perheeltä.
Jos vaimo/mies syytää rahaa jatkuvasti anopille/appiukolle, ei se perintö ole perintöä, vaan omien takaisin maksamista lapsille, näiden avusta omille vanhemmilleen.
Miehen ja naisen pitää ennenkaikkea olla lojaali omalle ydinperheelleen. Jos mies ei näe, että appiukon neuvot ovat pahaksi perheen taloudelle, suhteelle, ne osuvat ristiin perheen politiikan kanssa, on vaimon siihen puututtava.
Minä en koskaan vaatisi miestäni vaatimaan lakiosuuttaan, se olisi tyhmää. Hänen vanhempansa saavat käyttää rahansa viimeiseen senttiin asti, kunhan se ei tarkoita, että niitä syydetään vain niille toisille lapsille näiden elossaoloaikana. Mutta kuten tiedän, näin on käynyt.
Huomaa, että tästäkin on monta eri mielipidettä. Niinkuin useammista asioista. Luultavasti jokainen tietää omat asiansa parhaiten ja kenenkään ei sitten kai niihin pitäisi puuttua. Tiedän itse miten omassa perheessäni toimitaan ja miten itse toimisin, mutta se ei tosiaan aina ole se oikea keino.
Toivottavasti ap nyt (ja kaikki muutkin, joilla samanlaisia ongelmia) pystyvät asiat selvittämään oikeinpäin loukkaamatta ketään tai edes itseään. Pitäen myös vanhan appiukon mielessä ja sen lisäksi sen oman perheensä.
Siihen on varmasti monta syytä, minkä takia vanhuksia löytyy erakoituneena asuntoihin yksinään, mutta oli syy mikä tahansa, se on todella surullista mielestäni. Minulle voi olla vaikeaa ymmärtää, miten se voi olla mahdollista.
Mutta ei tästä aiheesta sen enempää.
Haluan vielä lopuksi toivottaa kaikille äideille oikein todella hyvää äitienpäivää!
Pelkkää ahneutta on lähteä ahnehtimaan vanhempien omaisuutta ennen kuin molemmat puolisot ovat kuolleet.
Tässäkin tapauksessa appiukko on luultavasti se joka pääasiassa on omaisuuden ansainnut ja koonnut, miksi hänet pitäisi nyt vanhoilla päivillään yksin jääneenä ajaa kodistaan vaan siksi että ahnas miniä niin haluaa?
Haloo! eikö tällä ahneudella ole mitään mittaa eikä määrää! Tienatkaa itse omaisuutenne niin on joutunut aikaisempikin sukupolvi tekemään.
Mäkin oon joskus ihmetelly, ku kaveri oli huolissaan appiukkonsa rahankäytöstä...Mitä se niille/meille miniöille kuuluu. Sit jos apit alkaa mennä miniän kukkarolle, ni sit voi älähtää.
Jokainen hoitakoon omat raha-asiansa. Jos osaa. Tyhmää alkaa suunnitella elossa olevien appien ja anoppien "jäämistön" käyttöä etukäteen. Ne saa tehä rahoillaan mitä lystää. Sama koskee miniöitä ja muitakin immeisiä. Ahneus on p:stä.
En ole ap.
Kukaan ei ole ajamassa appiukkoa pois kodistaan, eikä kukaan miniä ole vaatimassa perintöä itselleen. Onhan se kumma, jos vaimo ei saa ajaa miehensä etuja, tulevan perinnön suhteen, että jako olisi oikeudenmukainen ja lainmukainen. Ei, vaan vaan vaimon pitäisi olla ennemminkin lojaali miehensä isälle. Aika outo ajatus.
Ihmiset kuolevat, perintöä jätetään, perinnöistä syntyy melkeinpä aina riita. Eivätkä nämä riidat johdu todellakaan niistä vaimokkeista ja miehekkeistä, kyllä ne riidat pääosin aiheutuvat niiden perillisten kesken, joihin puolisot eivät lukeudu. tietenkään.
Oman sanani saan sanoa miehelleni, ja hänkin saa sanoa sanansa vastaavassa tilanteessa, ja on sanonutkin.
Aikaisempi sukupolvi, se anopin ja appiukon sukupolvi, on tapellut perinnöistä. Oman appilan tapauksessa vain jättivät tappelematta, yksi perintö meni sivusuun, syy kanteeseen vanheni, kun eivät pitäneet huolta oikeuksistaan.
Ne miniät eivät ole niitä ainoita pahoja tässä maailmassa, aika ahkeria olisimme, jos vain miniät niitä asianajajia työllistäisivät. Varsinkin kun miniällä ei ole lain mukaan mitään perimisoikeutta eikä sanansijaa perunkirjoituksessa ja omaisuudenjaossa, joten mielestäni ja lain nimessa turha sanoa, että miniät ne ajavat vanhoja, puolustuskyvyttömiä ulos taloistaan. Lain mukaan se ei todellakaan ole mahdollista.
On ihmeellistä juttua että on vielä taloudellisesti apua saava omilta vanhemiltaa.
Lasku voi tulla joskus kun joutuu miettimään että teenkö toisin kuin vanhemmat haluaa.
Mitään suurempaa lahjaa ei kyllä itsenäinen ihminen omilta vai appivanhemmiltaan voi ottaa, koska itsenäisyys menee.
Mutta jokainen taaplaa tyylillään, mutta ei sitä kyllä kannata ohjeeksi antaa toisille.
Mä sanoin miehelleni ettei enää oteta anopilta niin suuria rahasummia, koska se tarkoittaa että aina vaan enemmän sitkistyy napanuora ja anopin kalkatus on entistä tungettelevampaa.
Kyllä vanhemmat siis tukee. Eipä vanhemmat oo tullut rahaa kysymään takas, omat vanhempasi epäilemättä kysyisivätkin.
Suomalaisten suurin ongelma on just toi "itsenäisyys", kun sitä pitää vaalia ja sen on tärkeämpää kuin mikään muu. Edes oma perhe. Kunhan olet itsenäinen.
Anteeksi vain, mutta kuulostaa tosi kylmältä, ja toivottavasti must ei ikinä tuu samanlaista kuin ihmisistä, joita täällä palstalla pyörii. Eli mikäs siinä mun kommentissa oli naiivia??
Aikuinen ihminen elättää itse itsensä, käy töissä. Itsenäisyys on sitä, että tulee toimeen omilla tuloillaan. En käy vanhempien kukkarolla.
Sinä saat rahallista tukea vanhemmiltasi, ja puhut samassa virkkeessä perheen vaalimisesta? Se, että joku EI ota rahaa vanhemmiltaan, on sinusta kylmää?
Ne, jotka saavat tukea vanhemmiltaan, yleensä puolustavat sitä rahan saantia. Helppoa kai se on käydä pyytämässä äidiltä ja isältä rahaa, mutta ei sillä ole mitään tekemistä perhearvojen vaalimisen kanssa, minun mielestäni.
Perhe on iso yksikkö, jossa kaikki auttavat kaikkia, ei perhessä kuulu auttaa vain yhtä. Mitä teet tuon rahan vastapainoksi? Jos vanhemmillasi on rahaa ja halua auttaa, se on hyvä. Itsenäisyyttä en sitä kautta kyllä oppisi.
Suomalaisten suurin ongelma ei ole itsenäisyys, itsenäisyys on hyve, siihen pitää pyrkiä. Vanhemmat eivät voi auttaa lastaan lopun ikäänsä.
No jos lähes päivittäin, niinkuin kirjoitit, ollaan puhelinyhteydessä omiin vanhempiin, niin riippuvuuttahan se on.
Mitä ihmee asioita sitä on omille vanhemmille aikusella ihmisellä että heidän kanssaa hyysää.
Kyllä aikuisella ihmisellä pitäisi muita ihmissuhteita olla ja muuttua omaksi itsekseen eikä olla napanuoralla isän ja äidin kanssa.
Nää jutut on kyllä tuttuja, kun tytär äitinsä kanssa hyysää ja poika isänsä, ovat yleensä jääneet lapsuudessa vaille vanhemmutta, joka olisi antanut eväät itsenäiseen elämään.
sitä sitten tietysti puolustellaan, kun ei muusta tiedetä.
Lapsi jakaa elämänsä ja asiansa isän ja äidin kanssa, kuinkas muuten, mutta älä nyt hyvä ihminen ala mulle ainakaan selittää, että se olisi enää aikuisen päiväjärjestystä.
puolet pesästä kuuluu hänelle, ja hän saa laittaa sen kaiken haisemaan jos tahtoo.
Mutta perunkirjoitus on LAKIsääteisesti tehtävä, ja siinä tämä vaimo on oikeassa.
Ei käy ettei tehdä, tai mikään muukaan vetkutus.
Joten kylmästi vaatisin perukirjoituksen täyttöön panon jo lastenkin takia oliko niitä?
Eikö tuo isä ole jo dementtiaa sairastava ja tuollaisella miehellänikin pyyhkisin takalistoa!
Ota hyvä vaimo asioista selvää, ukothan on hourulasta.
Jos toinen vanhemmista kuolee niin kuolinpesää ei voi jakaa koska aviopuolisolla on asumisoikeus yhteiseen asuntoon. Jos jäi rähää niin sitä ei voi nostaa jos perillisiltä ei ole valtakirjaa. Mutta jos oli yhteinen pankkitili niin silloin voi tuhlata. Elossa oleva puoliso omistaa asunnosta 75% ja perilliset 25% eikä sitä voi myydä jos perilliset eivät anna lupaa.
Ennen ei pidä puutuua toisten omaisuuteen ennen kuin kaikki ovat kuolleet niin sitten katsotaan mitä jää jos jää.
Antakaa ihmiset vanhusten elää omaisuuksineen rauhassa, kyllä ne kerkeää jakamaan sitten molempien pois menon jälkeenkin.
Ap osoittaa juurikin sitä nykyminiöiden ahneutta ja julmuutta josta paljon kirjoitellaankin.
Kuule, ap:han sanoi, että tulee todella hyvin toimeen appiukon kanssa.
Ja kyllä niitä perintöriitoja on riidelty jo vuosikymmeniä, satoja vuosia, ennen näitä nk. nykyminiöitä. anopitkin ja appiukotkin aikoinaan kun omat vanhempansa perivät. Ovat tehtailleet avio-oikeuden poissulkusopimuksia ja ehdotelleet pojalleen avioehtoja, joten osaavat sitä vanhemmatkin ihmiset.