Eli suhteessamme on alkanut ihan selvästi tulemaan esille arvostuksen puute minun tekemisiin. Olen mielestäni erinomainen isä ja aviomies. En juo, en polta, en ole väkivaltainen ja olen ahkera tekemään töitä. Vietän aikaa paljon lapsien kanssa, harrastamme paljon asioita yhdessä ja kotona olen suhteellisen ahkera. Teen ruokaa usein, siivoankin joskus, pyykkään harvoin mutta hoidan lapsia todella usein ja paljon, esim syöttämiset, ilta- ja aamutoimet teen lähes aina kun olen vain kotona. Mutta sanomista tulee siitä että vaadin päästä 2-3 kertaa viikossa urheilemaan.
Harjoitukset pidetään tietenkin tietyn aikataulun mukaan tilavuokrien takia, mutta vaimon on todella vaikea hyväksyä sitä että minun on tiettyyn aikaan tiettyinä päivinä päästävä reenaamaan. Olen kuulemma itsekäs paska joka ajattelee vain itseään ja maailmamme pyörii minun harrastuksieni ympärillä! Siis mitä vittua? Enintään kolme kertaa viikossa, tiettynä aikana pariksi tunniksi. Ei luulis olevan liikaa vaadittu.
Tottakai se rajoittaa vaimon menemisiä niin päivinä, mutta muina päivinä en kyllä vaadi vaimoltani mitään. Hän saa vapaasti mennä minne halua ja milloin haluaa. Saa käydä ravintoloissa, ostoksilla ja kavereiden luona ihan milloin vain, mutta kunhan pääsen sinne reeneihin. Onko se nyt vittu liikaa vaadittu?
Aviopuolisonakin olen mielestäni hyvä; halaan ja suukottelen häntä usein. Seksikin minulle kelpaa ja silloin pidän huolta hänen tarpeistaan, tykkään olla hänen lähellään ja pitää häntä sylissä kun vaikka kahdestaan katsellaan töllöä.
Kaikin puolin olen mielestäni hyvä perheen isä. Rakastan lapsiani ja vaimoani enemmän kuin mitään. Teen tarvittaessa kahta työtä jotta vaimoni saa opiskella rauhassa ja kannustan vaikka välillä opiskelu tökkii... En ymmärrä.. Mikä minusta nyt tekee niin saatanan itsekkään?
Mitä enää voin tehdä paremmin isänä tai aviomiehenä? Mitä kaikkea minun täytyy kestää vai täytyykö minun kestää enää tuommosta käytöstä? Luulis että kelpaan tällaisena, urheiluahan olen harrastanut läpi elämäni enkä siitä tule koskaan luopumaan. Minulla oikeasti vituttaa jo niin paljon että en tiedä miten kauan jaksan olla suhteessa missä en saa mielestäni tarpeeksi arvostusta... ITSEKESKEINEN PASKA SAATANA!?!?!?
Harjoitukset pidetään tietenkin tietyn aikataulun mukaan tilavuokrien takia, mutta vaimon on todella vaikea hyväksyä sitä että minun on tiettyyn aikaan tiettyinä päivinä päästävä reenaamaan. Olen kuulemma itsekäs paska joka ajattelee vain itseään ja maailmamme pyörii minun harrastuksieni ympärillä! Siis mitä vittua? Enintään kolme kertaa viikossa, tiettynä aikana pariksi tunniksi. Ei luulis olevan liikaa vaadittu.
Tottakai se rajoittaa vaimon menemisiä niin päivinä, mutta muina päivinä en kyllä vaadi vaimoltani mitään. Hän saa vapaasti mennä minne halua ja milloin haluaa. Saa käydä ravintoloissa, ostoksilla ja kavereiden luona ihan milloin vain, mutta kunhan pääsen sinne reeneihin. Onko se nyt vittu liikaa vaadittu?
Aviopuolisonakin olen mielestäni hyvä; halaan ja suukottelen häntä usein. Seksikin minulle kelpaa ja silloin pidän huolta hänen tarpeistaan, tykkään olla hänen lähellään ja pitää häntä sylissä kun vaikka kahdestaan katsellaan töllöä.
Kaikin puolin olen mielestäni hyvä perheen isä. Rakastan lapsiani ja vaimoani enemmän kuin mitään. Teen tarvittaessa kahta työtä jotta vaimoni saa opiskella rauhassa ja kannustan vaikka välillä opiskelu tökkii... En ymmärrä.. Mikä minusta nyt tekee niin saatanan itsekkään?
Mitä enää voin tehdä paremmin isänä tai aviomiehenä? Mitä kaikkea minun täytyy kestää vai täytyykö minun kestää enää tuommosta käytöstä? Luulis että kelpaan tällaisena, urheiluahan olen harrastanut läpi elämäni enkä siitä tule koskaan luopumaan. Minulla oikeasti vituttaa jo niin paljon että en tiedä miten kauan jaksan olla suhteessa missä en saa mielestäni tarpeeksi arvostusta... ITSEKESKEINEN PASKA SAATANA!?!?!?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Täydellinen mies! Kiljuisin riemusta jos oma mieheni olisi edes puoliksi noin huomaavainen.
Nyt pitää kyllä todeta etten ymmärrä vaimoasi alkuunkaan. Joko hän on vaan todella itsekäs tai sitten hällä ei ole kaikki ihan pääkopassa kohdallaan. Älä ihmeessä luovu harrastuksistasi! Jos tilanne ei puhumalla parane, niin miettisin kyllä jatkamista.
kuulostat todella unelmien mieheltä!!
tämä nyt on ihan hatusta vedettyä, mutta voisiko olla että vaimosi on mustasukkainen? älä kysy, tuli vain mieleen..ei meidän naisten pääkopista aina saa selvää itsekään :D mutta voisit vaikka lähettää jotain hempeitä tekstiviestejä reeneistä, ehkä vaimollasi vaan on ikävä tai jotain. tuommonen pikku huomiointi vois piristää häntä.. ja voisit viedä jotain mukavaa kotiin reeneistä palattuasi, ei mitään isoa vaan jotain ihan pientä mistä hän tykkää.
jos ei tuolla parane yhtään niin sitten on jotain suurempaa pielessä.
kuulostat ihanalta, jatka samaan malliin. voi kunpa oma mieheni olisi tulevaisuudessa yhtä huomaavainen perheenisä.. :)
Vaimosi on pomottaja ja maailmanvaltias.
Jos et kelpaa hänelle niin vie eropaperi kouraan.
Säikäytä kunnolla ja ole vitun tyly.
Luu kurkkuun pomottajalle. Olet ollut liian kiltti mies ja eukkoonalkanut hyppiä nenällesi.
Ihan niinkuin susilaumassa kiivetään ylemmäs.
Näytä että olet perheen pää. Älä tottelejoka sanaa mitä eukko sanoo.
Opeta vähän ja puhu suoraan tunteistasi!
...että vaimollasi on nyt jotain "hullusti". Ehkä olet liian täydellinen? Naisethan rakastavat renttuja... Jotain on nyt vaimosi puolella ongelmana, koska kirjoittamasi perusteella sinussa ei ainakaan ole vika. Jos hän on kyllästynyt taspaksuun elämään ja siihen että kaikki on niin hyvin, niin sitten pitää kiukkuilla tuollaisesta asiasta? En tiedä onko tämä kaukaa haettua, mutta olen itse ollut tuollaisessa tilanteessa avomieheni kanssa ja ajattelin että jos olisi samasta asiasta kyse.
Valitan. Never shit a shitter, kuten sitä sanotaan. Mainostat olevasi ihan mahtava, mutta sanot silti asioita tyyliin "Onko se nyt vittu liikaa vaadittu?"
Ymmärrän kyllä sen että sua harmittaa tuo tilanne, mutta tuo miten sanot asian kertoo kyllä siitä että teillä on muitakin ongelmia. Muuten et puhuisi noin ilkeästi. Suosittelen nyt oikeasti katsomaan peiliin, pelissä taitaa olla aika paljon muuta kuin vain sun treenit.
Pakko myöntää että olin ehkä hieman kiihtyneessä mielentilassa kun tuon ekan jutun kirjoitin. Nyt voisin kirjoitta että "onko se nyt liikaa vaadittu???" Olen yhä sitä mieltä ettei ole, mutta ehkä voisin tosiaan huomioida vaimoni useammin muutenkin kuin äitinä ja vaimona, vaan naisena jota rakastan ja kunnioitan. Hmmm, pitääpä alkaa kehittelemään jotain kivaa...
Toi sun teksti ei eroa paljonkaan mun elämästä paitsi et polttelen päivässä muutaman pikkusikarin :) je ettei meillä vaimoni kanssa ole yhteisiä lapsia, monien ulkopuolisten suusta kuultuna parempaa isäpuolta saa kuulemma hakea. Niin kovin tuttua tekstiä on toi sun kirjoittamas, ulkopuoliset ei pysty ymmärtämääm asioiden todellista laitaa vaan meilläkin on kuulemma "maailman paras parisuhde" jossa minä olen kuitenkin kärsijä. Mulla kuitenkin rakkaus vaimoani ja hänen lapsiaan kohtaan pitää liittomme kasassa vaikka monesti olen myös kuullut olevani "itsekeskeinen paska". En pysty sanomaan kuinka yleistä tällainen on mut sen tiedän ettei se kuitenkaan ole niin harvinaista kun luullaan. Toivotan sulle voimia jaksaa ja sen et puolisosi viimein ymmärtäisi arvosi ja antaisi sulle kuuluvaa aikaa ja tilaa. T:Mies 42v
Ei ole liikaa vaadittu tuo sinun harrastus.
Sen avullahan sinä juuri jaksat pyörittää tuota kaikkea. Etkä päästä itseäsi rapistumaan.
Niinhän se on, että kaiken hyvän huomaa vasta kun sen on menettänyt.
Kyllä sinullakin näyttää olevan ongelmia - et ole ollenkaan mikään unelmamies/unelma-avioimies.
Sähän väität, ihan tosissasi, olevasi PERHEEN PÄÄ eli POMO. Muiden pitää siis totella Herraa Ylhäisyyttä? Ja et saa (tässä tehtävässä) tarpeeksi ARVOSTUSTA?
Mäkin varmaan "tappelisin vastaan" tuollaista sovinistiasennetta.
Eri asiahan on - siis täysin eri kuin VAATIMUKSESI olla perheen pää, ja VAATIMUKSESI saada kunnioitusta (ja tottelua?) se, että sinulla ei ole omaa aikaa nyt.
Keskustelkaa. Teillä näyttää olevan pahasti pielessä jokin asia.
Miten minä voin olla sovinisti jos en yritä millään tavalla hallita puolisoni menemisiä tai tekemisiä? En ole mustasukkainen(kovin pahasti ü) ja teen kotitöitä. Perheen pää nyt oli vain nimimerkki jolla kirjoitin ja tosiasiassa tällä hetkellä olen perheen päänä koska hoidan taloudelliset hankinnat kokonaisuudessaan ja myös keskityn lasten kasvattamiseen kun vaimo opiskelee tiiviisti. Ja en ole häntä koskaan määräillyt, en missään asiassa. Hän on aikuinen nainen joka saa päättää omista asioistaan ja tekemisistään. Sovinistiksi minua ei siis voi sanoa.
Ja tosiaan, se pari tuntia pari kertaa viikossa on ainoa asia mitä itselleni vaadin. En vaadi kunnioitusta vaan arvostusta ihan niin kuin minäkin arvostan vaimoani ja hänen panostustaan perheen ja meidän tulevaisuuden eteen. Ja missään vaiheessa en ole sanonut olevani ihanne/-unelmamies. Parempaan en vain pysty.
Nyt viimeisimmän riitelyn jälkeen keskusteltiin asiasta syvällisesti ja asia saatiin sovittua. Asenne on myös muuttunut, reeneihin lähtiessä ei ole tullut sanomista eikä ikäviä mulkaisuja. Ja oikeasti mistään muusta ei ole ollut riitaa kuin tuosta asiasta, muuten meillä kyllä menee aivan mahtavasti. Ja nyt vielä paremmin...
Ja minusta sinun asenne vaikuttaa feministiseltä. Olet aivan varmasti sinkku tai eronnut, ja haluat että mies on hiiri ja että hänet tunnetaan vain sinun miehenä, ei muuten. Hän ei saa mennä eikä tehdä mitään muuta kuin olla vain sinun mieleksi ilman että saavat tehdä mitään yksin... Tai sitten yksinkertaisesti vihaat miehiä, ehkä huonojen kokemusten takia. Ja luulempa ettet anna miehille edes mahdollisuutta näyttää että kaikki miehet eivät ole sikoja! On olemassa myös luotettavia, kilttejä ja rakastavia miehiä jotka kumminkin ansaitsevat myös vapaa-aikaa naisten tavoin.
Kolmen ekan kappaleesi aikana olin täysin valmis uskomaan, että olet aidosti sitä mitä siinä kirjoitat - ja että minä ylitulkistin "perheen pää" "vaadin arvostusta" ym. kohdat tekstistä - mutta viimeinen kappaleesi romutti täysin vaikutelmani.
Luulenpa, että nikkisi "perheen pää" ei tosiaankaan ole mikään viaton valinta, tai vahinko.
Come on - missä olen väittänyt, että miehen(i) pitäisi olla hiiri? Edes nikkini ei väitä niin, kun taas vertaa sinun nikkiisi...
Koita nyt ymmärtää, että myös sinussa on vikaa.
Sopu perheessä ei synny sillä, että syytät vaimoasi. ;-)
Luin nyt vasta tuossa alapuolella olevan "..........." nikin kirjoituksen, ja olen samoilla linjoilla hänen kanssaan - ehkä sinussa on "täydellisyyden" vikaa.... ja se on se kohta, jossa sinun pitää tulla vastaan, eli jatkokommentti siihen, että sopu liitossanne ei synny sillä, että syytät (syyllistät) vaimoasi ja vaadit (sanattomasti jos et suorin sanoin) häntä muuttumaan.
Esim. tämä, että sinulle sanoo suoraan mikä vaikutelma tekstistäsi tulee, ja alat välittömästi haukkumaan minua femakoksi, vanhanksipiiaksi ja katkeraksi (tietämättä minusta mitään; ja sinä pyysit mielipiteitä)..... ei kerro oikein hyvää luonteestasi.
Sinä pyysit mielipiteitä. Minä annoin yhden. Sinä alat haukkua. = Minä en taitaiti kanssasi toimeen tulla, mutta onneksi en olekaan vaimosi.
Mutta tosiaan - vikaa on myös sinussa. Yritä muista se, äläkä rupea Luomakunnan Kruunuksi Joka Tietää Kaiken Ja Määrää Kaikesta Kun On Aina Oikeasssa Ja Viimeksikin Oikeassa (=akat turvat tukkoon -tyyli). ;-)
feministisyys ei ole miesten vihaamista tai vallan halua vaan ihan vain sitä että halutaan olla tasa-arvoisia! :) toki nimi voisi aatteelle olla osuvampi, mutta kun ottaa lähtökohdat huomioon niin se on omassa ajassaan ollut hyväkin nimi. tässä taas kertautuu sama kuvio kuin satanisti-saatanan palvoja väärinkäsityksessä.
symppis olet ap, mutta anteeksi nyt nosti oma feministipuoleni päätään :D
Aika rajua tekstiä kyllä sinulta. Erittäin hyökkäävää, siksi sain sinusta sellaisen kuvan. Missään vaiheessa en ole väittänytkään että tiedän kaikesta kaiken, en ole missään vaiheessa syyttänyt vaimoani mistään enkä vaatinut häntä muuttumaan. Kuten aiemmin kerroin, oli kyse vain ja ainoastaan siitä että tuntui ettei minun panostani perheeni hyväksi arvosteta. Se tunne johtui siitä että minua haukutaan itsekeskeiseksi paskaksi ja että minun harrastukset on kaikkein tärkeimpiä.
Noh, tosiaan, tuntui pahalta kun minulle rakas ihminen sanoo nuin kun mielestäni teen kaikkeni jotta perheessä on hyvä olla, ruokaa on pöydässä, laskut maksettu ja lapsilla on hyvä ja turvallinen koti. Sitten kun vielä sanotaan että maailma pyörii minun harrastusten ympärillä(harjoitukset MAX 3 kertaa viikossa, kaksi tuntia kerrallaan, sisältäen matkat), tuntui vielä pahemmalta.
En myöskään määrää perheessäni kaikesta. Keskustelemme asioista ja päätöksistä, kummankin kanta otetaan huomioon ja sitten päätämme niin että kummankin mielipiteet huomioidaan. Toki välillä kumpikin tekee omiakin päätöksiä(emme ole täydellisiä), mutta tärkeistä asioista keskustelemme. Meillä on hyvin sopuisa liitto. Emme riitele emmekä tinkaa, koska kumpaakin inhoan.
Tuo sinun viimeinen jakso missä luulet minun määräävän kaikesta ja minun olevan se diktaattori ja yksinvaltias ei nyt tosiaankaan osu kohilleen.
Ja se alkuperäinen kysymyshän oli että onko oikeasti liikaa vaadittu että saan enintään kolme kertaa viikossa, kaksi tuntia kerrallaan käydä urheilemassa ja että tekeekö se että vaadin sen itselleni, itsekeskeisen paskan? Vieläkin olen siis sitä mieltä että ei ole liikaa vaadittu ja ei sen pitäisi tehdä minusta itsekeskeistä. Olemmehan me kuitenkin yksilöitä ja kaikilla meillä on omat tarpeemme.
Kysynkin vielä että eivätkö miehet ansaitse vapaa-aikaa naisten tavoin? Eikö mies saa harrastaa urheilua? Se on nimittäin minun keinoni päästää höyryjä esim pahan työpäivän(viikon) jälkeen. Itsehän en rentoudu vetämällä kännejä ja juoksemalla baarissa. Joskus(ENINTÄÄN kerran kuussa) toki huitasen pullollisen viiniä kotona ja menen lievästi humalaan, mutta tämäkin vain jos seuraavana päivänä ei ole harjoituksia.
Olen itse elänyt miehen kanssa joka valitti samasta. Hän oli ulkopuolisesti ajateltuna hyvä puoliso, otti huomioon ym, antoi omaa tilaa. En kyllä koskaan valittanut hänen menemisistään, mutta näin jälkikäteen ajateltuna olen tajunnut, etten arvostanut häntä ja siitä aiheutui oma huono vointini siinä suhteessa. Arvostuksen puute johtui kai pitkälti meidän eri asenteista elämässä, miehellä se oli usein hyvin negatiivinen ja pessimistinen, kaikesta hän jaksoi valittaa (muiden ihmisten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä), aina oli jokin asia pielessä ja hän ei koskaan nähnyt itsessään vikaa minkään asian suhteen. Tyyli oli, että myönnän kyllä heikkouteni jos niitä olisi. Hänellä oli perinteiset arvot, mies on perheen pää. Siinä ei sinänsä mitään vikaa, päinvastoin...mutta jollei annan arvoa vähempiosaisille ja muille ihmisille kuin vain omille lapsilleen (heiltäkin saatettiin odottaa samoja harrastuksia ja kiinnostuksia kuin isällä itsellään :() niin jotenkin en vain pysty pitämään sellaista ihmistä viisaana. Mieheni oli elämässä niin katkera, vaikka hän oli elänyt hyvän elämän ilman suurempia vaikeuksia. Miksi sellaiset, joilla on asiat hyvin, valittavat tuhat kertaa enemmän kuin sellaiset, jotka ovat oikeasti kokeneet kipeitä vastoinkäymisiä.
En tarkoita että sinua koskisi nämä samat asiat, mutta kannattaa miettiä oletkohan vaimosi näkökulmasta jonkinlainen maailmanpoliisi, tuomitsetko herkästi, sanotko aina sen viimeisen sanan..vaimosi voi olla myös väsynyt äitiyteen, ja miten, onko hänellä mennyt elämä esim. koulutuksen ja työn suhteen eri suuntaan kuin olisi toivonut? hirveän helposti tällaiset pettymykset purkautuvat toiseen ja se on surku. Mutta sille asialle voi tehdä jotain! kannattaa muuten kokeilla pariterapiaa, se on tosi hyödyllistä silloin kun asiat eivät ole vielä liian solmussa.
Ei, en tuomitse kenenkään tekemisiä enkä myöskään puutu kenenkään asioihin. Olen mielestäni positiivinen ihminen ja erittäin tyytyväinen elämääni. Olen kyllä kokenut vaikeita ja ikäviä asioita elämässäni mutta jotenkin olen niistä aina selvinnyt ja asiat ovat kääntyneet hyväksi.
Ehkä tosiaan hän on hieman pettynyt siitä miten hänelle on välillä käynyt mm.työelämässä. Mutta parempaan suuntaan ollaan kuitenkin siinä asiassa menossa, opiskeleehan hän tiiviisti ja kun hän saa paperit, töitäkin on tiedossa.
Tiedän että itsessänikin on vikaa. En ole mikään kauhea romantikko, voisin huomioida puolisoni joskus muulloinkin kuin merkki- ja juhlapäivinä. Ja ehkä elämämme on jollain tavoin tasapaksua, ei mitään "erikoista" mutta niin kai se on monessa pitempiaikaisessa parisuhteessa.
Voisinkin joskus vähän olla räväkämpi enkä näin tylsä. Mutta luonteeltani olen kyllä aika rauhallinen ja kieltämättä tylsä, minusta hyvä ja hauska ilta on kotona perheen kanssa, käydä saunassa, syödä hyvä iltapala, laittaa lapset nukkumaan ja ollaan vierekkäin sohvalla ja katsellaan töllöä... Thäts it. Tai tietenkin makuuhuoneeseen vällyjen väliin pitämään hauskaa lelujen kans ennen nukkumaan laittoa.
Mutta kuten muutama minuutti sitten kirjoitin, asia puhuttiin rauhassa läpi ja asia sovittiin. Ehkä nyt on minun vuoro antaa vaimolle jotain pientä ja kivaa huomiota useammin, vaikka hierontaa tai muuta hauskaa kahdestaan..
pieni sydänvihkonen keittiössä, johon aina kirjoitellaan toisillemme pieniä nättejä viestejä. kirjoittamiseen ei mene kahtakaan minuuttia, ja hyväolo kestää pitkään. niitä viestejä voi sitten jälkeenpäinkin lueskella.
tässä nyt esimerkki siitä, että romantiikan ja vaihtelun ei tarvitse olla mitään isoa ja ihmeellistä, paremminkin pientä, mielikuvituksellista ja sekopäistä! pepusta puristus ja yllättävät suukot ovat myös aina piristäviä. ei aina tarvitse ihmeitä jos haluaa toiselle hyvä olon!
kirjoittaja on parikymppinen tyttönen onnellisessa avoliitossa.
Minulla on kaltaisesi mies, kotihommia tekee omasta aloitteestaan ja pyytämättä, hellii, halailee ja rakastaa minua joka solullaan. Minulla ei tulisi mieleenkään rajoittaa mieheni harrastuksia tai omia menoja. Itse asiassa joudun välillä patistelemaan miestäni menemään kavereidensa kanssa, minusta kaveruussuhteet eivät saa kaatua seurusteluun. Kuulostaa ikävästi siltä, että vaimollesi sinusta on tullut itsestäänselvyys, hän ei enää arvosta sinua eikä mitään tekemisiäsi. Mitä enemmän annat, sitä enemmän hän vaatii. Minäkin olen näitä naisia tuttavapiireissäni tavannut. Surullista, että juuri nämä tyrannit ovat saaneet kiltit ja hyvät kumppanit jotka nöyränä kulkevat sättivien ja nalkuttavien akkojensa perässä. Joskus minullakin on heikko hetkeni ja tekisi mieli jostain naputtaa. Silloin istahdan hetkeksi miettimään: kuinka upea kumppanini onkaan ja kuinka kauheaa minulle olisi jos hänet menettäisin.
Kyllä kuule sinun pitää pitää omasta harrastuksestasi kiinni. Ja vaimokin sen jossain vaiheessa ymmärtää,kun kasvaa vähän ja herää omasta keskeisyydestään. Anna huutaa ja mäkättää,arvosta itseäsi sen verran että käyt treeneissä ja hoidat silti kotityöt ja parisuhteen.
Itselläni on mies joka sanoo minua itsekeskeiseksi,hulluksi,epä-normaaliksi ja sairaaksi,-koska olen polttanut päreeni häneen kotitöiden suhteen.
Meillä nimittäin minä teen joka päivä ruuat,pesen pyykit,siivoan niin kodin kuin jokapäiväiset jäljet keittiössä,vien lapset harrastuksiin,autan läksyissä,hoidan lemmikit,hoidan puutarhan,käyn kaupassa ja hoidan asiat pankissa,kelalla ym... Teen ylipäätään kaiken tässä huushollissa.
Mies käy työharjoittelussa päivät, tulee kotiin ja menee muutamaksi tunniksi nukkumaan. Olen aikoinani asiasta puhunut monta kertaa, hyvällä ja pahalla, mutta mikään ei muutu,-korkeintaan viikoksi aina "keskustelun" jälkeen hän yrittää olla aktiivinen.
Itse olen niin väsynyt mieheen,että olen menettänyt kiinnostukseni häneen seksuaalisesti sekä henkisesti muutenkin. Elän itselleni ja lapsilleni yrittäen olla miettimättä häntä, nauttien vain elämästä. Minua ei kiinnosta keskustella hänen kanssaan mistään. Mies saattaa silti kysyä, miksi sä et puhu mitään? Mikä nyt mättää kun oot taas tuollainen? Sit alkaa ylenpalttinen haukkuminen kuinka mä en oo terve päästäni ja oon hullu ja niin s...tanan itsekeskeinen.
Mutta en osaa mieltäni pahoittaa,tiedän olevani hyvällä omalla tunnolla.
Mutta joo, arvostus parisuhteessa pelastaisi varmaan monta avioliittoa tässäkin maassa.
Hei!
Ehkä vaimo onkin mustasukkainen urheilullesi? Sinä elät siellä omana itsenäsi, etkä vain yli-inhimillisenä perheen päänä ja sankarina, jossa ei ole mitään vikaa, ja siihen sinun "oma itseen" vaimo alunperin ihastui. Ja nyt sitä "omaa itseä" tapaa vain sinun urheilukaverit ja treenisalin seinät!
Enemmän sinun vaimo varmasti tykkää sinusta, kuin pitkästä listasta, kuinka äärimmäisen hyvä ja fiksu mies olet ja kuinka on tiskit tiskattu. Ei vaimo muuten sinun kanssa olisi, ellei jo valmiiksi tietäisi, että olet kamalan fiksu.
Vähän on sellainen olo, että teillä on kotona kilpavarustelu siitä, kumpi on parempi. Että lasketaan sitä, mitä minä olen tehnyt ja mitä tuo on tehnyt ja sitten, kummalla on nyt oikeus lähteä karkuteille hetkeksi. Vähän tuntuu siltä, että käännytte toisistanne pois, ja sitten kun käännytte takaisin katsomaan, siellä onkin naama nurinperin, että mihin perkele käännyit? Se on noidankehä.
Tällainen idea, että jos voisitte vaikka hankkia lapsille hoitajan kerran viikossa - kerran kahdessa viikossa ja viettää iltapäivän ja illan ihan kahdestaan vaikka leffassa tai teatterissa tai ihan mistä molemmat tykkäätte?
Kuulostaa vähän siltä, että vaimo viilettää missä tahtoo kavereittensa kanssa ja sinä menet omia polkujasi ja ainoa yhteinen tekeminen on, että istutte sohvalla ja katsotte samaan suuntaan (telkkari) ja olette hiljaa, vaikkakin sylikkäin.
Vaan se ei naiselle riitä. Nainen haluaa ns. "henkistä yhteyttä", mikä tarkoittaa sitä, että JUTELLAAN. Eikä sen tarvitse olla mitään hirvittävän syvällistä, enemmänkin sellaista, että tietää mitä toiselle kuuluu ja voi toiselle sanoa jotakin ilman, että pitäisi ensin riistää siltä korvalaput päästä, hiljentää musiikkikeskus, kytkeä pelimasiina pois ja telkkari äänettömälle ja sitten sylkäistä kymmenessä sekunnissa suustaan tiivistelmä siitä, mikä oli se juttu kun piti sanoa. Siitä on henkinen yhteys kaukana. Eikä yksinäistä mieltä lämmitä, vaikka selän takana olisi tahraton omakotilinna.
(Iso palapeli on muuten kiva juttu. Siinä puuhastellaan jotain, mutta voidaan samalla höpötellä. Jos jollain sellaisella puuhastelulla korvaisi jonkun telkkarintöllötys illan? Palapelin voi työntää sohvan alle päiväksi.)