Työkkäri häiriköi

Mikko

Monestako tämä on asiallista työkkärin toimintaa?
Työ viimekertaisella työpaikalla loppui työnantajan vilppiin. Yleisiä työehtosopimuksia rikottiin, työturvallisuusmääräyksiä sekä suullinen sopimus työn vakiinnuttamisesta peruuntui viimeisenä kirjallisena sopimuspäivänä ilman varoitusta.
Työkkäri lähestulkoon syyllisti minut työnantajan vilpistä. Rauhallinen työttömyyteni on häiriintynyt työkkärin jatkuvien ahdistelujen vuoksi.

Yhteydenottopyyntöjen aikavälit: 7vko, 9vko, 8vko, 6vko, 8vko, 3vko.

Toistuvasti turhia yhteydenottopyyntöjä työkkäriltä. Kertaalleen uhkasivat toimenpiteillä mikäli töitä ei ala löytymään. Jokainen ymmärtää miten työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja ja sen miten työnsaannin eteen ei juuri voi tehdä muuta kuin jättää hakemuksia ja tuoda itseään esille. Työvoimatoimisto lähettikin kurssihakemuksia kursseille joilla olen jo ollut taikka menetän ansiosidonnaiset päivärahat. Ansiosidonnaiset rahat ovat olleet sellaisia ettei ole ollut tapana uhkailla kassan jäseniä, ovathan päivärahat muutoinkin rajallisia. Työkkäri halusi, että soitan heille ja kerron valintavastaukset. Työkkäristä tuli kirje jossa he kertoivat ettei minua olla valittu kurssille ja soitinkin heille kertoakseni, että he ovat kertoneet minulle, että minua ei olla valittu kurssille. Tämähän on puhdasta häiriköintiä. Jumanklivat kun häiriköivät töissä sekä työkkärissä ja kehtaavatkin sitten vielä mussuttaa minule jostakin asenteesta. Tämähän on loukkavaa joutua jatkuvasti jonkin työnantajan taikka työvoimatoimiston ahdistelun kohteeksi.

16

1775

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Neuvokki

      Työvoimatoimisto hoitaa vain tehtäviään, mitä lait ja asetukset heille asettavat.
      Ilmottautuessaan työvoimatoimistoon saadakseen päivärahaa on tehtävä työvoimatoimiston määräämällä tavalla. Eroa ei ole sillä saako työmarkkinatukea vai ansiosidonnaista päivärahaa.
      Lakiin perustuva on myös se kuinka ilmoitetaan virallisesti kurssille pääsyn tilanne. Kirjallinen ilmoitus on pakollinen.

      • Mikko

        On siinä eroa. On olut tapana ettei ansiosidonnaisia kopeloida ja jos kopeloidaan, niin sitten kopeloidaan myös työkkärin vallankäyttöä. Eihän tuo häriköinti mitään työntekoa ole. Saa*a*a* köyhät virkaloiset ahdistelee.

      • Pete
        Mikko kirjoitti:

        Oletko mielestäsi eri asemassa verrattuna sellaisiin työttömiin jotka eivät saa ansiosidonnaista? Jos olet niin miksi?

        Kyllä sinulla on väärä tieto siitä, että ansiosidonnaisen päivärahan saajalle ei tarjottaisi työvoimatoimiston palveluja.
        Muista, että mikäli sinulla on ammatillinen koulutus ja riittävästi työkokemusta alallasi, niin sinua koskee ns. 3 kuukauden ammattisuoja eli sillä ajalla sinulle tarjotaan oman alasi töitä. Ammattisuojan jälkeen asia on jo toinen.
        Tilastollisesti henkilöillä on paremmat edellytyksen työllistyä mikäli työttömyys ei pitkity.
        Työnantajat eivät tee eroa oletko ansiosidonnaisella vai työmarkkinatuella.
        Saadessasi työvoimatoimistosta ilmoituksia katso otsikkoa. Mikäli lukee, että kyseessä on tiedote, niin silloin sinun ei tarvitse reagoida. Mutta jos vastaat tiedotteeseen ja sinut esim työpaikkaan tai kurssille valitaan, on sinun mentävä, koska jälkikäteen et tiedotteeseen voi vedota.
        Aina kun kyseessä on OSOITUS, niin se vaatii reagointia.
        Olen itsekin saanut työkkäristä postia, ollut haastatteluissa jne... ja kaikki on ainakin minun kohdallani ollut asiallista. Jos koet kärsineesi vääryyttä ja sinulla on asiasta perustelut, niin ota yhteyttä ao työvoimatoimiston johtajaan.

      • työtön
        Pete kirjoitti:

        Oletko mielestäsi eri asemassa verrattuna sellaisiin työttömiin jotka eivät saa ansiosidonnaista? Jos olet niin miksi?

        sillähän se ansiosidonnainen aina menee sitä pitemmäksi mitä se käy niitä kursseja niin varmaan vituttaa paljon vähempi niitä käydä kuin sellaisen joka ei koskaan ole saanut ansiosidonnaista, kuten minä.
        vaikka (tekstistä päätellen) pätevyyttä olisi melkein alalle kuin alalle enemmän, työn saamiseen ei pätevyys vaikuta millään lailla kun ei ole suhteita.

      • Herää hölmö
        Neuvokki kirjoitti:

        Kyllä sinulla on väärä tieto siitä, että ansiosidonnaisen päivärahan saajalle ei tarjottaisi työvoimatoimiston palveluja.
        Muista, että mikäli sinulla on ammatillinen koulutus ja riittävästi työkokemusta alallasi, niin sinua koskee ns. 3 kuukauden ammattisuoja eli sillä ajalla sinulle tarjotaan oman alasi töitä. Ammattisuojan jälkeen asia on jo toinen.
        Tilastollisesti henkilöillä on paremmat edellytyksen työllistyä mikäli työttömyys ei pitkity.
        Työnantajat eivät tee eroa oletko ansiosidonnaisella vai työmarkkinatuella.
        Saadessasi työvoimatoimistosta ilmoituksia katso otsikkoa. Mikäli lukee, että kyseessä on tiedote, niin silloin sinun ei tarvitse reagoida. Mutta jos vastaat tiedotteeseen ja sinut esim työpaikkaan tai kurssille valitaan, on sinun mentävä, koska jälkikäteen et tiedotteeseen voi vedota.
        Aina kun kyseessä on OSOITUS, niin se vaatii reagointia.
        Olen itsekin saanut työkkäristä postia, ollut haastatteluissa jne... ja kaikki on ainakin minun kohdallani ollut asiallista. Jos koet kärsineesi vääryyttä ja sinulla on asiasta perustelut, niin ota yhteyttä ao työvoimatoimiston johtajaan.

        Missän vaiheessa kukaan ei ole maininnut etteikö palveluja saisi. Aivan turha mussuttaa, kyse on siitä, että virkaloiset ahdistelevat yrityksiä, tyttömiä sekä työtötekeviä. Jumankilvat, tuollaisille mussuille ei hepolla haluta myydä edes maitoa kaupassa.

        Virkaloiset oikeaan työhön!

    • tyu

      ootappa kun alkavat laittaan sua kaikenlaisille muille hyödyttömille kursseille. sitten kun yrität ehdottaa "mitäs jos vaikka ees tolle eikä tälle jos jollekin kurssille on mentävä" niin tulee pitkä saarna miten tyhmä ja yksinkertainen olet (vaikka paperilla olisi mukana että kurssin asiat on hallittu jo pari vuosikymmentä sitten)

      • Työtön2

        Parempi siis aikuisen ihmisen on olla ite aktiivinen ja hakea sellaisiin mitkä itseä kiinnostaa ja mitkä auttavat saamaan töitä. Pakko on kamalaa niin aikuisille kuin lapsillekin.
        Osaaminenkin vanhenee. Jos on pitkään työtön niin ammattitaito katoaa vähitellen. Samoin on tiedon laita eli jos on käynyt kurssin / koulun kauan sitten niin tiedot vanhenee ja lisäksi katoavat päästä.
        Hyvä keino säästää 500 päivää on todellakin kurssejen käyminen.

    • Mikko

      Lisätään tähän häiriköintiin senvertaa, että työvoimatoimiston patistelu ja ahdistelu ei ole muuta kuin kiusantekoa. Mikäli listoilta on muutama työhaluton, niin tuskin se nyt kenellekkään eduksi on, että työkkäri pelaa armejan säännöillä = yksi mokaa ja kaikkia rangaistaan. Oletetaan, että toistuva turha yhteydenpitovaatimukset perustuisi lakiin, ei näillä toimenpiteillä edistytä. Häiriköinti voi olla jopa mielekkään kurssittautumisen este eikä suinkaan etu.

      Työkkäri voisi palvella minua sukimalla helvetin persläpeen elämästäni joksikin aikaa. Saatanan mätävitut kun työntää itsensä välikädeksi päiväraha järjestelmään ja mussuttavat, että mene töihin jos ei kiinosta. Paskiasille ei riitä vaikka jättäisi tuhannen hakemusta miljoonaan yhtiöön. Viimekertainen työkkärikurssittaja patisteli töihin, sanoi miten olisin ihminen jonka pitäisi tehdä töitä. Näillänäkymin kukaan ei ole halukas maksamaan palkkaa joten viilataampa työttömyysajalla työkkäri toimivaksi ja tehdään laki joka estää työkkäriä häiriköimästä työttömiä.

      • uskomatonta

        Jos Mikko tollaista kieltä käytät sosiaalisessa kanssakäymisessä niin en ihmettele miksi et työpaikkaa saa. Todennäköisesti tulet olemaan ikuisesti yhteiskunnan loiseläjänä.

      • Ho hoo!

        Niin se vaan on Mikko, että mikäli aiot saada päivärahaa, on sinun toimittava työvoimatoimiston määräämällä tavalla.
        Työkkäri taas toimii lakien ja asetuste, työministeriön jne määräämällä tavalla.
        Työttömänä oleminen ei ole palkallista lomaa....
        Asenteesi omaavat ihmiset aiheuttavat työttömyysturvan heikennykset.
        Jos haluat, että työkkäri ei "häiritse" sinua, niin katkaiseppa työnhakusi.... ja samalla katkeavat päivärahasi, mutta eipä kukaan "kiusaa" sinua.

      • Mikko2

        Lopettaa koko lafka ja vastaavasti vähentää veroja, säästyisi miljardeja rahaa ja kun ei tuhlaisi niitä muualle, syntyisi työpaikkoja (koska säästyneet rahat käytettäisiin pääasiassa kotimarkkinoilla)

      • Mikko2
        uskomatonta kirjoitti:

        Jos Mikko tollaista kieltä käytät sosiaalisessa kanssakäymisessä niin en ihmettele miksi et työpaikkaa saa. Todennäköisesti tulet olemaan ikuisesti yhteiskunnan loiseläjänä.

        Kaltaisesi kyrvät jotka iloitsee toisten työttömyydestä tulisi ampua.

      • Mikko2
        Ho hoo! kirjoitti:

        Niin se vaan on Mikko, että mikäli aiot saada päivärahaa, on sinun toimittava työvoimatoimiston määräämällä tavalla.
        Työkkäri taas toimii lakien ja asetuste, työministeriön jne määräämällä tavalla.
        Työttömänä oleminen ei ole palkallista lomaa....
        Asenteesi omaavat ihmiset aiheuttavat työttömyysturvan heikennykset.
        Jos haluat, että työkkäri ei "häiritse" sinua, niin katkaiseppa työnhakusi.... ja samalla katkeavat päivärahasi, mutta eipä kukaan "kiusaa" sinua.

        Ei ongelma ole kävijän asenne vaan vittumaiset lehmät jotka siellä on töissä ja kusipäät kuten sinä jotka tulisi ampua. Helppoa se on haukkua työtöntä mutta veikkaanpa ettei tuollaisella haukkumisella töitä löytyisi, et osaa tehdä mitään, et osaa ajatella, olet täysin hyödytön toisia haukkua ihminen, josta on muille haittaa.

      • Työtön itsekin
        Ho hoo! kirjoitti:

        Niin se vaan on Mikko, että mikäli aiot saada päivärahaa, on sinun toimittava työvoimatoimiston määräämällä tavalla.
        Työkkäri taas toimii lakien ja asetuste, työministeriön jne määräämällä tavalla.
        Työttömänä oleminen ei ole palkallista lomaa....
        Asenteesi omaavat ihmiset aiheuttavat työttömyysturvan heikennykset.
        Jos haluat, että työkkäri ei "häiritse" sinua, niin katkaiseppa työnhakusi.... ja samalla katkeavat päivärahasi, mutta eipä kukaan "kiusaa" sinua.

        Hyvin kirjoitettu.

      • mitäpä
        Mikko2 kirjoitti:

        Lopettaa koko lafka ja vastaavasti vähentää veroja, säästyisi miljardeja rahaa ja kun ei tuhlaisi niitä muualle, syntyisi työpaikkoja (koska säästyneet rahat käytettäisiin pääasiassa kotimarkkinoilla)

        Mitäpä jos emme lopettaisikaan työkkärin toimintaa vaan yksinkertaisesti lahtaisimme kaltaisesi pikku pullasorsat? Olen pidemmän aikaa pohtinut mitä tämän yhteiskunnan pohjasakalle voisi tehdä, joukkoon kuuluvat "vapaaehtoiset" työttömät, narkkarit, alkoholistit ja muut vastaavat nykyajan spitaaliset.
        Vaihtoehto 1) vuokratyöhön Aasian hiilikaivoksiin, tuotto valkoselkätikan suojeluun
        2) lahdataan ja käytetään polttomateriaalina energiantuotannossa 3)tai vähintään eristetään kaukaiselle saarelle mätänemään nälkäänsä keskenään jos eivät opi omavaraistaloutta.

        Vapaaehtoiset työttömät = kaikki mulle-heti tänne ja mitään minkään eteen tekemättä. Ainut mitä kaltaisesi ihminen pystyy tässä maassa parantamaan on nostaa itsemurhalukua yhdellä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe