Pelottaa yrittää

Älä ihmeessä estä itseltäsi onnea onnettomien kokemusten takia! Eroihin on aina monta syytä, ja tuskin samat syyt seuraavassa suhteessa vaikuttavat. Niin paljon erotaan eikä tarvitse olla vikaa ihmisissä itsessään, jos vain ei sovita yhteen, jompikumpi muuttuu tai toinen ei olekaan valmis sitoutumaan. Jos teillä nyt menee hyvin niin iloitse tästä ajasta miettimättä edes miten myöhemmin käy. Jos joskus tulee ero, älä sittenkään syyttele itseäsi vaan huomaa että siitäkin pääsee yli ja uudet vaihtoehdot odottavat, kyllä niistä joku sopii sinulle.

Juuri oma epävarmuutesi voi olla kestävän suhteen este, päätä siis uskoa että olet ihana ja sinua kannattaa rakastaa, ja jos joku ei rakasta niin on tyhmä.

kannattaa yrittää luottaa siihen uuteen,exän käytös tulee olemaan aina samanlaista eikä teillä olisi muutenkaan mitään yhteistä!

Mulla oli itselläni tulla seuraavalla sivulla oma juttu ja luin tän sun juttusi... Meillä on sama ongelma...
Itsekkin pelkään ruveta uuteen suhteeseen, nyt pahasti näyttää siltä että olen huomaamattani jo ajautunut siihen että joko sydän särkyy tai hyvin käy... Pelottaa kauheasti että ero tulee, mutta nyt on myöhäistä murehtia sitä.
Kai tässä elämässä sitten se riski on otettava ellei sitten ihan vanhaksipiiaksi jää. Eipä sekään niin hohdokas vaihtoehto ole... Monen monituista vuotta sinkku elämää jo takana:/
Mutta toivon sulle parasta siskoseni, kyllä me pärjätään kun ei liikaa mietitä, KAI?!
Eipä sille vaan mitään mahda että mietitään, toivottavasti meillä on vaan hyvät miehet jotka ymmärtää tän epävarmuuden!!

Että eroamiseen tarvitaan aina kaksi ihmistä! Eli tuolloin vika on molemmissa ja syitä on todella monia.

Menneisyyteen voi olla turvallista tuudittautua, mutta kunhan tietää että se hautaa helposti kokonaan mukaansa. Mennyt on mennyttä, ei sitä kannata raahata mukaansa tulevaisuuteen. Jokaisella se vie oman aikansa, mutta liika on liikaa, siirrä menneet muistolaatikkoon ja nosta pää pystyyn. Äläkä syyttä suotta kurita itseäsi. Tulevaisuus odottaa, älä sitä turmele muistojen möröillä! ;)

Edellinnen suhde (avio) päättyi myrskyisesti ja vielä välillä laineet keinuvat. Sain turpaan niin että henkikulta on lähellä poistua. Monta kertaa olen miettinnyt mikä minussa oli niin ärsyttävää että päädyttiin tilanteeseen mikä hakaamisen aiheutti. Se pelko on välillä vain niin voimakas.

Avioliiton alussa ex oli todella huomaavainen ja ihana. Mutta muutamassa vuodessa jokin minussa toi hänelle niin suuren katkeruuden että sain siitä maksaa kovan hinnan, hakaamisen yhteydessä vauvani kuoli masuun. Siitä toipumien ( henkinen ) on ollut työn ja tuskan takana. Pelkään että menneisyyden haamut nostavat jälleen päätä.

Uudelle kaverille en ole kyennyt kertomaan mistä homma kiikastaa. Mutta hänen pyrkimys saada suhteemme syvemmälle tasolle tuo hirvittävän paniikin yksin jäädessä. Vieläkin siis asiasta puhuminen ahdistaa ja ihmisten tuomio on musertava. Kaikki kysyvät miksi annoin tilanteen mennä niin pitkälle, miksi vaaransin vauvan hengen, oliko mies tärkeämpi kuin oma vauva. Jokaisen kysymyksen jälkeen vaivuin yhä syvemmälle syyllisyyteen ja tunsi itseni yhä uudestaa huonoksi.

Pidän tästä miehestä todella paljon, jonka takia en halua tehdä mitään muutoksia. Haluan pitää tämän tilanteen. Pitää mies ilman että muutamme yhteen ( ei ala ahdistamaan miestä ).