kerroin työkaverille tunteistani häntä kohtaan, mutta hänen tunteensa eivät olleet samalla tasolla. Töissä jatkamme molemmat samalla tavalla pienellä flirtillä kuin ennenkin, ilman sen kummempia odotuksia tai ahdistuksen tunteita.
0Äänestä
uskalsit
kerroit ja tilanne on ok.Joskus oikein naurattaa miten pienestä kaikki juorut työpaikalla lähtevät. Kai se on ettei kaikilla ole sitä omaa elämää ja kytätään vain muitten tekemisiä ja puututaan toisten asioihin. Jo pieni lapsi osaa valita seuransa, miksei siis töissä käyvä aikuinen. Kun kaikkien kanssa ei ole samalla aaltopituudella eikä tarvikkaan.Huulenheitosta ja pienestä flirtistä on pitkä matka romanssiin.Niin,vain mielikuvitus rajana!
0Äänestä
niinkö?
vai miksi täällä kirjoitella?
0Äänestä
heilaton helluntaina
Tarkoitus ei ole mitenkään "mainostaa" kirjoitustani, mutta kirjoittelin kokemuksiani jo toisaalle tällä keskustelupalstalla. Alla on linkki:
Juttu on tuore, joten en osaa sanoa tarkkaan vaikutuksista. Tuntuisi kuitenkin, että molemmat voivat jatkaa töitänsä normaalisti tunnustuksestani huolimatta. Aika samanlainen kokemus siis kuin ensimmäisessä vastauksessa.
0Äänestä
tallessa
Jatkaisin eteenpäin ylpeänä rohkeudestani ja siitä, että seurasin tunteitani. Surullisempaa kai olisi tuntea paljon koskaan sitä kertomatta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kerroin työkaverille tunteistani häntä kohtaan, mutta hänen tunteensa eivät olleet samalla tasolla. Töissä jatkamme molemmat samalla tavalla pienellä flirtillä kuin ennenkin, ilman sen kummempia odotuksia tai ahdistuksen tunteita.
kerroit ja tilanne on ok.Joskus oikein naurattaa miten pienestä kaikki juorut työpaikalla lähtevät. Kai se on ettei kaikilla ole sitä omaa elämää ja kytätään vain muitten tekemisiä ja puututaan toisten asioihin. Jo pieni lapsi osaa valita seuransa, miksei siis töissä käyvä aikuinen. Kun kaikkien kanssa ei ole samalla aaltopituudella eikä tarvikkaan.Huulenheitosta ja pienestä flirtistä on pitkä matka romanssiin.Niin,vain mielikuvitus rajana!
vai miksi täällä kirjoitella?
Tarkoitus ei ole mitenkään "mainostaa" kirjoitustani, mutta kirjoittelin kokemuksiani jo toisaalle tällä keskustelupalstalla. Alla on linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000011&posting=22000000035097471