Alkaako elämä yliopistossa? Löytääkö yliopistosta oikeasti paljon kavereita ja sieluntovereita, ja onko vapaa-ajalla paljon tekemistä/menoa tarjolla?
Uusi elämä? Yliopisto?
lukiojumittaja
133293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itselläni lukiossa oli tylsää, ja elämäni ei ollut tuolloin muutoinkaan aktiivista.
Yliopistossa taas opiskelu on monin verroin kiinnostavampaa ja antoisampaa, olen löytänyt paljon enemmän kavereita (jotka ovat vielä samanhenkisiä) sekä elän myös yleensä ottaen huomattavasti aktiivisemmin. Opiskelijatoimintaa on paljon.
Tällainen on mahdollista, mutta se edellyttää omaa aktiivisuuttasi: osallistu tapahtumiin, pyri tutustumaan ihmisiin jne. Itse muutin pois kotoa toiselle puolelle Suomea, joten sitäkin kautta oli suorastaan pakko aktivoitua.
Myös yliopistolla ja paikkakunnalla on tietysti merkitystä siihen, miten toimintaa ja erilaisia mahdollisuuksia on tarjolla. En viitsi alkaa rankkaamaan, mutta voin sanoa, että "koolla on väliä". Olen opiskellut kahdessa yliopistossa.
Tuota tuota... Sanoisin, että ihmiset ovat huomattavasti vähemmän vammaisia yliopistossa ja sieluntovereiden löytäminen on hyvinkin mahdollista. Menoja on tarjolla melko lailla, mutta eivät ne aina kovin mielenkiintoisia tilaisuuksia ole. Kerta kaikkiaan parempaa kuin lukiossa joka tapauksessa. Odottelen vielä oikean elämän alkua, mutta yliopisto on toden totta osoittautunut oikeaksi tieksi.
Itselläkin lukiossa elämä on aivan yhtä suoraa sydänkäyrää, ihan kuollutta. Siispä hyvinkin paljon odottelen yliopistoa. Paljon plussaa oon ainakin kuullut :)
Toisilla aloilla ja varsinkin isoissa kaupungeissa klikkiydytään voimakkaasti heti ensimmäisenä vuonna, ja jos ei heti fuksivuonna ole aktiivinen, voi tippua ulkopuolelle.
Suosittelen lämpimästi siis osallistumaan kaikkeen fuksitoimintaan, myös juopotteluun, avoimesti ja innokkaasti, sitten se ystäväpiiri pienenee ja paranee helpommin opiskelu-uran jatkuessa omantyylisemmäksi.
Siksi siis jäin ulkopuolelle, kun en juo enkä tupakoi.
Vähän shokkina tuli ensimmäisenä opiskelupäivänä, että piti mennä fuksiryhmässä jonnekin baariin keskustelemaan opiskeluasioista. En lähtenyt,
Seuraavalla viikolla saunabileisiin, en lähtenyt myöskään... Joten kai tässä on lopputulos, neljäs vuosi menossa eikä yhtään kaveria...
Kai pitää hyväksyä sen, ettei tässä elämässä ilman päihteitä pärjää. Mutta ei oikein huvita kavereiden takia alkaa polttamaan ruohoa, mieluummin olen loppuelämän sitten yksin.
Suomalainen kulttuuri vain on sellaista, että ylennykset, sisäpiirit yms hoidellaan baareissa ja saunailloissa. Kun pääset ihmisen kanssa baariin, olet jo pitkällä suhteen muodostamisessa. Jos tätä faktaa ei halua niellä, jää niuhohikipingon maineeseen, saa tehdä töitä kuin koira ilman ylennyksiä jne.
Kukaanhan ei pakota juomaan baarissa. Kunhan olet viihtyvän näköinen, rattoisa, rento, ja välillä sopivalla tavalla "avaudut" jotta vastavuoroisuus säilyy, voi aivan hyvin kuulua porukkaan. Itselläni on parikin lähes absolutistikaveria, jotka ovat vain opetelleet oikean sosiaalisen käyttäytymisen, eikä kukaan huomaa heidän juopumattomuuttaan illan mittaan. Itseltä se tietysti vaatii paljon, katsella toisia humalassa, mutta menestyksen eteen täytyy tehdä töitä ;-)
Jotenkin helpottavaa kuulla, että on muitakin saman kokeneita. Minulla on ollut melko rankka historia päihdevanhempien lähellä, joten näen ehkä sen(kin) takia dokaamisen ja biletyksen funktion hiukan eri tavalla kuin monet opiskelijatoverini.
Olen yksi niistä biletyksestä poisjättäytyneistä, sillä ainakin omalla vuosikurssillani kaikki yhteinen tekeminen on tavalla tai toisella liittynyt dokaamiseen ja/tai "iloisiin nolausleikkeihin". Kyseessä ylipistossa opiskeltava ihmistiede, opiskelijat lähinnä nuoria tyttöjä, erittäin motivoituneita ja hyvin opinnoissa pärjääviä.
Ilman kavereita en tosin ole jäänyt ja tulen dokausporukoidenkin kanssa ihan hyvin toimeen. Kieltämättä silti vähän harmittaa kun oli ennen opiskelujen alkua ruvennut jo itsekin uskomaan siihen hehkutukseen, että kun oman alansa löytää, niin löytää myös samanhenkistä porukkaa. Mutta näillä mennään.
Voimia sinulle, et ole yksin.
Eka vuosi opiskelua melkein takana. Jäin täysin ulkopuolelle kaveripiireistä. Tosiaan parissa kuukaudessa oli jo ihan klikkiytynyttä, siinä vaiheessa on vaikea enää päästä sisään mihinkään. Syynä se että en halunnut osallistua opiskelijarientoihin, koska kaikki oli vain ryyppäämistä. Itse olen hiukan vanhempi ja tuli nuorempana ryypättyä ihan tarpeeksi = ei enää kiinnosta. Olen myös ollut pettynyt, miten vähän samanhenkisiä ihmisiä yliopistolla onkaan. Eniten ihmisiä kiinnostaa ryyppääminen ja bileet, ei henkevämpää juttuseuraa paljon löydä.
Lukiosta suoraan yliopistoon menin, mutta ryyppääminen yms. ei ole koskaan kiinnostanut eikä kavereiden kännäämisen katselu. Yksi vuosi takana ja kertaakaan en opiskelijabileissä ole ollut. Myönnän kyllä, että minulla on vahvat mielipiteet siitä, miten tylsää ja turhaa viinan kanssa läträäminen on. Mietin monesti, että eikö näillä tosiaan ole mutta elämää kuin istua baareissa?
Yliopistossa minulla on tasan yksi hyvä ystävä ja siitä olen kiitollinen. Lisäksi muutama moikkaustuttu, mutta mitää kunnollisia suhteita en ole pystynyt solmimaan (lukuunottamatta tuota yhtä ystävää)
Lukiossa oli muutama hyvä kaveri ja sitten noita puolituttuja. Sama meno yliopsitossa, muutama hyvä kaveri tuli saatua, loput olikin sitten känni-kavereita.
Yhtään ystävää lukiossa, eikä myöskään yhtään kaveria yliopistossa. Muutaman tyypin tunnen etunimellä, mutta en voi kutsua niitä edes puolitutuiksi.
PS: Neljäs vuosi yliopistossa.
Lukiossa minulla oli paljon ystäviä, löysin heti oman porukkani siitäkin huolimatta että menin sinne kesken lukuvuoden.
Yliopistossa taas olen jäänyt yksin. Elämäntilanteen takia en alussa ehtinyt rientoihin mukaan ja nyt lähtemiskynnys on tietysti noussut. Ihmiset joiden kanssa olen jutellut ovat ihan ok, mutta itseni typpisiä en ole löytänyt. Eri luennoilla on eri porukat (no yllätys) eikä senkään takia saa mitään hyvää syytä lähteä juttusille. Juon ja poltan mutta eipä tuo kuin korkeintaan omaa mielentervettäni auta.
Opiskelu itsessään on hirmu mielenkiintoista.
Sanoisin siis että jos kohtaat mielenkiintoiselta tuntuvia ihmisiä heti kättelyssä niin kannattaa lähteä eri tapahtumiin mukaan, vaikka vaan hengaamaan ja pyörittelemään sormiaan kun muut juovat. Kyllä siitäkin aika hyvää juttua saa kehittymään. Toisaalta on myös mahdollista että esim. järjestötoimintaan osallistumalla tai muuten vaan jonkun sielunveljen luennolla tapaamalla kehittyy näitä suhteita.
Lukiossa oli hauskempaa. Yliopistossa on paskamaisen jäykkä ja paskantärkeä fiilis. Hirvittä kilpailu joistakin vitun tenttituloksista, mutta ne onkin ainoat asiat jotka ketään toisissa kiinnostaa.
Jonkintasoisia tuttavia varmaan saa, jos jaksaa juosta tutustumisilloissa jne, itse en saanut.
Hirvittävä pettymys. Voi tietysti olla, että asenteeni oli paska, koska en päässyt Helsingin yliopistoon vaan lahjattomuuttani ja kurssittamattomuuttani päädyin jonnekin perkeleen maalle.
Ei muuta.