Mistä saitte voimaa lopettaa raastavan ja toivottoman suhteen?Minusta tuntuu että mieheni on tehnyt suunnilleen kaikki "pahat Teot"mitä suhteessa voi toiselle tehdä.Esim.elää kaksoiselämää,sortuu viinaan turhan usein,väkivaltainenkin on ollut minua kohtaan.Järjellä ajatellen suhteemme on aivan toivoton,mutta sydän sanoo toisin.Rakastan häntä.Hullu taidan olla,typerä ja ehkä roikkujatyyppiäkin,sen tiedän,mutta miten te oikeasti,te vuosia vaikeassa suhteessa eläneet tajusitte vihdoin lähteä eri teille?Päivittäin tunnen olevani ei-rakastettu,ei-haluttu ihminen.
mistä saitte voimia?
voimaton
91491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kanssa yli kymmenen vuotta vaikeassa suhteessa aina vaan mietin että en voi lähtee lasten takia,mut onneksi tajusin lopulta poistuu kuvioista ja tänäpäivänä olen onnellinen että järki tuli päähän.Siis suosittelen kanssa että jos on noin vaikeeta ajattele itseäsi miksi kestää tollaisia juttuja on parempi olla vaikka yksin kuin huonossa suhteessa.Kaikea hyvää jatkossa vaan :=)
Välillä mietin itsekseni kumpi mahtaa sattua enemmän,tämä nykyinen tilanne vaiko se edessä häämöttävä ero.Ehkäpä joku päivä mäkin saan sén lopullisen sysäyksen alkaa uusi elämä.Kaikkea hyvää myös sinulle Juha
vaan ja koitappa jaksaa kyllä se siitä iloksi muuttuu niin mullakin :=)
mies juo liikaa ja just silloin ku sille sopii. ei käy päälle mutta uhoaa ja ölyää muuten kännipäissään.. nyt sitten jäi 2vko sitten kiinni yhteydenpidosta toisiin naisiin.. en tiedä, kuinka paljon pitää tapahtua ennenkuin tajuan lopetaa tämän, kun jatkuvasti on ahdistava olo. ei voi luottaa. viimeaikoina on mennyt ruokahalut ja yöunet. silti vain toivon että ottais mut syliin ja kaikki ois hyvin,. hullu!!!!!
Ihmiset miettivät liikaa eron onnistumista ja lähtöä. Elämässä on uusia tilanteita, opiskeluun lähtö jne. Ero on aivan vastaava.
Otat irtioton entisestä, aloitat uuden tilanteen. Vaikeata on, mutta kaikesta selviää ja jos suhteessa on hyvää ollut kuten yleensä niin tottakai sitä välillä kaipaa. Joskus pahan määrä on sellainen että on parempi erota. Aikaraja voi olla yksi tapa lopetukseen, itselläni oli aina rahasta kiinni että en uskaltanut lähteä. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni, hommasin asunnon ja vain lähdin. En ole katunut, elämä voi oikeasti olla mukavaa ja voi tuntea itsensä halutuksi ja rakastetuksi ihmiseksi.
Mikset eroasi? Sinunlaisissa tapauksissa ero on varmasti loppupeleissä aina hyvä asia. Muutaman sinunlaisesi tapauksen tiedänkin ja he ovat tällähetkellä paaaaljon onnellisempia, koska erosivat aikoinaan. Sinulla on yksi elämä, miksi tuhlata se tuollaiseen ??
onhan minulla paljon näitä eroa puoltavia asioita ja taas asioita jotka painavat vaakakupin toista puolta,tekevät lähdön vaikeaksi.Esim tuntuu itsekkäältä teolta "rikkoa lasteni perhe" ja ihan pelkkä "sosiaalinen häpeäkin"pelottaa.En itse mitenkään todellakaan väheksy eronneita ja yksinhuoltajia,mutta tiedän että osa ihmisistä edelleen väheksyy,tavallaan ei vaan haluaisi luovuttaa,näyttää ympäristölle epäonnistumistaan. En esimerkiksi ole kertonut kellekkään ystävälleni näistä ongelmistani ja ajatuksistani.Rahallisesti en onneksi miehestä ole riippuvainen,joten sen kannalta uskoisin kyllä pärjääväni. Suurin syy tässä suhteessa roikkumiseen taitaa kuitenkin olla tämä minun rakkauteni,jota minä hullu edelleen tunnen sikamaisesti käyttäytyvää miestäni kohtaan.Hullu olen,tosiaan,mutten näköjään ainut hullu ;) Kiitoksia kaikille asiallisista,ihanista kannanotoistanne ja antakeehan palaa lisää,asian tiimoilta. PS.Siitä mieheni väkivaltaisuudesta vielä...Hän ei ole koskaan lyönyt minua vaan väkivalta on sellaista paikallaan pitämistä käsistä tai hiuksista niin että sattuu,mutta nämä muutamat tilanteet ovat saaneet minussa heräämään pelon:jos se tekee noin,mitähän se tekee seuraavaksi?
Tilenteesi ei kyllä helppo ole.
Rivien välistä olin ymmärtävinäni, että syyttelet itseäsi? Se on pahinta mitä itsellesi voit tehdä.
Toista ihmistä emme voi muuttaa, niin yleensä koetamme sitten muuttaa itseämme. Sellainen tekee sairaaksi pitemmän päälle.
Loppupeleissä lapsillekin on parempi, että vanhemmat ovat onnellisia ja tasapainoisia. Sinä kärsit tilanteestanne ja usko pois lapsetkin kärsivät tahollaan. Lapsilla on uskomattomat tuntosarvet, he aistivat tilanteita... tekevät omia johtopäätöksiään.
Eikös Raamatussa sanota jotain, että "Paljon se kärsii, paljon se katsoo". Rakkaus nimittäin. Mikä on sinun rajasi, sitä en tiedä, mutta muista ajatella itseäsikin!
Minulle kävi näin: Ensirakkauteni osoittautui lopulta väkivaltaiseksi sekä henkisesti että fyysisesti. Minun oli todella vaikeaa lopettaa suhde, koska rakastin häntä täydestä sydämestäni. Lopulta pääsin irti, varmaankin pelkästään siksi, koska olin niin ylpeä, enkä kestänyt enää sitä nöyryytystä, että hän kohteli minua huonosti. Muutaman kuukauden ikävä oli aivan sietämätön. Lopulta kuitenkin tajusin, että itse asiassa vihaan häntä ja sitä, mitä hän oli minulle tehnyt. En halunnut kostaa hänelle tai mitään sellaista, mutta hänen ajattelemisensakin sai minut vapisemaan raivosta. Muutamassa vuodessa nekin tunteet hiipuivat, eikä hänen ajattelemisensa herättänyt enää mitään tunteita. Tästä on varmaan tehty tutkimuksiakin, mutta ihan yksilöllisenä kokemuksena voin sanoa, että väkivaltaisuus aiheuttaa riippuvuutta. Olisi liian rankkaa myöntää itselleen, että on sortunut täydelliseen paskiaiseen, ja siksi on helpompaa "rakastaa" kun tilanne tuntuu kestämättömältä. Pelasta itsesi häneltä! Elämäsi voi tuskin muuttua huonommaksi, ellet sorru toiseen samanlaiseen.