Miten naiset suhtautuisitte ja mitä ylipäätään ajattelette sellaisesta kolmeakymppiä lähestyvävästä miehestä, joka on kunnollinen, raitis, savuton, liikuntaa harrastava, ei-uskovainen, opiskelut opiskellut ja työssäkäyvä, normaalin näköinen ja kokoinen, mutta.... joka ei ole koskaan seurustellut eikä muunkaanlaisia suhteita harrastanut?
Seurustelemattomuuden syitä tällä (tietenkin täysin kuvitteellisella!) henkilöllä voisi olla esim. että ei tykkää käydä baareissa eikä missään "joukkotapahtumissa", ajoittainen kova ujostelu "kiinnostavien" ihmisten läheisyydessä (muuten ei ujo, esim. työssään jatkuvasti tekemisissä uusien ihmisten kanssa), harrastukset pääasiassa yksin tehtäviä (esim. pyöräretkiä, uintia, omatoimimatkailua).
Seurustelemattomuuden syitä tällä (tietenkin täysin kuvitteellisella!) henkilöllä voisi olla esim. että ei tykkää käydä baareissa eikä missään "joukkotapahtumissa", ajoittainen kova ujostelu "kiinnostavien" ihmisten läheisyydessä (muuten ei ujo, esim. työssään jatkuvasti tekemisissä uusien ihmisten kanssa), harrastukset pääasiassa yksin tehtäviä (esim. pyöräretkiä, uintia, omatoimimatkailua).
Vastaukset 11
Vanhimmat
haittaisi, jos mies olisi mukana seurustelussa ja kohtelias naista kohtaan. Aivan ok. Meillä ihmisillähän on erilaisia juttuja, miksei olla seurusteltu tai tuntuu kaikki suhteet epäonnistuvan. Kyllä se päivä paistaa risukasaankin!
Itse oisin voinut kirjoittaa samanlaisen tekstin kuin sinä. paitsi että olen tyttö. Etsinkin miestä jolla on seurustelusuhteita 0 tai hyvin vähän. Ole vaan rohkesati oma itsesi, älä häpeile tilannettasi ollenkaan. Onneksi on vielä olemassa kaltaisiasi miehiä. Vaikutat todella kivalta ja symppikseltä tyypiltä, löydät vielä sen oikean. Avoimin mielin vain kesää kohti, hauskaa kevättä ja kesää!
jos ei kertaakaan ole tuossa iässä seurustellut. Tiiän sellasia miehiä useamman. Kaikissa heissä sama vika miksi ei ole seurustellut koskaan on, että eivät vaan saa ketään ja ulkonäkö on ihan kauhea. Naisethan pelästyy.
No kiitti vaan paljon !!!!
että tilanteesi ei ole niin paha kuin se sinusta mahtaa tuntua. Oletko miettinyt mitä piirteitä naisessasi arvostat? Jos sinulla on vankat mielipiteet niistä ominaisuuksista mitä haluaisit seurustelukumppanillasi olevan, yritä päästä tutustumaan hänenlaiseen naiseen ja ole rehellinen tunteistasi. Siitä se lähtee!
Ei se, ettei ole koskaan seurustellut estä mitenkään sitä etteikö voisi löytää sitä oikeaa. Ei tosiaankaan. Moni mukamas löytää jo nuorella iällä, mutta pettyykin karvaasti... Sitä vaan ajautuu suhteessa sellaiseen tilanteeseen ettei siitä enää peräännytä (puhun omasta kokemuksesta) ja erohan siitä seuraa. Minäkin etsin yhä sitä oikeaa ja samaa tekee moni muukin. Joku onnistuu siinä helpommalla kuin toinen.
Tsemppiä! Löydät varmasti sen oikean :)
tuo esimerkki kuvaa meikäläistä aika tarkasti,enkä edes ole kuviteltu henkilö :) Toivosta en ole silti täysin vielä luopunut ehkä se oikea minullekkin löytyy tietäis vaan mistä?
En minäkään ole seurustellut, ja olen nainen.
Minusta ei edes tarvitse keksiä mitään "syitä" asialle ja selitellä, ikään kuin elämän pitäisi mennä kaikilla samanlaisen putken läpi.
Uskon, että seurustelemattomuus on suurempi ongelma ulkopuolisille, jos tämä seurustelematon sattuu olemaan viehättävä. Kumppanittomuus herättää kysymyksiä ulkopuolisessa. Piilo-oletus on, että kaikilla on joku ja kuitenkin niin suuri osa täälläkin pähkäilee kumppanittomuuttaan.
Esimerkiksi, onhan se ihan erilaista tulla tyhjään kotiin kuin kotiin, jossa joku odottaa. Kyllähän sillä tilanteella on paljonkin merkitystä siinä mielessä, että minkälaisten kysymysten kanssa mieli työskentelee.
Ei kaikkia odota kotona kukaan vaikka olisi kumppani. Se on ylitöissä, kaverien kanssa jossain, lenkillä, harrastamassa omia juttujaan, elää esim. työn takia eri tahdissa kuin itse tai sillä on lapset aiemmasta suhteesta ja yhteinen aika on rajallista.
Kysymykseen haittaako se, ettei ole koskaan seurustellut: siinä tapauksessa haittaa, ettei ole ollut elämässään mistään kiinnostunut. Jos on vain velttoillut, sellainen tuntuu henkisesti läskiintyneeltä. Henkinen selluliitti on yhtä turn-off kuin joidenkin mielestä on ulkoinen läski. Tai jos miehellä on tungettelevat sisarukset, äiti tai isä, jotka elävät pojan/miehen kautta, se haittaa. Kuka haluaa mukaan kolmatta pyörää, jolle tämän ihmisen elämä on television saippuasarjan korvike? Kuka haluaa seurustella sellaisen keski-ikää lähestyvän aikuisen kanssa, joka ei ole itsenäistynyt lapsuuden perheestä?
Ja kaikille ei ole olemassa sitä kumppania tai sen löytyminen on epätodennäköistä - elämän realiteetit suhteessa haluamisiin ei ole kohdallaan. Löytäväthän kehitysvammaisetkin ja monella eri tavalla fyysisesti vajaavaiset itselleen seurustelukumppaneita, ovat sosiaalisia, aktiivisia. Jos aikuinen heteromies ei löydä ketään, niin sitten ei varmaan liiku juuri missään tai ei osaa tehdä tulitikusta asiaa sopivassa tilanteessa (tai hätäilee tai painaa päälle tavalla, että naiset lähtee karkuun). Sitten on koko joukko ihmisiä, jotka ovat seksuaalisesti estyneitä, syrjäänvetäytyviä ja/tai arkoja. Väärällä tavalla käyttäytyvä jää muiden jalkoihin tässä pariutumisjutussa. Tällä arkuudella tai ujoudella ei ole mitään tekemistä esim. työminän kanssa, ihmissuhteessa ujo/arka voi olla kovastikin sosiaalisuutta vaativassa ammatissa.
Ei ole epätavallista, että 3-4-kympin hujakoissa mies ottaa loppukirin ja vastoinkäymisistä huolimatta pariutuu :) Yksi löysi elämänsä naisen kaukomailta, toisen löysi samanikäinen sinkkunainen eikä päästänyt karkuun :) Kummallakin on nyt takanaan pitkä aviolitto ja lapsia.
Teoretisoida voi loputtomiin. Jos jotain todella haluaa, niin siihen juttuun on uskottava ja toimittava sen mukaan.
Kiitos kommenteista! Ei ehkä sittenkään kaikki toivo ole vielä menetetty...
Tässä vielä muutamia tarkennuksia ja vastakommentteja:
Olen 10 vuotta sitten muuttanut pois vanhempien luota ja nykyisin tapaan heitä noin parin kuukauden välein. Eli peräkammariongelmaa ei pitäisi olla. Olen muutenkin tottunut elämään itsenäisesti, enkä ole kokenut ongelmaksi tulla illalla "tyhjään kotiin". Sitä vaan sitten ehkä osin tiedostamattakin keksii kaikkea menemistä, liikuntaa yms., ettei sitten pääsisi yksinäisyyden ajatukset liiaksi valtaaman mieltä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö haluaisi löytää sitä elämänkumppania. Todellakin haluaisin löytää, mutta en etsimällä etsi ketään vain löytääkseni jonkun, vaan olen ajatellut hänen tulevan vastaan, jos on tullakseen. Tuntuisi tosi absurdilta lähteä johonkin baariin yrittämään vaan iskeä jotakin satunnaista ihmistä, varsinkin kun ajattelen tietyistä asioista aika konservatiivisesti (= seksi kuuluu vasta vakavaan seurustelusuhteeseen). En ole kuitenkaan uskovainen, joten suviseuratkaan eivät tuntuisi oikein sopivalta paikalta löytää kumppania ! :-)
Tytöt, joista aikojen saatossa olen ollut kiinnostunut, ovat yleensä olleet semmoisia ihan tavallisia, kunnollisia, luonnollisia "naapurintyttöjä". Tai siis minun mielestäni tietenkin ovat olleet hyvin erikoisia, mutta neutraalein silmin tarkasteltuna ihan tavallisia. En siis usko, että ongelma olisi varsinaisesti siinä, että tavoittelisin jotain semmoisia "missejä tai malleja", jotka eivät tämmöisestä tavallisesta koskaan kiinnostuisi. Useimmiten kiinnostukseni kohteet ovat osoittautuneet seurusteleviksi, joten mitään ei ole voinut sitten edes yrittää. Yhdelle tytölle, johon olin aikanaan aivan käsittämättömän ihastunut, olen uskaltautunut kertomaan tunteistani. Hänkin sitten, päin vastoin kuin olin olettanut, kertoi seurustelevansa, mutta suhtautui minuun ja tunteisiini kuitenkin tosi ystävällisesti ja kunnioittavasti. Vaikka nämä "pakit" tuntuivat silloin tosi murheelliselta, niin jollain tavalla se toi kuitenkin lisää itseluottamusta. Nykyään uskaltaisin ehkä jo helpommin mennä kertomaan tunteistani, mutta tuntuu, että ei niitä vapaita tyttöjä oikeastaan enää missään tapaa.
Niinpä, mistä niitä mukavia miehiä tai naisia oikein löytäisi? Tuntuu että kauhean moni kysyy sitä samaa, missä pitäisi oikein liikkua, jos ei tykkää mennä esim. baariin. Ystäväni on kauan haikaillut oman kumppanin perään, mutta ketään ei vaan tahdo löytyä. Yritystä on välillä ollut enempi ja välillä vähempi, mutta tuntuu että moni sanoo tosi rumastikin ettei kiinnosta, jonka seurauksena kaverini itsetunto ei ole paras mahdollinen. Tietenkään pakkeja ei pitäisi ottaa itseensä, koska todennäköisesti vastapuoli ei sitten olisikaan ollut sopiva, kun ei viitsi edes kunnolla tutustua. Mikä ihmisissä nykään oikeen mättää, kun tavalliset normaalit tyypit ei kelpaa?
Minäkään en voi oikein lähteä mihinkään ihmisten ilmoille seuraksi, kun on pieni vauva kotona. Kaverini pitäisi siis löytää samanhenkistä porukkaa harrastamaan/terasseille tai samantien se oikea. Mutta hitto...