Suomessa on paljon fanaatikkoja omanauton merkkinsä puolesta,no sehän on ihan normaalia ja tervettä käytäntöä.Mutta sitten tulee se varjopuoli tästä asiasta.Minun mielestä voitaisiin keskittyä kehumaan vain omaa automerkkiään,eikä moittimaan toisia vaikka heillä on toinen automerkki,jokainen tekee hankintansa kykyjensä ja tarpeitensa mukaan.Itselläni on Ranskalainen menopeli,se on palvellut minua kiitettävästi,mutta siitä huolimatta en mene moittimaan ketään vaikka naapurini ostaisi Venäläisen auton,olemmehan saaneet tehdä hankintamme itsenäisesti.
Ranskassa osataan tehdä autoja.
24
1292
Vastaukset
- 307
tuohon ole lisättävää.Mutta kai ihmiset huonoa oloaan purkavat toisten moittimiseen.
- Matti
Ja taitaa olla niin, että ainakin mielikuvia on eri maiden autojen teknisestä laadusta ja suunnittelusta. Ja osa niistä mielikuvista taitaa olla tilastotiedon tukemaa, esim. Sitikan vikaisuus :( (anteeksi provokaatiota, mutta en ole ihan kokematon ko. merkistä, Xantia 95)
- Scuore sportivo
Taitaa jokainen auto olla laadultaan yksilö.. Merkistä riippumatta. Kaveri on sattuu olemaan myös Xantia '95, hyvin on palvellut 170tkm. ajan. Eräs tuttava taas saa ajella tuoreen Camryn kanssa Autoluojuksen huollon ja kotinsa väliä ahkerasti.. Vaikka eihän japanilaisissa pitäisi vikoja olla? =)
Oma '99 -mallinen Alfa Romeo on palvellut 82tkm. ajan loistavasti.. Vaikka isojen poikien mukaan noissa pitäisi olla jatkuvasti jotain hämminkiä. - imo
mulla taas kokemusta -93 xantiasta, nyt ajettu 220 000 km, enkä kilometriäkään vaihtaisi pois. Erittäin hyvä auto ollut.
- ....
....
- Kai
Panin merkille, että vähintään joka toinen
Saksan rekistereissä ollut turistiauto maassamme
tänä kesänä oli ranskalaista valmistetta.
Siis sakut lomailevat pääosin ranskalaisin
ajoneuvoin.
Sitäpaitsi ranskalaiset ovat tuontiautojen
ykkossijalla saksassa.
Onhan se aikamoinen tunnustus "mersu-audi-bmw"
valmistusmaalta naapurimaansa OSAAMISTA ARVOSTAEN!
Äänestävät noin voimakkaasta rahalla ranskalaisen
autoteollisuuden puolesta!- Germaani
Nyt on tullut sulle kyllä ns.optinen harha..
http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=trendit&article=110504&preview=1&page=2 - pugi
Germaani kirjoitti:
Nyt on tullut sulle kyllä ns.optinen harha..
http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=trendit&article=110504&preview=1&page=2Niin, kyllä näyttäis olevan tuontiautoina lähes poikkeuksetta ranskalainen! 206 jopa aika hyvillä sijoilla!
- Zombie
Ja monessa muussakin maassa. Nykyisten pitkälle automatisoitujen autotehtaiden aikana eittämätön tosiasia on, että merkittäviä eroja ei esiinny silloin kun kotteron valmistamiseen on pantu about sama määrä rahaa. Puhdas kaupallisuus pitää siitä huolen, että ei samalla rahalla pysty myymään selvästi huonompaa paskaa. Ja toisinpäin: jos joku olisi ylivoimainen, tyhminkin tajuaisi jonkun ajan kuluttua hankkia sellaisen.
Mutta maanantaikappaleita esiintyy ja paljon! Perustuu ihan ensi käden kokemuksiin tuttavilta eikä mihinkään yleisiin kaupunkilegendoihin. Eli sikäli tilanne on hankala, että ei sellaista merkkiä löydykään, josta ei huonolla tuurilla voisi saada murheenkryyniä käsiinsä. - Kaahaaja
Periaatteessa voisi ajatella, että oman auton hyvyys ei ole absoluuttinen suure. Autoahan verrataan muihin autoihin. Jos auto on parempi kuin keskimääräinen autotaso, se on hyvä. Muussa tapauksessa se on huono. Jos siis ei ole itsellä varaa hyvään autoon, siitä saa hyvän haukkumalla muita. Jos huonon auton omistaja saa uskoteltua itselleen ja erityisesti muille, että naapurien autot ovat huonompia, oma auto tuntuukin entistä paremmalta - jopa hyvältä.
Tämä sama koskee elintasoa yleensäkin. Jos et pysty parantamaan omaa elintasoasi, keskity huonontamaan muiden elintasoa. Siten oma elintasosi suhteellisesti mitattuna paranee. - siellä osataan kyllä muutakin
Suomalaisilla on hassu tapa - varmaan heikosta itsetunnosta johtuva - ylenkatsoa Ranskaa ja ranskalaisuutta. Pääsyy tähän idiotismiin lienee kuitenkin täydellinen tietämättömyys maasta ja sen kulttuurista. Ja jos jollakulla ei ole varaa kokea ylemmyyttä Ranskan suhteen niin Suomella. Me emme ole oikeastaan millään elämän alueella edes samalla kyvykkyystasolla kuin Ranska. Meillä on tämä yksi kännykkäfirma, mikä on saanut meidät kuvittelemaan olevamme jotain edelläkävijöitä.
- Itsekin keksijä
Siellä keksittiin auto: Serpollet (höyryauto) paljon ennen Benziä. Mutta Benzihän keksi vain polttomoottorin.
Ranskassa keksittiin diesel-moottori. Pariisissa syntynyt ja siellä 19-vuotiaana ensimmäisen prototyypin rakensi Rudolf Diesel.
Yläpuoliset nykyaikaiset auton venttiilit keksi Armand Peugeot.
4-venttiiliä per sylinteri keksi Ernest Henry (Peugeotin insinöörejä, ranskalainen).
Ilmarenkaan keksi Michelinin veljekset. Ensimmäinen henkilöauto jossa oli ilmarenkaat oli Peugeot. Vanteet, sisärenkaan ja vyörenkaan keksi Michelin.
Turvavyön keksi Gustave Désiré Liebau 1903 paljon ennen mersua ja volvoa.
Teräksisen autonkorin keksi Citroen.
Ranskalaiset keksivät ensimmäiset kilpa-ajot, ensimmäisen kilpailun voitti Peugeot.
Ensimmäinen etuvetoinen auto oli Citroen.
Ensimmäinen erillisjousitettu auto oli Peugeot.
Ensimmäinen kaasunestejousitettu auto oli Citroen.
Lyijyakku keksittiin 1859, keksijä ranskalainen Gaston Planté.
Sytytystulpan keksi Étienne Lenoir 1885.
Puolan keksi Masson ja Brequet.
Maalämmön keksi ranskalainen Larderel.
Aurinkoenergian/aurinkovoimalan keksi Mouchot.
Ihminen lensi ensimmäistä kertaa ranskassa, Montgolfierin kuumailmapallolla paljon ennen Wrightin veljeksiä.
Ensimmäisessä maailmansodassa ranskalainen lentäjä Roland Garros keksi ropelinlapojen välistä ampuvan synkronoidun konekiväärin.
Minitel (internetin edeltäjä) ja teksti-tv on ranskalainen keksintö.
Kardaanin keksi Renault.
Kaatuvan takaselkänojan keksi Renault.
Tasauspyörästön keksi Renault.
Nestejäähdytyksen keksi Renault.
Rumpujarrut keksi Louis Renault.
Vaihdelaatikon keksi Renault.
Automaattivaihdelaatikon keksi Renault.
Viulu on ranskalainen keksintö niinkuin flyygeli, harppu ja sähköurut. Säveltämisen ja nuoti keksi Lulli (ranskalainen).
Elokuvan keksi ranskalaiset Lumièren veljekset.
Äänielokuvan keksivät ranskalaiset Baron ja Gaumont. Samoin kuin laajakankaan ja hidastuksen.
Radioaktiivisuuden keksi Pierre & Marie Curie.
Sokeain kirjoituksen keksi Louis Braille 1829, ranskalainen.
Lennättimen keksi Claude Chappe 1791.
Margariinin keksi Hippolyte Mège-Mouriès.
Säilykepurkin keksi Nicolas Appert 1795.
Shamppanjan keksi Dom Pérignon, fransmanni.
Bikinit keksi ranskalainen Louis Rénard 1946.
Housujen sepalus on ranskalainen keksintö.
Ompelukoneen keksi ranskalainen.
Rannekellon keksi Louis Cartier.
Palapeli ja pelikortit on ranskalaisia keksintöjä.
Taxin keksi ranskalainen Nicolas Sauvage.
Bussin keksi ranskalainen eversti Baudry.
Kiväärin pisimen keksi ranskalainen kenraali Bayonnetin taistelutantereella.
Panssarilaiva ja panssariauto ovat ranskalaisia keksintöjä.
Polkupyörän keksi ranskalainen seppä Michaux.
Radiomajakka, pelastusliivit ja tavaratalo ovat ranskalaisia keksintöjä.
Käsialatutkimuksen keksi Jean-Hippolyte Michon.
Korkeusmittari on ranskalaista alkuperää.
Koordinaatit keksi Descartes.
Metrijärjestelmän on ranskalainen keksintö.
Ampere, Pascal, Henry, Bequerel, Guillotin
ELI AUTO, LENTOKONE JA ELOKUVA ovat ranskalaisia keksintöjä. Tuossa seurassa sauna, suomi-konepistooli, molotovin-cocktail ja kännykkä näyttävät säälittäviltä. - crc
Itsekin keksijä kirjoitti:

ELI AUTO, LENTOKONE JA ELOKUVA ovat ranskalaisia keksintöjä. Tuossa seurassa sauna, suomi-konepistooli, molotovin-cocktail ja kännykkä näyttävät säälittäviltä.Ranskalaiset ovat keksineet hitosti muutakin kuin tekniikkaa. Esim. monet lääketieteet ja fysiikan keksinnöt ovat ranskalaisia. Ja vaikka jos katsoo rakentamista, iso osa nykyaikaisen kaupunkirakentamisen tekniikasta on ranskalaista. Esim. betonielementtirakentaminen - tosin ranskalaiset tekivät KAUNIITA betonielementtitaloja jo 1800-luvulla.
Sitä paitsi sauna ei ole suomalainen keksintö, saunoja oli esim. Ottomaanien valtakunta tulvillaan ennen kuin täällä saunan päälle mitään ymmärrettiin. Suomi-konepistooli on vain konepistoolin sovellus, Molotovin cocktail on ollut käytössä iät kaiket maailmalla. Oikeasti suomalaisia ideoita on ehkä vain AIV-rehu, astioiden kuivauskaappi ja tekstiviesti. - ....
Itsekin keksijä kirjoitti:
Siellä keksittiin auto: Serpollet (höyryauto) paljon ennen Benziä. Mutta Benzihän keksi vain polttomoottorin.
Ranskassa keksittiin diesel-moottori. Pariisissa syntynyt ja siellä 19-vuotiaana ensimmäisen prototyypin rakensi Rudolf Diesel.
Yläpuoliset nykyaikaiset auton venttiilit keksi Armand Peugeot.
4-venttiiliä per sylinteri keksi Ernest Henry (Peugeotin insinöörejä, ranskalainen).
Ilmarenkaan keksi Michelinin veljekset. Ensimmäinen henkilöauto jossa oli ilmarenkaat oli Peugeot. Vanteet, sisärenkaan ja vyörenkaan keksi Michelin.
Turvavyön keksi Gustave Désiré Liebau 1903 paljon ennen mersua ja volvoa.
Teräksisen autonkorin keksi Citroen.
Ranskalaiset keksivät ensimmäiset kilpa-ajot, ensimmäisen kilpailun voitti Peugeot.
Ensimmäinen etuvetoinen auto oli Citroen.
Ensimmäinen erillisjousitettu auto oli Peugeot.
Ensimmäinen kaasunestejousitettu auto oli Citroen.
Lyijyakku keksittiin 1859, keksijä ranskalainen Gaston Planté.
Sytytystulpan keksi Étienne Lenoir 1885.
Puolan keksi Masson ja Brequet.
Maalämmön keksi ranskalainen Larderel.
Aurinkoenergian/aurinkovoimalan keksi Mouchot.
Ihminen lensi ensimmäistä kertaa ranskassa, Montgolfierin kuumailmapallolla paljon ennen Wrightin veljeksiä.
Ensimmäisessä maailmansodassa ranskalainen lentäjä Roland Garros keksi ropelinlapojen välistä ampuvan synkronoidun konekiväärin.
Minitel (internetin edeltäjä) ja teksti-tv on ranskalainen keksintö.
Kardaanin keksi Renault.
Kaatuvan takaselkänojan keksi Renault.
Tasauspyörästön keksi Renault.
Nestejäähdytyksen keksi Renault.
Rumpujarrut keksi Louis Renault.
Vaihdelaatikon keksi Renault.
Automaattivaihdelaatikon keksi Renault.
Viulu on ranskalainen keksintö niinkuin flyygeli, harppu ja sähköurut. Säveltämisen ja nuoti keksi Lulli (ranskalainen).
Elokuvan keksi ranskalaiset Lumièren veljekset.
Äänielokuvan keksivät ranskalaiset Baron ja Gaumont. Samoin kuin laajakankaan ja hidastuksen.
Radioaktiivisuuden keksi Pierre & Marie Curie.
Sokeain kirjoituksen keksi Louis Braille 1829, ranskalainen.
Lennättimen keksi Claude Chappe 1791.
Margariinin keksi Hippolyte Mège-Mouriès.
Säilykepurkin keksi Nicolas Appert 1795.
Shamppanjan keksi Dom Pérignon, fransmanni.
Bikinit keksi ranskalainen Louis Rénard 1946.
Housujen sepalus on ranskalainen keksintö.
Ompelukoneen keksi ranskalainen.
Rannekellon keksi Louis Cartier.
Palapeli ja pelikortit on ranskalaisia keksintöjä.
Taxin keksi ranskalainen Nicolas Sauvage.
Bussin keksi ranskalainen eversti Baudry.
Kiväärin pisimen keksi ranskalainen kenraali Bayonnetin taistelutantereella.
Panssarilaiva ja panssariauto ovat ranskalaisia keksintöjä.
Polkupyörän keksi ranskalainen seppä Michaux.
Radiomajakka, pelastusliivit ja tavaratalo ovat ranskalaisia keksintöjä.
Käsialatutkimuksen keksi Jean-Hippolyte Michon.
Korkeusmittari on ranskalaista alkuperää.
Koordinaatit keksi Descartes.
Metrijärjestelmän on ranskalainen keksintö.
Ampere, Pascal, Henry, Bequerel, Guillotin
ELI AUTO, LENTOKONE JA ELOKUVA ovat ranskalaisia keksintöjä. Tuossa seurassa sauna, suomi-konepistooli, molotovin-cocktail ja kännykkä näyttävät säälittäviltä......
- Caleb
crc kirjoitti:
Ranskalaiset ovat keksineet hitosti muutakin kuin tekniikkaa. Esim. monet lääketieteet ja fysiikan keksinnöt ovat ranskalaisia. Ja vaikka jos katsoo rakentamista, iso osa nykyaikaisen kaupunkirakentamisen tekniikasta on ranskalaista. Esim. betonielementtirakentaminen - tosin ranskalaiset tekivät KAUNIITA betonielementtitaloja jo 1800-luvulla.
Sitä paitsi sauna ei ole suomalainen keksintö, saunoja oli esim. Ottomaanien valtakunta tulvillaan ennen kuin täällä saunan päälle mitään ymmärrettiin. Suomi-konepistooli on vain konepistoolin sovellus, Molotovin cocktail on ollut käytössä iät kaiket maailmalla. Oikeasti suomalaisia ideoita on ehkä vain AIV-rehu, astioiden kuivauskaappi ja tekstiviesti.Alan opiskella ranskaa! Kieli kuulostaakin kauniilta! Molotovin cocktailia suomalaiset kyllä käyttivät taidokkaasti, että ei tartte mollata!
- Kimo
Umpikierompaa, omahyväisempää ja itseppäisempää kansaa kuin tuo Gallianonkukkokansa saa etsiä...
- Minäkinkö
Itsekin keksijä kirjoitti:
Siellä keksittiin auto: Serpollet (höyryauto) paljon ennen Benziä. Mutta Benzihän keksi vain polttomoottorin.
Ranskassa keksittiin diesel-moottori. Pariisissa syntynyt ja siellä 19-vuotiaana ensimmäisen prototyypin rakensi Rudolf Diesel.
Yläpuoliset nykyaikaiset auton venttiilit keksi Armand Peugeot.
4-venttiiliä per sylinteri keksi Ernest Henry (Peugeotin insinöörejä, ranskalainen).
Ilmarenkaan keksi Michelinin veljekset. Ensimmäinen henkilöauto jossa oli ilmarenkaat oli Peugeot. Vanteet, sisärenkaan ja vyörenkaan keksi Michelin.
Turvavyön keksi Gustave Désiré Liebau 1903 paljon ennen mersua ja volvoa.
Teräksisen autonkorin keksi Citroen.
Ranskalaiset keksivät ensimmäiset kilpa-ajot, ensimmäisen kilpailun voitti Peugeot.
Ensimmäinen etuvetoinen auto oli Citroen.
Ensimmäinen erillisjousitettu auto oli Peugeot.
Ensimmäinen kaasunestejousitettu auto oli Citroen.
Lyijyakku keksittiin 1859, keksijä ranskalainen Gaston Planté.
Sytytystulpan keksi Étienne Lenoir 1885.
Puolan keksi Masson ja Brequet.
Maalämmön keksi ranskalainen Larderel.
Aurinkoenergian/aurinkovoimalan keksi Mouchot.
Ihminen lensi ensimmäistä kertaa ranskassa, Montgolfierin kuumailmapallolla paljon ennen Wrightin veljeksiä.
Ensimmäisessä maailmansodassa ranskalainen lentäjä Roland Garros keksi ropelinlapojen välistä ampuvan synkronoidun konekiväärin.
Minitel (internetin edeltäjä) ja teksti-tv on ranskalainen keksintö.
Kardaanin keksi Renault.
Kaatuvan takaselkänojan keksi Renault.
Tasauspyörästön keksi Renault.
Nestejäähdytyksen keksi Renault.
Rumpujarrut keksi Louis Renault.
Vaihdelaatikon keksi Renault.
Automaattivaihdelaatikon keksi Renault.
Viulu on ranskalainen keksintö niinkuin flyygeli, harppu ja sähköurut. Säveltämisen ja nuoti keksi Lulli (ranskalainen).
Elokuvan keksi ranskalaiset Lumièren veljekset.
Äänielokuvan keksivät ranskalaiset Baron ja Gaumont. Samoin kuin laajakankaan ja hidastuksen.
Radioaktiivisuuden keksi Pierre & Marie Curie.
Sokeain kirjoituksen keksi Louis Braille 1829, ranskalainen.
Lennättimen keksi Claude Chappe 1791.
Margariinin keksi Hippolyte Mège-Mouriès.
Säilykepurkin keksi Nicolas Appert 1795.
Shamppanjan keksi Dom Pérignon, fransmanni.
Bikinit keksi ranskalainen Louis Rénard 1946.
Housujen sepalus on ranskalainen keksintö.
Ompelukoneen keksi ranskalainen.
Rannekellon keksi Louis Cartier.
Palapeli ja pelikortit on ranskalaisia keksintöjä.
Taxin keksi ranskalainen Nicolas Sauvage.
Bussin keksi ranskalainen eversti Baudry.
Kiväärin pisimen keksi ranskalainen kenraali Bayonnetin taistelutantereella.
Panssarilaiva ja panssariauto ovat ranskalaisia keksintöjä.
Polkupyörän keksi ranskalainen seppä Michaux.
Radiomajakka, pelastusliivit ja tavaratalo ovat ranskalaisia keksintöjä.
Käsialatutkimuksen keksi Jean-Hippolyte Michon.
Korkeusmittari on ranskalaista alkuperää.
Koordinaatit keksi Descartes.
Metrijärjestelmän on ranskalainen keksintö.
Ampere, Pascal, Henry, Bequerel, Guillotin
ELI AUTO, LENTOKONE JA ELOKUVA ovat ranskalaisia keksintöjä. Tuossa seurassa sauna, suomi-konepistooli, molotovin-cocktail ja kännykkä näyttävät säälittäviltä.Eli kehitystä ei ole enää tullut n. sataan vuoteen, nyt ymmärrän nuo ongelmat paremmin.
- ....
.....
- ...
....
- MINÄ
OLET SURKEA PILKUN NUSSIA!!! mene metsään ja pane poroa,vois olla parempaa.
- kake
MINÄ kirjoitti:
OLET SURKEA PILKUN NUSSIA!!! mene metsään ja pane poroa,vois olla parempaa.
Tämä chattisysteemi toimii sillä tavalla hassusti, että viesti jää toisinaan jumiin. Kun lähettää viestin jumiutuneen viestin perään, vaikka sitten pisteitä vaan, jumiutunut viestikin humpsahtaa läpi.
- Minäkinkö
Mutta ne on tehty Eteläeurooppaan, ei Suomeen. Kun kehittelevät vielä Suomessa toimivan version, niin voisin harkita ostamista. Oli ranskis 2 päivää, mutta piti hävittää, kun ei toiminut kovalla pakkasella (-42 astetta).
- EI SAA
OSTAA KUN GRILLILTÄ
- huomaatko itsekkin????
Missä olit silloin kun etsittiin ruudin keksiöitä.Maailma näköjään koki kovia aikoja kun eivät löytäneet,noin uhalla viisasta miestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750