onko muilla lidl:in työntekijöillä sama ongelma, että vuoden ollaan oltu osa-aikaisia ja ne palkkaa uutta väkeä kokoajan mutta ei lisää tunteja vanhoille tai kokoaikaista!liitolle on turha valittaa, ei ne siellä mitään saa aikaisiksi!!!!!
kokoaikaistaminen
2
565
Vastaukset
- kassatyttö
En ole LIDL:in työntekijä vaan keskon alaisuudessa ja olen huomannut saman asian.Itse olen ollut kohta 3 vuotta samassa talossa töissä ja vielä tällaisessa "vastaavan" asemassa.Saan pientä vastuulisää tuntipalkan päälle.Siitä huolimatta olen osa-aikainen työntekijä(vain n.20-25h/vko) ja odottanut että pääsisin kokoaikaiseksi työntekijäksi Kauppiaan aloituksesta,mutta taitaa olla pelkkää haaveilua vaan.Uusia työntekijöitä kyllä palkataan jatkuvasti...ja mua suututtaa kun heillä on toisinaan enemmän työtunteja kuin minulla perheellisellä ja vastaavassa asemassa olevalla!(Kaikki näistä ovat perheettömiä)Itselläni on kaksi lasta ja mies joten ruokittavia suita riittää mutta yritä nyt tällaisella "koiranpalkalla" elättää heitä ja itseään.Miehenikin on ihan hyvässä työssä mutta silti on aina pulaa kaikesta!...Joo ja liittoon on ihan turha ilmoittaa mitään...valitettavasti mitään ei tapahdu vaikka kuinka "paukuttaisi" heitä!
- lara
joo,itse aloitin vastaavan hommat tällä viikolla, tunnit eivät lisääntyneet yhtään! aluepäällikkö vaan sanoo että tällä hetkellä ei mahdollista lisätä tunteja, vilti porukkaa ravaa työhaastatteluissa kokoajan. alkaa mennä usko luottamusmieheen ja varsinkin liittoon, kun mittän muutosta ei tule...no yritetään pärjäillä päivä kerrallaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6568023Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672306Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332228- 1471803
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281302Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131186Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65855Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59841Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7769