MUUTUIN

Ensin ihastuin nuorempaan kauniiseen naiseen. Tuntui niin ihmeelliseltä kun ajatuksemme synkkaavat. Teemme paljon yhteistyötä ja molemmat olemme innokkaita työntekijöitä. Saamme paljon aikaan.
Olemme kiinnostuneita toistemme harrastuksistakin.

Nyt kuitenkin järki voitti. Tästä eteenpäin koetan pysyä totuudessa eli miksi haaveilla nuoresta naisesta jolla on paljon muitakin kavereita.
Miksi tuhlata aikaa moisiin ajatuksiin. Nyt muutun ja ajattelen häntä vain työkaverina.
121004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Noin helppoa vai?

Ajattelit, että itsensä kieltäminen on oivallinen tapa ratkaista ongelmasi, joka on että olet ihastumassa/rakastumassa nuorempaan naiseen?

Sinullahan on tunteita ja pistät ne järjen hihnaan. Heh. Jos tunteet ovat tosia, oikeita, aitoja ne elävät vaikka yrittäisit suitsia niitä kuinka. Miksi? Koska ne on tarkoitettu elettäviksi, koettaviksi. Ne ovat ihmisen osa.

Järki ei tosiasiassa koskaan voita tunnetta. Koska tunne ja järki ovat vain erilaiset elämänhallintajärjestelmät. Jompaan kumpaan voi tukeutua, käytöstään voi hallita ja tekojaan valita, mutta tunteet elävät siitä huolimatta. Ne ovat, koska niillä on tarkoitus. Ja niiden tarkoitus on hyvä, positiivinen.

Se voi olla, että sinulla on tässä aluksi vain kaksi tietä, jossa kummassakin on tuloksena sydämen särkyminen. Toinen on tie, missä olet jatkuvasti lähellä tunteittesi kohdetta, mutta kiellät itsesi. Siitä tulee jokapäiväinen, kipeä kärsimys. Tai toinen on, että katsot kortit - ja tulet ehkä torjutuksi (tai sitten et), mutta pääset vapaaksi elämään. Sitten olet ollut rohkea, säilyttänyt itsekunnioituksesi.

Sinä pidät itsesi kanssa muutosleikkiä, joka ei rakenna sinua. Se ei muuta elämääsi paremmaksi, hyväksi. Luulen, että ihan oikea ratkaisusi voi olla vain eläminen, rohkeus.

Jos kokeilisitkin tunteellista läheisyyttä ihastuksen kohteesi kanssa? Jos tunnustelisit oikeasti voisiko hän rakastua sinuun?

Äänestä
  • monta kaveria että turhaa mun on enää sekaantua.

    Äänestä

  • hki M 40+ kirjoitti:

    monta kaveria että turhaa mun on enää sekaantua.

    Meinaat, että kun toisella on paljon kavereita, se vie sinulta pois rakkauden mahdollisuuden? Eivätkö ne ole vain kavereita? Kaverisuhde = ei kolahda, ei tunteita, ei rakkaussuhteen kipinää.

    Meinaat luovuttaa jos on mahdollista elää? Sinulla on tunteita ja heität pyyhkeen kehään kun hänen ympärillään on niin paljon muita? Tässäkö on kyse itsetunnosta? Tuntuu, ettet kelpaisi rakkaaksi asti? Onko hän niin ihana ettet sittenkään vain uskalla?

    Kärvistelyksi menee, sanon minä. Hän ei varmasti edes tiedä tunteistasi. Kysy. Kysyvä ei tieltä eksy. Joskus rakkaus ottaa aikaa kasvaakseen.

    Äänestä

  • p1v1 kirjoitti:

    PASKAA...

    tietää tunteeni. onko se oikein, että puhuu vanhoista ja uusista kavereista?
    tarkoittaako se, että yrittää tehdä mustasukkaiseksi vai kokeileeko muuten kuinka suhtaudun?
    leikitteleekö tunteillani siis?

    kertokaa mielipiteitä.

    Miksi uskot, että hän tietää tunteesi? Onko hänen vain pääteltävä se käytöksestäsi? Kenties ystävällisyydestäsi, katseestasi? Nainen ei tulkitse ystävällisyyttä kiinnostukseksi.

    Kyllähän se voi olla mahdollista, että nainen kokeilee kertoessaan seurustelukumppaneistaan että värähdätkö. Ehkä hän haluaa tietää onko sinulla tunteita. Mutta, jos hän kertoo kavereistaan, se ei tarkoita mitään. Jos hän kertoo henkilökohtaisista asioistaan, se tarkoittaa että olet luottamuksen arvoinen.

    Harva aikuinen ihminen leikkii toisen tunteilla. Jos te kerran olette toistenne kanssa tekemisissä, vie keskusteluja henkilökohtaisemalle tasolle (kerro omista ihmissuhteistasi - hän kertoo omistaan, jos on kiinnostunut läheisyydestä), siten saat enemmän perspektiiviä.

    Olet ihastunut tähän työtoveriin, mutta kehoittaisin sinua nauttimaan hänen seurasta työaikana ja työkaverina. Yritä vain kuolettaa ja piilottaa ihastuksen tunteesi.. etenkin jos hän tehnyt selväksi että muutakin seuraa riittää yllinkyllin. Olen pahoillani:(

    päättelen ettei piittaa minusta kun kertoo kavereistaan kuinka komeita ne on.
    siis kertoo miehistään.

    itse en ole mikään malli.

    Äänestä

  • hki M 40+ kirjoitti:

    tietää tunteeni. onko se oikein, että puhuu vanhoista ja uusista kavereista?
    tarkoittaako se, että yrittää tehdä mustasukkaiseksi vai kokeileeko muuten kuinka suhtaudun?
    leikitteleekö tunteillani siis?

    kertokaa mielipiteitä.

    Se, että jollain on paljon kavereita, kertoo vain lähtökohtaisesti siitä, että hän on sosiaalinen. Voi olla paljon kavereita, mutta henkilö on silti sinkku. Sen että hän puhuu heistä paljon, viittaa siihen, että kaverit ovat hänelle tärkeitä ja merkittävä osa hänen elämäänsä. Jos/kun hän on kuvailusi mukaan on kaunis/viehättävä, aiheuttaa sen, että myös miespuolisia kavereita löytyy. Yksi ongelma tilanteessasi on myös se, että olet jo "valmiiksi" mustasukkainen (tiedostamattomasti) hänen kavereistaan. Ns. kauniit naiset ova usein tottunet miesten ihailuun, joten kannattaakin joko 1) ottaa hieman etäisyyttä ja katsoa kuinka se vaikuttaa, mutta olla edelleenkin hänelle ystävällinen tai 2) mennä suoraan asiaan ja paljastaa tunteesi. Pitkään jatkuva päivittäinen flirtti muodostuu ennen pitkää "tavaksi" ja alkuperäinen jännite alkaa väljähtyä, ja saattaa käydä niin, että tipahdat "ystävämiesten" kategoriaan, jolloin peli on ns. menetetty. On siis aika toimia! ;)

    Äänestä

  • eräs itsekin ihastunut neit... kirjoitti:

    Oikein hyvin vastasit. Ymmärrän kyllä, että on paljon kavereita ja itsestänikin moni pitää kyllä, mutta en kertoisi toiselle, että yksi tuttu vanha heila tulee käymään ja kyllä hän on komea mies.
    mielestäni tuo viestittää siitä, että hänellä on paljon tärkeitä miehiä jotka ovat hänen ihastuksensa kohteita ja haaveilee heistä. kertoi odottavansa tätä miestä.

    eli siis olen päättänyt luopua toivosta.

    ihan kiva olisi ollut tutustua häneen paremmin, mutta nyt olemme vain työkavereita.

    ihastuin häneen heti kun hän ilmaantui työpaikalleni, mutta ei hän koskaan ole minua kehunut komeaksi. työjutut synkkaa kyllä hyvin, mutta siihen se onkin jäänyt.
    hän on kyllä tullut aika lähelle ja kerran katsoimme kädessäni ollutta jotain paperilappusta ja oli vähällä, että hänen kätensä olisi koskenut minun käteeni ja oikein säpsähdin. jos olisi koskenut niin olisin varmaan pyörtynyt.

    välillä hän tulee aika lähelle ja on niin iloinen ja hymyilee kauniisti ja siirtelee esillä olevia tavaroita oikein ihanasti. kaikki hänessä on kaunista, mutta siltikin luovutan.

    Äänestä

  • vanhanainen kirjoitti:

    Olet ihastunut tähän työtoveriin, mutta kehoittaisin sinua nauttimaan hänen seurasta työaikana ja työkaverina. Yritä vain kuolettaa ja piilottaa ihastuksen tunteesi.. etenkin jos hän tehnyt selväksi että muutakin seuraa riittää yllinkyllin. Olen pahoillani:(

    Kiitos vastauksesta. Olen itsekin niin ajatellut ja on varmaan järkevintä.

    Äänestä

  • hki M 40+ kirjoitti:

    Oikein hyvin vastasit. Ymmärrän kyllä, että on paljon kavereita ja itsestänikin moni pitää kyllä, mutta en kertoisi toiselle, että yksi tuttu vanha heila tulee käymään ja kyllä hän on komea mies.
    mielestäni tuo viestittää siitä, että hänellä on paljon tärkeitä miehiä jotka ovat hänen ihastuksensa kohteita ja haaveilee heistä. kertoi odottavansa tätä miestä.

    eli siis olen päättänyt luopua toivosta.

    ihan kiva olisi ollut tutustua häneen paremmin, mutta nyt olemme vain työkavereita.

    ihastuin häneen heti kun hän ilmaantui työpaikalleni, mutta ei hän koskaan ole minua kehunut komeaksi. työjutut synkkaa kyllä hyvin, mutta siihen se onkin jäänyt.
    hän on kyllä tullut aika lähelle ja kerran katsoimme kädessäni ollutta jotain paperilappusta ja oli vähällä, että hänen kätensä olisi koskenut minun käteeni ja oikein säpsähdin. jos olisi koskenut niin olisin varmaan pyörtynyt.

    välillä hän tulee aika lähelle ja on niin iloinen ja hymyilee kauniisti ja siirtelee esillä olevia tavaroita oikein ihanasti. kaikki hänessä on kaunista, mutta siltikin luovutan.

    Kuullostaa vähän lapselliselta nuo sinun työkaverisi jutut tai sitten hän haluaa tehdä sinulle tiettäväksi, että on kiinnostunut tuosta yhdestä komeasta miehestä. No voithan ihailla hänen kauneuttaan, mutta pidä tunteesi kurissa. Mukavaa työpäivää sinulle=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hki M 40+ kirjoitti:

Ensin ihastuin nuorempaan kauniiseen naiseen. Tuntui niin ihmeelliseltä kun ajatuksemme synkkaavat. Teemme paljon yhteistyötä ja molemmat olemme innokkaita työntekijöitä. Saamme paljon aikaan.
Olemme kiinnostuneita toistemme harrastuksistakin.

Nyt kuitenkin järki voitti. Tästä eteenpäin koetan pysyä totuudessa eli miksi haaveilla nuoresta naisesta jolla on paljon muitakin kavereita.
Miksi tuhlata aikaa moisiin ajatuksiin. Nyt muutun ja ajattelen häntä vain työkaverina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu