sopimus päättyi =(

Niki

Olen työskennellyt nyt 1 1/2 vuotta Nokialla osa-aikaisena. Nyt kuitenkin kävi niin, etten saanut enää uutta sopimusta jatkoksi. Taustalla oli keväällä irtisanotut 1000 työntekijää ja laki, joka ei anna lupaa tehdä uusia työsopimuksia 9 kuukauteen tällaisen massairtisanomisen jälkeen.

Huonosti tuntuu menevän koko alalla, harmittaa vaan kun teki työt hyvin ja kaikki oli kohdallaan, nyt tuntuu kuin pohja tippuisi pois. Tulee ainakin auton myynti eteen yms.

Toisaalta, koulut on vielä kesken joten nyt voi panostaa opiskeluun, mutta se on laiha lohtu se. Suurten taloudellisten menetysten lisäksi joudun lähtemään tiimistä, jossa tunsin oloni oikein kotoisaksi.

Kun "suuren kuplan" aikaan tulin alalle, hehkutettiin, että 5 vuoden kuluttua euroopassa tarvitaan niin ja niin monta uutta ammattilaista. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että uravalinta oli täysin väärä... Tosin ei mene hyvin muillakaan. Sääliksi käy esim. Valmet automotiven työntekijöitä. Erään kaverin isäkin oli siellä 30 vuotta hommissa ja nyt joutui lähtemään. Sen on täytynyt olla kova paikka, jos kerran 1 1/2 vuoden jälkeenkin työpaikalta lähteminen tuntuu näin äärettömän tuskalliselta...

1

414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leksa

      Juu se on tyypillinen tämän päivän ilmiö mihin itsekin olet ikävä kyllä näköjään törmännyt. Se on tietty hyvä juttu itselläsi että koulut ovat vielä kesken sun muuta, ja en tietysti tiedä miten "massatyöläinen" olet ollut eli montako kymmentä/sataa on kanssasi samalla viivalla tai vielä korkeammallakin jos joskus tulevaisuudessa aletaan samankaltaisia paikkoja täytellä uudestaan.

      Jos nyt yhtään ns. mieleenpainuneempi työntekijä olet ollut ja saanut jalkaasi oven väliin niin voihan olla että kun olet koulusi loppuun käynyt tai jo aikaisemminkin saat uuden sopimuksen. Nokialla olo lyhyenkin aikaa on kyllä vielä nykypäivänäkin aikamoinen meriitti työhistoriassa ja voipi olla että aukaisee sinullekin ovia enemmänkin.

      Vähän paha juttu on tietty tuo 1000 ihmisen irtisanominen...siinä todennäköisesti on monta jotka menevät mahdollisia uusia paikkoja täytettäessä itsesi edelle mutta mistäs sen tietää, joskus se on ihan tyypistäkin kiinni.

      Kuten aikaisemminkin tuossa mainitsin niin voipi kyllä olla että et kauaa joudu toimettomana olemaan jos jossakin omia hommiasi vastaavia töitä olisi tarjolla nimittäin se on kyllä tuo 1,5 vuotta nokialla joidenkin silmissä tänäkin päivänä kuin olisi ollut korkeimmassa tietotekniikan mekassa töissä ja siten pätevintä lajia alalla.

      Itse nimittäin olin lyhyen pätkän v. 99 Nokialla, 4 kk alunperin piti olla mutta vielä sitten 2 kk lisää kun tarvittiin toiseen hommaan akuutisti pikku hetkeksi tuuraajaa. 4 kuukauden hommakin aivan "rivimies"-tasoa ja viimeinen 2 kk vielä niin että sanoin voivani jäädä mutta hommat teen opiskelun ohessa eli aika epämääräisesti vielä senkin.

      Tästä nyt joka tapauksessa tuli siis yhteensä puoli vuotta hommaa työhistoriaan ja on vähän tuntunut että kun 2000 valmistuin ja aloin hakea töitä niin kukaan ei katsonut koulutusta vaan heti iskettiin silmät siihen että on ollut nokialla töissä.

      Pari kertaa tarjottiin hommia jotka olivat aivan totaalisesti yli kaiken osaamiseni joten oli pakko kieltäytyä, (sääli, palkka olisi ollut vähintäänkin houkutteleva:)) jota varsinkin toisessa paikassa ihmeteltiin suuresti koska "olinhan ollut nokiallakin...".

      Nykypäivän tilannetta en tiedä, itse sain passelin vakipaikan 2001 joten en ole työnhakuun nyt enää tutustunut, sinulla nyt kyllä tuskin on kovin suurta hätäpäivää työllisyyden suhteen kummiskaan jos nyt ei vajaassa parissa vuodessa aivan suuria mullistuksia ole tapahtunut.

      Varsinkin jos uskomukset nokian jumala-asemasta edelleen ovat yhtä pinttyneitä ihmisten mieliin, kummiskin kun sentäs puolitoista vuotta olet hommissa ollut, itse kun sentään vain muutamia kuukausia...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe