Herra siunatkoon. Mihin on periaatteet kadonnet. Minä en pystyis ensitapamisella hypätä sänkyyn. Olisi parempi tutustua ihmiseen ja sitten harkita yhdyntää. Miksi ollaan kiinnostunet vain seksistä. Ei ilmeisesti parisuhde elämää enää arvosteta. Minä olen menossa baariin ensi viikonloppuna, mutta en todellakaan hakemaan mitään yhden yön juttua. Ihan vain rentoutuu ja eihän sitä koskaan tiedä vaikka se elämänkummpani löytyy. Pitäisiköhän harkita uudestaan noita yhden illan juttuja.
Kerta kaikkiaan
Misaci
41512
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
löytyy. No ehkä jotku löytääkin, mut taitaa aika varsinaista olla kun aina vaan valitetaan. Eiks baareista just mennä vaan yhdenillan juttuja hakemaankin eikä muuta. Ihan parhaita paikkoja sitä varten.
näin on. Minä kuitenkin olen menossa rentoutumaan. Edellisen kerran olin baarissa heinäkuussa 2007. Ja nytkin menen vain jos saan järjestettyä lapsille hoitajan. Yh-isänä ei ole helppoa lähteä ulos. Ja ihan jo pelkästään lasten takian en kannata yhden illan juttuja.
monenlaisia ihmisiä, kuten sinä ja sitten myös hetken huumaa hakevia. Itse olen harrastanut rutkasti yhden yön suhteita. Baarista saa seksiseuraa aina. Välillä, harvemmin kyllä baarista löytyy myös elämänkumppani. Muutama suhde on alkanut baarista itselläni ja myös joillakin tutuillani. Nykyisenikin löysin paikallisesta. Hyvin menee ja menemme pian kihloihin =)
urvelo*! Mitkä vitun periaatteet?? Ihmiset ovat aina harrastaneet seksiä, ilman sitä ei olisi sinuakaan. Mä ainakin nautin täysillä, ja jos et itse halua ensitapaamisella mennä sänkyyn, ihan sun juttu... Ei se tarkoita, etteikö parisuhde-elämää arvostettaisi. Yleensä ihmiset jotka kirjoittavat kuin sinä, kertovat omista ongelmistaan ja näköalattomuuksistaan. Se, että kirjoitit tänne, kertoo sen, että asia kuitenkin kiehtoo sinua! Kateellisena siis katselet muiden menoja...