Lapuan hiippakunnan piispa Peura on lehti-uutisen mukaan saanut tehtäväkseen piispainkokoukselta "selvittää miten Luther-säätiön piirissä kastetut lapset voitaisiin liittää kirkkoon".
Piispainkokouksen silmänkääntötemput jaksavat yhä hämmästyttää. Ilmeisesti oletetaan kansan olevan joko tietämätöntä tai niin tyhmää että mikä tahansa mediatemppuilu menee läpi?
Nyt piispainkokouksessa puhutaan siitä kuinka "lapsia ei saisi ottaa kirkkopolitiikan välineiksi" vaikka juuri piispat ITSE ehättivät käyttämään pieniä mistääntietämättömiä lapsia välineenä Luther-säätiön harjoittamaa kastetoimintaa vastaan. Mitään ongelmaa kastettujen lapsien kirkkoon liittymisessä ei ole ollut ennen vaan lapset liitettiin kirkkoon aivan kuten muidenkin kristillisten kirkkokuntien piirissä lapsena kastetut ns. "erilaisen järjestyksen mukaan kastetut" -samoin toimitaan esim. roomalaiskatolisessa kirkossa.
Niin roomalaiskatolinen, kuin ortodoksinenkin kirkko on aina hyväksynyt muiden kirkkokuntienkin piirissä suoritetut kasteet eikä ole evännyt sillä perusteella kastetuilta pääsyä kirkkonsa jäseniksi. Näin on tähän asti toimittu myös suomen ev. lut. kirkossa jossa on hyväksytty maallikoitten suorittamat hätäkasteet ilman ns. kastenvahvistamista ja jopa vapaitten suuntien piirissä tehdyt kasteet eikä uutta kastetta ole edellytetty kirkon jäsenyyteen.
Ikävää ja ennenkuulumatonta onkin ollut nähdä piispojen viime aikojen toimien harkitsemattomuus kastejupakan suhteen. Mitään muuta ei ilmeisesti ole enää keksitty kun pienet lapset otettiin kirkkopolitiikan välineiksi ja annettiin julkisuuteen tietoja joiden mukaan ko. säätiön piirissä olevia lapsia ei voida hyväksyä kirkon jäseniksi. Jokainen voi nähdä että juuri tässä lapsia käytettiin harkitsemattomasti kirkkopolitiikan välineinä.
Piispojen uusin takinkääntö ei olekaan mikään yllätys sillä jo edellisessä kirjoituksessani totesin että toki heidänkin TÄYTYY pian huomata puhuneensa itsensä pahaan umpikujaan ja kiusalliseen tilanteeseen. Nyt on sitten ilmeisesti huomattu millainen sudenkuoppa ko. lausuntoihin liittyi jos kansa saisi tietää asiasta laajemminkin. Nyt onkin ruvettu ikäänkuin esiintymään näiden Luther-säätiön piirissä kastettujen "lasten puolestapuhujana".
Mikäli nämä pienet lapset osaisivat ajatella, -he varmaankin ihmettelisivät miksi samat sedät ensin kieltävät heitä tulemasta kirkkoonsa ja sitten ovat yrittävinään keksiä keinoja millä heidät saataisiin kirkkoon. Ei oikein osaa sanoa onko tämä koomista vai surkuhupaisaa? Mahdollisesti molempia.
Täytyy toisaalta nostaa rehdisti hattua ajoissa toteutetulle varsin media-älykkäälle vedolle! Suuri yleisöhän ei vielä ole oikein käänteistä selvillä. Nyt onkin oikea aika ruveta ikäänkuin näiden lapsiparkojen "puolestapuhujiksi" ja tekohurskaasti antaa lausuntoja siitä miten "lapsia ei saisi käyttää kirkkopolitiikan välineinä".
Tämä piispojen uusin "rangaistushan" ei koske vanhalla kannalla oleviin pappeihin vaan kohdistuu ainoastaan julmalla hengellisellä tavalla pieniin mistään tietämättömiin lapsiin joita piispat eivät halua kirkkoonsa koska heidän vanhemmat ovat kastattaneet lapsen papilla joka ei hyväksy naispappeutta. Onko piispainkokous alkanut tulkitsemaan vanhan testamentin lausumaa "lapset kantavat isiensä syntejä" -käsitettä kirjaimellisesti?
Piispat tahtoivat siis panna kiistaan viattomat lapset vastaamaan vanhempiensa teoista joita "syntisinä" ei enää haluta kirkon jäseniksi? Näin täytyy päätellä ainakin julkisuudessa annettujen lausuntojen perusteella!
Mutta kuten sanoin: onnittelut piispainkokoukselle mediaälykkäästä ja ennen kaikkea ajoissa tehdystä vedosta! Toivottavasti tästä oetetaan oppia tulevaisuutta varten eikä enää hutkita kirkon toisinajattelijoita "keinolla millä hyvänsä". Kun oikein reuhaa sen tuomionkirveen kanssa niin se voi osua vahingossa omaan nilkkaan!
Jään mielenkiinnolla seuraamaan tilannetta ja saatan raportoida kun uutta ilmenee.

Vastaukset 14
Vanhimmat
maallikkokin voi toimittaa. Kaste on pätevä, jos se on toimitettu vettä käyttäen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Luther säätiön pappien toimittamassa kasteessa ei ole mitään sellaista, mitä luterilainen kirkko ei voisi hyväksyä. Jos luterilainen kirkko haluaa erottaa tämän herätysliikkeen yhteydestään niin erottakoon, mutta ei se tee heidän kasteistaan epäpäteviä.
Näinhän asia juuri on. Kiinnitin kuitenkin kirjoituksessani päähuomion kirkkopolitiikan toteuttamiseen ja nykytilanteen pohtimiseen.
Niin kiinnitit huomiota ja unohdit syyttömät lapset jotka pakkokastetaan saatanallisuuteen! Saatanallisuuden politiikaa koko homma...
Onko pienokaisista tehty pelivälineitä, aikuisten uskonnollisissa näkemyskiistoissa?
Kumpi osapuoli, kirkkoko vai Luther-säätiö pelaa valtapeliä?
Täällä vaahdotaan säätiön puolesta kirkkoa vastaan.
Yhtä hyvin voi kysyä, eikö säätiön "pappi" juuri tehnyt tietoisen provokaation kastaessaan vastoin kirkkomme järjestystä?
Musta kylki kummallakin.
Provoilun sijaan voisi rauhallisesti istua alas ja selvittää itse asian. Eiköhän se Peuran työryhmä toimi ripeästi.
"Yhtä hyvin voi kysyä, eikö säätiön "pappi" juuri tehnyt tietoisen provokaation kastaessaan vastoin kirkkomme järjestystä?"
Eivät säätiön papit ole kastaneet vastoin kirkon järjestystä vaan kirkon järjestyksen mukaan. heillä on juridisesti täysin pätevä pappisvirka evankelisluterilaisessa kirkossa, joskaan he eivät ole suomen kirkon pappeja mutta eihän ruotsin kirkon papeillakaan, sen paremmin kuin kenian luterilaisen kirkon papeilla ole suomen kirkon pappeutta. Kuitenkin he kastavat kirkon järjestyksen mukaan.
Milloinkaan ennen ei ole kuultu moista että toisen evankelisluterilaisen kirkon papin toimittama kaste ei kelpaa toisen maan ev- lut. kirkolle.
Kyse on siis puhtaasti piispojen harjoittamasta (tällä kertaa varsin harkitsemattomasta) valtapelistä jossa pienet lapset otettiin pelinappuloiksi. Häikäilemätöntä toimintaa noinkin korkeassa virassa olevilta miehiltä. Heiltä sopisi odottaa parempaa harkintakykyä vaikka kirkkopoliittista valapeliä käyvätkin, olisi voinut harkita ennenkuin ottaa pienet lapset pelivälineiksi. Piispojen "sanktiohan" ei kohdistu kastetpoimintaa hrjoittaviin pappeihin vaan ainoastaan näihin syyttömiin lapsukaisiin joilta nyt on evätty kirkon jäsenyys. melkoisia portinvartijoita, täytyy sanoa!
Mieleen muistuu väkisinkin Jeesuksen sanat fariseuksille: "itse te ette sisälle mene, ettekä salli meneväistenkään mennä!"
tehtiin virhe, kun hyväksyttiin nämä pari kolme kenialaispiispan papiksi vihkimää luterilaisen kirkon naispappeuden hyväkyvää kantaa vastustavaa miespappia luterilaisen kirkon papeiksi. Oli arvattavissa, että hankaluuksiahan siitä seuraa, niin kuin on seurannutkin roppakaupalla. Niin kauan kuin nämä ovat luterilaisen kirkon pappeina, varmaan seuraa lisää hankaluuksia heidän yhteistyöstä kieltäytymisensä vuoksi. Turha syytellä muita, kun itse he ovat aiheuttaneet tarpeeeksi harmia työstä kieltäytymisillään. Näitä työstä kieltäytyjiä on vain muutama, mutta vähän väliä joku heistä on otsikoissa. Mieleen tulee pakostakin ajatus, että ehkäpä he haluavatkin otsikoihin ja pysyä niissä. Ei varmaankaan mene kovin kauan, kun jostakusta noista taas puhutaan. Siteeraamasi Jeesuksen sanat sopivat myös näihin naispappien kanssa yhteistyöstä kieltätyviin miespappeihin. Perustakoot omat seurakuntansa tai menkööt yksipappisiin seurakuntiin, jos vain suinkin pääsevät, että päästäisiin vähitellen tästä ongelmasta eroon.
"tehtiin virhe, kun hyväksyttiin nämä pari kolme kenialaispiispan papiksi vihkimää luterilaisen kirkon naispappeuden hyväkyvää kantaa vastustavaa miespappia luterilaisen kirkon papeiksi."
Ei heitä ol hyväksytty minkään luterilaisen kirkon papeiksi. Siinähä se ongelma juuri onkin.
Toki heillä on ordinointi, mutta se ei päde mihinkään kirkkokuntaan. He ovat toki luterilaisia pappeja mutteivat minkään luterilaisen kirkon pappeja.
Siistiä! Siispä voitaneen sanoa oikein. Totisesti he eivät enää: uloskutsuttujen uloskutsuttuina ole kenties kaukana Jumalan valtakunnasta?
Kannattaako piispojen vielä moninkertaistaa kaikkia hankaluuksia vetämällä syyttömät lapsetkin niihin mukaan pelinappuloiksi?
Eikö ole mitään rajaa siinä, kuinka pitkälle
piispat menevät?
Vaikuttaa, että piispat oikein hakemalla hakevat julkisuutta itselleen, vaikka lapsia polkemalla.
Siinä on miehelle hieno työ!
Eikö lapset sentään olisi saanut jättää riitojen ulkopuolelle, eiväthän he ole mitään tehneet,
eikä nämä hankaluudet ole heidän syytään millään lailla.
omavaltaisesti rinta rottingilla, sadantonnin palkalla, jumalan nimissä.
"Eikö ole mitään rajaa siinä, kuinka pitkälle
piispat menevät?"
Kuopion kiistellyissä kasteissa Suomen ev.lut. kirkon jäsen, jolla ei ole kirkossamme pappivaltuuksia, kastoi kirkon jäsenten lapsia kastetta koskevista säädöksistä piittaamatta. Voidaan perustellusti kysyä, kuka menetteli asiassa väärin. Kastaja ja vanhemmat, jotka eivät piitanneet kirkon jäsenyyteen kuuluvista velvoitteista? Piispat, jotka tehtävänsä mukaisesti pyrkivät pitämään yllä kirkon järjestystä? Vastaus on varsin ilmeinen: Kaikilla uskonnollisilla yhteisöillä on järjestyksensä, jota jäsenten odotetaan noudattavan. Joka ei tätä halua, on vapaa uskonnonvapauden vallitessa lähtemään yhteisöstä.
Ja eräs jumala. Ongelmat näille omilla säännöillään pelaileville yhteisöille, syntyvätkin vasta kun ne ovat edustavinaan jotakin sellaista mitä Raamatun mukaan pidetään kristinuskona. Tämän maailman jumala on toki suvaitsevainen eikä vaadi mitään Raamatullisuutta palvelijoiltaan.
Meillähän on varsin selkeä ja varma ennakkotapaus asiasta otettavissa tarkateltavaksi Apostolien teoista, niin ettei kenenkää tarvitse jäädä asiassa omien päätelmiensä tai epämääristen arvailujensa varaan. Siispä lukekaamme siis sanaa ja vaihteeksi nyt professori Aapeli Saarisalon tarkasta ja sanauskollisesta käännöksestä: - Apt. 8-luvusta, jakeesta 26 jakeeseen 38.
"Mutta Herran enkeli puhui Vilpulle sanoen: 'Nousi ja mene etelään päin sille tielle, joka vie Jerusalemista alas Gassaan. Se on autio.' Katso, etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren, kandaken arvoinen hoviherra ja koko hänen aarteistonsa hoitaja oli tullut Jerusalemiin palvomaan ja oli paluumatkalla ja istui vaunuissaan lukien profeetta Jesajaa. Niin Henki sanoi Vilpulle: 'Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja.' Juostuaan luo Vilppu luuli hänen lukevan profeetta Jesajaa ja sanoi: 'Ymmärrätkö myös, mitä luet?' Tämä sanoi: 'Kuinka voisin, ellei kukaan minua opastaisi?' Pyysi Vilppua nousemaan ja istumaan viereensä. Se kirjoitus, jota luki, oli tämä: Niin kuin lammas Hänet vietiin teurastettavaksi, ja niin kuin karitsa keritsijänsä edessä on ääneti, niin ei suutansa avaa. Hänen alentumisensa kautta tuomionsa otettiin pois. Kuka tekee selkoa hänen suvustaan? Sillä elämänsä otettiin pois maan päältä.' Hoviherra puhui Vilpulle sanoen: 'Pyydän sinua: kenestä profeetta sanoo tämän, itsestäänkö vai jostain toisesta?' Niin Vilppu avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliota Jeesuksesta. Tietä kulkiessaan he tulivat veden ääreen, katso, vettä. Mikä estää kastamasta minua?' Vilppu sanoi: 'Jos uskot koko sydämestäsi, se käy päinsä.' Vastasi ja sanoi: Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.' Käski pysäyttää vaunut, ja astuivat kunpikin veteen, sekä Vilppu että hoviherra, ja Vilppu kastoi hänet."
Nimi Vilppu on varhaisimpien käsikirjoitusten kansanomaiselle tyylille uskollinen suomennos nimestä Filippus.