Kokemuksia mineraalimeikeistä?

Nimetön

Pyytäisin mahdollisimman monelta kokemuksia, kertomuksia ja vinkejä erimerkkisten mineraalimeikkien käytöstä.
Itseäni ne kiehtoisivat, sillä ihoni on ongelmallinen (rasvoittuu, silti pintakuiva, laajenneet ihohuokoset) ja joka tuutista kuulee mineraalimeikin sekä peittävän hyvin ihon virheet että tekevän hyvää.

Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa mineraalimeikkiä, merkki L'Oreal, enkä ainakaan vielä ihastunut.
Laitoin meikkiä ohjeiden mukaan ohuelti hyvin kosteutetulle iholle. Sävy sinällään oli hyvä ruskettuneelle iholleni, mutta siinä oli metallinen hohde, joka alkuun näytti todella luonnottomalta..? Hetken totuttelun jälkeen 'kiilto' näytti ainoastaan kuulaalta, kuin olisi juuri saanut hyvän rusketuksen.
Puuteri tuntui iholla mukavalta, ja kasvot ihanan sileältä.
Totesin kuitenkin, että mineraalimeikki ei peittänyt huokosia eikä silmänalusia niin hyvin kuin perinteinen meikkivoide, ja tuntui lisäksi vain tuovan otsani pintakuivuutta esiin.
Muutaman tunnin jälkeen totesin myös, että mineraalimeikki päästi rasvoittumisen läpi.

Onko siis kyse siitä, että mineraalimeikit eivät sovi ihotyypilleni (olen kuullut päinvastaista), vai oliko kyseessä vain 'väärä' merkki..?

Laittakaa siis kommenttia, kaikki otetaan ilolla vastaan :)

5

2118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...........

      Lorealilla ei ole aitoja mineraalimeikkejä. Lorealit sisältää ainesosia, joita aidoissa mineraalimeikeissä ei ole. En ihmettele, ettei ole pysynyt eikä muutenkaan sopinut. Kokeile mielummin tilata vaikkapa seuraavia: Lumiere, Everyday Minerals, Meow tms. Ovat edullisempiakin.

      • Aloittaja

        ..Saako sopivan hintaisia, aitoja mineraalimeikkejä ainoastaan netistä, vai myydäänkö niitä esim. jossain Stockmann Beauty -liikkeis tai vastaavis?

      • esimerkiksi...
        Aloittaja kirjoitti:

        ..Saako sopivan hintaisia, aitoja mineraalimeikkejä ainoastaan netistä, vai myydäänkö niitä esim. jossain Stockmann Beauty -liikkeis tai vastaavis?

        Jane Iredalea ja kuulemma joku jälleenmyy myös Lily Loloa (jota moni tilaa netin kautta ja on yksi suosituimmista jo mainittujen Lumieren jne. lisäksi). Googlaten varmaan löytyy.

        Mitä lyhyempi ainesosalista, sen "aidompi".

      • rriikkak
        esimerkiksi... kirjoitti:

        Jane Iredalea ja kuulemma joku jälleenmyy myös Lily Loloa (jota moni tilaa netin kautta ja on yksi suosituimmista jo mainittujen Lumieren jne. lisäksi). Googlaten varmaan löytyy.

        Mitä lyhyempi ainesosalista, sen "aidompi".

        Tosiaan, nuo Lorealin, IsaDoran, Lumenen yms. markettisarjojen "mineraalimeikit" eivät ole niitä ihoystävällisiä, koska sisältävät juurikin kaikkia täyteaineita.

        Netistä tilaamalla niitä voi hankkia, ilmeisesti myös jotkin kosmetologit aitoja mineraalimeikkejä myyvät, kuten edellisessä vastauksessa kerrottiin.

        Seuraaviin firmoihin kannattaa tutustua: Lily Lolo, Everyday Minerals, Signature Minerals, Meow Cosmetics sekä HH Mineral Cosmetics. Edellämainituista ainakin Everyday Minerals ja HH Mineral Cosmetics tarjoavat näytteitä pelkkien postikulujen hinnalla, Lily Lolon näytepurnukoista on maksettava alle punta per näyte. Noista Lily Lolon näytteistä ainakin sitten riittää useampaankin käyttökertaan!

        Mineraalimeikeillä saa kyllä peittävän lopputuloksen halutessaan, sitä on vain lisättävä peittävyyttä tarvitseville alueille niin monta kerrosta kuin on tarvis. Ehdoton plussa on kuitenkin se, että meikki näyttää ja tuntuu ihan oikeasti luonnolliselta vaikka pohjustusta olisikin reilummin! Kunnolliset siveltimet ovat tärkeä juttu.

        Minun ihoni on samankaltainen kuin aloittajalla, etenkin tuo pintakuivuus & rasvoittuvuus ovat ongelmia. Säännöllinen kuorinta (kerran tai kaksi viikossa) ja huolellinen kosteutus kuitenkin ovat auttaneet hieman. Ennen meikkaamista olen vielä lisännyt hieman kosteusvoidetta kuivimpiin kohtiin ja hieronut kasvoja kauttaaltaan samalla kevyesti, joka on jostain syystä toiminut!

        Matan ihon saavuttamiseksi kannattaa pelkän foundationin päälle vielä sipaista finishing powderia (esim. Lily Lololla on rasvaiselle iholle sopivia, jotka imevät ylimääräistä rasvaa pois).

        Luulen, että huono kokemuksesi johtui vain kelvottomasta tuotteesta. Suosittelen tutustumaan aitoihin mineraalimeikkeihin! :)

      • ....
        rriikkak kirjoitti:

        Miksi ei IsaDoran mineraalimeikit olisi oikeita? Mineral Compact powder kyllä sisältää talkkia sun muuta, mutta Foundation Powder ei sisällä mitään muuta kuin mineraaleja.

        Niin ja Body shopillakin on jotain uusia mineraalimeikkejä. Entä ne?

        http://www.isadora.com/getfile.aspx?id=1583

        Vai olenko nyt ymmärtänyt väärin?

        P.S. Tiedän kyllä että tää keskustelu on ollu joskus noin 4 kk sitten mutta en viittiny alottaa uutta kun vanha löytyi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6049
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2130
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1962
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1133
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      997
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      902
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe