Oletteko

olleet suhteessa, jossa toinen on sulkenut teidät elämältä? Ei olisi saanut olla muita intohimoja kuin se toinen ihminen ja kaikki tapahtuu hänen ehdoillaan.

Itse olin tällaisessa suhteessa ja masennuin ihan kunnolla. Jossakin vaiheessa en enää tiennyt oikein kuka olen, koska toinen määritti minut. Yhtäkkiä ei enää mikään mua kiinnostanutkaan, ei ystävät ei mikään. Ihan kuin toinen olisi imenyt kaikki voimat ulos, eikä suhteestakaan jaksanut lähteä.
2396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Avioliitossa samanlaisen tyypin kanssa ollut 7 vuotta.
Hänellä tosin on narsistinen persoonallisuus häiriö, kuten hänen äitinsä kertoi eron jälkeen.
Minä, minä, minä-tyyppi osas kyllä alistaa,passuuttaa ja käyttää hyväkseen kaikkia muitankin kuin minua.
Kaikki pyöri vain hänen napansa ympärillä ja hän kyllä osasi käskyttää, insinööri kun oli.
Ahdistuin ja menetin elämänhaluni täysin. En osannut nukkuakkaan enää ja jatkuvasti vain itketti.
Yleensä energisestä ja sosiaalisesta ihmisestä tuli luovuttaja joka aamuisin piristi itseään ajatuksella että taas on päivän lähempänä kuolemaa.
Eron jälkeen olen saanut itsetuntoni ja elämänhaluni takaisin. Ihanaa-
Käyppä googlessa tutkiin millanen on narsistinen persoonallisuushäiriö.
Voi kuulostaa tutulta.
Voimia ja muutosten kesää sulle.

Äänestä

Onneksi se on ollut ohi jo pitkään. Kauan sitä kestikin, eikä siitä toivuttua voi käsittää miten siihen loukkuun ylipäätään suostui menemään...

***

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koskaan kirjoitti:

olleet suhteessa, jossa toinen on sulkenut teidät elämältä? Ei olisi saanut olla muita intohimoja kuin se toinen ihminen ja kaikki tapahtuu hänen ehdoillaan.

Itse olin tällaisessa suhteessa ja masennuin ihan kunnolla. Jossakin vaiheessa en enää tiennyt oikein kuka olen, koska toinen määritti minut. Yhtäkkiä ei enää mikään mua kiinnostanutkaan, ei ystävät ei mikään. Ihan kuin toinen olisi imenyt kaikki voimat ulos, eikä suhteestakaan jaksanut lähteä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu