Olen kolmannella kuulla raskaana ja olimme seurustelleet yhdeksän kuukautta kun kuukautiset eivät alkaneetkaan ja ´testi näytti positiivista.. Pitkän mietinnän ja hartaan mietinnän jälkeen päätimme pitää lapsen.. Alusa toki kovasti mietin mitä suhteellemme käy koska olemme olleet niin vähän vasta yhdessä.. Onko kellään kokemuksia tällaisista samankaltaisista tapauksista? Miten suhteelle on käynyt lapsen synnyttyä? Tiedän toki että jokainen suhde toimii eritavoin mutta kokemuksia? Suhteemme on vankalla pohjalla ollut jo ennen ku lapsi tuli kuvioihin.. Päätös oli hyvin yhteinen ja myös mies haluaa tosissaan pitää lapsen, hän on aina ollut hyvin lapsi rakas ja hänen suurin unelmansa on olla isä.. Voiko suhde toimia vaikka näin vähän aikaa yhdessä on oltu ja lapsi tulee? Tiedän todellaki että helppoa se ei tule olemaan mutta lapsi on onnellinen vahinko, enkä ikinä tekisi tälläisen tilanteen vuoksi aborttia.
Vuosi yhdessä, lapsi tulossa.
Laura
101446
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minä ja mieheni olimme seurustelleet 2 kuukautta, kun esikoinen ilmoitteli tulostaan.. Nyt yhteisiä vuosia on 14, ja lapsia 4.
Meillä on myös varsin lyhyt historia, ja edellisistä eroista vieläpä melko vähän aikaa, ja vauva on tulossa. Suunnitellusti, tekemällä tehty siis.
Tutustuimme toisiimme n 1½ vuotta sitten ja ensitreffit olivat reilu vuosi sitten, vauvaa alettiin tekemään alle ½ vuotta siitä. Emme asuneet edes yhdessä, yhteen muutimme kun vauva ilmoitti tulostaan ja ensitreffeistä oli vajaa vuosi kulunut, eli olemme asuneetkin yhdessä vasta muutaman kuukauden - tämän kesän. Vauva syntyy kohta.
Äh, kuulostaa kait nämä ajankohdat sekavilta??
Luotan, että suhteemme kestää. Meillä on yhdistäviä tekijöitä paljon: harrastukset, ajattelutapa asioista ja elämänkatsomus. Emme ole mitään kakaroita, takana on kummallakin kipeät erot ja kumpikin haluaa lapselle ehjän hyvän perheen jossa kaikilla on hyvä olla:
aiomme käydä parisuhdekursseilla jo ennenkuin mitään suurempia (tai pienempiä) kriisejä; aiomme hoitaa tätä suhdetta (hoidetaanhan kukkiakin, huolletaanhan autojakikin.
Kestääkö suhde sitten ajan saatossa, sen näyttää vain aika. Ehkä enemmän kyse on siitä, että osataan keskustella, on tahtoa olla yhdessä vaikka tulisikin pitkä ja hankala ajanjakso yhdessäolossa...
olemme nyt olleet noin vuoden yhdessä :) Meillä on reilun kuukauden ikäinen lapsi ja naimisiinkin kerkesimme :) Lapsi lähensi suhdettamme ja takuulla lisää rakkauttamme päivä päivältä.. eli ei sitä tarvitse vuosia seurustella, kun se oikea vaan sattuu kohdalle..
oli vakaa suhde ja onnellisia oltiin. Tai luultiin niin.
Ei voi tietää mihin ryhtyy, kun ensimmäisen lapsen saattaa alkuun. Kumpikaan. Se on totuus ja kirvelevät muutokset tulevat, jos ovat tullakseen.
Nuori suhteemme ei kestänyt lasta. Olisi pitänyt saada tutustua enemmän. Paljon enemmän olla yhdessä.
Ero tuli. Kipeä ero, omasta tyhmyydestä. Isätön lapsi. Sillä vaikka hän kuinka vakuutti olevansa valmis ja aina halunneensa vain oman lapsen, hän pettyi. Hän muutti mielensä ja etsi uuden naisen. Ja on siitä asti pysynyt poissa luotamme. Ei toista voi pakottaa.
Ei siinä sen kummempaa.
Enää en menisi samaan halpaan. Enkä voi suositella sitä kenellekään. Hyväuskoisuudesta kärsii vain itse.
Älkääkä viitsikö alkaa napinaa siitä, ettei kaikille käy kuten minulle, ei käykään, mutta siltikään jokainen ei onnistu.
Ja nekin, jotka ovat joutuneet pettymään, ovat jossain vaiheessa uskoneet kallion lailla tehneensä oikean ratkaisun.
Ja osa niistäkin, jotka näennäisesti onnistuvat, sisimmässään katuvat.
kertomaan omia kokemuksia. En kiitos kaipaa ventovierasta ihmistä väittämään, että tulen katumaan. Ehkä sinä kaduit, mutta et todellakaan voi väittää että minä kadun myös jossain vaiheessa. Omia mielipiteitä saa olla mutta jotain rajaa kuitenkin sanojensa kanssa.
.. minä luin tämän edellisen viestin eri lailla kuin sinä. Minä luin yhden tarinan, jossa ei olltukaan onnellista loppua.
Niitäkö haetkin? Et sittenkään omia tarinoina, vaan vain niitä omia tarinoita, joissa kaikki on mennyt ja "päättynyt" hyvin?
Tuo minkä sinä luet "ennusteena" että tulet katumaan.. neuvona ja kehoituksena että älä tee kuten minä tein, tee toisin .. minä luen sen vain sellaisena kirjoittajan henk-koht. pohdintana. Että saattaapi käydä näin kuten itselle on käynyt ja oman kokemuksen pohjalta ei samaa suosittele kellekään.
Syyllistyn siihen itsekin.
Todellakin: me luemme ja tulkitsemme näitä viestejä täällä netissä aivan eri lailla!!
En todellakaan ole mikään onnellisten loppujen tavoittelija.. Ystävällehän on hyvinkin käynyt samoin, suhde ei kestänyt lasta. Joten tiedän hyvinkin sen varjopuolenkin. Mutta ei ystävänikään minulle sanonut että minä tulen katumaan, vaikka myönsikin itse katuvansa naiivisuuttaan. Ehkä minä tosissaan saatan katua joskus mutta sitä kun ei voi tietää. En halunnut luokata ketään, en tosissaan.. Huonot kokemukset auttavat näkemään asioiden huonot puolet, ja mielelläni kuuntelen niitäkin. Ei maailma ole suinkaan ikionnellinen paikka. Haluan vaan elää siinä uskossa etten kadu. Miten voin elää itseni kanssa jos joskus kadun lastani, jonka olen omassa kehossani kasvattanut. Tämä on minun mielipiteeni, ja haluan todellakin elää siinä uskossa mutta pelätä pahinta.
Nyt kyllä luit tuon viesin ihan väärin. Minusta siinä ei kirjoittaja väitä että tulisitte katumaan, hän vain kertoo henkilökohtaisen tarinansa, ihan niin kuin sinä pyysitkin.
Tarinoita on erilaisia, yritä olla vähemmän herkkänahkainen vaikka oletkin raskaana.
Mikä jottei onnistuisi? Ei se lapsesta ole kiinni jatkatteko loppuelämänne yhdessä. Itse aloin odottaa esikoistani seurusteltuani kolme kuukautta ja suunnitellusti! Kaikki meni hienosti, rankkojakin aikoja oli, ei niinkään suhteeseemme tai lapseen sen kummemmin liittyen. Mutta emme kai olisi toista (tai niin luulimme) alulle laittaneet kuuden kuukauden kuluttua ensimmäisestä. No joo... Kaksoset syntyivät vuosi ja kolme kuukautta esikoisen jälkeen. Tässä ollaan onnellisina kaikki viisi (ja lemmikit päälle) kun seurustelun alkamisesta tulee muutaman päivän kuluttua viisi vuotta ja esiloinen täyttää neljä, päivää aikaisemmin! Onnea odotukseesi, parisuhteeseesi ja sitten pienen kanssa. Älä mieti liikaa :)
minä ja mieheni ollaan seurusteltu kohta 2vuotta meillä on 2,5kk ikäinen vauva,olen kyllä sen huomannut että meillä on enemmän tullut riitoja lapsen synnyttyä voi tietenkin johtua väsymyksestä sun muusta mutta toisaaltaa meillä on parempiakin aikoja nytten kun ennen se vähän vaihtelee tilanteen mukaa.
mutta tottakai se voi onnistua ja kyllä uskon että onnistuukin se riippuu ihan teistä miten suhtaudutte mihinkin asiaa ja miten jaksatte ym..
onnea vaan kovasti teille!!=)