En ole mikään autofriikki, mutta haluttaisi sentään saada selville se, onko tuo VOLVO V70 sitten niin ihmeellinen auto. En tunne Volvo-mallistoa, mutta maantiellä näkyy nykyisin paljon hullusti ajelevia Volvo farmariautoja. Onko V70 juuri tällainen farmarimalli?
Kesälomareissullani tällainen harmaa Volvo roikkui puskurissani kiinni ruuhkaisella tiellä, koska ajonopeutta rajoitti edessäni kulkeva raskas rekka. Saavuimme ohituskaistan alkuun (jyrkkä ylämäki), jolloin minuunkin meni piru sisälle. Ajattelin, että testataanpas Volvon suorituskyky ylämäessä. Polkaisin vähän sitä oikeanpuoleista poljinta, jolloin kierroslukumittarista havaitsin, että automaattiloota pisti pienempää pesään. Jyrkän ylämäen päällä nopeusmittari näytti noin 150 –160, ja Volvo oli noin 150 m:n päässä. Rekan ohi päästyäni laskin nopeutta niin, että mittari näytti vain 110 km/h. Volvo tuli taas roikkumaan puskuriini.
Ruuhkaisella tiellä Volvo ei päässyt ohi. Tuli toinen ohituskaista, jossa päätin taas testata Volvon kiihtyvyyttä. Ohituskaistan alussa polkaisin taas kaasua niin, että kaistan lopussa nopeus oli siinä 160 km/h ja sen jälkeen laskin nopeuden 110:een. Niinhän se Volvo jäi taas sinne kaukaisuuteen, mutta hiljalleen ja arastellen se liimautui takalistooni. Noin 10 km:n kärkkymisen jälkeen Volvo ohitti minut ja meni menojaan. Ohittaessaan minut kuljettaja jotenkin hämillään katseli minua vanhaa ukkoa, joka rauhallisesti akkansa kanssa ajeli sellaista tasaista kirkkokyytiä.
Teiltä viisaammilta nyt kysyisinkin, että olikohan tuo farmari auto se paljon mainostettu ohjus V70? Auto oli harmaa väriltään ja siinä oli sellaiset takalamput, jotka ulottuivat kattoon asti. Mikään kulkupeli se ei kuitenkaan näyttänyt olevan, koska vastamäki näytti tekevän aina tiukkaa.
Millainen on VOLVO V70?
6
1649
Vastaukset
- Seppo
Se painaa liikaa ja hevoset ovat poneja.
Sanalla sanoen; täys katastrofi koko auto.
Myynti perustuu halvempaan hintaan joka johtuu roiskaisten tehdystä viimeistelystä. Ei mitään jakoa baijerilaisten kanssa!!
Ajattele nyt:
moottori edessä poikittain ja etuveto vakiomalleissa. Tekniikkahan on kuin jostain pikkuautosta hiivalla paisutettuna. - volvo
niin kaikkihan ei ole sellaisia reikäpäitä että
ajaa niin paljon kun autosta irtoaa.
aika lapsellista tuo "kokeillaan miten kaverilla kulkee" - VOLVO B
VOLVO = TRAKTORI = VOLVOLLA VAINIOT VILJAVIKSI
- Tavallinen taukki
Mielestäni itse syyllistyit paljon pahempaan kuin volvokuski, pöljä taiat olla.
Kylä itsekin olisin aika pöljänä katsonut sinua kun tuolla lailla poukkoillaan.- ???
Aina läytyy näitä älykääpiöitä, jotka ohituskaistan tultua kiihdyttävät vaikka 160 km/h:n nopeuteen, mutta ohituskaistan loppuessa ja keltaisen viivan alkaessa palaavat taas ryömintänopeuteen. Parhaat näköjään vielä ylpeilevät sillä.
Toinen älykääpiöryhmä ovat ne, jotka luulevat, että oma auto on maailman nopein, kun se kulkee 80:n rajoitusalueella 160 kim/h. Ei ole tullut mieleen, että jollekin ajokortti voi olla tärkeämpi kuin näyttämisen halu.
Tuossa Fossiilin tapauksessa yhdistyvät molemmat älykääpiön tunnusmerkit harvinaisen idioottimaisella tavalla.
- ahma™
Volvokuskit heräsivät haukkumaan sinut :) varsinaiseen asiaan ei otettu kantaa ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17513388
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454910Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402833Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282032Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191783Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3711693Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371515