asennevamma...

äitipuoli

Nyt taisinkin löytää oikean keskutelukanavan.

Tarinan /ongelman olen kuitenkin jo kertonut toisessa keskustelupaikassa, joten toivon, että kävisitte kommentoimassa.
tapaukseni löytyy: terveys -> mielenterveys -> lapsen apatia

Juttu on pitkä, mutta toivottavsti joku jaksaa lukea ja kertoa vihjeitä. Sillä niitä tarvitsen.

4

545

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ujo

      Moi
      kävin lukemassa tarinaasi, mutta en ihan koko keskutelurimpsua jaksanut, vain ne kolme ensimmäistä :)

      Joten näillä perusteilla kommentoin.

      Olin itsekin lapsena sulkeutunut. En puhunut kellekään mitään. Olin ujo, arka. Jos joku onnistui murtamaan kuoren, jos koin jonkun aikuisen niin luotettavaksi ja kivaksi - kiinnostuneeksi juuri minusta - juttua alkoi tulla. Mutta ei minua mitenkään fiksuna pidetty. Ne jututkin kun olivat.. kömpelöitä. Ryöppyäviä, asian vierestä vastattuja.

      Kyläpaikoissa käyttäydyin samalla tavalla kuin miehesi lapset. Vieraat ihmiset ujostutti. Vaikka olikin ihan kiva käydä ja ihmiset olisivatkin ihan kivoja. Kontaktin ottaminen, juttelu.. en osannut. En uskaltanut. Sivusta oli hyvä tarkkailla, ilmapiiriä ja ihmisiä.
      Se "kiva" löytyi kenties eri tavalla kuin "normaaleilla" lapsilla. Sellaista avointa, luottamuksellasta, spontaania keskustelua ei ollut minun taholtani, koska en luottanut. Ja sitten jos puhuin vääriä asioita - ainakin meillä kotona sitten tuli selkään. Tätä ei liene teillä, ei edes moitetta (ääneen lausumattomastikaan) että puhui vääriä asioita??

      LEikin yksin vaatekomerossa. Totta! Se olin pienessä asunnossamme ainoa paikka, sisarusten joukossa, jossa sain olla rauhassa, leikkiä rauhassa ilman että kukaan tuli tuijottamaan ja pilkkaamaan, että tommonen leikki ja noin iso jo ja vielä leikkii.

      En luottanut aikuisiin. Minusta he olivat kaksinaamaisia.
      Koulussa kiusattiin. Kotona kiusattiin ja kiusoiteltiin. Minulla ei ollut huumorintajua, kaikki otin tosissaan.
      Itsetunto oli nolla. Koulumenestys oli huono. Ajattelin että olen ruma ja tyhmä. Niin mulle sanottiinkin, siskoihin verrattiin ja aina hävisin vertailussa.

      Harrastuksiani, mielitekojani, pidettiin outoina. Luin paljon, nyhräsin omiani.

      Kavereita oli vähän, mutta toisaalta kodin ja koulun ulkopuolella olin varsin raisu poikatyttö, ilkeäkin. Eli tämän verran eroavaisuutta tähän tyttöön (ja poikaa) verrattuna.

      Kotioloissa ja äidin vaihtuvissa poikaystävissä lienee syy tytön sulkeutuneisuuteen ja epäluottamukseen aikujisia kohtaan. Hän alkaa kehittyä nuoreksi naiseksi..

      MInusta ei ole hyväksi, että tytön flegmaattisuus on kiusoittelun aihe. Se syö itsetuntoa lisää, se EI saa aikaan vastareaktiota vaan lisää sulkeutuneisuutta. Kyse on tytöstä, hänestä, hänen persoonastaan ja siihen kajoaminen voi olla arka paikka, niin arka että hän myöhemminkin kantaa ahdistusta ja katkeruutta siitä. Että kun aikuiset eivät puuttuneet, vaikka kiusattiin ja miten väärin se on!
      Näin ainakin itse koin, kun minun "erikoisuuttani" pilkattiin - koin sen pilkkana, ivana, vaikka ehkä se sitten oli kiusoittelua.

      Pojan kannalta on hyvä, että hän on huomannut sen ja todennut ettei se ihan ok-juttu ole, mutta pojalle voisi puhua siitä. Että se voi olla tytölle arka paikka, ja siitä ei saa kiusata, ei kiusoitellakaan.

      "no se nyt on tommonen" sanottiin minusta vähän väheksyen. Se loukkasi.
      Ikään kuin en olisi ymmärtänyt mitään.

      Minulla ei ollut sanoja omille tunteilleni ja ajatuksilleni. Niitä oli, mutten osannut pukea sanoiksi - vaikka luinkin paljon.
      Ehkä tytöllä on sama juttu?

      Sanat löytyi vasta aikuisena.

      Mitenkö toimia tytön kanssa?
      Oma näkemykseni olisi tämä, en tiedä onko se sitten oikea:
      Ole kiinnostunut siitä, mistä tyttö on kiinnostunut. Kysy, mikä kirja, onko se hyvä, mistä se kertoo.
      Kysy, mikä ohjelma, millaisista hän tykkää ja ehdota hänelle sellaisia ohjelmia katsottavaksi.

      Anna hänen olla sellainen kuin on. Hyväksy hänet.
      Onko tytöllä päiväkirjaa? Jos ei, osta sellainen. Sano tai kysy kiinnostaako häntä sellainen. Siihen voi kirjoittaa omat ajatukset ja päivän tapahtumat. Lukollista ei kukaan sitten tutki ja tähän pitää voida luottaa!!

      Ainakin itse lapsena vaistosin hyvin herkästi aikuisten aitouden ja epäaitouden.
      Ja sen, että he pitivät minua kummallisena; he eivät tienneet miten minun kanssani ollaan, toimitaan.
      He eivät tienneet, mitä minulle puhua.
      Vaikka avainsana olisi ollut vain aitous, välittäminen, hyväksyminen.

      Sukulaisissa minut sivuutettiin. Kaikista muista sisaruksista SANOTTIIN JOTAKIN, minusta ei mitään.

      Ja se, ettei minua olisi pidetty tyhmänä tai vastaavana, yksinkertaisena. Ja ettei minun lapsellisuuttani olisi koko ajan kommentoitu, pidin sitä pilkkana, koska kotona se oli pilkan aihe (siskojen keskuudessa, ja äitikään ei aina jaksanut sitä, mutta ei se koskaan puolstanutkaan että antakaa hänen olla rauhassa jne)
      Olin nimittäin hyvin lapsellinen, leikki oli "kesken" vielä 14-v. 15-v. repesi raju murrosikä...

      No, mitä voisi sanoa sulkeutuneesta kummallisesta puhumattomasta lapsesta, lapselle itselleen?
      Kehu hänen hiuksiaan; vaatteita; jokin väri joka sopii hänelle.
      Löydä hänessä hyvää ja kaunista ja sano se ääneen.
      Ja kuten sanoin, ennenkaikkea: hyväksy hänet sellaisena kuin hän on, älä aliarvioi.

      Siellä suljetun kuoren alla voi olla hyvinkin terävää havainnointia, mutta voi olla että sanat puuttuvat - mutta ne löytyvät!

      Turvattomuus, tunne ettei saa riittävästi rakkautta, voi olla kaiken taustalla. Sinä et paljoa voi tehdä, muuta kuin olla yksi pysyvä ihminen hänen elämässään. Ja hyväksyä hänet. Isän ja äidin paikkaa et voi voittaa.

      Käynti jonkun ammatti-ihmisen luona juttelemassa voisi olla hyvä idea! Saat perspektiiviä, ajatuksia, ideoita miten jatkaa.

      Fyysinen läheisyys muuten: pienin askelin. Hipaisu olkapäälle, hiusten harjaus niin ettei satu tms.
      Voi olla että pakenee alta ja sulkeutuu taas jonnekin. Mutta asiaa pitää sultalla.
      Älä luovuta kerrasta.
      Tyttö vaatii kärsivällisyyttä.
      Ainakin näin ajattelen, kun ajattelen itseäni silloin lapsena.

      • äitipuoli

        Kiitos vastauksestasi.
        Toivoinkin vastausta edes joltain, joka on itse kokenut vastaavaa. Itse olen ollut lapsena kiltti ja tottelavainen, mutta myös rohkea, joten minun on vaikea asennoitua tytön tilanteeseen. Vaikka pitäisikin ymmärtää. Silti!

        Ilokseni huomasin, että olen toiminut aika paljon noin niinkuin kirjoitit. Olen yrittänyt ottaa tyttöön kontaktia, mutta vähitellen alkaa 'kyllästyttää', kun vastaus on vain sana tai pari.

        Olen yrittänyt olla kannustava ja kehua tytön vaatteita, hiuksia, koulumenestystä tai piirustuksia, silloin harvoin kun hän on piirtänyt ja minullekin niitä näyttänyt. Yritän myös keskustella hänen lukemastaan kirjasta ja kirjoista yleensäkkin... Joskus hän jopa suostuu muutaman lauseen kertomaankin.

        Tämän 6 vuoden aikana hän on tasan kerran kutsunut minua nimeltä, kun halusi (vapaaehtoisesti, ei isänsä lähettämänä) sanoa minulle jotain. Viime tapaamisella hän muutaman kerran jutteli 'melkein' minulle koulustaan. Tosin isänsä istui vieressäni ruokapöydässä.

        Tytön murrosikäkin lähestyy. Melkeimpä toivon, että EDES SILLOIN hän uskaltaa 'sanoa suunsa puhtaaksi'. No, sitten on varmaan vastassa muut ongelmat, mutta kaikki ajallaan.


      • ujo
        äitipuoli kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi.
        Toivoinkin vastausta edes joltain, joka on itse kokenut vastaavaa. Itse olen ollut lapsena kiltti ja tottelavainen, mutta myös rohkea, joten minun on vaikea asennoitua tytön tilanteeseen. Vaikka pitäisikin ymmärtää. Silti!

        Ilokseni huomasin, että olen toiminut aika paljon noin niinkuin kirjoitit. Olen yrittänyt ottaa tyttöön kontaktia, mutta vähitellen alkaa 'kyllästyttää', kun vastaus on vain sana tai pari.

        Olen yrittänyt olla kannustava ja kehua tytön vaatteita, hiuksia, koulumenestystä tai piirustuksia, silloin harvoin kun hän on piirtänyt ja minullekin niitä näyttänyt. Yritän myös keskustella hänen lukemastaan kirjasta ja kirjoista yleensäkkin... Joskus hän jopa suostuu muutaman lauseen kertomaankin.

        Tämän 6 vuoden aikana hän on tasan kerran kutsunut minua nimeltä, kun halusi (vapaaehtoisesti, ei isänsä lähettämänä) sanoa minulle jotain. Viime tapaamisella hän muutaman kerran jutteli 'melkein' minulle koulustaan. Tosin isänsä istui vieressäni ruokapöydässä.

        Tytön murrosikäkin lähestyy. Melkeimpä toivon, että EDES SILLOIN hän uskaltaa 'sanoa suunsa puhtaaksi'. No, sitten on varmaan vastassa muut ongelmat, mutta kaikki ajallaan.

        veljeni tytär, joka on nyt.. vähän nuorempi kuin tuo miehesi tytär.

        Aika erikoinen persoona hänkin. Kummallisena häntä pidettiin - kaikki muut paitsi veli itse ja lapsen äiti.

        Aivan pienenä tuo tyttö pelkäsi miehiä.

        Nyt hän sentään on samassa huonetilassa vaikka siellä onkin tuntemattomia miehiä. Ei, häntä ei ole hyväksikäytetty, lyöty tms.
        Nyt hän jopa puhuukin.
        Mutta minusta hän on outo silti.
        Vain omien vanhempiensa mielestä hän on ns. tavallinen.
        Minun ja monen muun lähisukulaisen silmissä tyttö on omien perhesuhteidensa "uhri", se parisuhde ei ihan terve ole nimittäin.

        Ehkä samaa on siis tytön arkielämässä taustalla. Kotiolot eivät ole kaikkein parhaimmat. Ainakin niistä äidin vaihtuvista poikaystävistä tulee semmoinen ajatus.

        Mutta on hienoa ja tosi paljon jo sekin, että tyttö on sinun aikana, sinun kuullen, sinun läsnäollessa puhunut omista asioistaan, vaikka juttu onkin kohdennettu isälle.
        Onko sulla tietoa, onko lasten äiti panetellut sinua lapsille? Jos hän on haukkunut sinut ja puhunut sinusta pahaa, ja tämä on syynä tytön mykyyteen ja vetäytymiseen sinua kohtaan?

        Ulosmenosta muuten tuli mieleen: sehän oli niin etteivät he mene ulos toisten lasten seuraan? Voiko tehdä niin, että isä menee mukaan pihamaalle? Lapset tekevät omiaan ja isä vaikkapa vain istuu tai korjaa autoa, fillaria tms. ?

        Näin meidän uusperheessämme toimitaan, sillä mieheni lapset eivät mene ulos keskenään vaikka pihalla olisi kavereita (joihin ovat jo tutustuneet!! ja kivoiksi havainneet!) ja syynä on minun mielestäni äidin luona = kotonaan hyvin kontrolloitu ja eristäytynyt elämäntapa.

        6 vuotta on kyllä pitkä aika ja olisin varmaan itse nakannut hanskat tiskiin jo monta kertaa. Tai räjähtänyt huutamaan lastenkin kuullen.

        Jaksamista vaan sulle! Ehkä se sitten todellakin joskus tulee, kaikki julki, ja tyttö huutaa ajatuksensa. Sinä sitten reagoit kuten persoonasi tai tilanne sillä hetkellä "vaatii". Itse varmaan tippuisin samalle "teinitasolle" ja huutaisin takaisin - näin ainakin käy omien lasten kanssa.. ja vieraidenkin kakaroille (veljen tyttö ja miehen lapset) nalkutan ja saarnaan kuin omilleni... jos on aihetta ja vaikkei olisikaan.. :)


      • äitipuoli
        ujo kirjoitti:

        veljeni tytär, joka on nyt.. vähän nuorempi kuin tuo miehesi tytär.

        Aika erikoinen persoona hänkin. Kummallisena häntä pidettiin - kaikki muut paitsi veli itse ja lapsen äiti.

        Aivan pienenä tuo tyttö pelkäsi miehiä.

        Nyt hän sentään on samassa huonetilassa vaikka siellä onkin tuntemattomia miehiä. Ei, häntä ei ole hyväksikäytetty, lyöty tms.
        Nyt hän jopa puhuukin.
        Mutta minusta hän on outo silti.
        Vain omien vanhempiensa mielestä hän on ns. tavallinen.
        Minun ja monen muun lähisukulaisen silmissä tyttö on omien perhesuhteidensa "uhri", se parisuhde ei ihan terve ole nimittäin.

        Ehkä samaa on siis tytön arkielämässä taustalla. Kotiolot eivät ole kaikkein parhaimmat. Ainakin niistä äidin vaihtuvista poikaystävistä tulee semmoinen ajatus.

        Mutta on hienoa ja tosi paljon jo sekin, että tyttö on sinun aikana, sinun kuullen, sinun läsnäollessa puhunut omista asioistaan, vaikka juttu onkin kohdennettu isälle.
        Onko sulla tietoa, onko lasten äiti panetellut sinua lapsille? Jos hän on haukkunut sinut ja puhunut sinusta pahaa, ja tämä on syynä tytön mykyyteen ja vetäytymiseen sinua kohtaan?

        Ulosmenosta muuten tuli mieleen: sehän oli niin etteivät he mene ulos toisten lasten seuraan? Voiko tehdä niin, että isä menee mukaan pihamaalle? Lapset tekevät omiaan ja isä vaikkapa vain istuu tai korjaa autoa, fillaria tms. ?

        Näin meidän uusperheessämme toimitaan, sillä mieheni lapset eivät mene ulos keskenään vaikka pihalla olisi kavereita (joihin ovat jo tutustuneet!! ja kivoiksi havainneet!) ja syynä on minun mielestäni äidin luona = kotonaan hyvin kontrolloitu ja eristäytynyt elämäntapa.

        6 vuotta on kyllä pitkä aika ja olisin varmaan itse nakannut hanskat tiskiin jo monta kertaa. Tai räjähtänyt huutamaan lastenkin kuullen.

        Jaksamista vaan sulle! Ehkä se sitten todellakin joskus tulee, kaikki julki, ja tyttö huutaa ajatuksensa. Sinä sitten reagoit kuten persoonasi tai tilanne sillä hetkellä "vaatii". Itse varmaan tippuisin samalle "teinitasolle" ja huutaisin takaisin - näin ainakin käy omien lasten kanssa.. ja vieraidenkin kakaroille (veljen tyttö ja miehen lapset) nalkutan ja saarnaan kuin omilleni... jos on aihetta ja vaikkei olisikaan.. :)

        Toki lapset isänsä mukana ulos menevätkin, mutta eipä ole tuollainen "tekosyy" tullut mieleeni. Kiitos vihjeestä. Pitääpä seuraavalla kerralla testata! :)

        En luule, että lasten äiti meikäläistä kauheesti panettelee, ainakaan lapset eivät koskaan ole mitään sellaista isälleen maininneet, mistä olisin voinut vetää johtopäätöksiä. Kyllä varmaan jotain kommenttia tulee, mutta luulisin että enemmänkin lasten puolelta. Mieheni entisen ex:n olen nähnyt vain kadulla kävelemässä, siinä kaikki. Ja voin kyllä aivan rehellisesti sanoa, että ei paljon lähempi tuttavuus kiinnostakkaan.
        En myöskään kysele lapsilta heidän äitinsä tekemisiä tai varsinkaan seurustelukumppaneista. Puhe on yleisellä tasolla.

        Kieltämättä on muutaman kerran ollut suhde lähes "katkolla", varsinkin alkuaikoina, kun tämä ex kiristi lasten isää hoitovuoroilla. Ja kukas muu siinä pelissä sitten hävisi kuin isän uusi tyttöystävä eli minä. Onneksi sentään joissakin asioissa löytyy piitkää pinnaa.

        Todennäköisesti muuten käyttäydyn aivan samoin kuin "teini-ikäinen", sitten kun ja jos ja TOIVOTTAVASTI semmoinen tilanne tytön kohdalla joskus tulee...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7989
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2273
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2194
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1764
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1254
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1239
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1158
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      845
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      806
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      750
    Aihe