Hei vaan kaikki!
Minun tarinani on varmastikin melko tavallinen. Minulla on..siis oli itseäni jokusen vuoden nuorempi mies. Olimme pieneltä paikkakunnalta, missä ikäero ei meinannut mitään. 23 vuotta ja 2 lasta, sitten tuli ero. Mies haki eroa tavattuaan uuden, sanomattakin selvää, nuoremman naisen. Tämä tyttö on minua siis melkein 20 vuotta nuorempi ja exmieheni yrittää näyttää nuorelta tämän rinnalla. Itsetuntoni on nollassa, tai jopa miinukella. Olen reilusti yli nelikymppinen ja avioliiton viimeisinä vuosina laiminlöin itsestäni huolehtimisen. Lapset, työssäkäynti sekä parisuhteen sotkut toivat lisäkiloja ja unohdin itseni kokonaan. En voinut hyvin. En tiedä olisiko avioliittomme pelastunut jos olisin ollut naisellisempi ja viehättävämpi, mutta jollain tavalla tuo ikäkin jo tekee tehtävänsä. Ajattelen joskus, olisko minun pitänyt ottaa itseäni vanhempi mies aikanani, silloin tätä ei ehkä olisi käynyt. Olen koko yhdessäolomme ajan ollut se vanhempi meistä, ja olen sen tuntenut kiusallisena. Olen luonteeltani myöskin harkitsevaisempi sekä ns. koti-ihminen, en tule kovin hyvin juttuun tuntemattomien kanssa. Jotenkin tunnen häpeää siitä että mies haki eroa, minä en sitä olisi halunnut, ja jätti minut nuoren naisen takia. Olen hänelle arvoton naisena, vain lastemme äitinä hän kunnioittaa minua. Tunnen olevani vanha, ruma ja jätetty.
Minun tarinani on varmastikin melko tavallinen. Minulla on..siis oli itseäni jokusen vuoden nuorempi mies. Olimme pieneltä paikkakunnalta, missä ikäero ei meinannut mitään. 23 vuotta ja 2 lasta, sitten tuli ero. Mies haki eroa tavattuaan uuden, sanomattakin selvää, nuoremman naisen. Tämä tyttö on minua siis melkein 20 vuotta nuorempi ja exmieheni yrittää näyttää nuorelta tämän rinnalla. Itsetuntoni on nollassa, tai jopa miinukella. Olen reilusti yli nelikymppinen ja avioliiton viimeisinä vuosina laiminlöin itsestäni huolehtimisen. Lapset, työssäkäynti sekä parisuhteen sotkut toivat lisäkiloja ja unohdin itseni kokonaan. En voinut hyvin. En tiedä olisiko avioliittomme pelastunut jos olisin ollut naisellisempi ja viehättävämpi, mutta jollain tavalla tuo ikäkin jo tekee tehtävänsä. Ajattelen joskus, olisko minun pitänyt ottaa itseäni vanhempi mies aikanani, silloin tätä ei ehkä olisi käynyt. Olen koko yhdessäolomme ajan ollut se vanhempi meistä, ja olen sen tuntenut kiusallisena. Olen luonteeltani myöskin harkitsevaisempi sekä ns. koti-ihminen, en tule kovin hyvin juttuun tuntemattomien kanssa. Jotenkin tunnen häpeää siitä että mies haki eroa, minä en sitä olisi halunnut, ja jätti minut nuoren naisen takia. Olen hänelle arvoton naisena, vain lastemme äitinä hän kunnioittaa minua. Tunnen olevani vanha, ruma ja jätetty.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Mutta kuule: et sinä ole ruma etkä vanha - jätetty kyllä - mutta mitä se kertoo miehestäsi?
Että hänellä on Peter Pan kompleksi eli ei koskaan kasva aikuiseksi.
Voin lohduttaa sinua - jos auttaa - että miehesi " uusi " ei tule nauttimaan kauankaan onnestaan - sillä jos mies käyttäytyy noin sinua kohtaan - hän tekee sen myös seuraavalla ja seuraavalle ja seuraavalla ja ja ja ja ja.
Näytä sille vellihousulle että pärjäät.
Me naiset kyllä pärjäämme.
:-))
Hei!
Tavallinen tarina. Olen sinua kymmenisen vuotta vanhempi, olen ollut kotona lasten kanssa, vanhana tehtiin, ja myös varmasti laiminlyönyt itseäni (siitä turha syyttää itseänsä, se on inhimillistä arjen kourissa, ei ne miehetkään enää mitään nuorukaisia ole tuossa iässä)ja niin jäin salamavauhtia yksin. Etkä sinä yksin ole avioliitossasi ollut, se on kahden kauppa ja jos toinen on tyytymätön, hänen
pitäisi alkaa puhumaan siitä. Miehet tuntuvat vain aina "tapaavan" uuden ts. lähtevät sillä silmällä liikenteeseen rehellisesti sanottuna = pakoa. Häpeää sinun ei tarvitse tuntea; mies joka jättää (lue: lähtee liikenteeseen) perheensä ennenkuin asioista on puhuttu ja suhdetta joko yritetty jatkaa tai yhdessä lopetettu,saa hävetä. Omalle luonteelleen ei kukaan voi mitään, älä siitä syytä itseäsi. Se ei varmasti noin pitkässä liitossa ole syy mihinkään.
Ënsimmäiset kuukaudet ovat raskaita, mutta sitten alkaa ihan varmasti helpottamaan. Nyt voit heti kun jaksat alkaa keskittymään itseesi ja tekemään itsellesi hyvää. Joku uusi vaate, ehkä vähän meikkejä jne. Tiedän tämä kuulostaa
utopialta, ei auta, mutta askel kerrallaan eteenpäin.
Et ole yksin kokemustesi kanssa.
Voimia ja jaksamista
Avioero ei edelleenkään ole mikään häpeä - mutta hävetä saa, se joka lähtee lätkimään selvittämättä asioitaan.
Voimia sinulle!!!!
Kyllä, sitähän yritin viestittää kun sanoin että hävetä saa se joka lähtee uutta hakemaan,katselemaan ennenkuin asiat kotona selvitetty ts. hävetä itseään. Se että se ero tulee ei tietenkään ole häpeä.
Moi!
Älkää hyvät ihmiset ajatelko ,että avioero on häpeä! Tilanteen pakosta joskus niin käy ja se on todella hyvä asia kun pääsee eroon ihmisestä,joka tuohon häpeän tunteeseen on syyllinen. Katse ylöspäin ja ne avioeron aiheuttajat on pystyttävä painamaan alas -minne he kuuluvatkin. Yrittäkää nousta tilanteen yläpuolelle ja leuka pystyyn.
Olen itse aivan samassa tilanteesa,mutta häpeää en tunne. Ukko saakoon hävetä tempauksiaan ja toisia naisiaan. Sanoohan sananlaskukuin, että ne on munat jotka pilaantuvat ei kanat ; )
Voimia !!
Ei ole mies "syyllinen" häpeän tunteeseen!
Älkääs nyk koittako toisia ihmisiä syyllistää omista tunteistanne.
Jokainen erotetuksi yllättäen joutuva mielellään syyttelee muita osapuolia ja olosuhteita, mutta itsessään ei näe koskaan mitään puutteita, saatikka että näkisi avioliiton kokonaisuutena. Joku on jopa itseään huijannut kaiken olevan muka-hyvin ja kun ukko lähtee on se olevinaan yllätys. Mutta ei.
Tiedänhän minä miten vaikeaa on nähdä kokonaisuutta tai omaa osuutta. Vaikeaa se on, silti suosittelen kokeilemaan. Koska sen jälkeen elämä on helpompaa.
On syytä arvostaa paskaakin miestä ja sen tunteita. Muuten ei opi tuleviin suhteisiin mitään.
On myös turha inttää ettei ole tulevia suhteita. Jokaisen oma valinta haluaako nauttia elämästä vai kuvitella kostavansa jollekin eli ex miehelle sillä kun itsellä on koko ajan paha olo.
Oikeasti ketään ei kiinnosta paha olosi, mutta minua itseäni paha oloni kiinostaa. Kiinnosti. Niin paljon, että halusin siitä eroon.
Monenlaisten mutkien kautta ymmärrys muita ihmisiä myös siis exääni kohtaan on kasvanut. Minun on helpompi olla muiden ihmisten seurassa. Myös miesten.
Uudessa suhteessakin on helpompaa kun osaa arvostaa toista ja tietää millaista arvostusta itse kaipaa. Vuorovaikutteisella suhteella on tulevaisuutta, mutta sillä vanhalla ei voinut ollakkaan. Sen näkee nyv vasta myöhemmi.
Meillä lapsekkin on onnellisia kun äiti on onnellinen. Se on niin vähästä kiinni.
Onpa vähän vaikea sanoa ketä saa häpeästä syyttää ketä ei.Eiköhän se ole kiinni jokaikisen omasta tilanteesta.Yksi voi tuntea häpeää - suotta tai syyttä ja toinen ei sitä tunne.Ei voi tuomita kenenkään tunteita,mutta omasta syyllisyydestä täytyy vain päästä yli silloin kun se on aiheetonta.Sanotaan ,että aina on molemmissa syytä ja se varmaan pitää paikkansa normaalissa avioliitossa.Jos olet naimisissa tunnevammaisen kanssa niin oletpa kuinka hyvänsä niin aina takkiin tulee ja aina sinua syyllistetään.Tuokin puoli on otettava huomioon,etä kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia ajatusmaailmaltaan.Onko liian pahasti sanottu "normaaleja"
Asialla on aina monta puolta joten ei voi katsoa putkea pitkin.
onko sitten niin paha asia pyrkiä pois tunteista jotka ei johda mihinkään? kuten häpeä. varsinkin jos se johtuu jonkun tunnevammaisena pitämän ihmisen tekemisistä. eihän sellaisilla teoilla ole oikeasti merkitystä. ei saa alistua tuntemaan kuten joku tunnevammainen ehkäpä haluaa. voihan toki rypeä ja kieriskellä kaikessa p:eessä mutta miksi?? eikö ole parempi pyrkiä elämässä eteenpäin ja keskittyä elämään ilman sitä ihmistä. siinä on ihan riittävästi tekemistä ja varmasti tulee pohtineeksi kaikenlaisia asioita. katse tulevaisuuteen, pois pahasta olosta.
Johtuuko häpeän tunne omista tekemisistä joita sietääkin hävetä?
Jos ei, miksi hävetä jotain mitä ei ole syytä hävetä?
Miksi eroa pitäisi hävetä? Siksikö kun luulee muiden pitävän sitä hävettävänä? Miksi pitää olla niin riippuvainen muiden mielipiteistä?
Olisko alottajan syytä keskittyä miettimään mitä hän häpeää ja etenkin miksi.
Miehen puolesta ei voi hävetä. Mitä hänen pitäisi hävetä? Sitäkö kun ei ole täydellinen ihminen joka osaisi täydellisesti hoitaa asiat?
Tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta sen kanssa voi oppia elämään.
Toisten avioliitot ja erot ei ole muiden arvostelun peruste. Toki niitä voi arvostella, mutta ei niistä pidä ottaa itseensä.
Mutta jos elämä on pinnallista, voi olla varma että häpeän aiheita riittää.
Ystävät hyvät.
Mulla on tosi tuore ero ja tällä hetkellä tuska, arvottomuuden tunne, yksinäisyys ja häpeä on hirvittävät. Häpeä eikä muutkaan tunteet ole vääriä eikä turhia. Koko paska ja suru on käytävä läpi niin moneen kertaan kuin siltä tuntuu. Viikosta toiseen. Muulla tavalla ei voi mennä eteenpäin. Jos yrittää siirtyä suoraan uuteen elämään kuntosalilla, meikeillä tai uudella rakastajalla yrittäen paeta tunteitaan, joutuu samaan kuseen kuin pettäjä, joka ei ole käsitellyt omaa elämäänsä. Kannattaa hakea ammattiapua esim kriisipuhelimesta tai terapiasta. Silloin mahdollisuudet paremmalle tulevaisuudelle on hyvät.
Voimia kaikille, jotka kulkevat pimeässä tunnelissa
Olet avioliitossasi voinut niin huonosti että olet laiminlyönyt itsesi ja oletat eronne johtuvan ulkonäöstäsi.
- menitkö naimisiin pinnallisen miehen kanssa?
- miksi haluat/halusit jatkaa avioliittoa jos vain ulkonäkö merkitsee miehelle?
Mies ei jättänyt sinua nuoremman naisen takia, vaan siksi ettei avioliittonne häntä tyydyttänyt ja hän halusi erota sinusta. Ehkä sattumaa, että tapasi toisen naisen "sopivasti" ja eronne kävi hänelle siksi helposti ja "sopivasti".
Itseluottamuksesi (tai tulevien suhteidesi laadut) ei koskaan kohoa jos luulet vain ulkonäön merkitsevän ihmissuhteissa.
Tuo pitää täysin paikkansa. Ulkonäöllä ei ole yhtään mitään tekemistä.Se on korkeintaan syy jolla voidaan toista mollata ja alistaa.Se joka on mennäkseen menee ulkonäöstä huolimatta ja hän etsii silloin syyn jostain muualta,mutta syy täytyy löytää.
Elämään on mentävä mukaan periaatteella " hyvä minä" niin kyllä se siitä lähtee.
just joo, minä lihoin neljän lapsen jälkeen. sitten kun mies sanoi tarpeeksi pahasti kiloistani, sinnistyin ja laihduin. äkkiä olinkin mieheni silmissä niin nätti että sanoi rakastuneensa minuun uudelleen - tuli myös aiheettomasti mustasukkaiseksi ja samaan syssyyn tuli tunnustaneeksi vieraissakäyntinsä.
2 kk olen parkunut tätä kaikkea, asetan aikarajoja itselleni milloin viimeistään uskallan lähettää eropaperit.
Tänään tuntui pitkästä aikaa hyvältä, kun ajattelin mistä kaikesta olen pääsemässä eroon, miten kaikki on mahdollista kääntyä hyväksi... ihan vähän matkaa vielä...
En ole ollut tilanteessasi koskaan mutta olen ollut tilanteessa jossa tuntenut itseni rumaksi ja lihavaksi ja masentuneeksi.
Nyt on varmasti vaikeaa, mutta itsetunnon kannalta ota edes yksi tunti viikossa itsellesi ja kuntoile tavalla joka sinulle sopii. Käy kosmetologilla, manikyyrissä ja pidä jokus kauneusilta itsellesi. Osta uusia meikkejä ja rupea taas naiseksi :) Elämä on ainakin ripauksen helpompaa kun olet edes pikkiriikkisen tyytyväisempi omaan itseesi.
Täällä saa kaikki ihmiset kimppuun, jos kirjoittaa itsestään huolehtimisen tärkeydestä. Sitä pidetään luonnollisena kehityksenä, että hoikka, huoliteltu ja hyvän itsetunnon omaava nainen jättää itsestään huolehtimisen, liikunnan, uudet vaatteet, meikkaamisen, kampaajalla käynnit ja muuttuu parin vuoden avioliiton jälkeen ylipainoiseksi, harmaaksi ja itseään häpeileväksi ihmiseksi. Vaikka se avioliitto ei olisi siitä kiinni, niin ihan OMAN ITSENSÄ TAKIA kannattaisi pitää itsensä kondiksessa. Väittäisin että valtaosalla naisista ulkoinen olemus on tiukassa yhteydessä itsetunnon, naisellisuuden ja seksikkyyden kokemuksen kanssa eli ruuminkieli ja ryhtikin muuttuu, jos kokee ettei ole enää parhaimmillaan. Jos nainen tuntee itsensä kauniiksi ja haluttavaksi (vaikka miehelle kelpaisi se harmaa itseään vähättelevä versiokin), niin parisuhde pysyy paremmin virkeänä, eikä kumpikaan pidä niin helposti toisiaan itsestäänselvyyksinä. Silloin tavallaan saa helpommin sen kohtelun minkä ansaitseekin, niin se vaan on...
> Sitä pidetään luonnollisena kehityksenä, että hoikka, huoliteltu ja hyvän itsetunnon omaava nainen jättää itsestään huolehtimisen, liikunnan, uudet vaatteet, meikkaamisen, kampaajalla käynnit ja muuttuu parin vuoden avioliiton jälkeen ylipainoiseksi, harmaaksi ja itseään häpeileväksi ihmiseksi. Vaikka se avioliitto ei olisi siitä kiinni, niin ihan OMAN ITSENSÄ TAKIA kannattaisi pitää itsensä kondiksessa. <
Oh, nou. Ei kaikki naiset ikääntyessään tai "jättäessään itsestään huolehtimisen" liho ja rupsahda automaattisesti ja nopeasti. Ikään kuin normaalia terveellistä ja monipuolista ruokavaliota sekä kohtuullista liikuntaa harrastaen -elämää ei olisi olemassakaan! Että on vain ikuisuusdietti/pakolliset aerobicit tai toisena ääripäänä plösö sohvaperuna.
Miksi naiset AINA!!! vetoaa noihin seikkoihin?? SIKSI: että siten ohjaavat huomion pois olellisemamasta: eli henkisestä puolesta.
Ihminen voi aivan hyvin voida henkisesti hyvin vaikka ei pinkoilisi päivittäin painon ja vaatteiden kanssa - tai ehkä juuri jättämällä ne pinkoilut pysyy paremmassa tasapainossa kuin se joka tuijottaa vain pinnallisia asioita.
Kun nainen voi huonosti, hän jättää "itsestään huolehtimisen", oli se mitä tahansa, vetäytyy itseensä, kohtelee puolisoaan kuin tällä olisi velvollisuus pyöriä naisen tavoitettavissa. Ja kun puoliso ei niin tee, alkaa nalkutus. Nalkutus aiheuttaa riitaa ja taas nainen voi entistä huonommin - ja niin voi mieskin ja lapset.
Kuinka moni nainen kieltäytyy myöntämästä menneensä väärän miehen kanssa naimisiin ja voi siksi huonosti? Ylpeys ei anna periksi myöntää sitä, mutta sen sijaan annetaan asioiden mennä sillä tavalla perselleen, että "syylliseltä" näyttääkin mies (joka ie vain ymmärrä naisen ajatusmaailmaa joka poukkoilee kuin hätääntynyt rusakko pusikoissa).
Metsässä on se nainen jolle elämän keskipiste on "haluttavaksi itsensä tunteminen". Naiset väittää muuta, mutta kyllä mies arvostaa vähän syvällisempiä asioita, huomaavaisuutta, ymmärryskykyä, hellyyttä. Koska miehelle ihan oikeasti on aivan yksi ja hailee se leninki mistä kaupasta minkä merkkinen paljonko maksoi ja sopiiks mun ahteri tähän...
Kunhan nainen hänen vierellään hymyilee hänelle sydämestä.
Koittakaas alkaa ärhentelemään miehellenne, mies ei sitä kauaa kuuntele vaan siirtyy siivosti takavasemmalle, koska ymmärtää ettei nainen hänestä enää välitä.
Kuinka moni nainen voi luottaa siihen, että mies rakastaa, vaikka nainen olisi minkä näköinen..? Jos niin olisi tilanne, niin varmaan hymy olisi tavallista leveämpi. Sinä olet poikkeuksellinen mies, kun kirjoitat sisäisestä kauneudesta. Käytännön kokemus on osoittanut, että monille miehille ovat ulkoiset asiat vähintään yhtä tärkeitä kuin sisäiset.
Myönnän kyllä, että naisen voi olla vaikea tietää mistä milloinkin on ihan tarkkaan ottaen on kyse. Kun mies lemppaa naisen 20 vuotta nuoremman tyttelin takia, niin ensimmäisenä siinä tietysti tulee mieleen, että kyse on pelkästään ulkonäöstä ja seksikkyydestä eikä nuoren naisen henkisestä kauneudesta, mutta vannomaan ei tietysti voi mennä.
omasta kriisistä ja kypsymättömyydestä.Nimittäin jos pitää vaihtaa nuorempaan tytteliin.Turha siinä on naiset itseään syyttää.JOs menee niin menee.
Nainen, joka keskittyy miettimään oman persiinsä leveyttä ei keskity elämään miehen kanssa. Miehen mielenkiinto ei lopahda jos ahteri leviää. Se lopahtaa kun naisen ajatusmaailma liikkuu aivan epäoleellisissa asioissa. Jos sitten mies narahtaa jonkun pienempi persiisen kanssa puuhastelusta, jo löytyy syy siitä persiistä - naisen mielestä siis.
Luottamus itseen on helvetin tärkeää parisuhteessa mutta myös ihan pärjätäkseen tässä maailmassa. Epäluuloinen ja epäoleellisiin asioihin tuijottava ihminen ei ole miehen mielestä lähestyttävä. Mies haluaa naisen arvostavan itseään että miestä rehellisesti, luottavan mieheen ja itseensä, sekä siihen suhteeseen.
Samaa säveltä pitää soittaa. Mutta jos nainen vaan tuijottelee selluliittejä, läskiä, reiden ja takapuolen leveyttä, hiusten muodikkaita värejä... ei mies siitä mitään saa. Nainen tekee itsestään miehelle vähän vieraan. Nainen luulee miestä kiinnostavan KAIKKi mikä naistakin, mutta kun ei se niin ole. Mies ehkä kuuntelee kiltisti ja kertoo mielipiteensäkin, mutta ei hän niille asioille suurta painoarvoa laita. Jos elämä päivästä toiseen pyörii niissä merkeissä, miehen mielenkiinto naiseen yksinkertaisesti lopahtaa. Sitä voi kukin miettiä miltä tuntuu väkisin herätellä mielenkiintoa jotain ihmistä kohtaan, jollei sitä ole.
Työntäkää vaan pää puskaan, varmasti on vaikeaa.
...kirjoituksestasi. Aloin jo melkein tuntea itseni erittäin epänaiselliseksi, kun olen kiinnostuneempi miehestäni kuin itsestäni. Osoittamalla miehelleni olevani kiinnostunut hänestä, saan kyllä sellaista vastakaikua, että yhtään sen haluttavampi ja mielenkiintoisempi en kestäisi ollakaan. On paljon mukavampaa kiehnätä raikkaan tuoksuisena toista vasten ja viestiä: "mä huomaan sut", kuin kerjätä samassa tilanteessa: "huomaa mut".
Niin metsä vastaa...
Tuo oli kyllä niin totta tuo edellinen teksti.
Mä olen nyt jonkin aikaa seurustellut yh-naisen kanssa joka on reilusti ylipainoinen ja se ei ole mua ikinä haitannut kun ihastuin hänen luonteeseensa: energinen, hauska, älykäs, hyvä kokki... jne.
Tosin satun kyllä tykkäämään pyöreistä muodoistakin. =P
Mut se on ruvennu tökkimään että hänen mieluisimmat keskustelun aiheensa liikkuu tukan väristä ja leikkauksesta hänen kaksoisleukaansa ja pömpöttävään mahaansa. Ja siinä käy sitte just niin että mä kuuntelen kyllä ja vastailenkin, mutta ei kyllä kauheesti kiinnosta. Ja oon siitä kyllä sanonutkin mutta sama laulu jatkuu joka päivä.
Hyvä esimerkki on että jos katon häntä pitkään niin hän luulee heti että vahtaan sitä kaksoisleukaa. Huoh.
Huono itsetunto on tosiaan ISO turn-off.
Suosittelen muuten lämpimästi kaikille kuntosalilla käyntiä, siellä sitä lähtee itsetunto ja kunto samalla iskulla räjähdysmäiseen nousuun.
Ei tarvi olla hoikka ollakseen seksikäs, riittää että on aktiivinen.
Minulla oli 11 v nuorempi mies, joka jätti toisen ikäisensä takia. Lapset 5 ja 9 v. jäivät luokseni. Olin lyttyynlyöty. Onneksi sain tiedon eroseminaarista, josta tuli elämäni käännekohta. Sain tunteeni ja elämäni järjestykseen ja pystyin auttamaan lapsiakin eroprosessissa. Nyt olen ollut jo 4 v. toimivassa parisuhteessa, josta lapsetkin ovat tosi onnellisia. Eroseminaarissa opin paljon sellaista mistä en aiemmin tiennyt. Monet sanoo, että eroseminaari pitäisi käydä ennen 1. suhteeseen ryhtymistä, koska missään muualla ei saa niin hyvää tietoa parisuhtesiin liittyen, näitä asioita ei opi koulussa. Suosittelen, ks. www.fisher.fi!
Mikä ihmeen häpeä avioero on? Miksi sitä pitäisi hävetä, että mies lähtee jonkun muun kyytiin? Sellaistahan sattuu jokapäivä. Tai sitten nainen lähtee.
Eikä tuo suhde mistään iästä ole kiinni, vaan ihmisestä. Ja on ihan turha ihmetellä olisiko mahdollisilla valinnoilla aika päivät sitten voinut vaikuttaa nykyisyyteen! Ei miehesi sinua jättänyt toisen naisen takia, vaan sen takia, ettei teidän suhteessanne enää ollut sitä mitä hän halusi. Suhde voi kuolla ja tai olla epätyydyttävä kauan aikaa ennen toista naista.
Teehän itsellesi jotain. Siitä on aina lähdettävä. Jos tunnet itsesi vanhaksi, rumaksi ja jätetyksi, niin sitä olet! Aivosolut liikkeelle, kehittämään kivaa ja mukavaa. Voit olla kaunis, rohkea ja elämännälkäinen, jos haluat.
Se, oliko sillä, että otit itseäsi nuoremman miehen vai sillä että olit jättänyt itsestäsi huolehtimatta, mitään merkitystä nykytilanteeseen, on aika yhdentekevää juuri nyt. Nyt on huomattavasti tärkeämpää se, mitä teet elämälläsi tästä eteenpäin. Jos jäät murehtimaan mennyttä, et pääse eteenpäin.
Minun tarinani on samanlainen. Nuorempi mies. Stressin ja pahoinvoinnin aiheuttama oma rapistuminen. Mies löysi nuoremman. Minä jäin yksin ja itsetuntoni oli nollassa.
Hetken itsesäälissä ryvettyäni suutuin ja sisuunnuin. Päätin näyttää äijälle, että minähän en moisen petturin perään itke. Laihduin lyhyessä ajassa parikymmentä kiloa. Panin työasiani paremmalle mallille kuin koskaan ennen. Rupesin viihtymään omassa seurassani ja nauttimaan elämästäni.
Nyt erosta on kulunut muutama vuosi. Exän uusi vaimo on lihonnut muodottomaksi. Kuten exä myös. Minun elämässäni paistaa päivä. Olen elämäni parhaassa kunnossa. Minulla on tasapainoinen ja arvostava parisuhde. Ja työelämässä olen tehnyt merkittävän harppauksen ylös- ja eteenpäin.
Ikää reilusti päälle 40.
olen luettuani kirjoituksesi. Eteenpäin olisi päästävä (sama tilanne) ja oli tosi mukava lukea viestisi ja saada sitä kautta kannustusta ja uskoa siihen että elämä voi kuitenkin jatkua tyydyttävänä (vaikkei nyt siltä joka päivä tunnukaan). KIITOS
Totuus on tarua ihmeellisempää ja jos kertoisin täällä kaiken sen positiivisen, mitä minulle on eron jälkeen tapahtunut, minua tultaisiin syyttämään valehtelemisesta =)
Eikä siitä ole kuin muutama vuosi, kun olin varma, että siihen kipuun, häpeään ja tuskaan kuolee, eikä minulla enää tässä iässä ole mitään odotettavaa. KUINKA väärässä minä olinkaan!
Ja nyt kun katson taakseni, ymmärrän myös, että MINÄ sain sen kaiken aikaan. Ei mitkään onnenkantamoiset. Ja siksi minun on myös helppo luvata, että se on myös sinulle mahdollista.
Voimia ja sisua, sitä minä Sinulle toivon koko sydämestäni.
Linkistä löytyy biisi sinulle nostattamaan mimmienergiaa ;-)
http://www.youtube.com/watch?v=8bKPxXoBHe0
naista(mies)kun nuorempi kutsuu mutta sinunkin kirjoituksestasi tulee mieleen että juuri mies oli pahoinvointisi syy.Ero antoi sinulle uuden elämän.Loppu on aina uuden alku.Ei kannata jäädä roikkumaan menneeseen.
Mimmienergia kolahti, hyvää jatkoa!
Mua hävettää harmaat hiukset, köyhyys, avioero ja monet, monet muut asiat.
Kukaan vain ei tunnu välittävän häpeästäni.
Muutama harmaa hius on muka charmikasta?
Olen niin yksin kaiken häpeäni kanssa, koska kukaan ei pidä niitä minään.
Miksi kuitenkin aina välillä tuntuu, että maailma kaatuu, eikä kukaan muu huomaa?
Kannan mukanani häpeää jo lapsuudesta asti, lääkärileikistä naapurin tytön kanssa, linnun ampumista ilmakiväärillä, sammumista juhannusbileissä ja vaikka mistä.
Kenelläkään ei voi olla niin monta häpeän aihetta kuin minulla, varmaan tuhansia.
Useimmat olen itsekin unohtanut, mutta silti ne vaivaavat jossain mielen onkaloissa.
Silti aurinko nousee joka aamu ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ehkä minun kannattaa vain antaa kaiken olla?
Ehkä sinunkin?
Minä en häpeä mitään... miksi vaivata itseään sellaisella, toki hetkellisiä mokia on elämässä ollut, mutta nauru on parempi tapa kuitata ne.
Elämässä on parempi katsoa ja ehkä jopa joskus katua, kuin loppuun asti murehtia asioita, jotka jäi tekemättä.